Muusikoiden.net
16.04.2024
 

Studiotyöskentely »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Livenauhoittaminen Bändileirillä
1 2
Tappisax
27.02.2018 16:49:31
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Pieniä kysymyksiä omaan livetaltiointiin..
Livesoittaminen on ihan parasta. Kokoonnumme meidän viiden hengen pumpun kanssa viikonlopun mittaiselle "bändileirille" muutaman kerran vuodessa. Tallennamme soittomme, jotta voimme harjoitella kukin tahoillamme biisejä eri puolilla Suomea.
Nauhoituksia teimme aluksi pelkällä Zoomin X-mikillä. Viimeksi saimme tallennettua soittoa ZOOM H6 laitteella kuudelle eri kanavalle. 1-Laulu1 2-Laulu2 3-rytmiryhmä(johon oli miksattu basso ja rummut) 4-komppikitara, 5-soolokitara, 6-Saksofoni. Meidän tarpeisiin "ihan kelpo" materiaalia. Rummut ja basso tarvitsisivat kuitenkin useamman kanavan(tai enemmän mikkejä ja hyvän miksauksen) ennen äänittämistä.
Äänet otettiin ulos mikserin inserteistä haarottamalla äänet Zoomille. Tällä järjestelyllä saimme jokaisen soittimen kuuluviin ja "leirin" jälkeen cubasella biisit kasaan.
 
Kysymys: Millainen laitekanta pitäisi hankkia, että saisimme helposti useamman kanavan livevedosta talteen? Rakentaminen ja roudaus ei ole intohimoni, eikä rahaakaan ihan tolkuttomasti ole :-)
 
Toinen kysymys: Jos tallentaa kahdella Zoomilla samanaikaisesti, pysyykö digitallenteiden timing molemmissa laitteissa täsmälleen samassa, vai joutuuko toisen laitteen äänitettä venyttämään/leikkaamaan väliltä, eli onko sisäinen kellotaajuus laitteissa täsmälleen sama? Tietenkään äänite ei voi alkaa just samalla millisekunnilla, mutta se korjataan cubasella. Vastaus tähän kyllä selviää viimeistään seuraavan bändileirin jälkimainingeissa, mutta jos joku fiksu antais ohjeita niin ei tarttis kaikkea opetella kantapään kautta.(ja tuhlata kaikkia bändileirin jälkeen pullopanteista saatuja rahoja :-)
 
Tosissaan, muttei tosikko.
 
oksatboys
27.02.2018 17:23:16 (muokattu 27.02.2018 17:27:54)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tappisax:
 
Kysymys: Millainen laitekanta pitäisi hankkia, että saisimme helposti useamman kanavan livevedosta talteen? Rakentaminen ja roudaus ei ole intohimoni, eikä rahaakaan ihan tolkuttomasti ole :-)

 
Interface eli äänikortti ja tietokone hoitais homman. Onhan noita kaikkia stand alone-nauhureita mutta itse en ole niille oikein lämmennyt koska ne maksaa kuitenkin aika paljon ja ovat vähän hankalia käyttää.
 
Itse olen tykästynyt digimiksereihin. Toimivat sekä äänikortteina että miksereinä ja mikseriominaisuuden vuoksi niillä saa helposti rakenneltua kuuntelut soittajille. Sekalaisessa bänditoiminnassa Midas MR18 on osoittautunut hyväksi vehkeeksi: pieni, helppo, hoitaa melkein kaiken, halpa, hyvä... Toki halvin vaihtoehto lienee joku 8-kanavainen interface.
 
Toinen kysymys: Jos tallentaa kahdella Zoomilla samanaikaisesti, pysyykö digitallenteiden timing molemmissa laitteissa täsmälleen samassa, vai joutuuko toisen laitteen äänitettä venyttämään/leikkaamaan väliltä, eli onko sisäinen kellotaajuus laitteissa täsmälleen sama?
 
Jos ei sama niin todella lähellä. Niin lähellä ettei aiheuta ongelmia.
 
anapena
27.02.2018 19:11:02
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

oksatboys:jos ei sama niin todella lähellä. Niin lähellä ettei aiheuta ongelmia.
 
