Klassinen ›

megatherium:
Joskus musiikki saattaa vaikuttaa voimakkaasti kuulijan tunteisiin alitajuisesti jossakin täysin ennakoimattomassa tilanteessa kuin vaivihkaa vaikkei tämä erityisesti sitä kuuntelisikaan mutta huomaakin yllättäen tulleensa mitä syvimmin vaikutetuksi ja lumotuksi ollen pois tolaltaan kuin syvään transsitilaan vaipuen musiikin tulviessa päivänavauksen päätteeksi kaiuttimista tai jopa kaupungilla kävellessä jossakin kauppakujalla kuin paratiisiin astuisi.
 
Mielenkiintoista. Onko sinulla konkreettisia esimerkkejä kappaleista, jotka ovat aiheuttaneet kuvaamasi kokemuksen noissa tilanteissa?

PVC: Oo höpsimäti. Gould ei suinkaan ole suuri idolini, Scott Ross melkein on. Vaikuttaa siltä että gould oli parhaimmillaan kaksikymppisenä. Sitten hän jätti konserttilavat ja päätti vaan levyttää mikä johti jonkinlaiseen taiteelliseen kipsiin.
 
Kuuntelin vasta tossa Gouldin 1957-1958 Bach konserttilevytyksiä. Hyviä ovat, kaunista, ihanaa.
 
Mitä idiotismiin tulee, kaikki ihmisen toiminta on idiotismia. Ajatellaanpa vaikka mitä ihminen teki dronteille. Drontit asuivat Mauritius-saarella, viihtyivät, nussivat, kaikki oli mukavasti. Sitten tuli ihminen, kalautti linnut kuoliaaksi ja söi ne. Se oli dronttien loppu. No onneksi ilmastonmuutos poistaa pian ihmiset olemattomiin, Halleluja
 

 
Jos gould ei ole suuri idolisi ja oppi isäsi musiikillisissa kysymyksissä kuin jokin musiikin kaikkitietävä suuri auktoriteetti niin miksi sitten jatkuvasti tukeudut häneen mozartia koskevissa lausunnoissasi siteeraatessasi useimmiten vielä väärin hänen sanojaan tyyliin gould sanoi sitä ja gould sanoi tätä vaikkei sanonutkaan? Musiikin maailmassa on paljon pätevämpiäkin mozart asiantuntijoita, tutkijoita, auktoreja ja kommentaattoreita kuin gould.

PVC: Oo höpsimäti. Gould ei suinkaan ole suuri idolini, Scott Ross melkein on. Vaikuttaa siltä että gould oli parhaimmillaan kaksikymppisenä. Sitten hän jätti konserttilavat ja päätti vaan levyttää mikä johti jonkinlaiseen taiteelliseen kipsiin.
 
Kuuntelin vasta tossa Gouldin 1957-1958 Bach konserttilevytyksiä. Hyviä ovat, kaunista, ihanaa.
 
Mitä idiotismiin tulee, kaikki ihmisen toiminta on idiotismia. Ajatellaanpa vaikka mitä ihminen teki dronteille. Drontit asuivat Mauritius-saarella, viihtyivät, nussivat, kaikki oli mukavasti. Sitten tuli ihminen, kalautti linnut kuoliaaksi ja söi ne. Se oli dronttien loppu. No onneksi ilmastonmuutos poistaa pian ihmiset olemattomiin, Halleluja
 

Jos gould ei ole suuri idolisi ja oppi-isäsi musiikillisissa kysymyksissä kuin jokin musiikin kaikkitietävä suuri auktoriteetti ja guru niin miksi sitten jatkuvasti tukeudut häneen mozartia koskevissa lausunnoissasi siteeraatessasi useimmiten vielä väärin hänen sanojaan tyyliin gould sanoi sitä ja gould sanoi tätä vaikkei sanonutkaan? Musiikin maailmassa on paljon pätevämpiäkin mozart asiantuntijoita, tutkijoita ja kommentaattoreita kuin gould joita voi myös siteerata.
 
Gould on miltei ainoa ihminen koko maailmassa joka nautti enemmän mozartin varhaisimman tunnetun sinfonian kuin suuren g molli sinfonian kuuntelemisesta.
 
Gouldille ilmeisesti suuret ja unohtumattomat musiikilliset kokemukset painoivat vaakakupissa barokin vanhentunutta ja käytöstä lähes poistunutta kontrapunktista tekniikkaa vähemmän sikäli kun hän koskaan sai syvällisiä ja voimakkaita emotionaalisia kokemuksia mistään musiikista saati mozartista sillä niin uskomattoman naiiveja ja laskelmoivia gouldin lausunnot mozartista ovat vähättelyssään ettei uskoisi häntä seriöösiksi ja lahjakkaaksi muusikoksi vai mitä tämän hänen harrastamansa provokatorisen jääräpäisen irvailun ja leukailevan näsäviisastelun taakse mahtaakaan kätkeytyä ?
 
