Muusikoiden.net
19.04.2024
 

Media ja viihde »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Liian vähälle huomiolle jääneiden näyttelijöiden arvostusketju
1 2 3
dixi19
21.01.2018 14:58:17 (muokattu 21.01.2018 15:06:07)
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Katsoin tuossa Nicolas Cagen uuden elokuvan Mom and Dad ja oli ilo huomata, että ukko oli pitkästä aikaa vireessä ja välillä oltiin ihan kulta-aikojen Rage Cage -meiningeissä. Hauska leffa muutenkin.
 
Samassa leffassa loisti loppupuolella (vain hetkisen mutta kirkkaasti) myös toinen suosikkini Lance Henriksen ja viimeistään siinä vaiheessa heräsi ajatus, että miksi näitä ilmeisen taitavia ja omaperäisiä näyttelijöitä ei hyödynnetä nykyisin enemmän, vaikka selkeästi vielä vimmaa ja taitoa löytyy?
 
Vastaavia tyyppejä on mm. Udo Kier ja Rutger Hauer ja kaikkia näitä neljää yhdistää myös se, että tekevät nykyisin vuodesta toiseen hirveitä määriä jo valmiiksi tuhoon tuomittuja b-elokuvia.
 
Onneksi niistäkin nousee välillä esiin poikkeuksia, kuten tuo Mom and Dad, mutta silti olisi paikallaan parit kulttuuriteot vaikkapa Tarantinolta, Scorceselta ja muilta nimiohjaajilta nostella näitä tyyppejä esille jälleen isoihin tuotantoihin.
 
Sitä odotellessa ois kiva, jos tähän ketjuun voisi listailla tuon nelikon (ja ihan kaikkien muidenkin, jotka otsikon alle sopii) vähemmän tunnettuja helmiä, jos olisi jäänyt joku hieno rooli näkemättä.
 

Tässä pari vinkkiä itseltä alkuun:
 
Cage:
 
- Vampire's Kiss. On muuten myös omasta mielestään yksi uransa suosikkirooleistaan Face/Offin, Leaving Las Vegasin ja Bad Lieutenantin ohella.
 
-Bad Lieutenant: Port of Call New Orleans. Myöhempien vuosien parhaimpia rooleja.
 
-Joe: Näistä kolmesta se ns. vakava draama. Erittäin vahvaa toimintaa, vaikka ei olekaan rage-cagea.
 
Henriksen:
 
-The Right Stuff. Ei välttämättä vähän tunnettu, mutta helmi joka tapauksessa. Mercury 7 -lennon astronauttien tarina.
 
-Survival Quest. Sympaattinen survival/seikkailu-leffa.
 
-The Pit and the Pendulum. Leffana vähän mitä sattuu, mutta Lance vetää sentäs kunnon raivolla.
 
anomus.com
dixi19
21.01.2018 15:01:13
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Beyond the Black Rainbow -trippailun ohjaajan Panos Cosmatoksen uusi Cage-leffa Mandy vaikuttaisi myös erittäin lupaavalta: http://www.indiewire.com/2018/01/ma … -cosmatos-sundance-2018-1201919529/
 
anomus.com
tomaattiorava
21.01.2018 17:44:05 (muokattu 21.01.2018 17:45:48)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jaa tää taiteilija? https://media.giphy.com/media/WLQ3qRdHXAMlW/giphy.gif
 
No vaiks Wild at Heart ja Leaving Las Vegas. Ei 8mm ihan paska ollu sekää...
Henriksen on nii vitun vanha et mitää kauheesti enää jaksa...
 
Meni kyllä vähän ohi ketjun idea. Joku Nick Cage nyt on päinvastoin ihan liikaa saanu huomiota, kaiketi siks kun jotaan sukua Coppolalle.
 
Alfons Åberg
21.01.2018 17:58:05
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

tomaattiorava: Meni kyllä vähän ohi ketjun idea. Joku Nick Cage nyt on päinvastoin ihan liikaa saanu huomiota, kaiketi siks kun jotaan sukua Coppolalle.
 
Juu, en nyt usko että Cage olisi esim. megaspektaakkeli National Treasuressa esiintymisensä myötä jäänyt vähälle huomiolle.
 
"Vielä kun riisuu itsensä alastomaksi, mutta jättää tennissukat jalkaan ja laittaa aurinkolasit päähän niin tuntuu kuin katselisi suomipornoa" -DM-
dixi19
21.01.2018 20:19:18 (muokattu 21.01.2018 20:25:06)
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

tomaattiorava: Meni kyllä vähän ohi ketjun idea. Joku Nick Cage nyt on päinvastoin ihan liikaa saanu huomiota, kaiketi siks kun jotaan sukua Coppolalle.
 
Myönnetään, että otsikko ja aloitus voisi olla selkeämpikin, jos vain osaisi :) Cagen tapauksessa kyse onkin ehkä enemmän b-leffoihin vajonneesta huippunäyttelijästä ja elokuvatähdestä, kuin liian vähälle huomiolle jäänestä näyttelijästä, siinä missä muut mainitut eivät ehkä varsinaisesti kovin suuria tähtiä ole olleet koskaan aiemminkaan, mutta huippuja yhtä kaikki.
 
