Yleistä keskustelua musiikista ›

Hahaa! Sain vihjettä tästä keskustelusta, ja näköjään kannatti tulla omin silmin todistamaan.
 
Presidentin postaus on malliesimerkki siitä, miten kuulijat saattavat vetää lauluista sellaisiakin johtopäätöksiä, joihin tekijän mielikuvitus ei ikinä riittäisi. Ilveksen vasemmistolaisuus ja laulukilpailuviittaus tulivat kieltämättä aika puskista.
 
Tulkintojahan saa tehdä ja biisien kuuluukin elää kuulijoiden mielissä omaa elämäänsä. Usein kuulijat löytävätkin lauluista kerroksia ja merkityksiä, jotka eivät itselle ole tulleet mieleen, mutta joiden oikeellisuutta ei voi lähteä kiistämäänkään. Sitä toteaa vain hölmistyneenä, että kappas: biisissä oli näköjään tuollainenkin taso.
 
Ilveksenkin voi siis nähdä monesta kulmasta, ja se voi kertoa eri kuulijoille eri asioista. Biisin kirjoittajana voin kuitenkin vakuuttaa, että tarinan keskiössä EI ole uraihmisten halveksunta, kuten ei 1972-kappaleessakaan. Biisissä vain todetaan, että joskus juuri ne koulun omituiset ja syrjityt hyypiöt ovat niitä, jotka tekevät myöhemmin elämässään isoja asioita. Eivät tietenkään läheskään aina, tämä oli vain tarina yhdestä luokasta ja yhdestä hahmosta. Popkappaleen teksti on aika rajoitettu formaatti: sen puitteissa on harvoin mahdollista tarkastella asioita useilta eri kanteilta.
 
Biisissä ei missään kohtaa sanota, että ns. tavallinen työura olisi jotenkin vähempiarvoinen tai jopa halveksuttava. Koneisto tietysti tarvitsee rattaitaan. On päivänselvää, ettei yhteiskunta toimi jos kaikista tulisi esim. taiteilijoita eikä kukaan pitäisi pyöriä pyörimässä. Ilves ei vain mahtunut perinteisiin menestyjän muotteihin. Melko monet myöhemmin tähdiksi nousseet ovat kertoneet kokemuksistaan koulukiusattuina. Kun lukee erilaisten artistien elämäkertoja, niin hyvin usein niissä toistuu tarina siitä, miten koulussa on sanottu, että "sinusta ei ainakaan tule ikinä mitään". Tämä on minusta kiinnostavaa. Näitä juttuja halusin biisissäni hiukan käsitellä.
 
Enkä tällä tietenkään tarkoita sitä, että pitäisin hyvää koulumenestystä jotenkin huonona hommana. Ilves ei ole sosiologinen tutkimus, vaan popkappale, jossa kerrotaan yhden ihmisen tarina yhdestä näkökulmasta ja tiivistettynä kolmeen säkeistöön.
 
Mitä tulee siihen suorastaan riemastuttavaan laulukilpailutulkintaan, niin "lööpissä luki, et Ilves on ykkönen" -rivi ei toki viittaa laulukilpailun voittoon. Se perustuu omaan elämään: kun vuonna 2001 Nummela-albumini nousi listojen kärkeen, niin Iltalehti teki minusta ison jutun. Sitä puffattiin lööpissä kuvallani, sekä "ANSSI ON YKKÖNEN" -tekstillä. Sain luonnollisesti jonkin aikaa kuulla kavereiltani kuittailua tuosta lööpistä. Oli hauskaa kierrättää se tähän biisiin.
 
Mikään yllä kirjoittamani ei tietenkään poista sitä, että monien mielestä Ilves on joka tapauksessa ihan paska biisi. Saa ollakin, ei siitä ole pakko pitää. Ei makuasioista kannata suivaantua. Halusin kuitenkin avata hiukan omia näkökulmiani siitä, miltä pohjalta kirjoitin kappaleen.
 
Ja se, että biisini on päätynyt tähän ketjuun, on tavallaan kunnia-asia. Kokemukseni mukaan jyrkkiä puolesta- ja vastaan -reaktioita herättävät laulut ovat niitä, joilla on taipumus jäädä elämään.
 
Presidentti: Anssi Kelan Ilves.
 
Biisihän on naiivissa vasemmistolaisuudessaan suorastaan kammottava. 1972-kappaleen hengessä Kela jälleen halveksuu - tai luulee halveksuvansa - uraihmisiä. Biisin puolivälissä kertoo miten menestyneistä oppilaista tuli koneiston osia. Eikä - ainakaan vasemmistopiireissä - heistä kuultu mitään (vaikka oikeasti kuultiin koska perustivat ehkä yrityksiä, möivät rakennusmateriaalia yms. yms.)
 
Ja lopussa tämä Ilves-poika laulaa jossain nimeämättömässä TV-laulukisassa. Kysynpä vaan, mitä muuta se, että laulaa jollekin Asko Kalloselle kaupallisella tv-kanavalla ja voittaessaan laulaa Asko Kallosen biisejä, on kuin koneiston osana olemista?