Aihe: Opiskelu Espoon Keskuspuiston ammattiopistossa(muusikko)
1
Tumppirok
08.02.2018 13:10:56
Onko kellään kokemusta kyseisestä oppilaitoksesta? Suunnitelmissani olisi pystyä opiskelemaan tuolla ensi syksystä alkaen. Olen ollut yhteydessä oppilaitokseen, ja tiedän sen verran, että siellä normaalisti sekä muusikon että musiikkiteknologin erikoistumismahdollisuus.
Koska kyseessä on erityiskoulu, en mitään suuria vastausmääriä odotakaan,mutta mukava olisi jotain tietää.
Kiitos etukäteen!
nisumaka
09.02.2018 10:14:07
En ole tuolla opiskellut, mutta osaan sulle vähän valaista asiaa. Tästähän sä puhut: Musiikkialan perustutkinto, 180 osp. Tämä on virallinen II asteen tutkinto, eli korvaa esimerkiksi lukion, jos haluat jatkaa ammattikorkeaan tai yliopistoon. Siellä oli näköjään myös näyttötutkinto, sen virallisuudesta ihan tarkkaan en tiedä tämän päivän tasolla. Joku osannee kertoa sen vastaavudesta (korvaako se esim. lukion, ei kait, on ammattinäyttötutkinto). II aste on siis ammattikouluaste kansankielessä. Ei siinä mitään, sinne sitten vaan, mutta kannattaa harjoitella kunnolla varsinkin, kun tuolla lukee prima vista. Ne ei välttämättä ole ihan triviaaleja, koska hakijoita, jotka ovat esimerkiksi olleet musiikkiopistoissa monta vuotta luulisi olevan hakijoiden joukossa. Sinne tuskin otetaan 10 kitaristia, pari korkeintaan, luulis. Onnea matkaan.
Tumppirok
10.02.2018 16:04:11
nisumaka: En ole tuolla opiskellut, mutta osaan sulle vähän valaista asiaa. Tästähän sä puhut: Musiikkialan perustutkinto, 180 osp. Tämä on virallinen II asteen tutkinto, eli korvaa esimerkiksi lukion, jos haluat jatkaa ammattikorkeaan tai yliopistoon. Siellä oli näköjään myös näyttötutkinto, sen virallisuudesta ihan tarkkaan en tiedä tämän päivän tasolla. Joku osannee kertoa sen vastaavudesta (korvaako se esim. lukion, ei kait, on ammattinäyttötutkinto). II aste on siis ammattikouluaste kansankielessä. Ei siinä mitään, sinne sitten vaan, mutta kannattaa harjoitella kunnolla varsinkin, kun tuolla lukee prima vista. Ne ei välttämättä ole ihan triviaaleja, koska hakijoita, jotka ovat esimerkiksi olleet musiikkiopistoissa monta vuotta luulisi olevan hakijoiden joukossa. Sinne tuskin otetaan 10 kitaristia, pari korkeintaan, luulis. Onnea matkaan. Kiitos! Kyllä tuo hieman selvensi. Saanen kuitenkin sen verran kuitenkin korjata, että en ole kitaristi vaan laulaja.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)