Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Jotenkin ei jäänyt päähän mitään koko levystä, ei vain kiinnostanut.

Jotenkin levy nyt kolahtikin paljon lujempaa kuin ennakkorallit antoi olettaa. Vinyyliostoksille =>

ÄrGee: Jotenkin ei jäänyt päähän mitään koko levystä...
 
Sama, joten laitoin heti perrään uuden pyörityksen. Kovaa settiä, Annekeakin on sopivasti eikä ole lähdetty yliviljelemään kuten Devin. Hyvä jatkumo UtRC:lle.

Hyvällä tapaa jotenkin erilaista amorphista tämä uusi.

Videota, Amongst Stars, jossa mukana Anneke van Giersbergen, johon on jo totaalisen kyllästynyt Devin Townsendin jäljiltä :D
 
https://www.youtube.com/watch?v=Jg2VqUTNjsw

Hieno levy ja taidanpa taas mennä jopa keikankin tsekkaan kun lähelle tulevat ;-) Huomiona heitän, että aika kummallisen lähelle ovat soundimaailmoiltaan ajoitain "ajautuneet" Nightwishin kanssa. Esim. We Accursed-intro vois olla hyvinkin Yövissyn levyltä..

Mulle kolahti uusi hyvin, Hearth of the giant varsinkin. Pikkaisen tuli jopa Gates of babylon mieleen kitaroinneissa alussa.
 
Jännä bändi CMX:n ohella, kaikki uudet on maistunut paremmin kuin alkupään tuotanto.

Mulla taas tulee vahvasti mieleen We Accursed alusta westenit, tuosta voisivat tehdä sellasen soramonttulänkkärivideon.

Pariin kertaan tämä uusin on nyt tullut kuunneltua ns. taustahälinänä, ja kertaalleen vähän tarkemmin. Aivan helkkarin kova levy! Siinä missä Under the Red Cloud oli jollakin tavalla sellainen levy, että bändi ei halunnut tehdä samaa levyä enää uudelleen ja uudelleen, niin tämä vie taas soundia uuteen suuntaan. Tykkään paljon noista uusista elementeistä, taustalla tapahtuu paljon enemmän mitä aikaisemmissa levyissä.
 
Lisäksi Anneken laulu sopii noihin joihinkin biiseihin melko hyvin. Itse en ole noita Townsendin levyjä kovinkaan paljoa kuunnellut, joten Anneken ääni tuo jotakin uutta ja raikasta näihin biiseihin. Amongst Stars on ihan kuin tehty radiosoittoa varten, ja paljonhan se radiossa soikin, mutta mikä kummallisinta, biisi ei ole lainkaan huono. Yleensä nuo radiosoittohitit ovat sellaisia että niihin kyllästyy kahden kerran jälken, mutta tuo on oikeasti kohtalaisen hyvä biisi ainakin omaan korvaan.
 
Paras biisi levyltä taitaa tosin olla We Accursed tai Heart of the Giant.

Amorphis teki sitten näköjään uransa parhaan levyn. Ei huono saavutus 30 vuotiaalta.

Amorphis veti sitten koko Kuopiprockin kovimman keikan. Rakaa energiaa ja huikeeta musisointia.
 
6/5

Pääsiäisviikonloppuna Tavastialla kolme 30v-juhlakeikkaa jokainen eri vuosikymmenelle keskittyen. Jokaiselta löytyisi kiinnostavaa tavaraa, mutta kun bändi on nyt viime vuosina tullut nähtyä pariin otteeseen, niin laitetaan ainoastaan ensimmäinen vuosikymmen harkintaan noilla hinnoilla.
 
https://www.tiketti.fi/tapahtumat#q=amorphistavastia

TOMI JOUTSENEN JOHDATTAMALTA SINISTHRALTA PALUULEVY TOUKOKUUSSA TSEKKAA ENSISINGLE
 
Tomi Joutsenen johdattama Sinisthra julkaisee 15 vuoden tauon jälkeen seuraajan Last of the Stories of Long Past Glories -debyytilleen. John Miltonin eeppisestä runoelmasta Kadotettu paratiisi inspiraationsa saanut The Broad and Beaten Way ilmestyy toukokuun 15. päivä Rockshotsin toimesta. Nyt kuultava ensimmäinen single on järkälemäinen Closely Guarded Distance, jota bändi kutsuu leikkisästi kivireeksi.
 
