Kitarat: kitarakamat ›

iec: Komppia tälle. Kyseinen ilmiö näkyy varsinkin nuorilla soittajilla, jotka vasta aloittelevat kitaran soittoa. Jo ensimmäinen kitara pitää olla samantyylinen kuin sillä kitaristilla mitä he fanittavat/ihailevat. Ja sitten seuraava hieman parempi kitara taas on hieman eri mallinen tai värinen, kun se fanituksen kohde on jälleen kerran muuttunut.
 
Mulle ei tule näin 10 sekunnin miettimisellä tosiaan Gibsonia soittavista rock/hevikitaristeista tai yhtyeistä mieleen kuin Slash, Temple Balls ja Santa Cruz. Enemmän kyllä keksin niitä jotka soittavat ESP:llä, Schecterillä, Music Man:llä (Avenged Sevenfold, Metallica, John Petrucci, COB, Mustasch, ... onhan niitä ja paljon.)
 
Vähän tuntuu, että Gibson on jotenkin sössinyt uusien/nousevien artistien kanssa yhteistyökuviot viime vuosina. Uskoisin kuitenkin, että jos työntää ilmaiseksi Gibsonin kitaristille kouraan ja lupaa toimittaa niitä soittajalle tasaisin väliajoin (kunhan vain tuo näyttävästi esille sen kitaran keikoilla ja promokuvissa), niin ei ole vaikeaa saada artisteja kiinnostumaan k.o yrityksen tuotteista. Kuitenkin suurin osa myynnistä menee kotisoittelijoille tai niille, jotka jamittelevat silloin tällöin kaveriporukalla jonkun mancavessa tai autotallissa ja esiintyvät artistit ovat mannekiineja.
 
ei taida staroille pelkkä uusi kitara riittää, eiköhän niille joudu ihan maksamaan rahaa siitä, että mainostavat ja luulisin että rahan ja kitaroiden vastineeksi mainostamisesta kirjoitetaan jonkinlainen sopimus. Ymmärsin, että nämä mainossopimukset voivat olla artistin kannalta hyvinkin kahlitsevia ja yritykset voivat vahtia mustasukkaisesti ettei artisti kertakaikkiaan esiinny missään kuvissa muun merkkisten kitaroiden kanssa. No varmaan tässä on eroja kuinka tiukkoja diileja tehdään ja mitä artisti siitä saa, mutta varmaan kukaan ei pelkkien ilmaisten kitaroiden takia ota palloa jalkaansa.
 
Sitten artisti voi tietenkin soittaa jollakin skitalla ihan vaan siksi, että tykkää siitä. Itse esimerkiksi luulin, että Ruokangas olisi tehnyt Eppu Normaalin kanssa markkinointidiilin, mutta Juha Torvinen sanoi että semmoista ei ole, että hän ihan itse omalla rahalla on ostanut Ruokankaansa kokeiltuaan semmoista ja ymmärrettyään, että kitarahan voi olla myös hyvä :-) . Että ei ole pakko soitta sillä mitä sattuu löytämään (Juhalla vissiin vasenkätisyys on vuosien varrella ollut seikka joka on kaventanut kitaravalikoimaa merkittävästi).
 
Sitten muistan kun Timo Kämäräinen eräässä TV-ohjelmassa esitteli kamojaan " .. mä olen tykännyt Fendereistä, mutta mulla on nyt tämmöinen sopimus Voxin kanssa, että käytän heidän vehkeitään...... ei siinä mitään, nää on kyllä oikein hyviä vahvistimia..." :-) . Mun mielestä avoin ja kaikin puolin streitti tapa tuoda asia esille.
 
E: itseasiassa mä luulen, että tuotesijoittelu eli kamat starojen kouraan, on tärkein markkinointi keino tänäkin päivänä. Nuoret avoimesti ostaa samoja kun idolinsa, me keski-ikäiset ei vaan myönnetä sitä. Olleen mukamas jo itse sen verran kovia tyyppejä, että osataan mukamas ihan itse asia päättää.... :-D tosiasiassa tämä "järkikuluttajan" fantasia tekemee meistä paljon alttiimpia tuotesijoittelulle koska se on meidän mielestä hävettävää emmekä tunnusta sitä edes itsellemme, niin silloin se myös vaikuttaa.
 
Yrityksen kannalta tilanne on varmaan hankala siinä mielessä, että se on yhden sortin lottoamista kenestä nousevasta starasta tulee se trendejä ohjaileva esikuva johon kannattaisi sijoittaa. Koska se joka jo on siinä asemassa, ei välttämättä ole enää saatavilla kun Ibanez osti sen jo.
 
PRS ja Mesa Boogie iskivät kultasuoneen satsaamalla juuri oikeaan aikaan Carlos Santanaan ja Mesa Boogie jatkoi vielä Pertuccin ja taisipa Meallikakin avittaa sen kysyntää, mutta tietenkin satsaamalla vain yhden sortin tähtiin Mesa tuli lukinneeksi oman maineensa vain hevivahvistinvalmistajana ja seikkä, että Mesan vahvistimet ovat monipuolisia ja soveltuvat ihan kaikkeen soitantaan, jäi pimentoon. En tiedä onko Hevimaine Mesalle kuitenkaan hirveän huono juttu koskapa se ei ole sen ponnekkaammin pyrkinyt siitä eroon. sinnikkäästi se on tehnyt vahvistimia kaikille soittajaryhmille, mutta en muista onko Blues tai Jazzrintamalla sillä varteenotettavia mannekiinejä.
 
Ibanez on ollut ehkä kaikkein laaja-alaisimmin aktiivinen tuotesijoittelussaan, koska heviheikit tykkää ibanesista muutaman tilu-ukon ansiosta, mutta toisaalta John Scofield on nostanut selkeästi Ibanezin profiilia jazz ja blueskansan piirissä ja -80 luvun alussa kun Scofield alkoi soittaa Ibanezilla kyse oli juurikin sopimuksesta Ibanezin kanssa hänen omien sanojensa mukaan, joskin hän piti myös käyttämäänsä Ibanez AS200 kitaraa erinomaisena soittimena. Mutta katsokaapa huviksenne vaikka Thomannin sivulta Ibanez AS200 ja Yamaha SA2200 kitaroiden hintaeroa. Kitarat ovat jokseenkin samanlaisia ja samanlaatuisia, mutta mielestäni hintaerossa näkyys selvästi Scofieldin hintalappu. Tämä on selkeästi "aikuisten" kitara joten kyllä tuotesijoittelu vaikuttaa ihan iästä riippumatta.
 
Tiedän, että kohta joku säntää sanomaan "minä en ainakaan valitse välineitäni sen perusteella mitä idolini tekee.....", mutta se ei vain tiedä sitä :-).