Kenties jonkinlainen erikoisuudentavoittelu ja kapinallinen sielu vallitsevia yhteiskunallisia ja musiikillisia arvoja solvaavalla ja kyseenalaistavalla mentaliteetilla halpahintaista ja ala arvoista dekadenttia retoriikkaa lähentelevää argumentointia käyttäen oman egonsa valoon asettamiseksi.
 
Olen todennut että Mozartin sinfoninen tuotanto ja kehityskaari sulkee sisäänsä kaksi musiikillista tyylikautta, esiklassismin ja kypsän täysklassismin ts. wieniläisklassismin, jolloin hänen taiteensa saavutti täyden kypsyyden ja hänen suurimmat mestariteoksensa syntyivät. Lapsineron varhaissinfoniat edustavat tyyliltään vielä esiklassismia mm. johann christian bachin, lontoon bachin vaikutuksesta kielien. Toisaalta mm g molli sinfoniassa on jo romanttisia piirteitä.
 
Eräässä J S Bachin johtamassa orkesterissa soitti gambansoittaja Abel jolla oli jälkeläinen joka oli myös leipzigissa bachin oppilaana saavuttaen lontoossa menestystä säveltäjänä tutustuen J C Bachiin ja muuatta sinfoniaa jonka tämä carl friedrich Abel on säveltänyt pidettiin pitkään kahdeksan tai yhdeksän vuotiaan mozartin sinfoniana kv kahdeksantoista joka sittemmin on kokonaan poistettu epäaitona köchel luettelosta kuten myös leopoldin säveltämäksi otaksuttu sinfonia numero kaksi kv seitsemäntoista.
 
Köchel luettelo on hildesheimerin mukaan ainutlaatuinen tieteellinen saavutus luetteloidessaan kaiken jopa vain parin tahdin mittaiset katkelmat ja pallotellessaan epäilyttäviä teoksia liitteestä toiseen.

gig: Mielenkiintoista. Onko sinulla konkreettisia esimerkkejä kappaleista, jotkaatju taa ovat aiheuttaneet kuvaamasi kokemuksen noissa tilanteissa?
 
Mozartin kolmannen viulukonserton adagio päivänavauksen päätösmusiikkina lukioaikana josta olen täällä joskus aiemminkin kertonut haltioituneena, musiikin suggeroidessa kuin vaivihkaa ja huomaamattoman salakavalasti syvään meditatiiviseen transsitilaan josta hämmästellen seurasin korkeimmanasteisen psykofyysisen tilan aikaansaaman luonnottoman syvän vakavuuden vallassa ikään kuin jonkin kuvun tai lasin takaa ulkomaailman ilmiöitä ja oppilaiden tekemisiä ja hilpeitä keskusteluja kuin toisesta ulottuvuudesta kurkistaen älyn kolmannella silmällä ja kuin hypnoosin vallassa maailman menosta ja ympärillä tapahtuneesta hälinästä mitään tiedoitsematta tallustin pitkin jalkakäytäviä syömään.
 
Aikoinaan myös ilmeisesti sinänsä vähemmän merkittävän mozartin pariisissa tilauksesta säveltämän huilu ja harppu konserton avausosa tai finaali suggeroi minut täysin yllättäen paratiisimaisen lumoavaan psykofyysiseen tilaan kävellessäin muissa ajatuksissa jotakin kauppakujaa pitkin kaupungilla jossa musiikki tulvahti kaiuttimista kesken patikoimisen täysin odottamatta ja yllättäen mennen suoraan tajuntaan unohtaessain hetkeksi kokonaan missä ja kuka olin tai minne olin menossa kuin enkelten lumoavaa soittoa paratiisissa lumoutuneena kuunnellen.
 
Teoksen merkityksestä on esitetty hyvin erilaisia arvioita. Mozart ei pitänyt kummastakaan soittimesta mutta teos ei ole silti vailla melodista viehätystä ja lumovoimaa.

megatherium: Mozartin kolmannen viulukonserton adagio päivänavauksen päätösmusiikkina lukioaikana josta olen täällä joskus aiemminkin kertonut haltioituneena, musiikin suggeroidessa kuin vaivihkaa ja huomaamattoman salakavalasti syvään meditatiiviseen transsitilaan josta hämmästellen seurasin korkeimmanasteisen psykofyysisen tilan aikaansaaman luonnottoman syvän vakavuuden vallassa ikään kuin jonkin kuvun tai lasin takaa ulkomaailman ilmiöitä ja oppilaiden tekemisiä ja hilpeitä keskusteluja kuin toisesta ulottuvuudesta kurkistaen älyn kolmannella silmällä ja kuin hypnoosin vallassa maailman menosta ja ympärillä tapahtuneesta hälinästä mitään tiedoitsematta tallustin pitkin jalkakäytäviä syömään.
 
