Kitarat: kitarakamat ›

Onhan tää virkistävää saada tännekin jotain pohdiskelevaa otetta asiaan. Eikä ehkä niinkään et aina on samalla tavalla tehty ja siitä on tykätty nii sunkin on pakko tykätä siitä
 
Jos soittelee itseilmaisun takia nii kyl siihen tekemiseen pitäs vähän sitä persoonaakin imeytyä. Muita voi sit apinoida maailman tappiin mutta mitäs iloa siitä sitten on? Saa Clapton -sertifikaatin että voi jakaa linkedinissä?

Basifisti: Kyllä minustakin tuntuu että tässä ollaan aika suuren oivalluksen äärellä. Ihan samat aatokset on pyörinyt viime aikoina itsellä mielessä kuin muutamilla muillakin. Kamat on vuosien saatossa vaihtunut, mutta soundit varmaan pysyneet aika samanlaisina.
 
Tää homma valkeni mulle tuossa joku aika sitten. Kama kiersi, mutta sitten bändin toinen kitaristi kerran sanoi mulle, että 'sulla noi kamat vaihtuu, mutta aina sä kaivat sen saman soundin niistä'.
 
Täytyy myöntää että ensin ajatus tuntui jopa vähän masentavalta. Eli että onko kaikki tämä kamarumba ollut ihan turhaa? Nyt jonkun aikaa asiaa märehdittyä on alkanut tuntua oikeastaan aika hyvältä. Onpahan yksi asia vähemmän murehdittavana ja voi alkaa vaikka opettelemaan soittamaan.
 
Ja sitten vielä se näkökulma, että kyllähän sitä itse kuulee selkeästi, miten soundi muuttuu kamoja vaihdellessa. Tietyn rajan jälkeen se on hienosäätöä lähinnä itseä varten, mutta hyvä soundi inspiroi ja tekee soittamisesta kivempaa, ja se taas sitten välittyy siihen soittoon ja kuulijalle.
 
JuSu

Itse olen soittanut viimeiset 6-7 vuotta yhdellä ja samalla soundilla. Ihan sama millainen kitara tai vahvistin on käytössä, niin kitaran tai vahvistimen modaaminen ja säätäminen loppuu vasta silloin kun saan aikaiseksi sen saman soundin. Eli vastaus otsikon kysymykseen on ehdoton kyllä.

Kysymystä voisi ajatella myös niin päin, että onko se soittajan saundi tarkoitus? Onko edes tarve tai tavoite saada muitakin saundeja aikaan?
 
Lainasin erilaisia (basso) tyylejä sisältävän kirjan, joku bass encyclopedia. Aivan loistava käsikirja erilaisten soittajien vakiojuttuihin. Niitä soitellessa tuli haahuiltua soittimesta ja efektilaudasta myös tyylinmukaisia saundeja. Avasi silmiä tällaiselle takarivin tanssimuusikolle.

Hauskaa on kun joskus käy toisten treeniksillä kylässä ja soittaa just sillä mitä ulos tulee, ei toisten namikoita viitti väännellä. Välilä on pakko yrittää keksiä jotain ihan uutta kun omat maneerit ei toimi yhtään.

Gary Enfield: Hauskaa on kun joskus käy toisten treeniksillä kylässä ja soittaa just sillä mitä ulos tulee, ei toisten namikoita viitti väännellä. Välilä on pakko yrittää keksiä jotain ihan uutta kun omat maneerit ei toimi yhtään.
 
Tämä pitää kyllä paikkansa. Kun sain ensimmäisen kerran kouraani kitaran, jossa oli todella kompressoivat humbuckerit (metallimieskitara), omaa saundia ei löytynyt sitten millään. Ei löydy vieläkään, vaikka pienitehoiset humpparit jo hyväksynkin itselleni. Dynamiikka on hieno asia.
 
Saundi on soittajan ominaisuus. Kyse on kai enemmänkin siitä, kuinka rajattu tuo saundi on. Jopa niinkin ikoninen saundi kuin Slashin saundit Guns'n'rosesin levyillä ei miellytä minua, koska se on liian "pyöreä", vaikka yleisesti ottaen vannonkin Marsun nimeen.
 
Kaikesta kamarunkkauksesta huolimatta tähän 43 vuoden ikävuoteen mennessä paras saundinhyvennysinvestointi on ollut soittotunnit. Toisaalta kaivan joka vehkeestä sen saman itseäni miellyttävän saundin, jos vain pystyn. Harvoin onnistuu.

