Kitarat: kitarakamat ›

pappasfin: Vaikka tuo konkassa niin ei vielä kuitenkaan kuopattu.
Eikös tuo valmista skittoja edelleen.
 
Jostain luin, että ois aika ns. "back to basics" eli keskittyvät siihen perinteiseen hommaan eivätkä haihattele tietokoneiden ym. perään.
 
Ehkäpä tuo vielä tuosta nousee, aika näyttää.
 
Mä olen samaa mieltä. Tämä vuosi tullaan muistamaan käänteenä kun asiat palasivat jälleen raiteilleen Gibsonilla. Kun he palaavat jälleen sen asian pariin minkä osaaavat eli valmistavat maailman parhaimpiin lukeutuvia kitaroita, niin homma toimii jälleen. Ainoa, että heidän pitää palkata takaisin ne ulospotkitut soitinrakentajamestarit, joille ehtivät antamaan kenkää. Nimittäin työntekijät sen tuotteen tekee. Jos Gibson on irtisanonut oman osaamisensa, niin tilanne voi olla vaikea korjata. Vai onko "hiljainen tieto" ehtinyt siirtyä nuoremmille ja vanhat saivat sen vuoksi lähteä? sanoisin että lähivuosina julkaistavat kitarat näyttävät pitkälti mihin mennään.
 
Mitä tulee kitaroihin, niin kävin tänä kesänä katsomassa paria tämän vuoden LPR:ää (8 ja 9) ja testasin paria vanhempaakin LP:tä ja yhtä yheksänkytluvun R:ää, niin oli kyllä hyviä. Nämä 2018 R:t oli kerrassaan erinomaisia ja parhaita lespoja mitä olen ikinä kädessäni pitänyt. Se yheksänkytluvun R oli aika vaatimaton esitys, mutta toisaalta kun olin juuri niitä kahta suurenmoista kitaraa hipelöinyt, niin testiasetelmakaan ei ollut sille reilu. Mutta siis pointtini oli, että jos tehtaalla on kyky suoltaan noiden mainittujen tasoisia tekeleitä ulos, niin ei mitään hätää.... lopettaa vaan niiden huonojen tekemisen niin homma on siinä ja maailma pelastuu.
 
Sanoisin, että Gibsonilla kun huomaisivat sen, minkä me muut jo tiedetään, niin ei niillä pitäisi olla hätäpäivää. Siis, että keskittyisivät tekemään niitä kaikkein parhaita kitaroita ja unohtaisivat halpamallit kokonaan. Maailmassa on jo niin paljon paskaa, että ei se enää myy. Laatu sen sijaan on aina muodissa.

hallu: Siis, että keskittyisivät tekemään niitä kaikkein parhaita kitaroita ja unohtaisivat halpamallit kokonaan.
 
Kysymys kait tässä kuulukin että onko tuo taloudellisesti kannattavaa. Vaikka kate on kuinka iso, jos volyymi on pieni ei viivan alle jää kovin paljoa.

18is9: Kysymys kait tässä kuulukin että onko tuo taloudellisesti kannattavaa. Vaikka kate on kuinka iso, jos volyymi on pieni ei viivan alle jää kovin paljoa.
 
No voi sitä ajatella, että edullista myydään enemmän, mutta mun pointti olikin siinä, että markkinat on tukossa halpiskamaa eikä sille välttis ole kysyntää samalla tavalla.... siitä kai kitaramyynnin alamäessäkin on kyse että ihmiset eivät osta uusia kitaroita niin paljoa kuin ennen. Silloin voisi ajatella, että ne miljardi halvan kitaran ostajaa haluaa jossakin vaiheessa vaihtaa sen laadukkaampaan niin siinä olisi se Gibsonin paikka. Laatu on aina muodissa ja laadulle on aina kysyntää, mutta epäilen ehkä ihmiset kyllästyy tai ovat kyllästyneitä halpiksiin.

hallu: No voi sitä ajatella, että edullista myydään enemmän, mutta mun pointti olikin siinä, että markkinat on tukossa halpiskamaa eikä sille välttis ole kysyntää samalla tavalla.... siitä kai kitaramyynnin alamäessäkin on kyse että ihmiset eivät osta uusia kitaroita niin paljoa kuin ennen. Silloin voisi ajatella, että ne miljardi halvan kitaran ostajaa haluaa jossakin vaiheessa vaihtaa sen laadukkaampaan niin siinä olisi se Gibsonin paikka. Laatu on aina muodissa ja laadulle on aina kysyntää, mutta epäilen ehkä ihmiset kyllästyy tai ovat kyllästyneitä halpiksiin.
 