"Levyn eräänlainen avainkappale Closely Guarded Distance on koko 13 minuutin mitassaan ihanteellinen valinta ensimmäiseksi singleksi, koska siinä tiivistyy näppärästi musiikkimme keskeiset elementit. Sävellyksenä se on yhdistelmä muutamasta vanhemmasta biisistä, joita emme oikein saaneet mieleiseemme muotoon muuten kuin laittamalla ne kaikki samaan nippuun", yhtyeen rumpali Erkki Virta kertoo singlen sisällöstä.
 
Lyriikkavideo Closely Guarded Distance -kappaleesta katsottavissa osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=NPj88uE-BuA
 
THE BROAD AND BEATEN WAY -BIISILISTA
1. Eterne
2. Closely Guarded Distance
3. Halfway to Somewhere Else
4. Eterne
5. Safe in the Arms of Everlasting Now
6. Ephemeral
 
KOKOONPANO
Tomi Joutsen - laulu
Markku Mäkinen - kitara
Erkki Virta - rummut
Timo Vainio - koskettimet
Marko Välimäki - kitara
Janne Telen - basso
 
DISKOGRAFIA
Last of the Stories of Long Past Glories (Arise 2005)
The Broad and Beaten Way (Rockshots 2020)
 
https://www.facebook.com/Sinisthra/
https://www.instagram.com/sinisthra_official/
http://www.rockshots.eu/

Sinisthran paluulevy nyt Infernon ennakkokuuntelussa ja mukana kappalekohtaiset kommenttiraidat https://www.inferno.fi/uutiset/enna … ana-lisaksi-yhtyeen-kommenttiraita/

Tänään olis livestreamia ohjelmassa:
 
https://www.semilive.fi/product/gig … erts/amorphis-4-6-2020-live-stream/

Kanjonit: Tänään olis livestreamia ohjelmassa:
 
https://www.semilive.fi/product/gig … erts/amorphis-4-6-2020-live-stream/
 
Harmi kun ei chromecastia eikä noiden sivuilta saa Apple TV 4:lle mitenkään siirrettyä striimiä vaikkapa iPadin kautta.
Tai siis saahan sen peilattua mutta harmi kun ei oo natiivina airplay-tukea, nyt on laatu mitä sattuu jne. no enpäs osta lippua ja pitäköön semilive tunkkinsa.

Todella suomalaisen kuuloista musaa hyvällä tavalla.
Suomirockin puolella Eput on mielestäni suomalaisimman oloinen ja kuuloinen yhtye ja heavyn puolella Amorphis.
Myös Finntrollilla on pal suomihenkee.

Hesarissa pieni juttu Amorphiksesta. Tuttua varmaan kaikille, jos bändiä on seurannut, mutta jos ei ole, niin silvuplee:
 
https://www.hs.fi/kaupunki/vantaa/art-2000007608988.html
 
E: Huone on yllättävän pieni, kun ottaa huomioon, että kuuden miehen pitäisi mahtua sinne soittamaan heavy metalia.
 
Amorphis-yhtyeen treenikämppä tuntuu vaatimattomalta myös siksi, että yhtye on yksi Suomen tunnetuimmista yhtyeistä ulkomailla. Tänä syksynä 30 vuotta täyttäneen bändin levyjä on myyty maailmalla noin miljoona.
 
Vantaan Kaivokselassa sijaitsevan treenitilan vieressä on toinen, vieläkin pienempi huone, joka on täynnä yhtyeen keikkatarpeistoa ja soittimia. Työkaluja ei ole purettu edellisen keikan jälkeen kuljetuslaatikoista.
 
Amorphis on viettänyt hiljaiseloa Tavastialla soitettujen 30-vuotisjuhlakeikkojen jälkeen.
 
Meiltä on koronan takia peruuntunut helmikuun jälkeen sata keikkaa. Ei olla edes montaa kertaa treenattu tässä kämpässä, sanoo kitaristi Tomi Koippari Koivusaari.
 
Pienempi huone me ollaan ajateltu vuokrata toiselle bändille, kun vuokra on niin iso. Ei ole aavistustakaan, mihin kaikki nämä kamat sitten pannaan.
 
Amorphis joutui vaihtamaan treenikämppäänsä vuosi sitten. Entinen harjoitustila sijaitsi Helsingissä Nosturissa, joka on nyt purettu asuintalojen tieltä.
 
Metallimiesten uusi työpaja sijaitsee Kaivokselan teollisuusalueella, painotalon kellarissa. Treenikämppä on vain muutaman kivenheiton päässä paikasta, jossa Amorphiksen juuret ovat: Martinlaaksossa.
 