Ainakin biisi kerrallaan mentäessä ja synkatessa. Koko illan sessiossa voi ruveta liiraamaan. ehkä
 
TommiW.- Autot, kämpät ja piparit.
Tappisax
27.02.2018 20:33:14
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

anapena: Ainakin biisi kerrallaan mentäessä ja synkatessa. Koko illan sessiossa voi ruveta liiraamaan. ehkä
 
Kyllä me biisi kerralaan mennään.(kunhan muistaa keskeyttää välillä).
 
Interface voisi olla se "juttu" Niitä näyttää löytyvän moneen lähtöön ja oma osaaminen liittyy lähinnä liitintekniikkaan :-(
Täytyy varmaan alkaa sitäkin opiskelemaan. On tämä soittaminen vaikeaa....
 
Olisko kertoa hinnaltaan järkevää ostosta? Ainakin ensikatsomalta lompakko luo limitit kanavien määrälle...
Tuleekohan jokaisessa miksausohjelma mukana, vai toimiiko Cubase vaihtoehtona, sitä kun on tullut hieman opeteltua.
 
Antti1
27.02.2018 21:21:47
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Vaikka vetäisi koko illankin setin, niin alkuun ja loppuun kädet yhteen samalla etäisyydellä molemmista nauhureista. Eka läpsy tarkkaan kohdalleen ja leikkaus, tai stretch marker siihen. Sit liian pitkästä kiinni ja kutistaa oikean mittaiseksi lopun läpsyyn verraten, jos jotain virhettä on. Parin minuutin homma kokemattomaltakin.
Mikael
28.02.2018 08:31:01 (muokattu 28.02.2018 08:50:44)
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Toinen lähestymistapa vois olla, että käytätte alkuviikon treenaamiseen ja sit tilaatte paikalle päiväksi tai pariksi, jonkun jolla on tarvittavat kamat ja osaaminen. Hyvin treenatut biisit livekeikka-pohjalta muutamalla otolla purkkiin. Voitte itse keskittyä soittamiseen ja äänittäjä hoitaa äänitämisen. Eikä jää muuten itselle tarpeetonta romua nurkkiin rahaa itseensä sitomaan. Todennäköisesti rahaa kuluu vähemmän ja lopputulos on parempi ja stressiä vähempi :)
 
Fuzz is Clean! https://soundcloud.com/skipzoneband
anapena
28.02.2018 11:05:33 (muokattu 28.02.2018 11:06:34)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tappisax: Kyllä me biisi kerralaan mennään.(kunhan muistaa keskeyttää välillä).
 
Interface voisi olla se "juttu" Niitä näyttää löytyvän moneen lähtöön ja oma osaaminen liittyy lähinnä liitintekniikkaan :-(
Täytyy varmaan alkaa sitäkin opiskelemaan. On tämä soittaminen vaikeaa....
 
Olisko kertoa hinnaltaan järkevää ostosta? Ainakin ensikatsomalta lompakko luo limitit kanavien määrälle...
Tuleekohan jokaisessa miksausohjelma mukana, vai toimiiko Cubase vaihtoehtona, sitä kun on tullut hieman opeteltua.

 
Onko teillä joku budjetti haarukoituna? Toinen asia on tuo Mikaelin mainitsema homma. Hyvin soittaminen on ihan tarpeeksi vaikeeta hommaa ilman äänittämisstressiäkin.
Digimikseri usb-tikulla, zoomintapainen tallennin, interface laajennuspalikalla, enivei käytetty olis järkevä. Tai sitten lainaaminen/vuokraaminen, käyttäjällä tai ilman.
Cubase on hyvä, varsinkin jos se on jo tuttu.
 