Aikoinaan myös ilmeisesti sinänsä vähemmän merkittävän mozartin pariisissa tilauksesta säveltämän huilu ja harppu konserton avausosa tai finaali suggeroi minut täysin yllättäen paratiisimaisen lumoavaan psykofyysiseen tilaan kävellessäin muissa ajatuksissa jotakin kauppakujaa pitkin kaupungilla jossa musiikki tulvahti kaiuttimista kesken patikoimisen täysin odottamatta ja yllättäen mennen suoraan tajuntaan unohtaessain hetkeksi kokonaan missä ja kuka olin tai minne olin menossa kuin enkelten lumoavaa soittoa paratiisissa lumoutuneena kuunnellen.
 
Teoksen merkityksestä on esitetty hyvin erilaisia arvioita. Mozart ei pitänyt kummastakaan soittimesta mutta teos ei ole silti vailla melodista viehätystä ja lumovoimaa.
 
Oo höpsimäti. Mozart on esimerkki epäonnistuneesta ammatinvalinnasta. Jos amadeus olisi ruvennut vaikka hevosajuriksi, musiikin tila olisi varmaan parempi. Mutta ei yli-innokas isä Leopold pakotti väen vängällä lahjattoman poikansa muusikoksi.

megatherium: Ei mozartia tarvinnut pakottaa muusikoksi oppiessaan leikkivän helposti soittamaan klaveeria ja viulua sekä oppimaaan hetkessä uusia klaveeriteoksia sekä säveltämään neljän ja viiden ikäisenä yhä vieläkin lumoavan ihastuttavia menuetteja. Jos mozart olisi ryhtynyt ajuriksi olisivat hänen suuret kykynsä säveltäjänä ja klaveerinsoittajana menneet hukkaan.
 
Renesanssisäveltäjät papa ja bach olivat lahjattomia pellejä jotka eivät osanneet säveltää ja joiden ääliömäisen surkeat teokset olivat niin älytöntä soopaa ettei niitä tohdittu esittääkään missään kun sen sijaan mozart niitti mainetta ympäri eurooppaa ja saksan oopperataloissa oopperoillaan keisarinkin jaellessa ylistystään mozartin konsertoille hattu kädessä.
 
Niin vain koko musiikkia rakastava maailma kuuntelee mozartin jumalallisia teoksia maailman konserttitaloissa ja levyltä, netistä etc ja sadat musiikkikirjat luonnehtivat mozartia uskomattoman lahjakkaaksi lapsineroksi ja sinuako pitäisi uskoa niiden sijasta jolla ei ole minkäänlaista musiikkikasvatustakaan tai ammatillista pätevyyttä vaan ainoastaan halu vääristellä historiallista totuutta mielesi mukaan.
 
Mozart oli niin kehitysnopeudeltaan kuin lahjoiltaankin täydellinen ihme. Hän oppi hetkessä tuntemaan nuotit ja soittamaan eri soittimia ja hallitsi pian sävellyksen perusteet sanoo eräskin musiikkitieteilijä.
 
Kunpa en olisi kuullutkaan mozartista on se niin yhdentekevää ja vailla musiikillisia mysteerejä.
Tossa on sulle paljon parempi säveltäjä. Firminus Caron (_1440? - active between 1460 and 1475) - Messe.
 
https://www.youtube.com/watch?v=cnFcV-_bpAo

PVC: Kunpa en olisi kuullutkaan mozartista on se niin yhdentekevää ja vailla musiikillisia mysteerejä.
Tossa on sulle paljon parempi säveltäjä. Firminus Caron (_1440? - active between 1460 and 1475) - Messe.
 
https://www.youtube.com/watch?v=cnFcV-_bpAo
 
Melko paljon jaksat hänestä puhua tai ottaa kantaa ollakseen yhdentekevä. Hildesmeimerin mukaan mozart askarruttaa jatkuvasti hänenkin ajatuksiaan.
 
Minulle kuten useimmille klassisen ystäville ja huipputason tieteilijätutkijoillekin mozart on taidehistorian ja koko ihmiskunnan suurin mysteeri jonka musiikin kepeän kuoren alle kätkeytyy mittaamattomia emotionaalisia syvyyksiä jotka ylittävät kaiken sen mihin ennen mozartia kukaan säveltäjä on taiteessaan yltänyt.
 
Vain iso bee tai schubert suurimmissa musiikillisissa visioissaan ylsivät lähimmäksi mozartia ja hänen musiikkinsa valon ja rakkauden atmosfääriä koskettavia korkeimmanasteisia psykofyysisiä tiloja.
 
Mozartiin liittyy paljon mysteerejä niin ihmisenä kuin säveltäjänäkin joista suurin on hänen musiikkinsa. Joitakin olen myös esitellyt mikä mozartissa hämmästyttää eniten viestiketjussa johon voisit sinäkin vastata ja kertoa mielipiteesi.
 
Minulle mozart on jumala kuten kaikki suuret taiteilijat jotka kykenevät ilmaisemaan maailman olemuksen siis korkeimpia totuuksia teoksissaan vaikkakaan en aikoihin ole kuunnellut mozartia yhtä aktiivisesti, antaumuksella ja samastuen kuin nuorena jolloin tuntui välillä siltä kuin olisin päässyt musiikin ytimeen saakka, musiikin sisimmän tunteen ottaessa kokonaan valtoihinsa ja kaiken ulkonaisen kadotessa havainnosta, vaikka hildesheimerin mukaan mozartin musiikin emootiot laukaisevaan ytimeen ei pääse käsiksi kukaan.
 