No en tiedä kun 500-1000 euroon saa ihan mainion kitaran soittamiseen. Senkun säätää/säädättää ja soittaa. En ite ikinä maksais kahta tonnia kitarasta, se on vaan liikaa jostain niin arkipäiväisestä. Tarkoitan, että osa haluaa sitä kalliimpaa, osa ei. Merkittävä osa halpissoittajista ei koskaan etene siitä sen pitemmälle että pistäisivät edes sitä puolta tonttua kiinni.

Gary Enfield: No en tiedä kun 500-1000 euroon saa ihan mainion kitaran soittamiseen. Senkun säätää/säädättää ja soittaa. En ite ikinä maksais kahta tonnia kitarasta, se on vaan liikaa jostain niin arkipäiväisestä. Tarkoitan, että osa haluaa sitä kalliimpaa, osa ei. Merkittävä osa halpissoittajista ei koskaan etene siitä sen pitemmälle että pistäisivät edes sitä puolta tonttua kiinni.
 
No ei minun mielestä 500 - 1000 euron lankku ole mikään halpis ja sillä rahalla saakin oikein mainioita soittimia. Mutta tosiasissa Japanilainen/USA:lainen/Suomalainen/etc. lankku lähtee tonnista jos se on yhtään asiallinen (Siis LP/SG tyylinen Strato/Tele voi olla vähän halvempi). Joku Melodymacer on ihan okei kuriositeetti sinne 500 euron luokkaan, mutta LP alle tonnin vaatii jo kompromissia pintakäsittelyn suhteen (mainituissa maissa valmistettuna).
 
Mun ajatus Gibsonista keskittymässä niihin parhaisiin kitaroihin lähti siitä kun kävin niitä Customshoppeja stedaamassa, niin se on kiistatta se laatu mihin Gibsonin pitäisi kaikessa tuotannossaan tähdätä. Ja ajatus oli, että jos se kerran pystyy tuollaista laatua tuottamaan, niin miksi edes tehdä yhtään huonompaa??

hallu: No ei minun mielestä 500 - 1000 euron lankku ole mikään halpis ja sillä rahalla saakin oikein mainioita soittimia. Mutta tosiasissa Japanilainen/USA:lainen/Suomalainen/etc. lankku lähtee tonnista jos se on yhtään asiallinen (Siis LP/SG tyylinen Strato/Tele voi olla vähän halvempi). Joku Melodymacer on ihan okei kuriositeetti sinne 500 euron luokkaan, mutta LP alle tonnin vaatii jo kompromissia pintakäsittelyn suhteen (mainituissa maissa valmistettuna).
 
Mun ajatus Gibsonista keskittymässä niihin parhaisiin kitaroihin lähti siitä kun kävin niitä Customshoppeja stedaamassa, niin se on kiistatta se laatu mihin Gibsonin pitäisi kaikessa tuotannossaan tähdätä. Ja ajatus oli, että jos se kerran pystyy tuollaista laatua tuottamaan, niin miksi edes tehdä yhtään huonompaa??
 
Luulen, että Gibsonin (ja varmaan muidenkin laatusoitinten valmistajien) ongelma on se, että tavaraa liikkuu jälkimarkkinoilla niin paljin. Maailma on täynnä Gibson- kitaroita, jotka eivät vuodesta toiseen ole juurikaan muuttuneet. Ja kalleimmat ovat vieläpä niitä vanhimpia. Miksi keskitason soittaja, saati harrastaja ostaisi uuden soittimen, kun käytettyjä on maailma väärällään? Siitä kulmasta ymmärrän uudistumisen ja uudistamisen tarpeen: Pitäisi olla joko uutta myytävää vanhoille asiakkaille tai kokonaan uusia asiakkaita. Lisäksi tuoton per soitin pitäisi olla kova, että pienten valmistusmäärien luoma volyymin puute kompensoituu. Huippukitaroita voi tietysti tehdä, mutta niistä pitää saada huippuhinta ja se taas on vaikeaa tilanteessa, jossa vähänkin hintaherkempi ostaja voi helposti ostaa soittimensa käytettynä. Ja toisaalta markkinoilla on yhä enemmän huippusoittimia valmistavia pikkupajoja, joiden hinta on toki perusgibsonia korkeampi, mutta samoin on myös niiden ostajalleen tuoma erityisyyden kokemus.

hallu: Se yheksänkytluvun R oli aika vaatimaton esitys, mutta toisaalta kun olin juuri niitä kahta suurenmoista kitaraa hipelöinyt, niin testiasetelmakaan ei ollut sille reilu.
 
