seppo69 21.09.2018 20:31:20 | |
---|
Juzpe: E2: Ja mä en sille voi mitään jos toi mun kamppalulajianalogia oli vaikeasti omaksuttava. Paitsi tietty kirjottaa paremmin ja keksiä halpommin tajuttavia analogioita. Se on varmaan siksi vaikeasti omaksuttava koska se oli huono. Kamppailulajeissa paremmuus mitataan yksinkertaisin menetelmin; pistein, lopetuksin jne. Musiikissa vastaavia mittareita ei ole, koska jokainen sävellys/levy/whatever on aina subjektiivinen kokemus. Kamppailussa näin ei ole. Jos nyrkkeilyssä osut toista naamaan, tulee piste. Taiteessa ei ole sääntöjä, joten millä selvität "voittajan"? Toki voit käyttää vaikka levymyyntiä tai live-esityksien virheiden määrää mittarina, mutta ainakin minun mielestäni se olisi hölmöä. Minun määritelmäni hyvälle muusikolle on se, että osaa tehdä sen mitä haluaa. Tottakai arvostan kovan työn tehneitä ja pitkään harjoitelleita soittajia, mutta loppupeleissä jonkin tekniikan osaamisella ei ole yhtään mitään väliä jos lopputulos ei miellytä. Sama pätee tietenkin myös toisknpäin, monella muusikolla on hyviä ideoita ja sävellyksiä, mutta tekninen osaaminen ei riitä teoksen esittämiseen. Minusta on aivan turha verrata esim. Steve Vaita ja Kurt Cobainia keskenään. Itse kuuntelisin sata kertaa sadasta mielummin Kurttia vaikka Steve Vai teknisesti taitava soittaja ja virtuoosi monen mielestä onkin. Minun korviini Cobain on/oli näistä kahdesta se parempi taiteentekijä ja hänen kappaleensa antavat minulle paljon enemmän. Pidän myös hänen kitaransoitostaan enemmän kuin Vain soitosta. Silloin tilanne varmasti muuttuisi jos herrat soittaisivat muiden tuotantoa eli covereita, silloin todennäköisesti kuuntelisin mielummin Vaita. Mutta nämähän ovat niitä mielipiteitä, jokaisella tunnetusti omansa. Welho-77: Noi sun tyhmä fantasiat on sairaita. |
seppo69 21.09.2018 20:40:57 | |
---|
Juzpe: 1. Eivät viitsi treenata kunnon soittotekniikkaa 2. Eivät viitsi opiskella teoriaa 3. Eivät viitsi treenata soittamaan nopeasti 4. Ovat kateellisia niille jotka viitsivät tai ainakin aktiivisesti dissaavat asioita joita eivät itse osaa. 1. Mikä on kunnon soittotekniikka? Mielestäni omaa soitintaan saa soittaa juuri niin kuin itse haluaa. Olisitko sanonut Hendrixille, että "käännä ees se kitaras oikein päin"? Kyllä, voit opettaa vaikkapa välttämään rasitusvammoja tietynlaisella soittotekniilla, mutta kaikkia ei tämäkään kiinnosta ja/tai soittomäärät ovat sellaisia että vammoja ei tule. Se ei silti tee siitä mitenkään "väärää". 2. Kaikki eivät tarvitse teoriaa, miksi siis käyttää aikaansa (aika on kallista) johonkin jota ei tarvitse? (tähän ei kannata kommentoida "ihmiset eivät tiedä tarvitsevansa sitä ennen kuin opiskelevat sitä" tms) 3. On totta että monet eivät viitsi treenata jotain asiaa vaikka haluaisivatkin sen osata ja onhan se hölmöä. Mutta kaikki eivät tarvi sitä nopeuttakaan yhtään mihinkään. Heidän taiteessaan ei vain ole sijaa sille. 4. Kateellisuus kannattaa kääntää motivaatioksi. Muiden turha ja epäasiallinen dissaaminen on aina hölmöä. Welho-77: Noi sun tyhmä fantasiat on sairaita. |
Juzpe 21.09.2018 20:42:22 | |
---|
seppo69: Se on varmaan siksi vaikeasti omaksuttava koska se oli huono. Et sitten lukenut tai ymmärtänyt sitä analogiaa. Kyse EI ollut siitä, että olisin verrannut musiikkia kamppailulajeihin, vaan sitä, että minkälaisten ihmisten mielipiteet ovat niitä joita kannattaa kuunnella. Lukisitko sen vaikka uudelleen. Kurt Cobain rämpytti neljää sointua epävireessä eikä osannut laulaa. Siihen nähden kyllä helvetin aikaansaava jätkä. Steve Vai taas on hiukan eri luokan tekijämies. |