Olen mozartin musiikin suurista mysteereistä kirjoittanut omakohtaisten kokemusten valossa viestikaupalla aiemminkin mutta kirjoitettu sana ei ilmeisesti kykene kompensoimaan ja vastaamaan sävelten vaikutusta eikä välittämään kokemuksia suurten musiikillisten kokemusten aikaansaamista psykofyysisistä tiloista lukijalle tekstin muodossa triljoonas osankaan vertaa yhtä valtavana emotionaalisena kokemuksena kuin vain sähkövarausta muistuttava musiikki joka on taiteista suurin ja jaloin.
 
Eipä minua mokoma renessanssin aikainen museoitunut modaalinen örinä voisi vähempää kiinnostaa.

megatherium: Melko paljon jaksat hänestä puhua tai ottaa kantaa ollakseen yhdentekevä. Hildesmeimerin mukaan mozart askarruttaa jatkuvasti hänenkin ajatuksiaan.
 
Eikös vaan olekin niin että gouldia askarrutti se että miten aikuiset ihmiset viitsivät kuunnella mozartin pianokonserttoja. Toivottavasti siteeraan oikein minulla on se gouldin suomennettu kirja 5 metrin päässä mutta en jaksa kävellä niin kauas mozartin takia.
 
megatherium: jonka musiikin kepeän kuoren alle kätkeytyy mittaamattomia emotionaalisia syvyyksiä
 
No kunpa kätkeytyisi edes pari pikkuruista mysteeriä niin olisin pelkkänä korvana mutta kuulen mozartissa vaan sitä kepeyttä ja halpahintaista yritystä miellyttää epämusikaalisia pölkkypäitä

PVC: Eikös vaan olekin niin että gouldia askarrutti se että miten aikuiset ihmiset viitsivät kuunnella mozartin pianokonserttoja. Toivottavasti siteeraan oikein minulla on se gouldin suomennettu kirja 5 metrin päässä mutta en jaksa kävellä niin kauas mozartin takia.
 

 
No kunpa kätkeytyisi edes pari pikkuruista mysteeriä niin olisin pelkkänä korvana mutta kuulen mozartissa vaan sitä kepeyttä ja halpahintaista yritystä miellyttää epämusikaalisia pölkkypäitä
 
Gouldia ei askarruttanut mikään sellainen kirjoituksissaan musiikista koskien pianokonserttoja vaan hänen provosoiva kommenttinsa koski lähinnä mozartin varhaisia pariisissa tai varhain wienissä sävellettyjä pianosonaatteja F, C ja A jotka gould itsekin levytti vaikka gouldia ihmetytti ja tyrmistytti nuoruudessaan kuinka oletettavasti terveet aikuiset ihmiset ja hänen tuttavansakin voivat pitää niitä ihmiskunnan suurina musiikillisina aarteina vaikka toisaalta hänestä oli mukava soittaa niitä ja juoksuttaa sormiaan ylös ja alas eri sävellajeja ja valloittaa kaikkia niitä asteikkoja ja arpeggioita ja oli gould mitä mieltä tahansa, ovathan sonaatit kuitenkin mukiinmeneviä sävellyksiä vaikkeivat edustakaan mozartin merkittävintä ja parasta osaa hänen tuotannossaan.
 
Onhan turkkilainen marssi eräs mozartin suosituimmista kappaleista a duuri sonaatista jossa se edustaa haaremilaista eksotiikkaa. Ja onhan tuo bach jo ajallisista syistä naivimpaa ja kehittymättömämpää musiikkia kuin mozart konsanaan.
 
Jupiter sinfonian finaali, c molli messun kyrie tai Quilis ei taatusti ole kepeä tai vaikka D duuri sinfonia ilman menuettia, d molli konserton tai g molli pianokvarteton avaus ja aiheesta kannattaisi lukea lisää hildesheimerin mozart kirjasta, mozart nero ja ihminen, mitä hän kirjoittaa siitä kun ihmiset haluaisivat pitäytyä vain mozartin hilpeässä puolessa, jossa mielessä sadat mozartin aikalaiset tai j c bach ovat mozartmaisempia kuin mozart itse, kun oleminen on muutenkin tarpeeksi raskasta. Ken niin tekee iskee kirveensä kiveen. Jopa sävelsukujen tietoinen vieraannuttaminen toisistaan ja tunnelmien vastakkainasettelu on mozartin oleellinen tyylillinen piirre mikä ei salli asiayhteydestä poikkeamista eikä kepeys tai hilpeys
 
omana aikanaan kriitikot kritisoivat mozartin haydn kvartettoja siitä että "mozartilla oli silmiinpistävä taipumuksessaan kaikkeen outoon ja epätavalliseen. Kvartetot ovat liian vahvasti maustetut . Kenenpä suulaki voisi niitä kauaa kestää. Mozart kohoaa todella kauniissa osassaan liian korkealle luodakseen uutta jossa tunne voittaa liian vähän " eikä kukaan halunnut olla sielua järkyttävän musiikin kanssa missään tekemisissä kun mozartin C ja g kvintetto eivät menneet kaupaksi.
 
