Kitarat: kitarakamat ›

Kirjoitetaan lisää juttua...
 
Kirjoitin jo aikaisemmin, että koko kitarateollisuus ja miksei myös koko musiikkiteollisuuskin on jonkinlaisessa muutoksessa.
Täälläkin jo useasti mainittu, että on paljon nuorempia sukupolvia ja soittajia, joiden esikuvat ovat soittaneet Ibanez, Jackson, ESP jne. merkkisillä kitaroilla. Heitä ei välttämättä kiinnosta minkäänlaiset G:n taikka F merkkienkään tuotteet.
Toisin kuin on annettu ymmärtää, niin kyllä Metallica(esim.) soittaa myös edelleen Gibson kitaroilla, vaikka molemmat kitaristit ESP kitaroita mainostavatkin. Molemmilta löytyy Gibsonia ja kyllä ne ovat ihan keikoillakin käytössä. Ei nuo sponsorisopimukset siis ole ihan aina sellaisia, että ne kieltävät täysin kaikenlaisien muiden merkkien käytön. Varmaan niitäkin on tapauskohtaisesti todella monenlaisia.
Ja kyllä nuo esikuvat vaikuttaa ihan kaikkien soittamista harrastavien kulutuskäyttäytymiseen. Itsekkin muistan 80-luvun alussa, ettei ollut kyllä mitään epäselvyyksiä millaisia kitaroita olisin halunnut, niin merkiltä/mallilta kuin väriltäänkin. Tuskin tuo asia on siitä miksikään muuttunut tänä päivänäkään aloittavien soittajian kohdalla.
Tähän sellainen mainita, ettei omien kokemusten mukaan nuo pidempään soittaneet ole yhtään sen helpompia soittajia/asiakkaita. Monesta vielä vaativampia, minkälainen sen soittimen on oltava. Eikä se hyvä soitin monellekeen riitä, vaan pitäisi olla juurikin tietynlainen...
 
Osaa nuoremmasta porukasta ei enää kiinnosta kitaran soitto ihan niin paljoa kuin joskus aikaisemmin. Toisaalta ihimisiä on maailmassa taas väkimääräisesti enemmän kuin koskaan ja kyllä sieltä aina löytyy musiikista kiinnostuneita soittajan alkuja. Se voi olla ihan hyväkin asia, että se nuori muusikon alku ei välttämättä valitse sitä kitaraa omaksi instrumentiksi vaan valitsee jonkun toisen soittimen. Hyvää ja mielenkiintoista musiikkia kun voi soittaa muillakin soittimilla...
 
Gibson on aina ollut USA kitara ja sen brändi on pohjautunut myöskin siihen. Se on tuonut mukanaan valtavan määrän amerikkailaisen musiikin historiaa, olipa sen mahdollisen uuden Gibson kitaran ostaja sitten mistä maasta tahansa kotoisin.
Suomessa myytävien Gibson kitaroiden osuus on kuitenkin aivan mitätön koko kakusta.
Jos täällä verrataan siis hintaa/laatua tms. vaikka Tokai merkkiin, niin mielipiteet voivat olla meillä kotimaassamme aivan toisenlaisia kuin jenkeissä tai jossain muualla maailmassa. Edellellä mainittu Tokai merkki ei myy niin hyvin jenkeissä esim.
Suomeen tuotavat kitarat ovat kallistuneet myös EU:n tullienkin johdosta, mutta toisaalta on vaikea sanoa olisiko markka pysynyt vahvempana dollariin nähden ilman tätä EU liittymistä. Soittimen lopulliseen hintaan vaikuttaa siis hyvinkin monenlaiset tekijät.
 
Useat pienet kitaralafkat tekevät käsin hyviä soittimia. Näiden pikkupajojen tuotteet syövät myös kalliimpien soittimien myyntiä, mutta tämä koskee myös muitakin merkkejä kuin Gibsonia. Eikä se ole ollenkaan huono asia.
Hieman huvittaa on tässä se, että näitä kaikenlaisia boutique valmistajia on todella paljon. Kaikki tekevät sen legendaarisen Fenderin Esquiren taikka Gibsonin LP kitaran sieltä 50-luvulta ja täysin samoilla spekeillä taikka vielä paremminkin. Kuitenkin noita alkuperäisiä sellaisia soittimia on tehty niin vähän, ettei kaikki nuo rakentajat ole edes koskaan pitäneet kädessä sellaista soitinta jota he "kopioivat" ja tekevät siitä vielä paremmankin.
Niin F kuin G kitarat olivat tuolloin paljon enemmän yksilöitä kun soittimien rakennus oli silloin enemmän sellaista. Mikit tehtiin käsin ja niissä oli kaikissa hieman eroa.
Nyt voidaan mikkejä käämiä koneilla täysin samanlaisiksi ja CNC koneilla työstää kitaran puut todella tarkasti samanlaisiksi. Jos siis joku tekisi jonkun tietyn vuoden vuosikertakitarasta sen kaikista _parhaimman_version, niin siihen ei edes riittäisi se yhden taikka kahdenkaan sellaisen originaalin kitaran omistaminen ja huolellinen tutkiminen ja rakentaminen.
Monia noita vanhoja Gibsoneita taikka Fendereitä on tehty vain muutamia satoja tai vieläkin vähemmän.
Onhan noita Gibsonkin tehnyt ihan jostain vanhasta kitaroistaan "kopiota", mutta nämä ovat kyllä myös todella arvokkaita...
 
Siltikin jos olisin hommaamassa usean tuhannen euron uutta soitinta, niin tilaisin sen ennemmin joltain kotimaiseltä soitinrakentajalta kuin ostaisin uuden Gibsonin, Fenderin taikka jonkin muun kalliin boutique jenkin(tai Japanilaisen tms.). Luultavasti jos Gibson merkkisen kitaran vielä hommaan, niin se on joku käytettynä hankittu edullisemman luokan soitin.
 