TommiW.- Autot, kämpät ja piparit.
oksatboys
28.02.2018 12:05:16
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

anapena: Ainakin biisi kerrallaan mentäessä ja synkatessa. Koko illan sessiossa voi ruveta liiraamaan. ehkä
 
Mulla voi tässä ajatuksessa joku virhekin mutta ajattelin siis että kellon stabiilisuus on suunnilleen kiteen stabiilisuus ja ne on aivan perhanan tarkkoja. Pikavilkaisulla kiteille luvataan 15 ppm (siis 15 miljoonasosaa) stabiilisuutta ja 10 ppm valmistustoleranssia.
 
askomiko
28.02.2018 13:27:09 (muokattu 28.02.2018 16:53:54)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Miljoona sampleahan täyttyy 44100 taajuudella 22 sekunnissa. :) Olen tuskaillut kun laitteiden kellot huitelee reaalimaailmassa 2 millisekuntia pielessä neljän minuutin biisin loppuun mennessä. Ei kuulosta paljolta, eikä olekaan jos molemmissa on eri raitoja. Jos tallentimien kuulema ääni on kuitenkin suurelta osin samanlaista, vaikkapa huonemikki molemmissa, lopputulos kuulostaa äärimmäisen hitaasti käyvältä flangerilta, ja jo eka biisin lopussa se kyllä jo kuuluu kovin selkeästi.
 
Eli kaikki saattaa toimia vessan lailla, mutta potentiaalisesti ylimääräistä riesaa on siinä tarjolla tehtäväksi. Tuon pystyy toki korjaamaan, mutta silti äänestän ratkaisuksi tietokone-interfacea jossa on riittävästi sisäänmenoja, jotta raidat ovat samantien samassa kellossa. Suht halpoja ovat nykyisin. Itekin käyn mieluusti poimimassa rokit talteen lähialueilta varsin hyvällä mobiilikalustolla pientä korvausta vastaan, varmasti paikallisia janttereita siihen löytyy.
 
On vaikeaa olla heviuskottava kun on niin hemmetin söpö. -Shemhamforash
studio
28.02.2018 15:19:05
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Helpoimmalla ja halvimmalla pääsee kun menee päiväksi tai kahdeksi oikeaan studioon.
 
anapena
28.02.2018 17:45:29
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

oksatboys: Mulla voi tässä ajatuksessa joku virhekin mutta ajattelin siis että kellon stabiilisuus on suunnilleen kiteen stabiilisuus ja ne on aivan perhanan tarkkoja. Pikavilkaisulla kiteille luvataan 15 ppm (siis 15 miljoonasosaa) stabiilisuutta ja 10 ppm valmistustoleranssia.
 
Digisynkka ei ole leikinlaskun asia, vaatii piuhan;)
 
TommiW.- Autot, kämpät ja piparit.
Tappisax
01.03.2018 11:39:05
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

studio: Helpoimmalla ja halvimmalla pääsee kun menee päiväksi tai kahdeksi oikeaan studioon.
Hyviä ja asiantuntevan oloisia kommentteja/neuvoja mukavasti.
Mikaelin ohje "alkuviikko treenaamiseen ja pari päivää studiolla" kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta aiheuttaa liikaa säröä vastakkaiselta sukupuolelta. Välillä tekee tiukkaa viikonloppuleirikin.
Budjetista sen verran, että kellään bändin jäsenellä ei ole viimeiset eurot menossa, mutta perustelemattoman harrastelaitteen hankkiminen aiheuttaa vähintään tuplakustannuksen perheen kuluissa (muutkin harrastaa), joten mielellään riittävän tasoinen hyvin perusteltu härpäke on tavoitteena hankkia.
Koko tallennusidea on treeninauhojen valmistus, joten julkaistavaa kamaa ei ole tarkoitus itsekseen tehdä. Studioon kyllä mennään, kunhan sen aika tulee.
Käytetty interface kiinnostaa kovastikin, 8-kanavaisella tullaan toimeen, mutta 12-kanavainen antaisi lisää vapauksia. Onko ostoehdotuksia?
TYHMIÄ KYSYMYKSIÄ OSA2
Kytketäänkö Interfacen läpi mikrofonilinjat ennen mikseriä, Interface kaappaa signaalin ja prosessoi sen digimuotoon ja kanavat tallentuu Cubaseen USB:n kautta ja anal-sign jatkaa mikseriin outtien kautta?
Vaikuttaako interfacen gain outline-lähtöihin?
Näihin löytyy varmaan vastaukset Googlesta ja Youtubestakin, mutta osaajien vastaukset ovat usein helpompi ymmärtää
 
Vessajono
01.03.2018 12:36:40
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

oksatboys: Sekalaisessa bänditoiminnassa Midas MR18 on osoittautunut hyväksi vehkeeksi: pieni, helppo, hoitaa melkein kaiken, halpa, hyvä... Toki halvin vaihtoehto lienee joku 8-kanavainen interface.
 