Jos kepeyttä kaipaa mozartin tuotannosta sitä kannattaa etsiä joistakin huilulle sävelletyistä teoksista tai täysi ikäisyyden kynnyksellä sävelletyistä serenadeista kuten colloredo ja andretter serenadi tai divertimentoista ja vaikka italiassa neljätoistavuotiaana sävelletyistä sinfonioista ja kassaatioista tai varhaisemmista pianokonsertoista tansseista puhumattakaan etc., joista monet ovat lisäksi erinomaisen viehättävää ja jopa lumoavaa musiikkia.
 
Syvimmältä luonteeltaan gouldin perusteetta halpahintaiseksi parjaama suuri g molli sinfoniakin kromaattisine sävelkulkuineen, jonka ensiosan kiihkeästi valittava pääteema synkkenee intohimoiseksi tuskaksi, on kaikkea muuta kuin kepeä kiihkeästi esiin syöksähtävän menueton trion käyrätorvien autuaita tersskulkuja ehkä lukuunottamatta jotka luovat valoa synkän menuetin myrskyisään musiikilliseen maisemaan finaali sivuteeman paistaessa kin kalpea kuun valo myrskypilvien lomasta.
 
Hildesheimerin mukaan mozartin tuotannossa kaikki on subliimilla, ylevällä, tavalla outoa ja kauhistuttavaa mutta objektiivisesti ajateltuna kuitenkin oleellista.
 
Minusta bach on liian kaavamainen ja aikalaistensa musiikkimakua mielistelevä halpahintaisen kepeässä tautologisessa monotemaattisessa akateemisessa kontrapunktisessa satsissa skokastisen polyfonian kahleissa.

megatherium: Gouldia ei askarruttanut mikään sellainen kirjoituksissaan musiikista koskien pianokonserttoja vaan hänen provosoiva kommenttinsa koski lähinnä mozartin varhaisia pariisissa tai varhain wienissä sävellettyjä pianosonaatteja F, C ja A jotka gould itsekin levytti vaikka gouldia ihmetytti ja tyrmistytti nuoruudessaan kuinka oletettavasti terveet aikuiset ihmiset ja hänen tuttavansakin voivat pitää niitä ihmiskunnan suurina musiikillisina aarteina vaikka toisaalta hänestä oli mukava soittaa niitä ja juoksuttaa sormiaan ylös ja alas eri sävellajeja ja valloittaa kaikkia niitä asteikkoja ja arpeggioita ja oli gould mitä mieltä tahansa, ovathan sonaatit kuitenkin mukiinmeneviä sävellyksiä vaikkeivat edustakaan mozartin merkittävintä ja parasta osaa hänen tuotannossaan.
 
Onhan turkkilainen marssi eräs mozartin suosituimmista kappaleista a duuri sonaatista jossa se edustaa haaremilaista eksotiikkaa. Ja onhan tuo bach jo ajallisista syistä naivimpaa ja kehittymättömämpää musiikkia kuin mozart konsanaan.
 
Jupiter sinfonian finaali, c molli messun kyrie tai Quilis ei taatusti ole kepeä tai vaikka D duuri sinfonia ilman menuettia, d molli konserton tai g molli pianokvarteton avaus ja aiheesta kannattaisi lukea lisää hildesheimerin mozart kirjasta, mozart nero ja ihminen, mitä hän kirjoittaa siitä kun ihmiset haluaisivat pitäytyä vain mozartin hilpeässä puolessa, jossa mielessä sadat mozartin aikalaiset tai j c bach ovat mozartmaisempia kuin mozart itse, kun oleminen on muutenkin tarpeeksi raskasta. Ken niin tekee iskee kirveensä kiveen. Jopa sävelsukujen tietoinen vieraannuttaminen toisistaan ja tunnelmien vastakkainasettelu on mozartin oleellinen tyylillinen piirre mikä ei salli asiayhteydestä poikkeamista eikä kepeys tai hilpeys
 
omana aikanaan kriitikot kritisoivat mozartin haydn kvartettoja siitä että "mozartilla oli silmiinpistävä taipumuksessaan kaikkeen outoon ja epätavalliseen. Kvartetot ovat liian vahvasti maustetut . Kenenpä suulaki voisi niitä kauaa kestää. Mozart kohoaa todella kauniissa osassaan liian korkealle luodakseen uutta jossa tunne voittaa liian vähän " eikä kukaan halunnut olla sielua järkyttävän musiikin kanssa missään tekemisissä kun mozartin C ja g kvintetto eivät menneet kaupaksi.
 