Koivusaari ja yhtyeen rumpali Jan Snoopy Rechberger asuivat lapsina vierekkäisillä pihoilla Laajavuorenkujalla. He eivät olleet kavereita mutta tiesivät toisensa, koska kumpikin oli kiinnostunut soittamisesta.
 
Me tutustuttiin taloyhtiön kellarissa järjestetyssä diskossa. Mä olin kymmenen ja Koippari yhdentoista, Rechberger muistelee.
 
Ensitapaaminen tuotti heti äänitteen.
 
Me ei oltu mitään joraajia, joten keksittiin mennä meidän talon kellarissa olevaan treenitilaan. Äänitettiin siellä hidas biisi c-kasetille. Mä soitin kitaraa ja Snoopy rumpuja, Koivusaari kertoo.
 
Me vietiin se kasetti sinne diskoon soitettavaksi. Ei se ollut iso suksee, mutta ilmapiiri oli kannustava.
 
Rechberger ryhtyi laulamaan Koivusaaren bändissä, jonka nimi oli rehvakkaasti The Animals. Pojanklopit eivät tienneet, että Britanniassa oli 1960-luvulla vaikuttanut samanniminen tunnettu yhtye.
 
Isot pojat kävivät sen meille jossain vaiheessa kertomassa. Me oltiin vaan, että mitä väliä: me soitetaan paremmin! Rechberger sanoo.
 

 
The Animalsin jäsenet puhkuivat intoa ja soittivat paikalliset koulut läpi päästäkseen esiintymään. Yleensä lupa heltisi, ja oppilaat pakotettiin kuuntelemaan meidän soittoamme, kuten Koivusaari asian muotoilee.
 
The Animals soitti omia kappaleitaan, joiden vaikutteet tulivat 1980-luvun heavy rockista, kuten Kissistä, Waspista ja Twisted Sisteristä.
 
Kivimäen koululla bändi soitti myös Sielun Veljien On mulla unelma -kappaleen, joka oli joutunut Yleisradiossa soittokieltoon sanoituksensa takia. Kappaleessa kun lauletaan: Mä pyyhin perseeni siniristilipulla. Ja panen lsd:tä syömään Suomen leijonan.
 
Eihän me niistä sanoista mitään ymmärretty. Mutta kyllä mä muistan, kuinka opettaja alkoivat vääntelehtimään ja tulivat kääntämään volumea pienemmälle, Koivusaari sanoo ja hymyilee ilkikurisesti.
 
Poikien soittotaidot kehittyivät pikkuhiljaa, ja musiikkityyli vaihtui 1980-luvun tukkahevistä speed- ja thrash metaliin. Bändille keksittiin myös rajumpaa tyyliä paremmin kuvaava nimi: Violent Solution.
 
Sitten taiteelliset erimielisyydet alkoivat.
 
Koivusaari oli alkanut kiinnostua äärimmäisen rankasta death metalista, jossa laulaja sanoi sanottavansa öristen. Bändin muut jäsenet eivät suunnanvaihdosta sulattaneet, joten Koivusaari päätti erota.
 
Se oli niin dramaattista silloin. Ei voinut soittaa kahdessa bändissä, vaan piti olla uskollinen vain yhdelle.
 

 
Koivusaari ei jäänyt toimettomaksi, vaan perusti muutaman muun samanhenkisen kaverinsa kanssa kuolonmetallia soittavan Abhorrencen.
 
Violent Solution oli nyt ilman kitaristia, joten Rechberger pani Rumba-lehteen ilmoituksen, jossa kerrottiin bändin etsivän kitaristia.
 
Ilmoitus johti tulokseen. Yhtenä päivänä Rechbergerin talon parkkipaikalle ilmestyi kitaralaukkuineen nuori mies nimeltään Esa Holopainen, tuleva Amorphis-kitaristi.
 
Vuotta myöhemmin, syksyllä 1990 Koivusaari, Rechberger ja Holopainen olivat ilman yhtyettä. Sekä Abhorrence että Violent Solution olivat hajonneet, vaikka molemmat olivat päässeet studioon äänittämään ep-levyn.
 
Holopainen ja Rechberger päättivät perustaa death metal -yhtyeen, ja koska Koivusaari oli örissyt lupaavasti Abhorrencen kappaleilla, hänet pyydettiin bändiin aluksi laulajaksi.
 
