Elektroniikka ja soitinrakennus ›

Sana co-axial (having a common axis), eli coaxial, eli suomeksi koaksiaalinen tarkoittaa ihan vain sitä, että jotkut asiat omaavat yhteisen akselin. Vähintäänkin kuvitellun sellaisen. Olipa sitten kyse kaapeleista, tai jostain aivan muusta. Esimerkiksi jos johto koostuu kahdesta vierekkäisestä johtimesta, ei ole kyse koaksiaalikaapelista. Ihan vain siksi, että nuo johtimet eivät sijaitse koaksiaalisesti, eli samalla (pituus)akselilla.
Esimerkiksi tässä koaksiaalikaiuttimessa diskanttilementti sijaitsee keskiääniä toistavan elementin keskellä, eli siis koaksiaalisesti: https://www.genelec.fi/studiomonito … iomonitorit/8331-sam-studiomonitori
 
Esimerkiksi CD-soittimesta vedetään joskus ääni digitaalisena AV-vahvistimeen. Eräs vaihtoehto siihen on S/PDIF (https://fi.wikipedia.org/wiki/S/PDIF). Bitit siirtyvät joko valona (Optical) tai sähkönä. Jälkimmäisessä tapauksessa tarkoitetaan perinteistä RCA-kaapelia (S/PDIF Coaxial). Siinä bitit siis kulkevat siis sähkönä, kaapelin keskellä sijaitsevassa ainokaisessa johtimessa. RCA-kaapelin ulkokuoren/eristeen alla sijaitseva metallisukka toimii maana. Nuo kaksi johdinta siis sijaitsevat koaksiaalisesti.
Käytännössä jokainen käyttäköön sanoja niin kuin parhaaksi näkee, tai kuten ihmiset ympärillä niitä tuppaavat käyttämään. Kunhan vain kaikki ymmärtävät, mistä on kyse. Stratocastereissakin on yhä edelleen vakiovarusteena tremolo, vaikka likimain kaikki tietävätkin, että eihän se mikään tremolo ole. :-p
 

 

 
Aivan ensimmäiseksi monille varmaankin tulee koaksiaalista mieleen sellainen seinässä sijaitsevan rasian ja tv:n tai tikipoksin välillä kulkeva, paksumpi ja jäykempi koaksiaalikaapeli. Jollaista kukaan ei varmaankaan kitaraan suosittele. Mutta jotain paljon taipuisampaa koaksiaalia voi toki huoletta käyttää. Ei siitä ainakaan haittaa ole. Pikemminkin päinvastoin, mikäli mitään muutakaan häiriönsuojausta ei ole olemassa.
 
Kitaran mikrofonit tuottavat aina turvallisen heikkoa vaihtovirtaa (AC) ja tarvittava taajuusaluekin sijaitsee aina 10 kHz alapuolella. Joten mistään gigahertseistä ei tarvitse murehtia, toisin kuin vaikkapa satelliittitelevision laustasantennien kanssa. Joten täysin tapauksesta ja omista tarpeista riippuen joku tämänkaltainen on joskus koaksiaalikaapelia kätsympi, joskus ei: http://www.stewmac.com/Pickups_and_ … nductor_Circuit_Wire_-_25_feet.html
 
Varsin usein se ensimmäinen toimenpide on luoda mahdollisimman täydellinen Faradayn häkki (https://fi.wikipedia.org/wiki/Faradayn_h%C3%A4kki) kitaran kannen alla sijaitsevalle elektroniikalle. Joko maalaamalla koko tila johtavalla maalilla, taikka käyttämällä kuparikalvoa. Tai alumiinista, joka tosin on haastavampi tapaus, mikäli ajattelit kolvata sitä.
Les Paulin mikinvalitsin yms. ratkaisut asettavat omat rajoituksensa. Perinteisen straton kanssa sen sijaan ei ole vastaavaa pitkää ja kapeaa, mikinvalitsimeen johtavaa kanavaa bodyn sisällä. Jolloin kaapelin paksuus ei ole niin kriittinen juttu. Kunhan nyt joku "tolkullinen" koko on. Ja usein joku ihan peruspiuha, mikäli em. Fradayn häkki on luotu. Tai jos tuntuu siltä, että pärjää ilmankin, kun on kerran ennenkin pärjännyt. Perinteisillä yksikelaisilla mikeillä asia on tietenkin kertaluokkaa tärkeämpi, kuin humppareilla.