Aihe: Moskovalainen viulu - keräilykappale?
1
mattihei
24.09.2018 21:03:51
Ostin muksulle 1/2 viulun Torista, ja se sattuu olemaan Moskovalaista tekoa.
 
Olisinkin teiltä viisaammilta tiedustellut, onko kyseisellä soittimella mahdollisesti jotain muutakin arvoa kuin muksun orastavan musiikinnälän tyydyttäminen.
 
Vapaasti suomennettuna kotelon sisältä löytyy seuraava teksti.
 
Moskovan kombinaatin Musiikkisoitin & huonekalu
VIULU nro 11408
tyyppi 24973-81
09/89
Kefiiri
26.09.2018 18:29:12 (muokattu 26.09.2018 18:42:55)
Monet venäläiset instrumentit on tehty huonekalutehtaissa. Jälkikin on usein sen oloista, että varsinaiset soitinrakennuksen asiantuntijat eivät ole olleet asialla, eikä turhanaikaisiin hienosäätöihin ole panostettu.
 
Itse tykkään venäläisistä soittimista. Niissä käden ja pensselin jälki näkyy kuten taide-esineessä ainakin. Epäilen kuitenkin, onko niillä kovin merkittävää keräilyarvoa ainakaan rahallisessa mielessä. Kulttuurisessa katsannossa varmaan hyvinkin. Venäläisistä viuluista ei ole kokemusta, mutta esimerkiksi täälläkin yleiset akustiset kitarat on suunniteltu huomattavan kustannustehokkaasti ja periaatteessa järkevästi.
 
Voi olla, että kitaraa klassisemmat soittimet, kuten viulu, on rakennettu hieman suuremmalla pieteetillä.
En ole musiikin asiantuntija.
Kefiiri
28.09.2018 08:42:56
Se on ihan hyvä idea viedä peli jousisoitinhuoltoon arvioitavaksi. Muutenkin voisi olla hyvä että joku ammattilainen katsoisi, että soitettavuus on asiallisessa kuosissa. Voi olla jokin pieni jutska millä värkki muuttuu olennaisesti mukavammaksi harjoittelusoittimeksi.
En ole musiikin asiantuntija.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)