Tuo on musiikkia korvilleni. Kyseessä oli varmaan se 1992 valmistettu upean näköinen Flametop Reissue, joka oli Pajalla myynnissä useita vuosia. Kuolasin kitaraa pitkään, mutta siinä oli laskelmieni mukaan liikaa hintaa. Laskivat kerralla hintaa 500 euroa, ja olin jo kasaamassa rahoitusta, harkitsemassa vaihdokkeja ja suunnittelemassa matkaa Hesaan. No, se meni sitten viikossa hinnanalennuksen jälkeen. Kerro lisää sen huonoista puolista, jotta menetys ei tuntuisi niin pahalle. Kauniimpaa kitaraa ei voi kuvitella, mutta oliko siinä muitakin heikkouksia kuin SlimTaper-kaula? Mun kouraan sekin olisi sopinut täydellisesti. Olen yrittänyt lohduttautua sillä, ettei kyseessä ollut oikea Custom Shop vaan normaali linjalla valmistettu kitara valikoidulla kannella.

Gary Enfield: Kun puheena on Gibson tekemässä laatusoittimia mulle tulee mieleen hinnat 2 tonnia ja ylöspäin, customshopeista puhumattakaan. Varmaan niille ostajat löytyy, mutta onhan se pieni ryhmä halvempiin soittimiin verrattuna.
 
No on kyllä ja itse ajattelin, että se on ryhmä joka siirtyy halvemmista niihin "lopullisiin" "pitopeleihin". Voi olla, että olen vähän pihalla tämän väittämäni kanssa, mutta mulla tuli hyvin voimakas tunne kun kokeilin Gibsonin 2018 R8/R9 kitaroita että "tämmöinen LesPaulin kuuluu olla". Tuli semmoinen fiilis, että jos mä en sitä pysty ostamaan, niin en halua mitään muutakaan. Niinkuin että ei haluaisi tyytyä enää vähempään. Siksi ajattelin, että Gibsonin on turha enää niitä halvempia edes tehdä koska en halua niitä siltä ostaa, minä haluan sen CS:n enkä mitään muuta. Mutta tämän on voimakkaan henkilökohtainen elämys eikä tietenkään kuvaa markkinoiden toimintaa ja siksi olen tämän väittämän kanssa eksyksissä.

sticky fingers: Luulen, että Gibsonin (ja varmaan muidenkin laatusoitinten valmistajien) ongelma on se, että tavaraa liikkuu jälkimarkkinoilla niin paljin. Maailma on täynnä Gibson- kitaroita, jotka eivät vuodesta toiseen ole juurikaan muuttuneet. Ja kalleimmat ovat vieläpä niitä vanhimpia. Miksi keskitason soittaja, saati harrastaja ostaisi uuden soittimen, kun käytettyjä on maailma väärällään? Siitä kulmasta ymmärrän uudistumisen ja uudistamisen tarpeen: Pitäisi olla joko uutta myytävää vanhoille asiakkaille tai kokonaan uusia asiakkaita. Lisäksi tuoton per soitin pitäisi olla kova, että pienten valmistusmäärien luoma volyymin puute kompensoituu. Huippukitaroita voi tietysti tehdä, mutta niistä pitää saada huippuhinta ja se taas on vaikeaa tilanteessa, jossa vähänkin hintaherkempi ostaja voi helposti ostaa soittimensa käytettynä. Ja toisaalta markkinoilla on yhä enemmän huippusoittimia valmistavia pikkupajoja, joiden hinta on toki perusgibsonia korkeampi, mutta samoin on myös niiden ostajalleen tuoma erityisyyden kokemus.
 