Viime lauantaina soitin huttukeikan todella erikoisella kattauksella eli Yamaha SG 2000 suoraan Line6 Flextoneneen kun normi setti on ollut viimesen vuoden GAS Guitarworksin Thinline Tele + Line6 Helix +Yamahan 12" aktiivi PA-kaappi.
 
Koska tanssimusan soittamiseen riittää pari/kolme soundia niin yllättävän hyvin tolla Flextonella pärjäsi kun väänsi siihen tarvittavat patchit.
Yamahan kaa ei ole koskaan ongelmia, kitara on ollut mulla vuodesta 80 ja on tuttu, turvallinen ja hemmetin hyvä soittaa + monipuolinen soundeiltaan kun on mikkien puolitus.
 
Joku aika sitten myin Helixin pois, nyt vois jopa aatella että vetää tolla halpiksella harvat keikat, ei tarvis kuin ehkä pari eturauhasta niin aivan hyvin pärjäisi. Himassa pärjäis Logicin plugareilla ja Mainstagella.
Oma soundi löytyy aina vehkeistä kuin vehkeistä pienellä säätämisellä ja aika ihmeen äkkiä tottuu uusiin asioihin, vedin mä muutaman vuoden Yamaha Pacificalla (240€), tosin sitä oli tuunattu mikkien osalta.
 
Juu siis soittajasta se soundi lähtee, toki mitä paremmat kamat niin sitä parempi se soundikin yleensä on mutta joskus vaatimatonkin kattaus riittää uskottavaan lopputulokseen.

o0o: Itse olen soittanut viimeiset 6-7 vuotta yhdellä ja samalla soundilla. Ihan sama millainen kitara tai vahvistin on käytössä, niin kitaran tai vahvistimen modaaminen ja säätäminen loppuu vasta silloin kun saan aikaiseksi sen saman soundin. Eli vastaus otsikon kysymykseen on ehdoton kyllä.
 
Helposti käy just näin. Ihan sama mikä vehje niin tavoittelee sitä yhtä särösoundia, tai parannettua versiota kyseisestä soundista :D Siksi monipuolisuus ei itselle niin välttämätöntä, keikkailijoilla asia onkin ihan eri.

WanhaWetäjä: Viime lauantaina soitin huttukeikan todella erikoisella kattauksella eli Yamaha SG 2000 suoraan Line6 Flextoneneen...
 
Minullahan oli sama Flextone sekalaisissa humppahommissa vuosikaudet. Aina se ensimmäinen, jonka vein mukana uuteen porojektiin soundeja hakemaan. Myöhemmin sitten, kun rahaa oli tuhlattu bändi/tyylikohtaiseen kalustoon, varakoneena. Hyvä härveli. Raaskin jättää sen eläkkeelle vasta viime vuosina.
 
Nyt saman asian hoitaa BOSS Katana ja Flextonekin muutti nuoremman herran harjoitusvastustajaksi äskettäin. Tuskin kuulostaa minulta, vaikka koneen aivoissa vanhat soundini olivaktin.
 
..mistä päästäänkin aasinsillan kautta aiheeseen.
 
Soittaja kuulostaa aina itseltään ja soundi lähtee sen soittajan aivoista. Sitten se hiiviskelee pitkin pelimannia, kunnes jättää taiteilijan sormien kohdalla. Tästä eteenpäin se on kamojen hoidossa.
 
Olen tuhannet kerrat pitänyt hauskaa ja löytänyt uusia asioita mälväämällä mallintavien ja multiefektien kanssa kelaamalla tehdasasetusten settiä läpi. Uusi soundi ja sitten kuuntelemaan, mihin se soiton vie. Joka soundi tuntuu vaativan omanlaistaan musiikkia. Flextone (ja nykyisin se Katana) ovat olleet merkittävässä asemassa, kun mielikuvituksen rajoja on vedetty kauemmas.
 
Soundi ei kuitenkaan ole vain yksi tietty säätöjen ja murikoiden kokoelma laitteistossa. Jos huomaa päätyneensä vain yhteen soundiin, käytännössä on todennäköisesti hakenut itselleen tutun soittotuntuman. Sen, jossa homma on helpointa.
 
Sekään ei mielestäni ole soittajan oma soundi (vaan laiskottelua on se, ...kele, niin mielen kuin ruumiksen). Se oma soundi on pikemminkin käsialaa. Kokoelma erilaisia temppuja, plektra/näppäilykäden dynamiikkaa ja tuttuja skaaloja. Niistä jää aina kiinni, vaikka kamakasa olisi syntikan avulla säädetty tuottamaan putoilevien rautaputkien ääniä huumehullujen industrial-hippien rapujuhlissa.

