Aihe: Uncle Acid and The Deadbeats (UK), pe 23.11. Tavastia
1
Artemi
19.04.2018 12:14:09
UNCLE ACID AND THE DEADBEATS KONSERTOI TAVASTIALLA
PE 23.11.2018 Helsinki, Tavastia + L.A.Witch (USA)
 
Raskasta psykedeliarockia soittava brittibändi Uncle Acid and The Deadbeats julkaisee uuden albumin ja saapuu tulevan pitkäsoittonsa myötä keikalle myös Suomeen. Helsingissä Tavastia-klubilla perjantaina 23. marraskuuta toteutuvan tapahtuman liput tulevat myyntiin Tiketissä maanantaina 23. huhtikuuta.
 
Vuonna 2009 Cambridgessa perustettu Uncle Acid and The Deadbeats on viime vuosien aikana noussut yhdeksi psykedeelisen happorockin suosituimmista yhtyeistä. Suomessakin loppuunmyytyjä klubikeikkoja soittanut kokoonpano valmistautuu parhaillaan lokakuussa julkaistavan viidennen pitkäsoittonsa Wasteland:in ilmestymiseen. Marras-joulukuun Euroopan kiertueen virallisen kiertuejulisteen on suunnitellut mm. Lucio Fulcin, Dario Argenton ja George Romeron kanssa työskennellyt Enzo Sciotti.
 
Illan avaa rosoista ja garage-vaikutteista psykedeliarockia soittava yhdysvaltalaisbändi L.A. Witch. Viime vuonna yhtyeen nimeä kantavan esikoisalbumin julkaissutta kolmikkoa on verrattu The Crampsin, L7:n ja The Jesus and Mary Chainin kaltaisiin nimiin.
 
LIPUT:
Myyntiin ma 23.4.2018 klo 9.00
- ennakkoon Tiketistä alk. 24,50 EUR
- ovelta 28 EUR
 
urlhttp://www.uncleacidband.com/url_
urlhttp://www.facebook.com/uncleacid/url_
urlhttp://lawitch.tumblr.com/url_
urlhttp://www.tavastiaklubi.fi/url_
urlhttp://www.fullsteam.fi/url_
Artemi
23.04.2018 21:02:59
Artemi
17.09.2018 11:01:57
Uncle Acidin uusi albumi "Wasteland" kaupoissa 12. lokakuuta ja eka biisilohkaisu tässä:
 
urlhttps://www.youtube.com/watch?v=nJbIlczXxdY&feature=youtu.be/url_
Artemi
23.10.2018 16:25:08
Dropped C
26.11.2018 12:10:56 (muokattu 26.11.2018 12:11:50)
Oli kyllä perkeleellisen hyvä keikka. Viisi vuotta joutui odottamaan, että näkee klubiolosuhteissa uudelleen. Odotus kannatti.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)