Mutta esim. National Treasuresta puhuttaessa, siitäkin on jo 14 vuotta. Se ja sen jatko-osa pari vuotta myöhemmin taitaa olla viimeisimmät ns. hitit mieheltä ja varsinaisista huippuvuosista on jo parikymmentä vuotta. Varsinkin viimeiset 10 vuotta on lähinnä lunasteltu palkkashekkejä b-leffoista huonosti hoidettujen raha-asioiden ansiosta.
 
Ja juuri tuo b-leffojen suo on aiheuttanut varsinkin Cagelle sen, että tuo yllä oleva lainauskin on ihan arkipäivää miehestä puhuttaessa, että mies olisi ylipäänsä jotain lähinnä kuuluisan suvun ansiosta, vaikka omasta mielestä ihan vakavasti puhuen Cage on parhaimmillaan ehdottomasti sukupolvensa parhaimpia ja mielenkiintoisimpia näyttelijöitä.
 
anomus.com
dixi19
21.01.2018 20:23:53 (muokattu 21.01.2018 20:25:24)
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ja tosiaan, vaikka nämä mainitut ukkelit ja moni muukin kova tekijä on tuohon b-leffasuohon hautautunut, niin aivan varmasti sieltäkin välillä niitä helmiä löytyy - kuten tuo aloitusviestin Mom and Dad. Ongelma vaan on, että nuo tyypit tahkoavat niitä sellaisella tahdilla, että ei ole aikaa tai järkeä kahlata jokaista läpi.
 
Joten haen siis tässä myös vinkkejä asiaan perehtyneiltä, että vaikkapa mikä Henriksenin viimeisen 10 vuoden aikana tekemistä parista kymmenestä pikkuleffasta on oikeasti katsomisen arvoinen, piilotettu timantti? :)
 
anomus.com
varpio
21.01.2018 22:10:48 (muokattu 21.01.2018 22:13:31)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

En pidä Häkki-Nikoa paljon minään, mutta olen välillä miettinyt että ehkä pitäisi joskus katsella tämä elokuvan kuvatus: https://en.wikipedia.org/wiki/Left_Behind_(2014_film%29
 
Mutta en ole vielä uskaltanut.
 
Tutkailin miehen filmografiaa, ja viimeisin niistä jonka olen nähnyt taisi olla tämä: https://en.wikipedia.org/wiki/Army_of_One_(2016_film%29
 
Sanoisin että ei kannata kattoa ellei ihan välttämättä halua. Jos pitää keksiä joku tekosyy katsomiselle niin ehkä lähinnä Russell Brand Jumalan roolissa.
 
E: linkit korjattu
 
varpio
21.01.2018 22:18:52
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

dixi19: Ongelma vaan on, että nuo tyypit tahkoavat niitä sellaisella tahdilla, että ei ole aikaa tai järkeä kahlata jokaista läpi.
 
Cage on vissiin vieläkin niin korviaan myöten veloissa ja perse auki, että on pakko ottaa kaikki roolit mihin vaan kukaan vähänkään huolii. Tyhmä jätkä kun on törsäillyt.
 
dixi19
22.01.2018 00:57:48
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

varpio: Cage on vissiin vieläkin niin korviaan myöten veloissa ja perse auki, että on pakko ottaa kaikki roolit mihin vaan kukaan vähänkään huolii. Tyhmä jätkä kun on törsäillyt.
 
Jep, olisi ehkä voinut jättää dinosaurusten kallot ja kutistetut pygmien päät ostamatta :)
 
anomus.com
gasser
22.01.2018 01:57:21
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Monialataiteilija Dolly Parton tuntuu aina välillä jäävän tisseinsä varjoon. Oikeesti tätihän on ihan helvetin lahjakas laulaja, säveltäjä, ja sopivan roolin osuessa kohdalle niin näyttelijä myös. Eikä ota ihan liian vakavasti itseään ja kaikkea, vaan on mitä on.
 
Tympee Huttunen
22.01.2018 05:56:51
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Cage on malliesimerkki liian paljon huomiota saaneesta. Lords of War oli tosin hyvä leffa.
 
Itse ihmettelin, ettei Lost-sarjan Sawyer sen koommin näkynyt missään.
 
seppo69
22.01.2018 10:57:21
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

dixi19:Cage on parhaimmillaan ehdottomasti sukupolvensa parhaimpia ja mielenkiintoisimpia näyttelijöitä.
 
Saman tien tuli Cage mieleen tuosta otsikosta. Itsekin olen sitä mieltä, että Cagella olisi potentiaalia vaikka mihin, mutta sitä ei ole kukaan vielä osannut kaivaa ulos. Bringing out the deadissa oltiin jo suht lähellä. Ja aivan varmasti mies on tehnyt suurimman osan leffoistaan koksupäissään tms :D
 
Hieno mies joka tapauksessa.
 