No mä luulen, että se "huippu" Gibsonin ostaja on sama kaveri, joka saattaa tilata joltain Ruokankaalta Unicornin tms. eli jos on viidestä kuuteen tonnia valmis maksamaan lankusta, niin joko ostaja on niin rikas, että voi ostaa kalliilla mitä sattuu tai todennäköisemmin on säästetty ja oikeasti uhrattu ja sitten tehdään todella tarkka valinta jolloin käytetyn ja uuden välistä eroa ei ratkaisekaan hinta, vaan se kumpi laulaa nätimmin. En itsekään sitä uskonut, mutta kun tuollaisen soivan lankun saa käteensä, niin siitä ei haluaisi laskea irti. Ajatus, että "eikö mä tilaan tän netistä käytettynä halvalla ja säästän" ei vain juolahda mieleen. Päin vastoin sitä ajattelee "voiko tällaista olla olemassakaan?" eikä todellakaan oleta, että sellaista voisi olla olemassa toinen tai että joku joka sellaisen olisi ostanut, muka myisi sen tosta vaan muusikoiden netissä puoleen hintaan. Ei sitä miettii että "mä voisin saada autosta kakstonnia ja prätkästä kakstonnia niin sitten ei tarvitsisi kuin kaksitonnia rahoitusta..... mitä se tekee 25% korolla........ # " .
 
No mulle käynti kitarapajalla paransi kitara GAS:in kerralla. Ei tee enää mieli mitään..... tekee mieli säästää..... ja ehkä sitten joskus..... :-D

The Jack: Tuo on musiikkia korvilleni. Kyseessä oli varmaan se 1992 valmistettu upean näköinen Flametop Reissue, joka oli Pajalla myynnissä useita vuosia. Kuolasin kitaraa pitkään, mutta siinä oli laskelmieni mukaan liikaa hintaa. Laskivat kerralla hintaa 500 euroa, ja olin jo kasaamassa rahoitusta, harkitsemassa vaihdokkeja ja suunnittelemassa matkaa Hesaan. No, se meni sitten viikossa hinnanalennuksen jälkeen. Kerro lisää sen huonoista puolista, jotta menetys ei tuntuisi niin pahalle. Kauniimpaa kitaraa ei voi kuvitella, mutta oliko siinä muitakin heikkouksia kuin SlimTaper-kaula? Mun kouraan sekin olisi sopinut täydellisesti. Olen yrittänyt lohduttautua sillä, ettei kyseessä ollut oikea Custom Shop vaan normaali linjalla valmistettu kitara valikoidulla kannella.
 
Joo se saattoi olla sama.... ai se meni jo? sillä oli 3500 euron hintalappu kun minä sitä hypistelin. Niin se oli pelkkä R vuosimallia 92 tai 93 en muista kumpi. SlimTaperin olisin antanut anteeksi vielä, mutta se ei soinut. Siis mun mielestä se oli aika perus stankun tasoa ja aika kaksiulotteinen sointi niihin uusiin R:iin verrattuna. Kuten sanottua, niin se olisi varmasti ollut yksin paremmin edukseen, mutta niiden kahden helmen rinnalla se jäi auttamatta vähän vaisuksi. Nätti se kyllä oli, ihan kiistattoman kaunis. Mutta itse ottaisin mielummin japanin Tokain (kävin Musamaailmassa käpistelemässä niitä uusia satasarjalaisia ja niissä oli kyllä oikein kauniisti soivia yksilöitä) kuin sen. Eikä siinä mitään kyllä G-pajan stankku varsinkin ne vanhemmat ovat oikein nätisti soivia ja itsellänikin oli yli kakskytviisvuotta päivittäisessä soitossa Gibsonin Stankku Lespa eikä mitään valittamista, mutta se kuulas kolmiulotteinen hehku jota ne uudet R:t tarjosi sekä sähköisesti että akustisesti, oli jotain sellaista jota en ollut osannut kuvitellakaan.
 