Gibson on varmasti ainoa merkki, jolla pitäisi kitaran runkopuiden olla aina yhdestä palasta.
Moni soittaja voi soittaa pulttikaulaisella kaksipalaisella stratolla/telellä taikka 3-palaisella PRS EG kitaralla, mutta Gibsonin kohdalla useampi palaisuus alkaa heti ahdistamaan. Miksiköhän tästäkin valitetaan vain tämän merkin kohdalla?
Perinteisesti laminaattikannella oleva ES-335 kitara on usealle soittajalle yksi sellainen ikoninen soitin, joka kiinnostaa, mutta sitten taas uudemman kevennysporatut LP kitarat ovat "pilattu".
Eikä tuo kevennysporaus oikeasti muuta tuota soitinta huonommaksi, mutta toki sillä psykologisellakin puolella on jokaiselle väliä. Halusipa sitä myöntää taikka ei.
 
Mainitsinkin jo ettei noita perinteisiä Gibsonin käyttämiä puulajeja ole enää ihan niin huokeasti saatavilla. Gibsonhan joutui käyttämään näitä erilaisia korvikkeita esim. otelaudassa kun 2000-luvulla oli monenlaisia ongelmia.
Nitrolaukkauksesta ollaan ilmeisesti luopumassa aika monessakin paikoin ja syyt taitavat olla joissain ympäristöasioissa. Onko sitten tulevaisuuden nitrolakatut kitarat kiinalaisia, niin se jää nähtäväksi. Tämäkin ongelma on siis ihan muidenkin kuin pelkästään Gibsonin ongelma. Itse en niin ole tuon nitron perään ;)
Nythän on vahvistin putkien kanssa hieman samanlainen ongelma. Erilaisia putkivahvareita tehdään vaikka minkälaisia, mutta suurin osa niistä putkista on kuitenkin kiinan tuotantoa. Silloinkin kun kallis boutique vahvistin on tehty jossain länsimaissa...
 
90-luvun alussa kun olin jonkun aikaa soitinliikkeessä töissä, niin siellä sai huomata kyllä jos monenkinlaista aika hauskaa seikkaa.
Kun puhutaan näistä hyvistä ja huonoista yksilöistä, niin liikkeessä huomasi että kyllä se kitaran merkki & malli ja väri olivat sellaisia jotka olivat ihan kaikenlaisille soittajille ja jokaisessa hintaluokassa ne tärkeimmät asiat. Monikaan ei edes suostunut tai viitsinyt kokeilla kitaraa jos se ei ollut oikean värinen. Nyt samoilta vuosilta olevia kitaroita myydään torilla ja ne voivat olla vielä näitä "hyviä yksilöitä" :)
Silloin naurettiinkin muiden myyjien kanssa, että jos olisi laittanut sellaisen värisiä kitaroita vain esille jotka myyvät--->Niin liikkeen ilmapiiri tai ulkoinen asu olisi ollut aika synkkä, kun lähes kaikkien kitaroiden piti olla mustia.
Useasti seinälle laitettiin kuitenkin muita värejä. Noita kitaroita maahantuojilta tuli aika tasaisesti kaiken värisiä ja yleensä ne mustat niistä myytiin ensimmäisenä. Nykyään on taas hieman värikkäämmätkin jopa muodissa.
 
Gibsonilta on saanut näitä vaahterakantisia soittimia erilaisilla burst värityksillä(on toki burst värityksiä noissa mahonkisissakin) ja sitten noita SG, Flying V jne malleja yleensä mustana, cherrynä, mutta niissäkin on otettu aina välillä jotain hieman harvinaisempaakin väriä jota on tehty vuosi taikka kaksi. Onko ne sitten olleet vääriä värejä ostajien mielestä, niin en tiedä.
 
Ilmeisesti Gibsonin ongelmat ovat moninaiset ja eivät johdu pelkästään Gibson merkkisien kitaroiden myynnistä. Huonoja sijoituksia ja virhearviointeja on varmasti tapahtunut. Myös itse Gibson kitaroiden kohdalla, minun mielestä, mallien määrää voisi vaikka vähentää.
Joka vuosi ei tarvitsisi olla vaikka ollenkaan valmistuksessa ihan kaikkia malleja ja värivalikoimankaan ei tarvitse käsittää kauheasti erilaisia vaihtoehtoja, jos sillä saadaan laatu paremmaksi tai tuotantoa sujuvammaksi ja kannattavammaksi itse yritykselle.
Gibsonin tulevaisuuden ja kitaroiden värien ei tarvitse olla jatkossakaan pelkkää mustaa ;)
 
Minulle ei ole vielä sattunut kohdalla aivan laadutonta Gibsonia, mutta varmaan sellaisiakin on yritys tehnyt. Jopa ne Melody Maker SG, LP, Explorer ja Flying V kitarat joita tuli jokunen vuosi sitten alle 400 euroa uutena olivat minusta ihan ok kitaroita slidesoittoon. Oli lähellä etten yhtä sellaista jopa hankkinutkin, mutta slidekitaroita oli jo silloinkin ihan tarpeeksi. Ei ne tietenkään tallan ja yhden mikin takia ole ihan samanlaisia kuin säädettävällä TOM tallalla olevat ja niin monipuolisia kuin useampi mikkiset kitarat. Toki tuo näkyi myös hinnassa ja eihän noihinkaan olisi kukaan kieltänyt vaikka tallaa vaihtamasta.
 
E: Korjaisin lähinnä kirjoitusvirheitä, vaikka niitä sinne vielä varmasti jäikin. Jospa tuosta nyt jotain tolkkua saisi :)