Tämäpä kyllä. Mä oon tässä viime aikoina suunnitellut helposti kanniskeltavaa 16-kanavaista setuppia ja totesin että toi vaihtoehto on loppujen lopuksi kaikista järkevin. Jos laittais jotain adatilla jatkettavia räkkiviipaleita niin hinta ois hyvin nopeasti sama.
 
"Ohan se nyt helvetin paljon järkevämpää treenata balalaikkaa ku suunnitella jotain saatanan vetypommia." Kaljan_paskaa juotu vuonna 2018: 60,4 litraa
Mikael
01.03.2018 13:44:27 (muokattu 01.03.2018 13:46:19)
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tappisax: Hyviä ja asiantuntevan oloisia kommentteja/neuvoja mukavasti.
Mikaelin ohje "alkuviikko treenaamiseen ja pari päivää studiolla" kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta aiheuttaa liikaa säröä vastakkaiselta sukupuolelta.

 
Joo mä luin väärin ton alkuperäisen aikataulun ja luulin että puhutaan viikosta. Mutta kyllä sama vois toimia viikonloppunakin. Pe-La treeniä ja Su nauhoitusta :)
 
Varmaan tollanen mikseri mikä toimii interfacena vois olla perusteltu ja fiksu, koska siitä on myös muuta iloa kuin vain tallentaminen eikä sit tarvitse erikseen pulata äänityslaitteen kanssa. Tietsikka vaan kiinni mikseriin ja rec pohjaan...
 
Fuzz is Clean! https://soundcloud.com/skipzoneband
askomiko
01.03.2018 14:17:09
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Joo sekin on erinomainen ratkaisu, mullakin on tuo MR18, keikat äänittyy oheistuotteena samalla vaivalla.
 
On vaikeaa olla heviuskottava kun on niin hemmetin söpö. -Shemhamforash
Tappisax
01.03.2018 15:17:01
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mikael: Joo mä luin väärin ton alkuperäisen aikataulun ja luulin että puhutaan viikosta. Mutta kyllä sama vois toimia viikonloppunakin. Pe-La treeniä ja Su nauhoitusta :)
 
Varmaan tollanen mikseri mikä toimii interfacena vois olla perusteltu ja fiksu, koska siitä on myös muuta iloa kuin vain tallentaminen eikä sit tarvitse erikseen pulata äänityslaitteen kanssa. Tietsikka vaan kiinni mikseriin ja rec pohjaan...

 
Sunnuntaina tallennetaan yleensä tremolo-osuudet, pakataan kamat autoihin ja suunnataan himoihimme kieriskelemään(jokaisella yli 350km matkaa). Oikeasti tuo kuulostaa hyvältä, mutta kolmen setin kappaleet pitää saada vedettyä talteen aina viikonloppuna, jolloin talteen pitää laittaa "raakileitakin".
Onko tuo oikeasti "Tietsikka vaan kiinni mikseriin ja rec pohjaan"? Silläkö saadaan kaikki kanavat erikseen talteen?
 
oksatboys
01.03.2018 15:26:06
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tappisax:
Onko tuo oikeasti "Tietsikka vaan kiinni mikseriin ja rec pohjaan"? Silläkö saadaan kaikki kanavat erikseen talteen?

 
Kyllä.
 
Jos on mitään livehommia tai edes treenejä enempi niin digimikseri on vaan ihan hemmetin kiva sen äänitystoiminnon lisäksi. Vaikka tuollaisessa Midaksen MR18ssa alkaa kanavat ja auxit loppuakin kesken niin sillä kuitenkin tekee vaikka mitä ja testailee helposti esim. in ear-monitorihommat ja muut.
 
Tappisax
01.03.2018 16:56:30
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

oksatboys: Kyllä.
 
Jos on mitään livehommia tai edes treenejä enempi niin digimikseri on vaan ihan hemmetin kiva sen äänitystoiminnon lisäksi. Vaikka tuollaisessa Midaksen MR18ssa alkaa kanavat ja auxit loppuakin kesken niin sillä kuitenkin tekee vaikka mitä ja testailee helposti esim. in ear-monitorihommat ja muut.