Rechberger ryhtyi rumpaliksi, ja basistiksi värvättiin Olli-Pekka Oppu Laine. Sama nelikko soittaa myös Amorphisin nykyisessä kokoonpanossa.
 
Yhtyeen nimi oli vahinko. Holopainen oli löytänyt sanakirjasta hahmotonta tarkoittavan amorphous-sanan, jonka ajatteli sopivan yhtyeelle. Bändiä ristittäessä hän muisti sen kuitenkin väärin.
 
Vaikka virhe kävi pian ilmi, ei Amorphis-nimeä vaihdettu.
 

 
Yhtyeen ensimmäinen treenikämppä sijaitsi pommisuojassa Helsingin Malminkadulla. Paikka oli kaikin mittapuin alkeellinen, eikä siellä ollut edes vessaa.
 
Taloyhtiön viemäri kulki treenikämpän alta. Vaikka se oli kiellettyä, avattiin viemärikaivon kansi ja käytiin siinä kusella, Koivusaari kertoo.
 
Avonaiseksi jätetyn kannen takia huone haisi virtsalta. Se ei kuitenkaan estänyt soittamista tai pussikaljan juontia, jota kämpällä harrastettiin ahkerasti.
 
Viemärikaivo oli kuitenkin koitua yhdelle kaljoittelemaan tulleelle kaverille kohtalokkaaksi. Nuori mies putosi ihmisjätösten sekaan.
 
Se oli meistä hauskaa noin minuutin. Sitten se ei enää ollut, koska kaveri meinasi hukkua sinne ennen kuin saatiin se ylös, Rechberger sanoo.
 
Ennen internetiä rockin alakulttuurit levittivät musiikkiaan c-kaseteilla. Yhtyeet ilmoittivat äänitteistään pienlehdistä, ja fanit tilasivat äänitteitä suoraan bändeiltä.
 
Monen nuoren muusikon aika täyttyi kasettien äänittämisestä ja postittamisesta.
 
Tällä tavoin tehty Abhorrencen kasetti oli päätynyt Yhdysvaltoihin death metaliin erikoistuneeseen Relapse-yhtiöön, joka tarjosi bändille levytysmahdollisuutta. Abhorrence oli kuitenkin hajonnut, joten Relapselle vinkattiin Koivusaaren uudesta yhtyeestä.
 
Seurauksena oli, että Amorphis äänitti ensimmäisen albuminsa The Karelian Isthmus Ruotsissa. Levy ilmestyi vuonna 1992.
 

 
Relapsen kanssa tehty levytyssopimus oli kuitenkin huono. Yhtiö vei siinä suurimman osan levytuloista ja tuotot paitojen ja muiden oheistuotteiden myynnistä.
 
Otto Donner luki sen ennen allekirjoittamista ja sanoi, että se on ok. Myöhemmin kävi kyllä ilmi, että se oli riistodiili, Koivusaari sanoo.
 
Suomessa ei juuri ollut kokemusta kansainvälisten levytyssopimusten teosta. Amorphisin vaihtoehdot olivat myös vähissä, sillä äärimetalliin erikoistuneita levy-yhtiöitä oli vähän.
 
Ei me varmaan oltaisi tässä, jos sitä sopimusta ei olisi tehty. Piti päästä eteenpäin ja pitää homma elossa, Rechberger sanoo.
 
Me haluttiin vaan soittaa, juoda kaljaa ja pitää kaverien kanssa hauskaa. Ei me oikein edes ajateltu, että hommasta pitäisi saada rahaa.
 
Amorphisin ensimmäinen levy ei vielä soittajien elämää muuttanut, mutta vuonna 1994 ilmestyneestä Tales from the Thousand Lakes -levystä tuli lajissaan suurmenestys.
 
Tuorein luku levyn myynnistä Koivusaarella on kymmenen vuoden takaa, jolloin albumia oli ostettu 250 000 kappaletta. Tarkempaa tietoa ei ole, sillä Relapse ei ole kertonut myytyjen levyjen määrää.
 
Tales from the Thousand Lakes -levyllä yhtye oli siirtynyt musiikillisesti pois äärimetallista, ja levyllä oli vaikutteita 1970-luvun progressiivisesta rockista ja kansanmusiikista. Ensimmäistä kertaa yhtyessä oli myös kosketinsoittaja.
 
Uutta tunnelmaa korostivat sanoitukset, jotka oli poimittu suoraan englanninkielisestä Kalevalasta.
 