Jos kepeyttä kaipaa mozartin tuotannosta sitä kannattaa etsiä joistakin huilulle sävelletyistä teoksista tai täysi ikäisyyden kynnyksellä sävelletyistä serenadeista kuten colloredo ja andretter serenadi tai divertimentoista ja vaikka italiassa neljätoistavuotiaana sävelletyistä sinfonioista ja kassaatioista tai varhaisemmista pianokonsertoista tansseista puhumattakaan etc., joista monet ovat lisäksi erinomaisen viehättävää ja jopa lumoavaa musiikkia.
 
Syvimmältä luonteeltaan gouldin perusteetta halpahintaiseksi parjaama suuri g molli sinfoniakin kromaattisine sävelkulkuineen, jonka ensiosan kiihkeästi valittava pääteema synkkenee intohimoiseksi tuskaksi, on kaikkea muuta kuin kepeä kiihkeästi esiin syöksähtävän menueton trion käyrätorvien autuaita tersskulkuja ehkä lukuunottamatta jotka luovat valoa synkän menuetin myrskyisään musiikilliseen maisemaan finaali sivuteeman paistaessa kin kalpea kuun valo myrskypilvien lomasta.
 
Hildesheimerin mukaan mozartin tuotannossa kaikki on subliimilla, ylevällä, tavalla outoa ja kauhistuttavaa mutta objektiivisesti ajateltuna kuitenkin oleellista.
 
Minusta bach on liian kaavamainen ja aikalaistensa musiikkimakua mielistelevä halpahintaisen kepeässä tautologisessa monotemaattisessa akateemisessa kontrapunktisessa satsissa skokastisen polyfonian kahleissa.
 
Kyllä varmaan muistan oikein ja gould moitti juuri pianokonserttoja tai ehkäpä kirjassa on virhe tai käännösvirhe ja siinä lukee pianosonaatti vaikka gould puhui pianokonsertoista.
 
Joka tapauksessa bachin ylivoima on veretseisauttavaa kuuntelin vasta brandenburgilaiset konsertot 4-6 bohdan warchalin johtamina ainakin 30 kertaa peräkanaa ovat ne vaan niin hyviä ja warchal johtaa sopivan hitaasti. 6. konsertto on taas kerran neronleimaus

PVC: Kyllä varmaan muistan oikein ja gould moitti juuri pianokonserttoja tai ehkäpä kirjassa on virhe tai käännösvirhe ja siinä lukee pianosonaatti vaikka gould puhui pianokonsertoista.
 
Joka tapauksessa bachin ylivoima on veretseisauttavaa kuuntelin vasta brandenburgilaiset konsertot 4-6 bohdan warchalin johtamina ainakin 30 kertaa peräkanaa ovat ne vaan niin hyviä ja warchal johtaa sopivan hitaasti. 6. konsertto on taas kerran neronleimaus
 
Et muista sillä eihän gould levyttänyt kuin yhden pianokonserton mozartilta ja siinä kirjassa hän keskustelee lähinnä vain levyttämistään mozartin pianosnaateista joista kuusi ensimmäistä ovat hänen mielestään koko joukon parhaat barokkihyveiden, rekisterisääntelyn ja äänenkuljetuksen puhtauden takia mutta hän muistaa nuoruudestaan inhonneensa pariisin sonaatteja joista F oli ensimmäinen ja tunteneensa tyrmistystä siitä että oletettavasti terveet aikuiset ja hänen opettajansa ja tuttavansa pitivät niitä suurina musiikillisina aarteina.
 
Mozartin a molli sonaatista joka todella syntyi pariisissa gould ei puhu mitään vaikka se edustaa mozartin miltei parasta antia koko pianosonaattirepertoaarille ehkä c molli ja D duuri sonaattia ja erillisiä pianoteoksia kuten adagiota kv viisineljänolla ja rondo a mollia lukuunotamatta
 
Mitä mozartin konserttoihin tulee gouldhan päinvastoin kertoi ihastuneena kuinka suuren vaikutuksen häneen oli tehnyt mm casadesuksen tulkinnat konsertoista ja minuun pollininkin pitäessään nykypäivän pianisteista brendelsin esityksiä parhaimpina mutta kertoi itse vieroksuvan konserttoja sävellysmuotona siksi etttei pidä siitä vertailevasta ilmapiiristä jossa konsertto toimii riippumatta säveltäjästä
 
kokemuksesta voin sanoa että Bach ei ole yhtä syvällistä musiikkia kuin mozart menemättä sielun syvimpiin sopukoihin saakka kuten amadeus tekee parhaimmillaan koska bachin musiikki käsittelee vain yhtä affektia kerralla eikä liiku affektien koko asteikolla kuten mozart johtuen bachin monotemaattisuudesta ja monorytmisyydestä ja siitä että toonikan ja dominantin välisestä polariteetista sinänsä simppelissä keskipakoisuuten perustuvassa tonaalisessa järjestelmässä ei ollut vielä tullut bachin jäykän staattisess barokkiarkkitehtuurissa rakennetta ohjaavaa dynaamista voimaa modulatorisen distanssin teoriaa soveltaen mikä sillä oli vasta mozartin klassismissa dramaattisen organisoimisen prosessissa.
 