Minä en todellakaan ole halunnut diggailla niitä mielestäni "Ylihintaisia" hienohelmaärriä, enkä niitä ollut ikinä testaillut, koska en halunnut pitää niistä. Nyt menin testaamaan vahvistaakseni ennakkoluuloni "ihan tavallisahan nää on", mutta ei sille saateri voi mitään, kyllä ne vaan on oikeasti hyviä. En haluaisi myöntää enkä haluaisi haluta niitä, ne on selvästi rikkaita ja kauniita ihmisiä varten, mutta nyt joudun elämään tietäen mitä jään paitsi. Voin vain toivoa, että ne jotka huvikseen tommoisia ostelee, edes ymmärtäisivät kuinka hienoilla kitaroilla saavat soitella :-( en ole kateellinen, mutta hiukan haikeana täällä risukasassa mietin herrojen herkkuja :-).

hallu: Joo se saattoi olla sama.... ai se meni jo? sillä oli 3500 euron hintalappu kun minä sitä hypistelin. Niin se oli pelkkä R vuosimallia 92 tai 93 en muista kumpi. SlimTaperin olisin antanut anteeksi vielä, mutta se ei soinut. Siis mun mielestä se oli aika perus stankun tasoa ja aika kaksiulotteinen sointi niihin uusiin R:iin verrattuna. Kuten sanottua, niin se olisi varmasti ollut yksin paremmin edukseen, mutta niiden kahden helmen rinnalla se jäi auttamatta vähän vaisuksi. Nätti se kyllä oli, ihan kiistattoman kaunis. Mutta itse ottaisin mielummin japanin Tokain (kävin Musamaailmassa käpistelemässä niitä uusia satasarjalaisia ja niissä oli kyllä oikein kauniisti soivia yksilöitä) kuin sen. Eikä siinä mitään kyllä G-pajan stankku varsinkin ne vanhemmat ovat oikein nätisti soivia ja itsellänikin oli yli kakskytviisvuotta päivittäisessä soitossa Gibsonin Stankku Lespa eikä mitään valittamista, mutta se kuulas kolmiulotteinen hehku jota ne uudet R:t tarjosi sekä sähköisesti että akustisesti, oli jotain sellaista jota en ollut osannut kuvitellakaan.
 
Minä en todellakaan ole halunnut diggailla niitä mielestäni "Ylihintaisia" hienohelmaärriä, enkä niitä ollut ikinä testaillut, koska en halunnut pitää niistä. Nyt menin testaamaan vahvistaakseni ennakkoluuloni "ihan tavallisahan nää on", mutta ei sille saateri voi mitään, kyllä ne vaan on oikeasti hyviä. En haluaisi myöntää enkä haluaisi haluta niitä, ne on selvästi rikkaita ja kauniita ihmisiä varten, mutta nyt joudun elämään tietäen mitä jään paitsi. Voin vain toivoa, että ne jotka huvikseen tommoisia ostelee, edes ymmärtäisivät kuinka hienoilla kitaroilla saavat soitella :-( en ole kateellinen, mutta hiukan haikeana täällä risukasassa mietin herrojen herkkuja :-).
 
Se voi olla menoa rahallisesti jos käpistelee jotain kalliimpaa vermettä ja ihastuu.
Kyllä ne kalliit on pääasiallisesti helvetin hyviä pelejä ja toki niissäkin pitää säädöt olla kohdillaan.
 
Toisaalta ei tarvi olla yli 2000 hintainen skitta, alle tuonkin saa ihan helvetin hyviä kitaroita kuten juuri ostamani Ibanez AZ2402-ICM , joka näin äkkiseltään saattaapi olla ehkä paras strato mulla, joskaan ei kallein käsissäni pitelemä ja soittama.
 
Gibson kenties voisi miettiä oisko sillä jotain annettavaa ns. "strato" osastolla noiden perinteisten lisäksi, ehkä se toisi jatkuvuuteenkin lisää mahdollisuuksia.

pappasfin: Se voi olla menoa rahallisesti jos käpistelee jotain kalliimpaa vermettä ja ihastuu.
Kyllä ne kalliit on pääasiallisesti helvetin hyviä pelejä ja toki niissäkin pitää säädöt olla kohdillaan.
 
Toisaalta ei tarvi olla yli 2000 hintainen skitta, alle tuonkin saa ihan helvetin hyviä kitaroita kuten juuri ostamani Ibanez AZ2402-ICM , joka näin äkkiseltään saattaapi olla ehkä paras strato mulla, joskaan ei kallein käsissäni pitelemä ja soittama.
 
Gibson kenties voisi miettiä oisko sillä jotain annettavaa ns. "strato" osastolla noiden perinteisten lisäksi, ehkä se toisi jatkuvuuteenkin lisää mahdollisuuksia.
 
