Kitarat: kitarakamat ›

Koskapa tässäkin ketjussa on sivuttu kerran jos toisenkin noita Gibsonin LP Reissueita, niin kävin sitten ihan itse niitä kitarapajalla katsomassa. Samalla annoin anteeksi ko puljulle aikaisemman huonon asiakaskokemukseni joka vuosien varrella oli kasvanut varmaan vähän korkoakin. Palvelu oli aivan ensiluokkaista ja se kioski oli juuri sellainen kun muistin sen vuosikymmenten takaa.... kuin aika olisi siellä pysähtynyt :-). Niin, että perun kaikki pahat puheeni mitä olen ehkä joskus päästänyt suustani.
 
No ne kitarat...... tsedasin pikaisesti (vahvarin kanssa toki) kahta R8 (2017 ja 2018 mallit), yhtä R9 ja yhtä pelkkää R:ää (jostain yheksänkyt luvun alkupuolelta (oliko se nyt 1993 tms.) ja yhtä stankkua. Mulle selvisi, että slimtapperit on ihan anuksesta joutaa sinne minne ei aurinko paista mun maailmassa. Toinen juttu mikä selvisi, niin ilmeisesti mikeillä on iso merkitys. Noissa ärrissä oli kuulemma jotkut burstbuckerit tms.
 
Ne R9 ja R8:t oli kiistatta ehkä parhaita Pauleja mitä olen ikinä soittanut. Mun huomio kiinnittyi häkellyttävän hyvään tasapainoon (soinnissa) ja kaikissa niissä oli erittäin voimakas sointi ja ne vastasivat soittotatsiin tosi herkästi eli niissä kiteytyi ne Paulin hyveet mitä olen itse osannut siltä kitaramallilta odottaa. Akustisesti ne soivat huomattavasti voimakkaammin kuin mitä olen tottunut Paulilta (tai muiltakaan lankuilta) odottamaan. R8 oli pikkuisen painavampi kuin R9 mutta Pauliksi ne oli keveitä kumpikin ja R9 oli suorastaan hätkähdyttävän kevyt. R9 sointi akustisesti oli pikkuisen vielä voimakkaampi kuin R8, mutta sähköisesti R8 miellytti minua enemmän ja jos pystyisin tuollaisen kitaran ostamaan, niin noista valintani olisi se R8 ehdottomasti. R8 kaulakin oli ehkä vielä aavistuksen muhkumpi (eli parempi) kuin R9 (jossa myös oli oikein hyvä kaula). Kaikki kolme ärrää oli erittäinkin eloisia ja herkkiä soittimia ja ihan ehdottoman hienoja vehkeitä. Lisäksi ne oli jotekin kevyesti relikoituja eli sitä lakkaa oli jotenkin "vanhennettu" ja stoppari ja talla ja mikin kuoret oli silleen vähän kuluneen tai hapettuneen näköiset eli oikein tyylikäs kokonaisuus.
 
Mutta se kysymys, mikä minua on mietityttänyt pitkään. Eli eroaako R8/R9 soundi stankusta? ja millä tavalla (eli onko niissä se samanlainen atakki). No kyllä vaan eroaa. En sanoisi, että kuin yö ja päivä, mutta jos joku sanoisi niin en väittäisi vastaan. Ensinnäkin R:ien keskenkin oli pientä eroa, mutta se stankusta tuttu aika tiukka mutta pyöreä voimakas atakki ja lämmin sointi loisti noissa poissaolollaan. Sen sijaan nuo R:ät olivat soinniltaan hätkähdyttävän kirkkaita ja niiden sustaini oli selvästi vahvempi ja pidempi kuin mihin olen yhdessäkään stankussa törmännyt. Näiden R:ien sointi myös oli hyvin avara ja hengittävä jotenkin oudon eloisa. Se stankku jota liikkeessa tesmasin lyhyesti, oli kammioitu malli ja todella kevyt ja sekään ei soinnillisesti muistuttanut minun käsitystä stankun soundista siinä oli kylläkin pyöreä atakki mutta päästö oli paljon jyrkempi suorastaan kompressoitu fiilis tuli siitä.
 
No joo, nyt olen paria R:ää kokeillut ja arvioni on että mulle on ihan turhaa kenenkään tulla niitä enää haukkumaan huonoiksi. Nää voi olla liian kalliita ja mitä tahansa, mutta huonoja ne eivät ole. No en tiedä.... jos mä myisin ihan kaikki kitarani ja vähintään toisen vahvistimenikin ja jos jollakin ihmejutulla onnistuisin myymään ne suhteellisen hyvällä hinnalla, niin sitten voisin ehkä ostaa jonkin noista ärristä. Idea ei olisi ehkä edes kovin huono, mutta en usko että parhaalla tahdollakaan saisin noista kitaroistani niin ihanteellisen hyvää hintaa, että se ihan ärrään riittäisi. Parasta kai alkaa lottoamaan.