Mozartissa kiehtoo sekin ettei koskaan voi ennalta tietää onko siinä sellaista emotionaalista sisältöä ja substanssia joka koskettaa syvimpiä tuntoja vaan asia ratkeaa vasta tarkemmalla tutustumisella teokseen kokemuksen myötä tai ei ratkea koskaan vaan on syvimmilyään yhtä salattu kuin suljettu kirja. Totta kai teosten syvysperspektiivissä ilmenee vaihtelua sävelysmuodosta riippumatta divertimento ja sinfonia sekä konserttoja ja niiden erillisiä osia myöten

megatherium: Mozartin a molli sonsatista joka todella syntyi pariisissa gould ei puhu mitään vaikka se edustaa mozartin miltei parasta antia pianosonaattirepertiaarille
 
A molli sonaatista tykkään. Lienee mozartin huippuhetki säveltäjänä. Lipatti levytti sen studiossa kesällä 1950 ja soitti sen viimeiseksi jääneessä konsertissaan Besanconin festivaalilla syyskuussa kortisonia täyteen pumpattuna.
 
Minulla on Lipatin Besanconin muisto DVD niitä on maailmassa vaan 200 kappaletta. Tossa on se live versio joka loppuu ihanasti mitä tuumaat? Kolme viimeistä minuuttia mozartia mitä hän koskaan soitti julkisesti. Tarkalleen sanoen hän soittaa preston ajassa 2:53.
 
"Lipatti's performance of the last movement is one of the greatest three minutes in the history of the piano.He plays it very fast, already leaving this earth in flight to Life Immortal."
 
https://www.youtube.com/watch?v=_2UvDOGo3qI

PVC: A molli sonaatista tykkään. Lienee mozartin huippuhetki säveltäjänä. Lipatti levytti sen studiossa kesällä 1950 ja soitti sen viimeiseksi jääneessä konsertissaan Besanconin festivaalilla syyskuussa kortisonia täyteen pumpattuna.
 
Minulla on Lipatin Besanconin muisto DVD niitä on maailmassa vaan 200 kappaletta. Tossa on se live versio joka loppuu ihanasti mitä tuumaat? Kolme viimeistä minuuttia mozartia mitä hän koskaan soitti julkisesti. Tarkalleen sanoen hän soittaa preston ajassa 2:53.
 
"Lipatti's performance of the last movement is one of the greatest three minutes in the history of the piano.He plays it very fast, already leaving this earth in flight to Life Immortal."
 
https://www.youtube.com/watch?v=_2UvDOGo3qI
 
Kyllä vain mutta yleisesti ottaen karsastan liian rivakoita tempoja sillä yleensä hitaissa osissa mozartin suuri emotionaalinen keskitys ja voima teoksen emotionaalisen keskuksen ja sydämen muodossa toteutuu ja ilmenee aidoimmillaan ja riipaisevimmillaan mutta tässä kyseisessä teoksessa ehkä vieläpä sen voimakaspiirteinen ja traagissävyinen avausosa. Koetan tutustua lipattin tulkintoihin tarkemminkin jos aika antaa myöten. Studioäänitys oli erinomainen sikäli kun muistan.

megatherium: Kyllä vain mutta yleisesti ottaen karsastan liian rivakoita tempoja sillä yleensä hitaissa osissa mozartin suuri emotionaalinen keskitys ja voima teoksen emotionaalisen keskuksen ja sydämen muodossa ilmenee aidoimmillaan ja riipaisevimmillaan mutta tässä kyseisessä teoksessa ehkä vieläpä sen voimakaspiirteinen ja traagissävyinen avausosa. Koetan tustua lipattin tulkintoihin tarkemminkin jos aika antaa myöten. Studioäänitys oli erinomainen sikäli kun muistan
 
Lipatin kesän 1950 studioäänitys vaan kuulostaa hiukan kolkolta kun studio ei ollut kovin hyvä.
 
Sitten on vielä toi Dinu Lipatti plays Wolfgang Amadeus Mozart - Piano Concerto No. 21 in C major, KV 467 on his last recital with orchestra Conductor: Herbert von Karajan Orchestra: The Lucerne Festival Orchestra August 23, 1950. "DINU LIPATTI was a very ill man when he made his last appearance with orchestra on the 23rd August 1950 at the Luserne Festival. Only four people were present at the morning rehearsal; his wife, Artur Schnabel, Elisabeth Schwarzkopf and I (Walter Legge). Karajan had already rehearsed the orchestral part on the previous day. Lipatti played the concerto through oncce only, omitting the cadenzas
 
Kuuntelin hätäisesti kuulosti ihan hyvältä TOSSA SE VISSIIN ON:
 
https://www.youtube.com/watch?v=8z72vIfeINo

PVC: Lipatin kesän 1950 studioäänitys vaan kuulostaa hiukan kolkolta kun studio ei ollut kovin hyvä.
 
