korjaus lyriikkaan
Rukiin ruusuiset sillat
Harjut humahtavat veden selkään
järven jättiläiset, puron peukaloiset
vaikk' Pohjan kruunulla on teot toiset
valaisevat polut kiertolaisen.
Omasta tahdostani minä lähden
en pyynnöstä tuulen, en sen tähden,
jos nuo kaislat edes kahisevat
virsun alla kivet kiristäväiset
repussa vehnästä, rukiista leipää,
maamiehen kukista, ruusuista tehtyä leipää.
Olo miehen on joskus raatajan hiki
varjoa kuusen, koivun rungon valkeutta
linnun toistuva laulu tuo ikävän liki
loiva mäki vaikea nousta, ajassa ankeutta
pimeän viirut putoilevat yksitellen
petoja pellot täynnä
rukiiden ruusuja poimivat ne
eläimet iloitsevat eläimen lailla.
En minä silloin yksin ikävääni huuda
näillä tiettömillä mailla,
en minä nälkääni huuda;
jo kuudetta piiriä ja maata tallaan
pirteissä yövyn, pimeyttä yskin
rukiin punaista, ei väriä kallan
vaikk' niin jo luulevat talon väki,
kun kaislapeittoa kasvoille lasken
lyhyt on vaeltajan askel kuin lyhyimmät kesäillat,
minä jaksan, kun kauniina taipuu
ylitse peltojen ruusujen rukiiset sillat.
merja ritala Linnun kurkkuun unohtui jäätynyt marja-
näin oletin kun se ei laulanut. -MR- |
soihtu55
