 Ahti Tuumiainen10.07.2018 10:38:32 | |
|---|---|
Weetoz: Profiilisi mukaan olet Helsingistä kotoisin, joten eiköhän sieltä löydy joku paikka, missä pääsee pianoa treenaamaan. Täällä Jyväskylässä ainakin on mahdollisuus käydä esim. kirjastolla soittelemassa ihan ilmaiseksi, kun käy vaan varaamassa soittohuoneen itselleen. Voi olla myös, että sieltä kansalaisopistolta tarjotaan mahdollisuutta päästä johonkin tilaan treenaamaan. Hyvä pointti. Ja kyllähän se keyboardkin on parempi kuin laudanpätkä, johon on maalattu valkoiset ja mustat koskettimet. Joku kertoi sellaisestakin tapauksesta. heh | |
 sticky fingers28.08.2018 18:45:51 (muokattu 28.08.2018 18:51:30) | |
Ahti Tuumiainen: Hyvä pointti. Ja kyllähän se keyboardkin on parempi kuin laudanpätkä, johon on maalattu valkoiset ja mustat koskettimet. Joku kertoi sellaisestakin tapauksesta. heh Äitini "soitti pianoa" aikanaan lapsena itse virkkaamallaan pianokoskettimistoa imitoivalla pöytäliinalla. Tämä innostus vakuutti vanhempansa siinä määrin, että jonkin ajan kuluttua taloon hankittiin oikein polkuharmooni. Siitä suora leikkaus n. 60 vuotta eteenpäin: Nyt tuo sama harmooni on kiertänyt isovanhempieni kuoltua parillakin eri sukulaisella, mutta nyt ei ottajia enää löydy ja koko laitos uhkaa mennä romuksi. Rahallista arvoahan noilla kovin paljoa ei ole, mitä nyt olen tsekkaillut, mutta tarina on niin liikkis, että ottaisin itselleni pelkästään sen takia, jos olisi tilaa. Kerrostalokaksio vaan ei ole polkuharmoonille se paras paikka... Edit: Vastaavasti siskoni, jonka kanssa suunnilleen yhtä aikaa kiinnostuimme rämpyttelemällä" tv:n kaukosäädintä telkkaria katsoessaan. Vanhemmat osti kitaran ja myöhemmin, erillisen "soittokokeen" jälkeen myös sähkiksen meidän riepoteltavaksemme. Siskolla on kitarat enimmäkseen kai seinällä, mutta meikäläinen soittaa näin kolmekymppisenä enemmän kuin koskaan ennen. "'I've got, as they say, a well-developed talent for observation when it's already too late and some unpleasantness has happened" | |
 ituvirtanen30.08.2018 15:50:47 | |
Jaahas, isä toivoi minusta jatspianistia mutta ei aina käy niin, kuin haaveiltiin... 5-vuotiaana sain pianon ja lähdin musiikkiopistoon. 11 vuotta myöhemmin olin niin kypsä Czernyn etydeihin ja siihen skaalojen epätoivoiseen lurittamisyritykseen, että ostin kitaran ja vahvistimen. Siitä vuoden päästä - fiksun luokkakaverin ehdotuksesta - hankin basson mallia 4001 ja hetken päästä lopetin pianotunnit. Puuhasin jotain itsekseni basson kanssa, kunnes hain Popistoon eli Klauswichiin. Muutaman vuoden opiskelin kahden mahdottomasta seuraavan ja yhden aivan loistavan opettajan (M. Liski) kanssa. Marko opetti katsomaan soitinta niin monella tavalla, että motivaatiota soittoon riittää kaikkien näitten vuosien jälkeen. En sano, että oppisin enää juurikaan uutta, koska vanha koira ei kohta opi enää vanhojakaan juttuja. Siitä huolimatta haluan jatkaa. Toinen todella merkittävä asia minulle motivaation lähteenä on myös pändi, viikottaiset harjoitukset ja keikat. Kotisoittelu tuottaa toki jotain, isomman porukan kanssa on mietittävä eri tavoin soittoa ja sen merkitystä kokonaisuudessa. Opin teoriaa ja lukemaan nuotteja jo pienenä, nyt hyödyn niistä basson kanssa: viikonloppuna on keikka, jonne piti vauhdilla opetella minulle uusi kappale. Sain raakanuotin, jonka kirjoitin MuseScorella itselleni puhtaaksi ja transponoin oikeaan paikkaan. Lapusta on iso apu, kun ehdimme vain yksiin treeneihin ennen lauantaita... Sanotaan, että on kahdenlaisia musiikin tekijöitä: toisilla on jumalainen taito ja toisilla helvetillinen into. Itselleni on sinänsä sama, kumpaan ryhmään kuulun, koska musiikki ei minusta irtoa. Vuosien kuluessa jotain on mennyt varmaan oikein, koska keikkoja on. | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › | |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)