Kitarat: kitarakamat ›

hallu: Joo jos olisin keräilijä, niin Gibsonilla on läjäpäin kiinnostavia malleja joita varmasti hamuaisin kokoelmaani. Tuo pahamainen -70 luku oli vissiin Gibsonilla aika innovatiivista aikaa ja silloin markkinoille pullahti toinen toistaan kiinostavampia malleja ja tulkintoja vanhoista malleista. :-).
 
Jotenkin tuntuu itelle siltä, että tuo "pahamaineisuus" noitten kohdalla, siis 70-lukulaisten, on melko paljolti tuon media"ränttäyksen" aikaansaannosta. Totta kai oli joitakin yksilöitä tuon messuamisen tueksi, ja onhan se täällä tullut monelle "tutuksi", että jos lavassa jon tietty logo, sitä ehdottomasti tulee lähestyä tietyllä asenteella.. :p
Myös mahdolliset viat tai virheet kattavat sitten jutuissa yleisestikin koko tuotannon.
70-luvun kallistuessa lopuilleen oli todellisuudessa noitten tietyn brändin, joka voi nyt jäädä tässä mainitsematta, soittimien ns. tehdaspalautusprosentti erittäin alhainen. Tämä on ihan fakta. ;)
Että se siis niistä 70-luvun tuotteista.
Tunnustettu tosiasia ja totuus taustalla kattaa lähinnä vuodet Stan Rendellin pääjohtajakauden alkupuolella 66-69 jolloin toiminnassa oli lukuisia ongelmia mm. toimintojen saneerauksessa, ay-liikkeen kanssa kärhämöinnissä edellisestä(kin) johtuen, ynnä tietty japanin tuotannon aiheuttamasta kilpailutilanteesta. Tuon ajanjakson joitakin soittimia ei oikein voi katsoa hyvällä, vaikka olis miten intomielinen G-tuotteitten suosija. Mutta jo 1969 puolella alkoivat tietyt jutut olla jo varsin hyvin ns. kohdillaan. Ennen kaikkea tuotannosta putoili noita "tehdään halvalla halpaa" -malleja, sillä oivallettiin ettei länsimaisella kustannustasolla yksinkertaisesti pysty tekemään itämaan tasoisia "aloittelijamalleja".
Tietty ratkaisunahan oli moisten mallien ja -mallisarjojen valmistuksen siirto edullisen kustannustason maihin, tai sitten se koko tuotannon alasajo ja tuotemerkinkin myyminen sinne. 1969 esmerkiks Epiphonet siirrettiin Japaniin täysin ja lopullisesti. Aiemmin oli Martin jo mennyt sinne (Sigma) ja Fender myös (Squier). Lopullisesti "kadonneita" ja uudelle omistajalle siirtyneitä sitten on vaikka miten, osa wanhoja tuotemerkkejä (Washburn) ja uudempia halvemman hintaluokan soitinmerkkejä (Harmony, Kay jne.)
Mutta tosiaan, jos joku ehdottomasti haluaa pitää 70-lukulaisia huonoina, niin eip mittää. Ja onhan niitä. Saavat tulla ns. "uskollaan autuaiksi". Oman bändin väillä noita 70- luvun tuotteita on ihan jokapäiväsessä käytössäkin lukuisia ja ihan OK soittimia ovat. Ei oo kaulat irronneet eikä propellisoituneet. Kulumaa ja damageakin on tullut, mutta eiköpähän ne ole noita luonnollisen relikoitumisen ilmentymiä ne.

Raa'asti yksinkertaistaen järjestelmän jäykkyys tai sen puute hävittää ääntä enempi tahi vähempi.
 
Jos palikat ovat irti, löysällä, liitoskohtiin katoaa energiaa. Jos osien sopivuus toisiinsa on jollain tapaa sopimaton, katoaa ääntä taas jonnekin. Kun värähtelyt kumoavat toisiaan, jää siirrettävästä äänestä jotain pois. Fysiikka ei ole ihmeellistä mutta soveltaminen on. Hyvät soitinsepät ovat harvassa.
 
Minusta kitaroitten vertaamisessa on paljon magiaa mukana. Vakioidussa valmistuksessa erot ovat pieniä, jos tekijät ovat japanilaistyyppisen pedantteja. Yksittäiset instrumentit saattavat saada erityistä arvoa, mikäli soittaja sitä pystyy jotenkin siihen tuomaan mutta tällöin ei ole enää kyse pelkästä instrumentista. Tämä on paikka liittää sitä magiaa mukaan.
 