J.Nikkanen 21.09.2018 20:44:53 | |
---|
TISSIT.   |
Funkånaut 21.09.2018 20:46:16 (muokattu 21.09.2018 20:47:26) | |
---|
Juzpe: Kurt Cobain rämpytti neljää sointua epävireessä eikä osannut laulaa. Siihen nähden kyllä helvetin aikaansaava jätkä. Steve Vai taas on hiukan eri luokan tekijämies. Cobainilla on melkoisesti parempia veisuja ku Vailla. Mitä kukakin pitää arvossaan. Onko olennaista herättää tunteita vai se, että analysoitaessa sointulaajennukset näyttävät kauniilta. Tavallaan musiikin jako yleisöön ja soittajiin/esiintyjiin on melko hassua. Musa oli yhteistä kollektiivista touhua kymmenien tuhansien vuosien ajan ja sitten sukkahousuihin pukeutuneet peruukkipäät päättivät toisin. Jälkiä korjataan vieläkin. "Ei kannata ryhtyä matkimaan Don Quijotea. Parasta on vain tyytyä jäätelön syöntiin." |
LaMotta 21.09.2018 20:47:40 | |
---|
Funkånaut: Cobainilla on melkoisesti parempia veisuja ku Vailla. Mitä kukakin pitää arvossaan. Vailta tulee mieleen vain yksi hyvä piisi. Sisters. (Lausutaan elämään kyllästyneellä äänellä): "Jos ei kiinnosta niin ei tiällä mikkää pakko oo olla. Työ tiijättä missä on ovet." |
Juzpe 21.09.2018 20:50:09 (muokattu 21.09.2018 20:53:11) | |
---|
seppo69: 1. Mikä on kunnon soittotekniikka? Mielestäni omaa soitintaan saa soittaa juuri niin kuin itse haluaa. Olisitko sanonut Hendrixille, että "käännä ees se kitaras oikein päin"? Kyllä, voit opettaa vaikkapa välttämään rasitusvammoja tietynlaisella soittotekniilla, mutta kaikkia ei tämäkään kiinnosta ja/tai soittomäärät ovat sellaisia että vammoja ei tule. Se ei silti tee siitä mitenkään "väärää". 2. Kaikki eivät tarvitse teoriaa, miksi siis käyttää aikaansa (aika on kallista) johonkin jota ei tarvitse? (tähän ei kannata kommentoida "ihmiset eivät tiedä tarvitsevansa sitä ennen kuin opiskelevat sitä" tms) 3. On totta että monet eivät viitsi treenata jotain asiaa vaikka haluaisivatkin sen osata ja onhan se hölmöä. Mutta kaikki eivät tarvi sitä nopeuttakaan yhtään mihinkään. Heidän taiteessaan ei vain ole sijaa sille. 4. Kateellisuus kannattaa kääntää motivaatioksi. Muiden turha ja epäasiallinen dissaaminen on aina hölmöä. Joo, ei muakaan kiinnosta mitä sä autotallissas tai makkarissas puuhaat. Jos haluat opetella soittamaan jotain instrumenttia kunnolla, opettele soittotekniikka kunnolla ja teoria siihen päälle, lisäksi treenaa vitusti. Jos ei em. asiat kiinnosta, hyväksy se tosiasia, että susta ei kovin kummosta soittajaa saa aikaseks ja se ei ole kenenkään muun kuin oma vika. Tää ei oo mun keksimä juttu, tää on käytössä ihan musiikkiopistoissa, konservatorioissa ja alan korkeakouluissa ympäri maailman. Kai sä kohta sanot, että musiikin opetus on paskaa ja turhaa, eikä sieltä oo tullu yhtään kunnon taiteilijaa, koska Kurt Cobain ja/tai Jimi Hendrix. Edit: Lisään teorian tarpeettomuuteen sen verran, että ainakin jos meinaa improvisointia opetella, se on aika välttämätöntä osata teoriaa. Muutoin kyseessä on summittainen roiskiminen, eikä improvisointi. |
seppo69 21.09.2018 20:53:42 | |
---|