Kukaan meistä ei tykännyt sanoittaa biisejä. Esa keksi Kalevalan ruotsinlaivalla, kun palattiin ensimmäisen levyn äänityksistä. Se sopi kansanmusiikkijuttuihin, joita oli jo mukana, Koivusaari muistelee.
 
Suosion myötä Amorphis pääsi omalle Euroopan-kiertueelle. Lähiöpoikien ihmetys oli suuri, kun keikkapaikkojen ovilla oli jonoa ja fanit pyysivät nimikirjoituksia.
 
Joillakin faneista oli mukanaan jopa Kalevala, jota he olivat bändin innoittamina lukeneet.
 
Parikymppiset soittajat olivat kaukana kotoa ja nauttivat kokemastaan ja vapaudestaan.
 
Aika tavalla tuli alkoholia juotua, mutta me vaan ajateltiin, että se kuuluu asiaan, Rechberger muistelee.
 
Euroopasta yhtye lensi Yhdysvaltoihin lämmittelemään seitsemäksi viikoksi ruotsalaista Entombedia. Amorphis matkusti ahtaassa pakettiautossa kaikkiaan 30 000 kilometriä.
 
Lattia oli autossa ainoa paikka, jossa pystyi nukkumaan. Siihenkin piti jonottaa. Ja jotta pystyi nukahtamaan, oli pakko juoda kaljaa, Rechberger muistelee.
 
Ratkaisuksi bändin jäsenet keksivät halvat motellit. Yksi heistä kävi varaamassa huoneen, ja muut luikahtivat sisään salaa.
 
Muuhun ei ollut rahaa. Soittajat saivat päivää kohden kukin 15 dollaria, jolla pystyi ostamaan pari hampurilaista, askin savukkeita ja kuusi tölkkiä olutta.
 

 
Yhdysvalloista Amorphis palasi kiertämään Eurooppaa. Alkoholipitoinen ja rankka kiertue-elämä alkoi kuitenkin näkyä väsymisenä ja yhtyeen jäsenten välien kiristymisenä.
 
Yhtenä päivänä Rechberger sai kuulla, että hän oli saanut potkut.
 
Me oltiin niin nuoria, ettei osattu vielä käsitellä ongelmia. En usko, että kukaan tänä päivänäkään tietää tarkasti syitä, miksi Snoopy erotettiin, Koivusaari sanoo.
 
Rumpalin pallille istui keravalaisessa Stonessa soittanut Pekka Kasari. Koska Tomi Koivusaari ei enää halunnut öristä, Amorphisiin pestattiin myös laulaja, niin ikään keravalainen Pasi Koskinen.
 
Uudella kokoonpanolla vuonna 1996 julkaistu Elegy vei yhtyettä entistä melodisempaan suuntaan. Kantelettaren runoihin perustuva levy oli myös myyntimenestys.
 
Sitten alkoivat vaikeudet.
 
Amorphisin seuraavat levyt olivat kaukana yhtyeen metallijuurista, ja vanhat fanit alkoivat kaikota. Kappaleiden tekstitkään eivät enää perustuneet kalevalaiseen mytologiaan.
 
Se oli sellainen vastareaktio vanhaan. Me haluttiin olla enemmän rock- kuin metalliyhtye ja tehdä kokeiluja, Koivusaari sanoo.
 
Levy-yhtiö ihmetteli, että miksi pitää tehdä kahden menestyslevyn jälkeen musiikillinen itsemurha. Ei me välitetty, kun ei niistä levyistä tullut meille rahaa.
 
Kun keikat vähenivät, huono levytyssopimus alkoi tuntua entistä enemmän lompakoissa.
 
Turhautunut Pekka Kasari päätti jättää yhtyeen. Hän soitti viimeisen keikkansa Istanbulissa vuonna 2002, ja vähältä piti, ettei keikka ollut koko yhtyeen viimeinen.
 
Istanbulissa Amorphis soitti sadoille fanaattisille turkkilaisfaneille kaksikerroksisen klubirakennuksen yläkerrassa.
 
Yleisö hyppi tasajalkaa, ja yhtäkkiä me tajuttiin, että lava heilahteli alaspäin samassa tahdissa, Koivusaari muistelee.
 
Selvisi, että alakerrassa oli tukipilari mennyt poikki. Oli lähellä, ettei lattia sortunut ja nielaissut koko ryhmää.
 
Kasarin lähdettyä Jan Rechberger palasi yhtyeeseen rumpaliksi, mutta kun myös Pasi Koskinen jätti bändin, näytti siltä, että Amorphis oli täydellisessä umpikujassa.
 