Kannattaa muistaa, että kyse on tavallisesti sarjavalmistetusta, teollisesta tuotteesta, jolle valmistaja vain haluaa saada lisäarvoa vaikkapa pehmeillä höpinöillä.

ituvirtanen: Raa'asti yksinkertaistaen järjestelmän jäykkyys tai sen puute hävittää ääntä enempi tahi vähempi.
 
Jos palikat ovat irti, löysällä, liitoskohtiin katoaa energiaa. Jos osien sopivuus toisiinsa on jollain tapaa sopimaton, katoaa ääntä taas jonnekin. Kun värähtelyt kumoavat toisiaan, jää siirrettävästä äänestä jotain pois. Fysiikka ei ole ihmeellistä mutta soveltaminen on. Hyvät soitinsepät ovat harvassa.
 
Minusta kitaroitten vertaamisessa on paljon magiaa mukana. Vakioidussa valmistuksessa erot ovat pieniä, jos tekijät ovat japanilaistyyppisen pedantteja. Yksittäiset instrumentit saattavat saada erityistä arvoa, mikäli soittaja sitä pystyy jotenkin siihen tuomaan mutta tällöin ei ole enää kyse pelkästä instrumentista. Tämä on paikka liittää sitä magiaa mukaan.
 
Kannattaa muistaa, että kyse on tavallisesti sarjavalmistetusta, teollisesta tuotteesta, jolle valmistaja vain haluaa saada lisäarvoa vaikkapa pehmeillä höpinöillä.
 
Aamen :-) tässäpä tämä taisi kiteytyä. Sen verran ehkä lisäisin, että sarjavalmisteisuus ei tee mistään kitarasta huonoa ja käsin tehty ei ole automaattisesti hyvä. Mutta laatu on erilaista. Jos olen oikein ymmärtänyt niin käsityö mahdollistaa sellaisten rakenteellisten ratkaisujen käyttämisen, jotka helposti uhrataan tuotantoprosessin alttarille sarjavalmistuksessa. Toisaalta käsityönä tehty soitin saa niin paljon huomiota tekijältään, että jos se on edes auttavasti kartalla siinä mitä on tekemässä, niin kyllä se varmaan yleensä vaan on parempi. Mutta olisiko niin, että sarjavalmisteisen kitaran laatu on sitä tasalaatuisuutta eli soitin yksilöt eroavat mahdollisimman vähän. Sitten taas soitinrakentajamestarin tekemä soitin on uniikki ja ainutlaatuinen eli siinä on sitä makiaa magiaa :-).
 
Niin tai näin niin plussaa pukkaa taas :-)

fox: Tuolla etusivulla toisessa postauksessa totesin seuraavaa:
Myytistä sen paremmin en tiedä, hyvä kitara on hyvä kitara. enkä tuosta kyllä peruuta.
 
En voisi olla kanssasi enempää samaa mieltä :) Hyvä kitara on hyvä kitara myyteistä riippumatta.

iec: En voisi olla kanssasi enempää samaa mieltä :) Hyvä kitara on hyvä kitara myyteistä riippumatta.
 
Paska soittaja pilaa parhaankin kitaran.

Juzpe: Paska soittaja pilaa parhaankin kitaran.
 
Hyvin sanottu, pätee mainiosti elämän muillakin osa-alueilla;)

Resonanssi ja värähtely (sanotaan tätä vaikka "soimiseksi") ovat kaksi eri asiaa!
Nämä menevät lähes poikkeuksetta sekaisin soittajilla ja soitinrakentajillakin.
Koska soittimissa tapahtuu sekä resonoimista että soimista niin olisi tärkeää soittimen toiminnan ymmärtämisen kannalta ymmärtää nämä käsitteet oikein.
 
Varsinkin usein kuultu/luettu väite "tämä kaula/soitin/kansi resonoi tosi hyvin" on oikeastaan melko typerä koska jos se resonoisi voimakkaasti niin luultavasti se ei "soisi" hyvin.
 
https://fi.wikipedia.org/wiki/Resonanssi

oksatboys: Resonanssi ja värähtely (sanotaan tätä vaikka "soimiseksi") ovat kaksi eri asiaa!
Nämä menevät lähes poikkeuksetta sekaisin soittajilla ja soitinrakentajillakin.
Koska soittimissa tapahtuu sekä resonoimista että soimista niin olisi tärkeää soittimen toiminnan ymmärtämisen kannalta ymmärtää nämä käsitteet oikein.
 