Näinhän se on :-). Ja niin ei mulla ole kitaroiden osalta mitään valittamista sanoisin että kun mulla on nyt Ibanez AR300, Yamaha SA2200 ja Tokai LC85, niin olen noiden keppien kanssa niin lähellä niitä Giban maagisia Customshop soundeja, että kyllä ne mulle piisaa (erityisesti Ibanez on hyvä soundinen ja Yamaha, Tokaihin olen vielä tutustumassa). Esimerkiksi ajatus, että myisin nuo kaikki käsissäni olevat kitarat ostaakseni uuden R9:n ei ole ihan itsestäänselvä vaihtoehto. Saattaisin ehkä niin tehdäkin, jos nuo olisi mahdollista hyvällä hinnalla myydä, mutta se ei ole ihan itsestään selvää vaan kyllä sitä hetken miettisin. Nyt kama ei käy kaupaksi niin ei tarvitse edes miettiä.

hallu: Joo se saattoi olla sama.... ai se meni jo? sillä oli 3500 euron hintalappu kun minä sitä hypistelin. Niin se oli pelkkä R vuosimallia 92 tai 93 en muista kumpi. SlimTaperin olisin antanut anteeksi vielä, mutta se ei soinut. Siis mun mielestä se oli aika perus stankun tasoa ja aika kaksiulotteinen sointi niihin uusiin R:iin verrattuna. Kuten sanottua, niin se olisi varmasti ollut yksin paremmin edukseen, mutta niiden kahden helmen rinnalla se jäi auttamatta vähän vaisuksi. Nätti se kyllä oli, ihan kiistattoman kaunis. Mutta itse ottaisin mielummin japanin Tokain (kävin Musamaailmassa käpistelemässä niitä uusia satasarjalaisia ja niissä oli kyllä oikein kauniisti soivia yksilöitä) kuin sen.
 
Sama kitara kyseessä, näkyy vieläkin Pajan sivuilla kuvat. Muistin väärin siinä, että alennus oli peräti 700 euroa eli 2800 hintaan lähti. Ajattelinkin vähän, että joku häikkä kitarassa pitää olla kun se on ollut myynnissä noin vuodesta 2013-14 saakka. Ja olihan nämä nettikommentit kyseisen ajan "customeista" vähän masentavia. Mitään varsinaista Custom Shoppia ei Gibsonilla vielä 90-luvun alkupuolella ollut. Aika monet kyseisen ajan eli 90-luvun alun ReIssue Lespoja soitelleet pitivät niitä kitaroita samoina kuin saman ajan Classic-mallit poislukien upeat loimut. Ei ole ollenkaan mahdotonta tämä, koska 5 vuotta takaperinkin Gibson myi samoja SG aihioita kahdella eri mallinimellä ja hintalapulla.

The Jack: ... Mitään varsinaista Custom Shoppia ei Gibsonilla vielä 90-luvun alkupuolella ollut.
 
Sen verran pitää oikaista, että 1993 toki perusti Juszkiewicz ja kumppanit erillisen Custom/Art/Historic -osaston mutta tämä ei tarkoita sitä, etteikö aiemminkin olisi moista toimintaa ollut. Suora lainaus Baconin kirjasta:
"Gibson's first Custom Shop had started in the 1960's at Kalamazoo, building one-offs to customer's requirements"
eli paljon aikaisemmin oli tuota "custom shop"-toimintaa. Myöhemmin perustettiin myös Nashvillen tehtaille oma Custom Shop, 1980-luvun alussa. Osasyynä varmaankin nuo silloiset ongelmat, Kalamazoohan sulki ovensa syyskuussa 1983, viimeinen valmistuserä oli kesäkuussa.
Vuonna 2002 tuossa Custom/Arts/Historic -osastossa oli töissä 80 soitinrakentajaa, sen jälkeisistä ajoista ei mulla ole käsitystä, semminkin kun kaikki vähemmän tututkin on joko eläkkeellä tai muuten pois "virmasta".

Vuonna -91 ostin Pajalta -58 Flametop Reissuen vuosimallia 1990. Kyllä ne ihan eri kitaroita oli silloinkin, kuin normi Stankut/Classicit, jo ihan hintansakin puolesta. Eivät ne ihan samalta "linjalta" tulleet normi Stankkujen kanssa.
Käytettynä maksoi muuten tasan 10 000MK, joka oli melko paljon rahnuskaa käytetystä Paulista.
Huvittavaa sinänsä, tuossa yhtenä päivänä etsin jotain paperia ja tuo Pajan kuitti tuli vastaan...

