Nyt tuli puskan takaa. Miltei 15 vuoden hiljaisuuden jälkeen, Unanimated pamauttaa kehiin uutukaisen. Bändin toinen levy, Ancient God of Evil (1995), oli itselle yksi 90-luvun kovimpia death-tapauksia, ja klassikkohan levy on edelleen. Tokkopa bändi kellekkään tuona aikana genreä seuranneelle tuntematon on. Itselle bändi oli yksi ensikosketuksista ruottideathiin, Dark Tranquillityn, Entombedin ym ohella. In the Light of Darkness todellakin karistaa mullat bändin harteilta. Uskomattoman tiukkaa jyystöä. Jo näin muutaman pyöräytyksen jälkeen voi todeta, että bändi on raivannut itsensä takaisin DM-eliittiin. Vahvat 90-luvun vibathan tässä on. Soundimaailma on juuri sellainen kuin pitääkin, rujo ja jämäkkä. Potkii prkl. Edellä mainittujen bändien ohella mielleyhtymiä tuli jopa sellaiseenkin dinosaurukseen kuin Coroner. Mikä ei ole olleskaan huono asia :) Kyllähän tässä blackkisvaikutteitakin on. Kohokohtia tähän mennessä erottunut ainakin uskomaton The Endless Beyond, jonka julistan jo tässä vaiheessa kesän 09 hittibiisuksi. Levy paketoidaan tunnelmallisesti akusteissävytteisen Strategia Luciferin kuljettamana. Ehkä bändi saa tämän levyn myötä uuden sukupolven kaivamaan kaupoista myös kaksi edellistä levyä, joista on julkaistu juuri re-issuet. Ehkäpä ne itsekin tulee korjattua talteen. Death metal voi hyvin. "It's Only after we've lost everything that we're free to do anything" -CP |
Tykkään levystä. Aluks otti päähän turha tuttuus, mutta toimii silti pidemmän päälle hyvin. Yksittäisinä biiseinä selkeesti kuninkaita ovat imo. juuri tuo Endless Beyond, Diabolic Voices ja Death to Life. Mikäpäjottei toimisi. Voisin muuten samaan viestiin editoida aivan helvetin lämpimät suositukset uudesta Demonicalista joka on meikäläisen varmaan vuoden soitetuin levy. Hirveetä hitti-ruotsi-DM:ää. N. tuhat kertaa parempi kuin eka (Servants of the unlight). Vompatti |
Nostellaas hyvää topiccia, kun kerrankin on aihetta: Unanimatedilta putkahti uusi "Annihilation" EP ilmoille tänään. Neljä biisiä, joissa on edelleen sitä samaa hyvää, kuin mitä ysärilläkin. Uutta täyspitkää odotellessa... "Keep the metal scene alive" - Charles Schuldiner (R.I.P.),
"You Love Me" - Dave Mustaine (Long live the King) |