Varsinkin usein kuultu/luettu väite "tämä kaula/soitin/kansi resonoi tosi hyvin" on oikeastaan melko typerä koska jos se resonoisi voimakkaasti niin luultavasti se ei "soisi" hyvin.
 
https://fi.wikipedia.org/wiki/Resonanssi
 
Kuten artikkelissakin todetaan, resonanssi voimistaa värähtelyn erityisen suureksi. Kai nyt akustisten soittimien äänten voimistuminen perustuu muun ohella soittimen resonansseihin.
 
Resonanssit vaikuttavat myös sähkökitarossa: ilmaisu resonoi hyvin viittaa tietysti siihen, että resonanssit voimistavat sointia suotuisasti.

Eh, niin mitä typerää on resonanssista puhumisessa? Kaipa kitara valmistetaan siten, että resonanssitaajuus on oikea. Ehkä en vain tajua?

varakeef: Kuten artikkelissakin todetaan, resonanssi voimistaa värähtelyn erityisen suureksi. Kai nyt akustisten soittimien äänten voimistuminen perustuu muun ohella soittimen resonansseihin.
 
Resonanssit vaikuttavat myös sähkökitarossa: ilmaisu resonoi hyvin viittaa tietysti siihen, että resonanssit voimistavat sointia suotuisasti.
 
Sähkökitarassa resonanssi liittyy magneettimikrofonin ja kielen yhteistoimintaan. Oletteko ikinä kokeilleet viedä toista irrallista mikrofonia kielen yläpuolelle jolloin syntyy ikuinen sustaini, siinä ilmeisesti se magneetti on olennainen.
 
Sen sijaan mekaanisesta resonanssista on sähkökitarassa lähinnä haittaa, koska se resonoiva systeemi syntyy kaapin ja kitaran välille, jolloin ääni alkaa kiertää resonanssin seurauksena palatessaan kaiuttimesta rungon kautta kieleen. Sen vuoksi lankkukitara ei kierrä yhtä helposti kuin akustinen sähkökitara, koska lankkukitara ei resonoi. Samasta syystä lankkukitarassa päästö on hidas (eli se sustain on pitkä) ja atakki ei erotu niin voimakkaasti päästöstä kuin akustisessa sähkökitarassa.
 
On ihan totta että juurikin edellä mainittujen seikkojen vuoksi eri musiikkityyleissä ja eri soittajapersoonallisuudet valikoivat soittimensa. Mutta akustisessa kitarassa on enemmän sitä resonanssia ja lankkusähkiksessä taas vähemmän ja ne on molemmat kyllä ihan tarkoituksella suunniteltu semmoisiksi.

2randpo: Eh, niin mitä typerää on resonanssista puhumisessa? Kaipa kitara valmistetaan siten, että resonanssitaajuus on oikea. Ehkä en vain tajua?
 
Akustisenkitaran kansi ja ääniaukko kai viritetään niin että resonanssitaajuus on oikea käytettävälle vireelle. Lankkusähkiksen ei ole tarkoitus resonoida. Tää tarkoittaa sitä, että akustisen kitaran soivuus perustuu mekaaniseen resonanssiin ja lankkusähkiksen soivuus perustuu mekaaniseen resonanssittomuuteen. Tää asia on helppo todeta soittamalla rinnakkain lankkusähkistä ja akustista sähkökitaraa. Niiden soinnissa on kyllä ihan vissi ero.
 
E: tietenkin on puoliakustisia ja koverrettukoppaisia ja ties mitä siltä väliltäkin joten variaatioita piisaa niin paljon, että helposti ajaudumme tuskaisaan tonewood vääntöön jos sen pään otamme, mutta jospa nyt oltaisiin vaan ihan rauhassa.

2randpo: Eh, niin mitä typerää on resonanssista puhumisessa? Kaipa kitara valmistetaan siten, että resonanssitaajuus on oikea. Ehkä en vain tajua?
 
Siis typerää on sotkea resonointi ja värähtely keskenään. (Hyvä) Kitara valmistetaan niin siinä on monta resonanssitaajuutta sopivilla taajuuksilla eikä mikään ole liian vaimea tai toisaalta liian voimakas.

oksatboys: Siis typerää on sotkea resonointi ja värähtely keskenään. (Hyvä) Kitara valmistetaan niin siinä on monta resonanssitaajuutta sopivilla taajuuksilla eikä mikään ole liian vaimea tai toisaalta liian voimakas.
 