On.
 
Ei virhettä.

tomaattiorava: On.
 
Ei virhettä.
 
Kyllä.  

Eri kamoista tulee samankaltainen soundi koska se on se soundi mihin aina pyrkii/haluaa, se mikä on aina siellä alitajunnan syöväreissä.

hallu: Tuli mieleen, että muutaman kerran olen kuullut toisella soittajalla aivan järjettömän hyvän soundin ja olen ajatellut, että vaikka se ei olekaan samanlainen kuin millä itse soitan, niin se on silti ihan mielettömän hyvä.
 
Luulis et hiuka enempi ku muutaman kerran.

hallu: No ei sitten..... ehkä tää oli vähän tyhmä aloitus.
 
No ei ollu, osa jengistähän on vaan vänkäämässä täällä, dissaamassa muita ja yrittäen päteä, usein vielä ilman pätevyyttä. Eikähän se oo tyhmä joka kysyy, haastaa muita kertomaan kokemuksiaan. Erittäin voimakkaiden ja jyrkkien mielipiteiden takaa löytyy usein paljon epävarmuutta ja paljon muutakin, joka sitten purkautuu tavalla, jos toisella.
 
Mut joo, kyllä mun mielestä soundi on useinkin soittajan ominaisuus, sitä tiettyä juttua kun etsii laitteesta, kuin laitteesta, toisita sitä löytyy helpommin, toisista vaikeammin, mutta tietty target on aina olemassa.
 
Se "oma soundi" löytyy helpoimmin sieltä Marshall JCM800 maailmasta, tötteröinä G12-65, eikä kait muuksi ole muuttumassa.
 
Kamala määrä romua on ollut matkan varrella, nyt on tuollainen erään MNettiläisen kolvaama TAD-plexi, joka kuitenkin kytkikseltään kasisatanaen kahdella master-volalla ja kaappina Marshall 412 jossa G12-65 tötteröt.
Jos jonkun näköistä butiikkinuppia on ollut, mut ei se tästä enää kummene.
Ainakin toistaiseksi LP on saanut olla rauhassa, vaikka yli 30 vuotta tuli sellaisella vedettyä, parin Tele-johdannaisen kautta tuli tuollainen Strato-johdannainen, jossa tallassa P90, keskellä ja kaulassa perusmikit, Straton talla ja body sellainen jazzmaster.
Montaa Stratoakin tuli testattua, mut aina se kaatui siihen tallamikkiin, vaikka humppareitakin oli koitoksessa, tuollainen matalatehoinen P90 osoittautui sitten siksi ratkaisuksi, jolla tuo"Strato-maailma" aukesi.
Kauheesti ei viime aikoina ole kitarakamat kiinnostelleet ja romumäärä on kutistunut olennaiseen, yhtä kitaraa ja pedaalilautaa lukuun ottamatta jotka pitäis saada vielä kaupaksi, on kaikki laitettu etiäpäin, tosin bändihommelitkin olleet tänä vuonna jäissä ja saa nähdä mitä jatkossa tapahtuu.
 
Kyllä tuosta Strato-johdannaisestakin tulee kaivettua se juttu, minkä mieltää "omaksi soundikseen", siitä fiiliksissä, että sieltä löytyy sitten variaatioiden runsaudensarvi...
 
Jatka Hallu skrivaamista, jonkun on aurattava latua, jos jotkut ei ahkerasti tänne postais, niin täähän kuihtuis kokonaan ja silloin kun saa aikaan asiapitoista keskustelua, mikäs sen parempi.

Jukka Häikiö: vedettyä, parin Tele-johdannaisen kautta tuli tuollainen Strato-johdannainen, jossa tallassa P90, keskellä ja kaulassa perusmikit, Straton talla ja body sellainen jazzmaster.
 
Onko toi siis tallaratkaisultaan, puiltaan etc. strato, vaikka onkin vängemmän muotoinen? Alkoi puhutella tuon P90:n tallassa ansiosta. Onko kaulamikki ehtaa stratoa saundiltaan?

high_society: Luulis et hiuka enempi ku muutaman kerran.
 