"Ei noihin Bismarckin omiin sanoihin saa kyrpää laitettua järkevästi mitenkään." -crestfall
Prophet
22.01.2018 14:44:41 (muokattu 22.01.2018 22:09:28)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kotimaisista mm. Aapo Vilhunen, Juha Hyppönen, Martti Tschokkinen, Juhani Kumpulainen ja Leo Jokela.
 
https://www.discshop.fi/elokuvat/dvd/ala_nuolase/P119281
 
Swan
22.01.2018 22:05:57
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Cagen Bad Lieutenantissa on yhdessä pikkuroolissa Shea Whigham, joka esittää pelkurimaista massipäällikön poikaa melkoisen ikimuistoisesti:
 
https://www.youtube.com/watch?v=LF0YGCEDpfU
 
Tuota kautta se jäi itselleni mieleen, mutta varmalla otteella se vetää kaikkialla missä se vastaan tulee, oli se sitten Michael Shannonin duunikaveri Take Shelterissä, rappiolle jäänyt pastori True Detectivessä tai nimihahmon pomo Agent Carterissa.
 
Toinen todella aliarvostettu näyttelijä, jolle soisin näkyvämpiä rooleja isommissa elokuvissa, on Dale Dickey. Jos on Winter's Bone näkemättä, suosittelen tsekkaamaan pelkästään Dickeyn takia, jonka suoritus perähikiän rikollisperheen matriarkkana on pelottavan autenttinen. Youtubesta löytyy valitettavan vähän klippejä, joten tähän on tyytyminen:
 
https://www.youtube.com/watch?v=vKTa9k44F0k
 
Had to be me. Someone else might have gotten it wrong.
jyrivaan
25.01.2018 18:34:38
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Prophet: Kotimaisista mm. Aapo Vilhunen, Juha Hyppönen, Martti Tschokkinen, Juhani Kumpulainen ja Leo Jokela.
 
https://www.discshop.fi/elokuvat/dvd/ala_nuolase/P119281

 
Osaan yhdyn, mutta en sanoisi onko Leo Jokela niin vähälle huomiolle jäänyt. Noista vanhemman polven näyttelijöistäkin löytyy ns. yhden roolin vangiksi jääneitä. Näitä taas edustavat hyvin ainakin Tenho Sauren ja Matti Tuominen.
 
Bluesmies
28.01.2018 21:28:25 (muokattu 28.01.2018 21:28:47)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Onhan Cagella vitusti kovia leffoja, joissa hyviä roolisuorituksia:
 
- Leaving Las Vegas
- The Rock
- Con Air
- Face-Off
- 8 mm
- Bringing Out The Dead
- Kapteeni Corellin Mandoliini
- Lord of War
- Kick-Ass
 
Ei tuo nyt ihan huono lista ole.
Alfons Åberg
29.01.2018 05:48:31 (muokattu 29.01.2018 05:48:49)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Bluesmies: Onhan Cagella vitusti kovia leffoja, joissa hyviä roolisuorituksia:
 
- Leaving Las Vegas
- The Rock
- Con Air
- Face-Off
- 8 mm
- Bringing Out The Dead
- Kapteeni Corellin Mandoliini
- Lord of War
- Kick-Ass
 
Ei tuo nyt ihan huono lista ole.

 
Juum. Jos oikeasti keskusteltaisiin siitä, mitä otsikko vihjaa, mielestäni jotain tämän tyyppisiä nimiä pitäisi pudotella:
 
Laurie Bird http://www.imdb.com/name/nm0083401/
 
Esitti kulttiklassikko Two-lane Blacktopissa nimetöntä tyttöä. Esiintyi myös Woody Allenin Annie Hallissa ja seurusteli laulaja Art Garfunkelin kanssa, ennen kuin kolme elokuvaa käsittänyt ura ja koko elämä päättyi itsemurhaan.
 
"Vielä kun riisuu itsensä alastomaksi, mutta jättää tennissukat jalkaan ja laittaa aurinkolasit päähän niin tuntuu kuin katselisi suomipornoa" -DM-
pehko
29.01.2018 07:21:09
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Bluesmies: Onhan Cagella vitusti kovia leffoja, joissa hyviä roolisuorituksia:
 
- Kapteeni Corellin Mandoliini

 
Pystytkö ihan naama peruslukemilla sanomaan että tämä on oikeasti kova leffa?
 
"Sometimes he throws in a bunch of fretless songs and I say "I don't have any fretless bass" and he say's "Go fuck yourself" - Chi Cheng RIP
zekeode
29.01.2018 14:06:36
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

pehko: Pystytkö ihan naama peruslukemilla sanomaan että tämä on oikeasti kova leffa?
 
Kyllä siinä varmasti ne kaikki Steven Seagalin tunneskaalat käytiin läpi.
https://images-cdn.9gag.com/photo/8165_700b.jpg
 
Muusikon elämä terveellisemmäksi: iHerb alennukset ja kokemuksia - Rouhee Blues - Spotifyn paras blueslista... ...tai aina
Epämuusikko
30.01.2018 17:31:02
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Pruitt Taylor Vince
 
uliuli
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «