Rock, pop, alternative ›

Jucciz: Kun tekisivät yhdenkin biisin, jota voisi verrata Beatlesin tuotantoon. En menetä toivoani vielä, bändihän on kai kasassa.
 
Kuulin, että Lennon olisi ammuttu?

Jucciz: Kun tekisivät yhdenkin biisin, jota voisi verrata Beatlesin tuotantoon. En menetä toivoani vielä, bändihän on kai kasassa.
 
Paint It Black, Ruby Tuesday, Have You Seen Your Mother Baby Standing in the Shadow, Gimme Shelter, Let's Spend the Night Together, Flight 505...

...Mother's Little Helper, Child of the Moon, 19th Nervous Breakdown, Satisfaction, Street Fighting Man, Jumping Jack Flash, Connection, Get Off of My Cloud, Lady Jane, Out of Time...

Kertoo sekin jotain Rollarien kyvystä keksiä biisejä, että verrokiksi pitää ottaa the Beatles jotta vierinkiviä päästään väheksymään ;)
 
Tutkittu faktahan on, että pelkkä Jumping Jack Flash rokkaa räyheämmin kuin koko Beatlesin tuotanto yhteensä.

Mun mielestä jos Rollareiden biisejä vertaan Zeppelineihin ja Sabbatheihin niin ei voi puhua samana päivänäkään, Rollarit on niihin ilmeisiin oppipoikiinsa nähden ylivoimaisia. Lähinnä Rollareita voisi ehkä parhaiten verrata Yardbirdsiin ja Creamiin, ainakin sanoitusten puolesta myös Kinksiin ja miksei Velvet Undergroundiinkin.
 
Mutta jos verrataan Biitleksiin niin Fabsien hurjaa kekseliäisyyttä Stoneseilla ei ole mutta sitäkin ovelampaa pelailua ultra-perinteisillä kuvioilla. Että jos joku on saanut siitä vanhan ajan muutaman soinnun "pirunnyrkistä" jotain erikoista irti niin se on Rollarit.

Eikös tätä ole jo jauhettu riittävän monta vuosikymmentä?
 
https://goodmenproject.com/wp-conte … ads/2013/09/beatles-vs-stones-2.jpg

Jucciz: Kun tekisivät yhdenkin biisin, jota voisi verrata Beatlesin tuotantoon. En menetä toivoani vielä, bändihän on kai kasassa.
 
Ai jaa vai? Eipä toisaalta Beatleskaan kirjoittanut yhtäkään biisiä, joka olisi vertailukelpoinen Stonesin materiaaliin nähden.

Andy Six: Eikös tätä ole jo jauhettu riittävän monta vuosikymmentä?
 
https://goodmenproject.com/wp-conte … ads/2013/09/beatles-vs-stones-2.jpg
 
On. Pakko ihmetellä taas Jucciksen touhua mutta minkäs teet.

Joees: Pakko ihmetellä taas Jucciksen touhua mutta minkäs teet.
 
Ajankulukseen heitti parit provokaatiot rokkipalstalle, mutta kukaan ei jaksanut hermostua kovin railakkaasti.

Jos nyt totta puhutaan niin Rollarit ja Beatles eivät olleet mitään vastapooleja vaan kavereita jotka suosivat toinen toistaan eli niiden kolmansien bändien kannatti olla vähän käärmeissään näille kahdelle porukalle keskinäisestä kaveeraamisesta elikkäs kilpailun vääristämisestä.
 
Mutta eikös tähän riitelyyn kannatakin vetää mukaan vielä Who ja Kinks?

Kefiiri: Kertoo sekin jotain Rollarien kyvystä keksiä biisejä, että verrokiksi pitää ottaa the Beatles jotta vierinkiviä päästään väheksymään ;)
 
Tutkittu faktahan on, että pelkkä Jumping Jack Flash rokkaa räyheämmin kuin koko Beatlesin tuotanto yhteensä.
 
Tämä on kyllä täysin totta. Varsinkin, jos vertailussa käytetään Stonesin Rock"n"Roll Circus-versiota ko. biisistä, joka soitetaan käytännössä nelimiehisenä.
Se on niin vitun häijy veto fiilikseltään, että rokrok. Remun kielellä maahiset joraa ja aliset sheikkaa.
 
Asiasta kännissä kolmanteen. eli siis mitä olette mieltä?
Laulaako Paul McCartney taustoja kertosäkeessä biisissä Yesterday"s Papers?
Voisin lyödä vaikka vetoa, vaikka ehkä olen väärässä.
Nuohan hengailivat joskus studioilla yhtaikaa.
 
Ei Biitlesiä voi verrata Stonesiin, Biitles on poppibändi.

Hikevä helle ja siristyttävä siitepöly virittävät mielen mukavasti Rolling Stones-keskusteluun.
Kuten ohessa oleva The Telegraphin artikkeli https://www.telegraph.co.uk/culture … rlds-greatest-rock-n-roll-band.html kertoo, niin Rollarit eivät pärjänneet Biitleksille luovuudessa, taiteellisuudessa, kekseliäisyydessä, myyntiluvuissa sekä vaikuttaen vähemmän populaarikulttuurin kehitykseen, mutta ollen toisaalta ilmeisesti se suurin rock'n'roll-bändi.
 
Nimenomaan rock'n'roll, sillä joskus 70-luvun alussa kaverilla oli Sticky Fingers Purplen, Sabbathin, Heepin, ELPin ja Tullin levyjen joukossa ja eipä se tehnyt meihin juurikaan vaikutusta (paitsi se vetoketju), sillä nuo muut bändit edustivat rockia ja Stones jatkoi edelleen tuolla kuuskytlukulaisella brittirhytm'n'blues-pohjaisella linjalla, mikä tehosi hyvin valtameren toisella puolen (triplaplatinaa= 3 miljoonaa levyä).
Suomenkielinen wiki väittä, että Sway ja Bitch edustaisivat hard rockia - ja höpöhöpö sanon minä, enemmän tulee mieleen southernrock ja Dead Flowers nyt on aivan countryrockia, mihin Jaggerin mokeltava laulu sopii mainiosti taustakuoron epäselvän mölinän kera.
 
Eli Rollareiden parasta aikaa oli juuri 60-luku, johon aikaan kyvyt ja konsepti sopivat mainiosti. Mutta on myös annettava tunnustusta jaksamisesta ja liiketaloudellisesta nerokkuudesta: yhtiöittämällä bändin 70-luvun alussa he ovat pystyneet pitämään veroprosentin alle kahden.
Hymyilin hieman vinosti ikätovereiden lähtiessä pari vuotta sitten Tukholmaan katsomaan Rollareita, sillä itsellä on sellainen näkemys, että rokkarit yleensä saavat alle kymmenessä vuodessa kaiken irti luovuudestaan ja loppu on sitten maineella ratsastamista, mutta on kyllä myönnettävä, että tuubista katseltuna tuo Tukholman keikka oli ok jopa ilman ikähyvityksiä.

Aika nappiin osuva keikka-arvostelu: https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005691762.html

shuffle: Mielenkiintoinen julkaisu. Stonesin "moderni" kausihan alkoi tavallaan Beggar"s Banquetista. Siinä tuli selkeä tyylin muutos. TSMR oli sellainen siirtymälevy tyylistä toiseen. Between the Buttons viimeinen sitä vanhaa. Itse rakastuin aikanaan pikkunassikana ensin 60-luvun Stonesiin. December"s Children oli kovassa kuuntelussa monta vuotta.
 
Minun mielestäni Stonesin siirtymävaihe alkoi jo Between The Buttonsilla. Toki sillä levyllä oli vielä sitä vanhaa soundia, mutta jo selkeästi uudenlaistakin tyyliä sillä on havaittavissa. Mick Jagger pitää levyä täytenä roskana. Let's Spend The Night Together ja Ruby Tuesday nyt ovat itseoikeutetusti klassikoita, mutta Who's Been Sleeping Here on myös hieno biisi tuolta levyltä.
 
Beggar's Banquet on kyllä niin hieno levy, ettei mitään rajaa. Sympathy For The Devil päräyttää joka kerta kun sen kuulee. Jigsaw Puzzle on myös noussut omaksi suosikikseni tuolta levyltä.

Asioita voisi tulkita niinkin että koko maailma oli vuodesta 1964 alkaen rakastunut Kinksiin ja Ray Daviesin biiseihin ja sanoituksiin. Se tavallaan näytti suuntaa monille, Rollarit ja Who etunenässä. Rollareiden levyt jostain 64 lopulta 67 alkupuolelle ovat suurelta osin yrityksiä jäljitellä Kinksin ja Ray Daviesin a) biisejä b) sanoitustyyliä c) sanoitusten miljöötä, tarkastelutapaa ja niissä ilmeneviä asenteita.
 
Mä vähän luulen että tuo hinku Kinksiin näillä veljeksillä johtui aika lailla siitä että Kinks edustaa eräänlaista kaupunkilaispastoraalia, Ray Daviesilla on kyky liittää hyvin moderneja asioita englantilaisen taiteen pitkään linjaan ja samalla ilmaista jotain hyvin syvällistä englantilaisesta yhteiskunnasta ellei peräti ihmisluonnosta.