Jukka Häikiö:
Huvittavaa sinänsä, tuossa yhtenä päivänä etsin jotain paperia ja tuo Pajan kuitti tuli vastaan...
 
Kyllä noita "muistorikkaita" kuitteja silloin tällöin esiin pompahtelee. Itsellähän tuli vastaan kuitti 40 vuoden takaa. Yhden basistimiehen kanssa laitettiin tilaten suoraa tehtaalta jokunen soitin. Maahantuoja tuolloin jonkin aikaa puuttui, piti lähestyä ite sylttytehdasta. Mulle tuli tuolloin 25/50 Custom, joka kuitin mukaan maksoi 1600 dollaria. ;) Tietty siihen vielä tullit ja rahdit.

Kun katsoin tätä videota niin en ihmettele yhtää Gibsonin tilannetta, aivan karmea kaikkinen kilkkeineen tuo 2019 standard... Kuka ihme näitä kauheuksia oikein suunnittelee Gibsonilla..
 
https://www.youtube.com/watch?v=EQQ9kkPp97I

jaspiq: Kun katsoin tätä videota niin en ihmettele yhtää Gibsonin tilannetta, aivan karmea kaikkinen kilkkeineen tuo 2019 standard... Kuka ihme näitä kauheuksia oikein suunnittelee Gibsonilla..
 
https://www.youtube.com/watch?v=EQQ9kkPp97I
 
Tuohan näytti ihan asiallista meinikiä tehtaalla. Mun mielestä Carvinin ja Fenderin tehdanskierros oli jokseenkin samanlainen eli kyllähän noita koneita käytetään nykyisin varmaan ihan customshopinkin tekemiseen. Mikä tuossa varsinaisesti häiritsi?
 
Standarthan on LesPauleissa se malli, joka kehittyy ja menee eteenpäin ja jossa Gibson koittaa pysyä ajan hermolla ja olla innovatiivinen. Ainakin omasta mielestäni Gibsonilla on ihan oikeaa yritystä uudistaa sitä mallia, vaikka tietenkin perinteitä arvostavat ei diggaa, mutta toisaalta heitä varten Gibson on tehnyt Reissue sarjan joka taas vaikuttaa olevan ihan ultimaattinen LesPaul. Minä itsekin vierastin tosi paljon vuoden 2018 stankkua, mutta pakko myöntää että kyllähän Gisbon kehittää sitä mallia koko ajan tekee uudistuksia rakenteeseen ja sähköihin. Nykyisin kitaristit ovat tottuneet saamaan vakiona kaikki herkut mikin puolituksista sarjaan/rinnakkain kytkentöihin ja hurjimmissa jopa vaiheenkääntöä, niin pakkohan Gibsonin on näihin odotuksiin vastata. Sekin että Gibson on tehnyt niitä tikkukaulaisia Pauleja stankkusarjaan, on mojova käden ojennus modernien kitaroiden ystäville.
 
Itsekin olen semmoinen, että stankku Paulin pitää olla just tämmöinen kun tää mun -95 vuoden stankku on ja revin pelihousuni kun kävin käpistelemässä 2018 malleja ja taisin pari aika kitkerää kommenttia tännekin niistä heittää. Edellisen kerran Gibson sai foorumeilla kitkerää palautetta 2015 mallisarjasta 8joka jostain syystä ei ärsyttänyt mua muusta syystä kuin nauhanpääkanttauksen puuttumisen takia, mutta sehän palautettiin sen jälkeen).
 
Mä luulen että Reissue sarjalla Gibson haluaa näyttää mitä Paulit oli viiskytluvulla ja standart sarjalla se haluaa näyttää mitä ne on nyt ja mihin se malli on menossa. Standard on huomattavasti modernimpi kitara kuin reissua, vaikka ne kuvissa näyttää jokseenkin samalta (paitsi nythän Gibanderi on tuonut stankkuihin nykyaikaisia värivaihtoehtojakin). Stankku on sitä mihin tehdas parhaimmillaan pystyy, Traditional on jotenkin kummallinen malli (vähän niinku eilistä pullaa vähän halvemmalla) ja reissue on juhlava kumarrus omille juurilleen ja käden ojennus perinteitä rakastaville. Jos voisin niin itse ottaisin Gibsonin mallistosta silmää räpäyttämättä juuri reissuen, mutta täällä on kovasti sellaisia PRS:n soittajia jotka jaksaa prutista että se on ihan vanhanaikainen ja paska, mutta heille Gibson ojentaa kättä stankulla.