Juzpe: Joo, ei muakaan kiinnosta mitä sä autotallissas tai makkarissas puuhaat. Jos haluat opetella soittamaan jotain instrumenttia kunnolla, opettele soittotekniikka kunnolla ja teoria siihen päälle, lisäksi treenaa vitusti. Jos ei em. asiat kiinnosta, hyväksy se tosiasia, että susta ei kovin kummosta soittajaa saa aikaseks ja se ei ole kenenkään muun kuin oma vika. Tää ei oo mun keksimä juttu, tää on käytössä ihan musiikkiopistoissa, konservatorioissa ja alan korkeakouluissa ympäri maailman. Kai sä kohta sanot, että musiikin opetus on paskaa ja turhaa, eikä sieltä oo tullu yhtään kunnon taiteilijaa, koska Kurt Cobain ja/tai Jimi Hendrix. Olin jo vastaamassa sinulle tuohon edelliseen viestiisi (ja pohdin tuota esittämääsi asiaa uudelleen), mutta näytätkin olevan tällainen tyyppi niin antaa olla :D Hyvää jatkoa valitsemallasi tiellä. Welho-77: Noi sun tyhmä fantasiat on sairaita. |
LaMotta 21.09.2018 20:58:12 | |
---|
Onneksi työelämässä ei ole niin kovat vaatimukset kuin on näemmä kitaransoittelemisessa. Työstä sentään maksetaan jotain. (Lausutaan elämään kyllästyneellä äänellä): "Jos ei kiinnosta niin ei tiällä mikkää pakko oo olla. Työ tiijättä missä on ovet." |
seppo69 21.09.2018 21:00:33 | |
---|
Funkånaut: Mitä kukakin pitää arvossaan. Onko olennaista herättää tunteita vai se, että analysoitaessa sointulaajennukset näyttävät kauniilta. Näinhän se on. Monesti törmännyt siihen, että tiedetään kyllä kaikki mahdollinen teoria yms mutta sitten se itsensä ilmaisu on kliseistä, tylsää ja muutenkin täyttä ripulipaskaa. Ehkä toiset ihmiset kuulevat musiikin pelkkinä sointukäännöksinä ja asteikkoina, itse kuulen vain ääntä; ja ihan sama mistä se tulee ja millä tavalla. Jos se kuulostaa hyvältä niin se on hyvä. Sitten on olemassa vaikka Pekka Kuusisto joka soittaa suoraan sieluun ja sen jälkeen selittää teorian avulla että mitä helvettiä just tapahtui. Welho-77: Noi sun tyhmä fantasiat on sairaita. |
hallu 21.09.2018 21:00:58 | |
---|
Juzpe: N.................... 4. Ovat kateellisia niille jotka viitsivät tai ainakin aktiivisesti dissaavat asioita joita eivät itse osaa. ........................ Muusikoiden netin natsikortti esitetty :-D https://fi.wikipedia.org/wiki/Natsikortti Kitaroista ja kaikenlaisesta soittamisesta pahasti riippuvainen AK:lainen (AK= anonyymit kitaranistit) |
seppo69 21.09.2018 21:02:33 | |
---|
Welho-77: Noi sun tyhmä fantasiat on sairaita. |
Juzpe 21.09.2018 21:04:32 | |
---|
seppo69: Olin jo vastaamassa sinulle tuohon edelliseen viestiisi (ja pohdin tuota esittämääsi asiaa uudelleen), mutta näytätkin olevan tällainen tyyppi niin antaa olla :D Hyvää jatkoa valitsemallasi tiellä. Erittäin valaiseva "tällainen tyyppi"-kortti on nyt vedetty. Mikä omakuvista on se missä olen "tällainen tyyppi" vai kävitko oikein instalinkistä tai facesta katsomassa? Ja jos tällainen tyyppi on se tyyppi joka opiskelee instrumenttiaan, musiikin teoriaa ja treenaa niin, joo sellainen tyyppi olen yrittänyt olla jo yli 30 vuotta. Kiitos samoin. Tiesithän että tuplatunnuksista saa bannit. |
Kefiiri 21.09.2018 21:10:05 | |
---|
seppo69: Pidän myös hänen kitaransoitostaan enemmän kuin Vain soitosta. Silloin tilanne varmasti muuttuisi jos herrat soittaisivat muiden tuotantoa eli covereita, silloin todennäköisesti kuuntelisin mielummin Vaita. Kurtillahan on hiton hyvä se Bowie-coveri :) En ole musiikin asiantuntija. |
hallu 21.09.2018 21:14:01 (muokattu 21.09.2018 21:16:43) | |
---|