Eräs kaverini on nähnyt Stonesit viisi kertaa livenä. Vähän suree sitä, että Yyteri 65 jäi aikoinaan näkemättä (äite ei päästänyt). Kysäisin häneltä, että mikä juuri Rolling Stoneseissa viehättää näinkin paljon. Vastauksena oli, että häntä innostaa Rollareiden kiertueproduktioiden hieno toteutus sekä tietysti vanhojen 60-luvun hittien kuuleminen.
Turhan tosikkona ihmisenä en oikein ymmärrä tämmöistä jo parhaat päivänsä nähneiden aktien rahankeruukonsertteja ja niihin menemistä, mutta kadehtien on myönnettävä, että varmasti niiden konserttiyleisöt saavat ihan aidot kiksit allekirjoittaneen kitistessä palstoilla.
Vanhana Jethro Tull-fanina en kyllä haluaisi suurin surminkaan nähdä nykyistä Ian Andersonia pihisemässä vanhoja hittejään. Mielestäni eläkeiän ylittäneiden rokkikukkojen nuoruushittien esityksistä yleensä ovat jo parhaat energiat poissa. Vanhemmat bluesukot, jatsijäärät ja klasaripapat operoivat enemmän nyanssien parissa ja puhdin puuttuminen saattaa jopa herkistää suoritusta, mutta tietysti raihnaisen Ozzien näkeminen tai kuuleminen voipi herkistää herkempää.
 
Viimeisimmässä Blues Newsissa Vesa Walamies arvio Rollareiden BBC:n vuosien 1963-66 äänitteistä tehtyä On Air-levyä kertoen samalla oman kiinnostuksensa heräämisestä Rollareihin vuoden 64 tienoilla ja sen lopahtamisesta Aftermath-albumiin, koska se koostui pelkästään Jagger/Richards-sävellyksistä eikä Walamiehelle mieluisista R&B-covereista.
Tuo On Air koostuu pääosin juuri Stonesien alkuaikojen R&B-covereista ja Walamies suhtautuu levyyn varsin positiivisesti. Sinänsä tämä ihmetyttää jonkin verran, sillä hänen bluestietämyksensä on kasvanut valtavasti sitten 60-luvun alun, jolloin brittinuorten runsaasti harrastama bluesversiointi meni täydestä kaikkialla Euroopassa.
Täytyihän tuohon levyyn perehtyä Spotifyssa. Levyn musiikki on yllättävän raikkaasti ja osaavasti tehty ottaen huomioon kölvien nuoruuden ja aikakauden tekniikan tosin äänimaisemaa on korjailtu kuulemma melkoisesti. Brittien 60-luvun alun bluesinnostuksessa oli pyrkimystä autenttisuuteen ja varsin tyylipuhtaasti Rollarit coverinsa vetävät. Varsinkin Brian Jones soolokitaristin tontilla kuulostaa varsin (blues)tyylitietoiselta soittajalta.
 
Myönnän, että tietoni 60-luvun alun brittibluesista tai Rolling Stonesesista ovat varsin vähäiset, mutta näkisin Stonesien olleen luovimmillaan Aftermathista Sticky Fingersiin asti, johon mennessä Rolling Stonesien kapeasta (Jagger&Richards) idealaarista oli kaavittu parhaimmat palat ja loppu on ollut sitten vain pääomilla elämistä.

Joo. 80-luvulla esimerkiksi Iron Maidenin nähneenä en vain pysty lähteä katsomaan sitä enää. Kyllähän ne yhä hyvin vetää ikäisikseen, mutta se on eri juttu nyt.
 
Goat"s Head Soup oli viimeinen levy jolla oli monta hyvää biisiä, vahva levy.
Sen jälkeen levyillä on ollut 1-2 hyvää biisiä per levy.
Itselle rakkaita tuon ajan biisejä ovat Winter, Time Waits For No One ja Memory Motel.
Noissa kolmessa biisissä minulle kiteytyy sellainen 70-luvun Stonesin "henki".
Tattoo Youlla samaa spirittiä on vielä Tops-biisissä.
 
Jätkien biisimylly jauhoi kyllä tulikuumana 1965-1968:) Vittu sieltä pukkasi hittiä suunnilleen kerran viikossa tuona ajanjaksona, joita on sitten siroteltu sinne tänne.
Yksi vähemmän julkaistu hieno biisi tuolta ajalta on mielestäni Out Of Time. Se oli sillä kokoelmalla, parillakin kokoelmalla, mutta oliko millään varsinaisella albumilla? En nyt muista.
 
No joo, onhan Between The Buttonsilla jo uutta soundia jossain All Sold Outissa.
Yesterday"s Papers on helvetin hieno biisi. Kuulostaa aivan siltä kuin Lennon&McCartney olisi taustalaulajina siinä. Ei kai se ihan mahdotonta olisi.

Mick Jagger tänään 75 vuotta.

Paras biisi on Spider to the Fly. Tai se nyt tuli ekana mieleen.