hallu: Tuohan näytti ihan asiallista meinikiä tehtaalla. Mun mielestä Carvinin ja Fenderin tehdanskierros oli jokseenkin samanlainen eli kyllähän noita koneita käytetään nykyisin varmaan ihan customshopinkin tekemiseen. Mikä tuossa varsinaisesti häiritsi?
 
Standarthan on LesPauleissa se malli, joka kehittyy ja menee eteenpäin ja jossa Gibson koittaa pysyä ajan hermolla ja olla innovatiivinen. Ainakin omasta mielestäni Gibsonilla on ihan oikeaa yritystä uudistaa sitä mallia, vaikka tietenkin perinteitä arvostavat ei diggaa, mutta toisaalta heitä varten Gibson on tehnyt Reissue sarjan joka taas vaikuttaa olevan ihan ultimaattinen LesPaul. Minä itsekin vierastin tosi paljon vuoden 2018 stankkua, mutta pakko myöntää että kyllähän Gisbon kehittää sitä mallia koko ajan tekee uudistuksia rakenteeseen ja sähköihin. Nykyisin kitaristit ovat tottuneet saamaan vakiona kaikki herkut mikin puolituksista sarjaan/rinnakkain kytkentöihin ja hurjimmissa jopa vaiheenkääntöä, niin pakkohan Gibsonin on näihin odotuksiin vastata. Sekin että Gibson on tehnyt niitä tikkukaulaisia Pauleja stankkusarjaan, on mojova käden ojennus modernien kitaroiden ystäville.
 
Itsekin olen semmoinen, että stankku Paulin pitää olla just tämmöinen kun tää mun -95 vuoden stankku on ja revin pelihousuni kun kävin käpistelemässä 2018 malleja ja taisin pari aika kitkerää kommenttia tännekin niistä heittää. Edellisen kerran Gibson sai foorumeilla kitkerää palautetta 2015 mallisarjasta 8joka jostain syystä ei ärsyttänyt mua muusta syystä kuin nauhanpääkanttauksen puuttumisen takia, mutta sehän palautettiin sen jälkeen).
 
Mä luulen että Reissue sarjalla Gibson haluaa näyttää mitä Paulit oli viiskytluvulla ja standart sarjalla se haluaa näyttää mitä ne on nyt ja mihin se malli on menossa. Standard on huomattavasti modernimpi kitara kuin reissua, vaikka ne kuvissa näyttää jokseenkin samalta (paitsi nythän Gibanderi on tuonut stankkuihin nykyaikaisia värivaihtoehtojakin). Stankku on sitä mihin tehdas parhaimmillaan pystyy, Traditional on jotenkin kummallinen malli (vähän niinku eilistä pullaa vähän halvemmalla) ja reissue on juhlava kumarrus omille juurilleen ja käden ojennus perinteitä rakastaville. Jos voisin niin itse ottaisin Gibsonin mallistosta silmää räpäyttämättä juuri reissuen, mutta täällä on kovasti sellaisia PRS:n soittajia jotka jaksaa prutista että se on ihan vanhanaikainen ja paska, mutta heille Gibson ojentaa kättä stankulla.
 
Tarkoitin lähinnä tuota mikropiirihässäkkää? mikä takapuolella oli josta kertoi että yli 500 eri valintaa miten ne mikit pelittää, enkä kyllä perusta noista kaiken maailman puolitus/ vaihta hässäköistäkään. Jotenkin tuntuu että on vedetty taas överiksi tuo, jotenkin tulee ne robottivirittimet mieleen miten niiden kanssa kävi.
 
Toisaalta kun sanoit että tuo stankku on se sarja mikä menee eteenpäin niin tottahan se on ja hyvä niin. Näinhän se menee Fenderiltäkin, mistä olen enemmän perillä tosin. Äkkiseltää vaan tuntuu liian hifiltä tuo stankku omasta mielestä. Veikkaan kuitenkin että ei tuosta 2019 mallista tulla yleisesti pitämään.