Voihan se olla typerää, tai ainakin tietämättömyyttä. Arkikieli ei kuitenkaan ole eksaktia, enkä ole varma onko tuossa varsinaisesti väärin ymmärtämisen mahdollisuutta. Taannoin väännettiin siitä, miksi jopa kitarasepät puhuvat yläsatulasta. Kieli, sanojen merkitykset ja niiden käyttö-yhteydet myös muuttuvat.
 
Toisaalta on totta, että ilman sanojen yhteisesti sovittuja merkityksiä on hankala kommunikoida.

2randpo: Voihan se olla typerää, tai ainakin tietämättömyyttä. Arkikieli ei kuitenkaan ole eksaktia, enkä ole varma onko tuossa varsinaisesti väärin ymmärtämisen mahdollisuutta.
 
Niin eipä se sinänsä haittaa jos arkikielessä ei olla niin täsmällisiä. Kuitenkin monta kertaa muusikoiden kanssa keskustellessa käy ilmi etteivät he ymmärrä resonoinnin ja värähtelyn eroa (tai yhtäläisyyttä). Sitten kysellään kaikkea typerää kuten "resonoiko tää studion soittohuone hyvin?" eli siis onko voimakkaat huonemoodit ja rämisevät loisteputkivalaisimet? :D
Jos puhutaan soitinakustiikasta niin olisi kuitenkin todella hyödyllistä ymmärtää edes jotain peruskäsitteitä ja käyttää niitä oikein.

hallu: Oletteko ikinä kokeilleet viedä toista irrallista mikrofonia kielen yläpuolelle jolloin syntyy ikuinen sustaini, siinä ilmeisesti se magneetti on olennainen.
 
Nyt ollaan jännän äärellä :D

En tiedä mistä myytti on peräisin mutta heitänpä nyt lusikkani tähän soppaan kertomalla, että olen omistanut yli kymmenen eri Gibson Les Paul Stankkua aikaväliltä 2001-2017.
 
Näistä tämän hetkiset, kaksi keventämätöntä ja siten painavaa 2017-Traditionalia soivat parhaiten ja sustain on selkeästi pidempi kuin vanhemmissa, kevennetyissä yksilöissäni oli. Ihmemeininkiä, kuten Seppo Ruohonen tokaisi Matin juostua keikan aloituksessa pää edellä mikrofoniin.

hallu: Oletteko ikinä kokeilleet viedä toista irrallista mikrofonia kielen yläpuolelle jolloin syntyy ikuinen sustaini, siinä ilmeisesti se magneetti on olennainen.
 
Ai siis niingy skulannu E-bow:lla? Joo aika monet muutkin on.

MaxDamage: En tiedä mistä myytti on peräisin mutta heitänpä nyt lusikkani tähän soppaan kertomalla, että olen omistanut yli kymmenen eri Gibson Les Paul Stankkua aikaväliltä 2001-2017.
 
Näistä tämän hetkiset, kaksi keventämätöntä ja siten painavaa 2017-Traditionalia soivat parhaiten ja sustain on selkeästi pidempi kuin vanhemmissa, kevennetyissä yksilöissäni oli. Ihmemeininkiä, kuten Seppo Ruohonen tokaisi Matin juostua keikan aloituksessa pää edellä mikrofoniin.
 
Tämä tukee omaakin oletustani, johon en ole vielä itse saanut kokemusperäistä vahvistusta mutta aion sellaista kyllä hankkia. Plussaa siitä, että tuot näkemyksesi rohkeasti esille.

MaxDamage: En tiedä mistä myytti on peräisin mutta heitänpä nyt lusikkani tähän soppaan kertomalla, että olen omistanut yli kymmenen eri Gibson Les Paul Stankkua aikaväliltä 2001-2017.
 
Näistä tämän hetkiset, kaksi keventämätöntä ja siten painavaa 2017-Traditionalia soivat parhaiten ja sustain on selkeästi pidempi kuin vanhemmissa, kevennetyissä yksilöissäni oli. Ihmemeininkiä, kuten Seppo Ruohonen tokaisi Matin juostua keikan aloituksessa pää edellä mikrofoniin.
 
Tässä johtopäätösten tekoa vaikeuttaa rungon onkaloinnin vaikutus sointiin. Otokseen pitäisi saada eri painoisia, mutta rakenteeltaan samanlaisia LP Stankkuja.