Sitten on vielä toi Dinu Lipatti plays Wolfgang Amadeus Mozart - Piano Concerto No. 21 in C major, KV 467 on his last recital with orchestra Conductor: Herbert von Karajan Orchestra: The Lucerne Festival Orchestra August 23, 1950. "DINU LIPATTI was a very ill man when he made his last appearance with orchestra on the 23rd August 1950 at the Luserne Festival. Only four people were present at the morning rehearsal; his wife, Artur Schnabel, Elisabeth Schwarzkopf and I (Walter Legge). Karajan had already rehearsed the orchestral part on the previous day. Lipatti played the concerto through oncce only, omitting the cadenzas
 
Kuuntelin hätäisesti kuulosti ihan hyvältä TOSSA SE VISSIIN ON:
 
https://www.youtube.com/watch?v=8z72vIfeINo
 
Minulle oli uutta se että karajankin on johtanut mozartin pianokonserttoja kun en ole levytyksiä sellaisista havainnnut missään vaikka en suuremmin ole monoäännitystenkään fanittaja kun c duuri konsertosta on tuubissakin useita loistavia stereoäänitteitä suuriltakin pianisteilta.
 
C duuri konserttoa säveltäessään mozartin taide oli saavuttanut jo miltei täydellisen kypsyytensä ja teemanrakennus edennyt jo kauas varhaisen Es duuri konserton orkesterin ja pianon kesken jaetusta lyhyestä avausmotiivista mutta varsinkin d molli konsertossa.
 
Kaikkina ikäkausina mozartilla lienee ollut omat huippuhetkensä säveltäjänä kuten a molli sonaattia vuotta aiemmin syntyneen Es duuri klaveerikonsertonkin parissa ja sen historiallisesta kuin kiveen hakatusta avausteemasta huolimatta joka galantin tyylin muistojen rinnalla edellisten lutzow ja b duuri konsertin sijaan ilmenee konserton uudessa sinfonisessa käsittelyssä joka hyödyntää tehokkaasti orkestraalisia keinovaroja solistisen osuuden ollessa aiempia konserttoja virtuoosisempi salzburgissa vierailleen ranskalaisen mestaripianistin inspiroimana konserton syvällisen vakavan c molli andantinon kuvastaessa mozartilla ehkä siihen asti konsertoissaan painavinta emotionaalista sisältöä sitten kolmannen ja viidennen viulukonserton adagion, kolmoiskonserton andanten, lodron divertimenton adagion sekä A, C ja pienen g molli sinfonian tai sakramenttilitanian, dixit et magnificatin ja messujen eräiden osien etc kun vauhdikas presto finaali taas ennakoi jo monostatoksen aariaa, musiikillisesti vaatimatonta allegroa piccoloiden erikoislaatuisine sointeineen, mutta uusien sielullisten alueiden valtaus a molli sonaatissa ja e molli viulusonaatissa olisi ennemmin tai myöhemmin ilmennyt hänen lahjojensa luonnollisena laajennuksena muutenkin josta osoituksena mm. konsertoiva sinfonia Es ja sen profeetallinen c molli osa tai suuret wieniläiset konsertot.

Lipatti soitti studiossa a-mollisonaatin preston ajassa 3:02 ja livenä ajassa 2:53. Puhumme siis peräti 9 sekunnin erosta ja siinä ajassahan usan poltti juoksee ainakin doupattuna melkein 100 metriä ja gepardi vissiin 200 metriä.
 
Lipatti faneja olivat mm. Artur schnabel, rubinstein ja clara haskil
 
Tosin gepardeja on vaan 7000 kpl enään jos sitäkään mutta homosapienssia piisaa onpi jo 7.6 miljardia. Ei kun lisäännytään ja täytetään muu

megatherium: Minulle oli uutta se että karajankin on johtanut mozartin pianokonserttoja kun en ole levytyksiä sellaisista havainnnut missään vaikka en suuremmin ole monoäännitystenkään fanittaja kun c duuri konsertosta on tuubissakin useita loistavia stereoäänitteitä suuriltakin pianisteilta.
 
Minusta ei ole niin suurta väliä onko mono vai stereo. Oikeastaan stereo saundi taitaa pikemminkin olla merkki huonoudesta. Kapellimestareista ehkä arvostetuin on Furtwängler ja kaikki hänen äänityksensä ovat mono. Suurimmat pianistit ovat vissiin kuultavissa vain mono saundilla. Kaikkein suurimmat pianistit kuten Liszt (tai vaikkapa bach) eivät ole lainkaan kuultavissa.

PVC: Gouldin mukaan mozartin 12-vuotiaana (8-vuotiaana?) väsäämä tuotos oli ihan ok, sitten alkoi alamäki.
 
Ehkä Leopoldilla olivat sormensa pelissä näissä nuorella iällä sävelletyissä kipaleissa?

Jäärä: Ehkä Leopoldilla olivat sormensa pelissä näissä nuorella iällä sävelletyissä kipaleissa?
 
Veit sanat suustani. On selvää että taiteellinen kupla nimeltä W.A. Mozart oli pelkkä Leopoldin kunnian ja rahan himon ylläpitämiseksi pystytetty falski kulissi joka 2018 on vihdoin romahtamassa.