No siis en tarkoita, että muilla kerroilla soundi olisi erityisen huono ja ehkä nyt vähän useammin kuin muutaman kerran. Mutta ei kuitenkaan ihan alvariinsa ja tarkoitan tällä livesoundia eli reenikämpällä kollegan soundi tai keikalla toisen bändin soundia kuunnellessa (en ihan alvariinsa keikoilla ramppaa). Ei se voimakas läsnäolo ole ihan niin tavallista ja toisinaan kun joku vetää korkealla intensiteetillä ja on täydellisen läsnä ja täydellisen kotonaan siinä tekemisessään, niin se on nautittavaa myös kuulijalle ja ei ihan joka päiväistä kuitenkaan. En esimerkiksi itse ole onnistunut keikalla ikinä pääsemään siihen transsinomaiseen flowtilaan jonka voin saavuttaa kotona ja muutaman kerran reenikämpällä olen siihen päässyt.

Jukka Häikiö: ...................
Jatka Hallu skrivaamista, jonkun on aurattava latua, jos jotkut ei ahkerasti tänne postais, niin täähän kuihtuis kokonaan ja silloin kun saa aikaan asiapitoista keskustelua, mikäs sen parempi.
 
Kiitos tuen ilmauksesta :-) arvostan ja kumarran nöyrästi. +

Mä kuulostan aina yhtä paskalta oli alla mitkä kamat vaan :)
 
Mutta jos nyt on jotain joka parantaa soundia, niin kunnon mikit. Kun vaihdoin lespaan BKP:n Mulet, niin sitä rupesi yht'äkkiä kuulemaankin mitä soittaa kun ne erottelivat niin paljon paremmin. Luulisin että sellainen vaikuttaa kaikilla, tietty hyvä soittaja saa paskatkin mikit kuulostamaan ookoolta, mutta kyllä senkin soundi paranee hyvien mikkien ansiosta.

hallu: No siis en tarkoita, että muilla kerroilla soundi olisi erityisen huono ja ehkä nyt vähän useammin kuin muutaman kerran. Mutta ei kuitenkaan ihan alvariinsa ja tarkoitan tällä livesoundia eli reenikämpällä kollegan soundi tai keikalla toisen bändin soundia kuunnellessa (en ihan alvariinsa keikoilla ramppaa). Ei se voimakas läsnäolo ole ihan niin tavallista ja toisinaan kun joku vetää korkealla intensiteetillä ja on täydellisen läsnä ja täydellisen kotonaan siinä tekemisessään, niin se on nautittavaa myös kuulijalle ja ei ihan joka päiväistä kuitenkaan. En esimerkiksi itse ole onnistunut keikalla ikinä pääsemään siihen transsinomaiseen flowtilaan jonka voin saavuttaa kotona ja muutaman kerran reenikämpällä olen siihen päässyt.
 
Nyt Hallu alkaa olla ytimessä, flow, mutten pysty kelaan kuinka kotona voit päästä?
Itse koen flowtilan bändisoitossa ja SAATANA live, treeniksellä tai keikalla. Olen kokenut sen vain muutamia kertoja ja voi jumaliste mikä ja mitä se oikein on. Siis jokin transsi, kaikki ulkopuolinen sulkeutuu pois, lähtee kuin leijumaan jalat irti maasta ja kaikki on yhtä.
 
Selitän sen itselleni: silloin kun kaikki soitossa (soittajat) tekee asiat just oikein (rytmisesti jokainen nuotti, jokaisen soittajan nuotti, painotus, dynamikka, solistin fraseeraus). Käytän myös ilmaisua, ykseys.
 
Ykseys vaan kestää aina todella vähän aikaa, pari, kolme, neljä tahtia.
Olen tullut analysoimalla tilannetta siihen tulokseen että rumpali ja erityisesti haikkatyöskentely johtaa tilanteeseen ja myös laukaisee sen kun rytmiikka vähänkin 'heittää'.
 
Tästä aiheesta on jopa yliopistotutkimusta. Kerran erään tutkijan kanssa asiaa ruodittiin pitkään ja olisi halunnut haastatella mua mutten ehtinyt koska olisi pitänyt varata päivä tai kax.
 
Sitäkin miettinyt että tämäkö ajaa viikosta ja vuodesta toiseen keikalle/reeneihin että jos taas saisi kokea ykseys-huumetta. Transsi kuvaa hyvin tunnetta vaikka en mistään muusta koskaan ole transsissa ollut :)
 
Mahtavaa etten ole ainoa pöpipää. Tätä kun olen yrittänyt avata tuttaville ja bändikavereille niin kattoo vähän kieroon. Saattanee liittyä tietyjen ihmisten johonkin erikoisempaan musikaalisuuteen.