zedder 06.09.2018 11:40:31 | |
---|
Jokaisella on oikeus kieltäytyä aikuisten kitaroista. |
Gary Enfield 06.09.2018 13:11:25 | |
---|
Olen joskus laittanut tipan ompelukoneöljyä luistoa parantamaan. En varsinaisesti suosittele, mutta ei siitä mitään ongelmiakaan tullut, hoiti asiansa kunhan ei yliannostele, hyvin juokseva öljy kun on kyseessä. |
play 01.10.2018 09:22:33 | |
---|
Tämä ylävireisyys satulan lähettyvillä koski Ibanez ar 420 kitaraa. Lopulta tein sillä tavalla, että vaihdoin alkuperäisen satulan noin 10 euroa maksavaan luusatulaan. Alkuperäinen satula oli kaarevampi kuin tämä uusi satula ja lisäksi näytti siltä, että tässä vanhassa satulassa G kielen ura oli suhteessakin korkeammalla kuin muut urat. Lisäksi hioin tämän luusatulan alaosaltaan matalammalle, joten nyt kielet ovat lähellä nauhoja. Ylävireisyys on vähentynyt huomattavasti ja tällä kitaralle voi nyt soittaa satulan läheltäkin esim. E, A ja D duuri sointuja ilman, että on häiritsevästi epävireessä. Ehkä vireisyys ei ole vieläkään täydellistä, mutta onneksi itselläni ei ole absoluuttista sävelkorvaakaan Sinänsä en laittanut tätä uutta satulaa liimalla kiinni, vaikka esim. youtube videoissa niin näytetään usein tekevän. En kyllä ymmärrä, miksi pitäisikään laittaa liimalla, kun kerran kielten paino pitää satulan muutenkin paikallaan. Sinänsä operaatio on kaikkiaan kohtalaisen helppo (ainakin jos ei tavoittele täydellisyyttä) ja itsekin voi tehdä, jos ketä tämä asia kiinnostaa ja tykkää näprätä. Tällä vähäisellä kokemuksella sanoisin, että vanhan satulan irrotus kannattaa tehdä maltillisesti. Kiitoksia vielä kaikille vinkeistä. |
pliksu 01.10.2018 12:11:02 | |
---|
Kefiiri: Ja sitten kun urasta tulee liian syvä, sen voi korjata pikaliiman ja ruokasoodan seoksella. Itse korjasin viime keväänä liimaamalla paperisuikaleen satulan alle, toki sitten pitää viilailla muutkin välit uusiksi, mutta eipä tarvi miettiä pikaliiman/soodan kitkaominaisuuksia. And there ain't nothin' like a friend who can tell you you're just pissin' in the wind. |
Jucciz 01.10.2018 12:40:55 | |
---|
Itse olen teettänyt ammattilaisella kompensoidut luusatulat kaikkiin aktiivikäytössä oleviin kitaroihini. Ero normaaliin suoraan satulaan juuri ekojen nauhojen kohdalla on huomattava. Ainakin GAS Guitarworksin Pekka tekee tämän homman esimerkillisen hienosti ja huomaamattomasti, ts. siten, että satula ei äkkisilmäyksellä edes näytä millään tapaa tavallisesta poikkeavalta. Joka euron arvoinen parannus ja enemmänkin. |
Kefiiri 01.10.2018 14:33:46 | |
---|
pliksu: Itse korjasin viime keväänä liimaamalla paperisuikaleen satulan alle, toki sitten pitää viilailla muutkin välit uusiksi, mutta eipä tarvi miettiä pikaliiman/soodan kitkaominaisuuksia. Joo toki tapoja on monia. Itse hätähousuna tykkään pikaliimaniksistä, siinä isoin aika menee työvälineiden haeskeluun. En ole musiikin asiantuntija. |
Se miksi ilmiö vaivaa tyypillisimmin juuri G-kieltä on se, että G-kieli on (yleensä) paksuin punomaton kieli. Aikoinaan rakentelin Telecasterin, ja ongelmaa kompensoitiin sillä, että koko satula asennettiin vajaan millin verran teoreettista sijaintia lähemmäs ensimmäistä nauhaa. Periaatteessa tuo aiheuttaa saman ongelman käänteisenä muihin kieliin, mutta eipä tota ainakaan Telecasterissa 010-setillä vielä huomaa. |
LaMotta 01.10.2018 15:36:13 (muokattu 01.10.2018 15:36:43) | |
---|
timppis: Aikoinaan rakentelin Telecasterin, ja ongelmaa kompensoitiin sillä, että koko satula asennettiin vajaan millin verran teoreettista sijaintia lähemmäs ensimmäistä nauhaa. Gibson ja PRS on siirtäneet satulaa tällä metodilla 0,5mm. (Lausutaan elämään kyllästyneellä äänellä): "Jos ei kiinnosta niin ei tiällä mikkää pakko oo olla. Työ tiijättä missä on ovet." |