seppo69: Mutta onhan se totta että monet ihmiset tuollaisia ovat. Pätee kyllä elämän jokaiseen osa-alueeseen. Tarkoitatko Juzpen neloskohtaa "aktiivisesti dissaavat asioita joita eivät itse osaa" ? Joo kyllä tietenkin sellaisia ihmisiä on. Meitä on moneksi, mutta keskustelun argumenttina se silti on kelpaamaton, koska se kuittaa toistamieltä olevan argumentin kateutena ottamatta kantaa väittämän sisältöön. Lisäksi kateuskortti tässä kohtaa on virhepäätelmä, koska se yhdistää satunnaiset yhtäläisyydet koskemaan vastakkaisen väitteen esittäjää perusteettomasti ja minun kohdallani jopa virheellisesti, koska en ole kateellinen, teen kovasti töitä ja harjoittelen joten en ole edes laiska, ja en ole dissannut ketään. Tosin kuten monet soittajat, myös minä olen kipeän tietoinen omista vajavaisuuksistani soittotaidon suhteen, mutta en anna sen häiritä hyvää keskustelua :-) Kitaroista ja kaikenlaisesta soittamisesta pahasti riippuvainen AK:lainen (AK= anonyymit kitaranistit) |
Funkånaut 21.09.2018 21:16:01 | |
---|
Voisin hakea oluen ja katsoa, mihin suuntaan tämä ketju tämän illan aikana vielä kääntyy. "Ei kannata ryhtyä matkimaan Don Quijotea. Parasta on vain tyytyä jäätelön syöntiin." |
seppo69 21.09.2018 21:19:23 | |
---|
Juzpe: Erittäin valaiseva "tällainen tyyppi"-kortti on nyt vedetty. Mikä omakuvista on se missä olen "tällainen tyyppi" vai kävitko oikein instalinkistä tai facesta katsomassa? Ja jos tällainen tyyppi on se tyyppi joka opiskelee instrumenttiaan, musiikin teoriaa ja treenaa niin, joo sellainen tyyppi olen yrittänyt olla jo yli 30 vuotta. Kiitos samoin. Tiesithän että tuplatunnuksista saa bannit. No sanotaan nyt näin että sinun keskustelutaitosi ovat ilmeisen vajavaiset tai näköalasi on niin kapea että aika hankala kanssasi on keskustella. Mitään kovin järkevää argumentointia en viestistäsi löytänyt. On tullut selväksi, että sinulle on hankalaa hyväksyä erilaista mielipidettä siitä mikä on hyvä muusikko (tämähän on nimenomaan mielipideasia ennenkaikkea) ja sinulla on asian suhteen yksi ainoa "totuus". Jos pahoitit mielesi siitä, että sanoin analogiaasi huonoksi, niin pahoittelut. Mielestäni oma viestini oli kuitenkin asiallinen. Olisin ehkä hieman muuttanut kantaani (sitä kai keskustelun tulisi olla, vuorovaikutusta ja vuoropuhelua, ajatusten vaihtoa jne) asian suhteen, mutta oletukset henkilöstä (ja ilmeisesti tarkoitus oli jotenkin pilkata perus m.net makuuhuonekitaristijutuilla?) tai hänen asumisjärjestelyistään eivät kuulu aikuismaiseen keskusteluun. Jos sinua oikeasti kiinnostaa että missä tilassa/tiloissa (huom en tarkoita tässä päihteitä) musiikkiani teen, sitä kannattaa kysyä ihan suoraan. Eli olet sellainen tyyppi. Se miltä näytät tai mitä somekanavia käytät, ei kiinnosta minua millään tavalla. Tiesin, mutta miten se tähän liittyy? Ja kiva kun olet löytänyt musiikista itsellesi intohimon ja olet sitä jaksanut noinkin pitkään opiskella. Welho-77: Noi sun tyhmä fantasiat on sairaita. |
hallu: Tarkoitatko Juzpen neloskohtaa "aktiivisesti dissaavat asioita joita eivät itse osaa" ? Kyllä. Ja joo, taisin jotain tässä käsittää väärin myös, missä ei olisi mitään uutta ja kyllähän tässä jo väsyttääkin... Funkånaut: Voisin hakea oluen ja katsoa, mihin suuntaan tämä ketju tämän illan aikana vielä kääntyy. Nyt kyllä on katteetonta hypeä. Minä ainakin lähden nyt rakastelemaan vaimoani (oikeasti nukahtamaan sohvalle). Welho-77: Noi sun tyhmä fantasiat on sairaita. |
Funkånaut 21.09.2018 21:24:44 | |
---|
"Ei kannata ryhtyä matkimaan Don Quijotea. Parasta on vain tyytyä jäätelön syöntiin." |
Kefiiri 21.09.2018 21:26:11 | |
---|
Funkånaut: Voisin hakea oluen ja katsoa, mihin suuntaan tämä ketju tämän illan aikana vielä kääntyy. Tuollaiset kommentit usein hyydyttävät keskustelun, kun osanottajille tulee paineita, mutta nyt ei taida käydä niin. En ole musiikin asiantuntija. |