Pohjalta tie vie vain ylöspäin, ja niin kävi myös nyt. Amorphis oli jo onnistunut pyristelemään irti Relapsesta, ja uusi levy-yhtiö Nuclear Blast tarjosi yhtyeelle hyvän sopimuksen.
 
Lisäksi laulajaksi löytyi liki tuntematon lohjalainen nuoriso-ohjaaja, Tomi Joutsen.
 
Tomi osasi sekä öristä että laulaa puhtaasti. Hän myös diggasi meidän vanhoja biisejämme, ja sitä kautta palattiin raskaampaan ilmaisuun.
 
Myös sanoituksissa otettiin askel menneeseen. Yhtye halusi käyttää teksteissään Paavo Haavikon Rauta-aika-tv-sarjaan kirjoittamaa Kullervon tarinaa, joka oli aikanaan jäänyt rahapulassa kuvaamatta.
 
Akateemikolta luvan kysyminen jännitti kuitenkin aika lailla.
 
Se oli niin äreän ukon maineessa. Manageri sille lopulta soitti, mutta Haavikkohan oli vain tyytyväinen, että joku halusi käyttää sen tekstiä ja tehdä Kalevala-henkistä juttua, Koivusaari kertoo.
 
Eclipsen ilmestymisen aikoihin Suomessa tapahtui kummia. Heavya tai metallia ei ollut aiemmin juurikaan arvostettu, mutta yhtäkkiä ylenkatse alkoi vaihtua suoranaiseen ihailuun.
 
Jotakin kulttuurissa nitkahti, kun Lordi voitti Euroviisut. Ensimmäisen kerran tajusin muutoksen, kun kuulin Dion biisin soivan ravintolassa taustamusiikkina. Ei se olisi ollut aiemmin mahdollista, Koivusaari sanoo.
 
Suomalaisesta metallista alettiin puhuttiin vientituotteena, ja muistettiin mieluusti mainita, että Suomessa on väkilukuun suhteutettuna eniten metallibändejä maailmassa.
 
Raskaan rockin suosio on merkinnyt Amorphisille hyvää: se on saanut Suomessa kahdeksasta viime albumistaan kultalevyn.
 

 
Bändi on myös esiintynyt paikoissa, joihin se ei olisi koskaan aiemmin kuvitellut pääsevänsä. Koivusaaren mukaan yksi erikoisimmista tilaisuuksista oli Elias Lönnrot -juhla Lohjan Sammatissa, jossa yhtye soitti akustisesti.
 
Vedettiin yhtä ekan levyn biisiä ja kansallispukuiset mummot taputtivat eturivissä tahtia. Pappi istui vieressä.
 
Vieläkin hämmentävämpää oli saada kutsu Savonlinnan oopperajuhlille vuonna 2013.
 
Näyttävää showta varten yhtye raahasi Olavinlinnaan suuren määrän laitteistoa ja pyrotekniikkaa. Pelkona kuitenkin oli, että raskas soitto puuroutuisi kimpoillessaan kivimuureista.
 
Akustiikka oli kuitenkin yllättävänä hyvä. Se keikka jäi todella mieleen, Rechberger sanoo.
 
Päästääkseen soittamaan linnanpihalle pystytetylle lavalle yhtyeen oli kyettävä liki akrobaattisiin suorituksiin.
 
Olavinlinnaa ei ole rakennettu konsertteja varten, joten oopperajuhlien artistien takahuonetilat sijaitsivat ulkopuolelle pystytetyissä teltoissa. Sieltä bändin täytyi kiivetä puisia portaita ylös muurille, ahtautua sisään pienestä aukosta ja kontata takapuoli pystyssä tunnelia pitkin kohti lavaa.
 
Olihan se vähän vaivalloista. Mutta heti helpotti, kun joku sanoi, että miettikääs jotakuta lihavaa oopperadiivaa tähän samaan tunneliin.

Henri Henri Olavi: Hesarissa pieni juttu Amorphiksesta. Tuttua varmaan kaikille, jos bändiä on seurannut, mutta jos ei ole, niin silvuplee:
 
https://www.hs.fi/kaupunki/vantaa/art-2000007608988.html
 
Pari viikkoa sitten hämmästyin kun selasin veljen luona Maaseudun Tulevaisuutta, ja siellä oli iso juttu Esa Holopaisesta. Ihan asiallinen juttu oli kyllä.
 
Tuo hesarin juttu oli vain tilaajille, joten omalta osalta jää lukematta.