 
Tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, taitaa olla ostosreissu edessä.
LISÄÄ TYHMIÄ KYSYMYKSIÄ:
Millainen soundimaailma tässä laitteessa on verrattuna esim Dynacordin Powermate 1000 mikserivahvariin?(kysymys sen vuoksi, kun tämä on jo laitteena bändissä).
Katselin pari youtube-videoa laitteesta, enkä niistä päässyt selvyyteen onko mahdollista tallentaa kaikki kertaalleen tehdyt säädöt yhden napin taakse?
Tähän pakettiin täytyy varmaan hankkia myös kunnon työjuhta kannettavaksi, vai vaatiko kuinka isoa välimuistia? Prossuteho ei varmaankaan lopu missään nykypäivän koneessa.
Tuntuu muuten siltä, että nyt karkaa pappatunturi keula pystyssä kohti kevätaurinkoa. Seuraavaksi hankintalistalle langattomat ear-monitorit ja muuta, joten rupeaa Visa kaipaamaan vesijäähdytystä.
 
oksatboys
01.03.2018 17:17:01
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tappisax:
LISÄÄ TYHMIÄ KYSYMYKSIÄ:
Millainen soundimaailma tässä laitteessa on verrattuna esim Dynacordin Powermate 1000 mikserivahvariin?(kysymys sen vuoksi, kun tämä on jo laitteena bändissä).

 
Tuohan on laatuvehje myös. En usko että noilla on etusissa tms mitään suuria eroja suuntaan tai toiseen. Hemmetin hyvältä tossa midaksessa on kaikki soundannut etusista kaikuihin.
 
Ehdottomana etuna digimikserissä on se että joka kanavaan saa gaten, kompuran ja monipuolisen eekuun. Nämä siis saa jokaiseen lähtöönkin eli esim. monitoreita voi ekutella helposti ilman jtuhat kiloa painavaa räkkiä... Sitten vielä Midaksen efektiosiossa on esim. varsin pätevä "LA-2A", hyviä kaikuja ja paljon muuta. LA-2A stereona laulubussissa on ollut varsin kiva viimeistelemään stemmalaulun. Näitä herkumpia tosin ei saa kuin neljä stereona käyttöön.
 
Katselin pari youtube-videoa laitteesta, enkä niistä päässyt selvyyteen onko mahdollista tallentaa kaikki kertaalleen tehdyt säädöt yhden napin taakse?
 
Midas tallentaa automaattisesti viimeiset säädöt itseensä ja lisäksi voi tallentaa kanavapohjia tietokoneelle tai puhelimeen. Myös esim. kaiku- ja kompurapresettejä voi tallentaa.
 
Tähän pakettiin täytyy varmaan hankkia myös kunnon työjuhta kannettavaksi, vai vaatiko kuinka isoa välimuistia? Prossuteho ei varmaankaan lopu missään nykypäivän koneessa.
 
En osaa sanoa muuta kuin että omassa käytössä vm. 2010 Macbook pro 4 GB muistilla on tähän mennessä riittänyt. Eipä tuo äänitys niin kamalasti tehoa vaadi.
 
askomiko
01.03.2018 17:35:44 (muokattu 01.03.2018 17:37:47)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mulla on 7v vanha läppäri joka ei jaksa oikein pyörittää edes internetselainta mutta äänityksessä puhti ei ole loppunut kesken, 16 raitaa kerralla sisään 96khz:nä. Sen suhteen nou roplem. Powermatea ette voi korvata Midaksella jos käytätte nyt powermatea päätevahvistimena. Yhdessä kyllä pelaavat. MR:stä saa ulos kuusi eri lähtöä, voitte sohia niitä Dynacordiin, tai sitten ihan vaan kylmästi vaan MR:stä left ja right ulos ja Dynacordi toimii vain vahvistimena.
 
Tietokoneen ja äänityksen osalta se on tosiaan noin helppoa, usb-piuha kiinni ja menoksi. (+ajurin ja äänitysohjelman asennus.)
 
On vaikeaa olla heviuskottava kun on niin hemmetin söpö. -Shemhamforash
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «