Kitarat: kitarakamat ›

Rämppy: Kannattaa kuunnella korviaan ennemmin kuin isoja poikia :D
 
Mun SG:ssä ei stopbaria pysty ruuvaamaan kanteen kiinni ilman jäätävää kulmaa tallasta (ja talla niin alhaalla kun pystyy ilman ongelmia). Ottaa kielet kiinni tallan reunaan ja kun kyseessä on ABR-1 ohuilla tolpilla suoraan runkoon niin lisäpaine ei ajan saatossa ainakaan hyvää tee.
 
Ja niinkuin sanoin että en vahvista tuota sustainhommaa. Don't shoot the messenger.

Onhan noissa Epiphonen Lespoissa eri lakat ja puut ja raudat sekä pelit ynnä vehkeet mutta haikeetahan se on soitinliikkeessä ollut katsoa muutaman satasen Epiluuria mikä viimeistelyssä hakkaa esikuvansa.

Siitäköhän ne skröböt Gibsoneihin tulevatkin kun Epiphonet hakkaavat niitä :)

tuskiz: Joo ei. Mitä paremmin stoppari ottaa kiinni holkkeihin ja kanteen sitä paremmin värähtely kulkee itse runkoon, ihan itsestäänselvää. Jos ilmaa jää väliin vaikka ruuvaisi ihan kanteen, kannattaa harkita lukittuvaa systeemiä stoppariin.
 
Mutta voisiko kitaran runko toisaalta resonoida voimakkaammin, jos stoppari siirtää kielten värähtelyä runkoon ikään kuin vivun välityksellä ollessaan hieman irti kannesta?
 
Wraparound-tallahan on usein enemmän tai vähemmän irti kannesta, ja sellaiset kitarat tuntuvat aina hyvin resonoivilta soittaessa.
 
Meneepäs tämä nyt ohi aiheen, mutta en jaksa poistaakaan.

Vaan jos sustain onkin parempi, kun resonointi ei siirry runkoon, vaan em. energia jää kieliä värisyttelemään.

Laulava Kylätohtori: Vaan jos sustain onkin parempi, kun resonointi ei siirry runkoon, vaan em. energia jää kieliä värisyttelemään.
 
Tätä meinasin tulla itsekin sanomaan vaan en uskaltanut kun sehän johtaa seuraavaksi siihen miten puut vaikuttaa soundiin.

Lunnu: Tätä meinasin tulla itsekin sanomaan vaan en uskaltanut kun sehän johtaa seuraavaksi siihen miten puut vaikuttaa soundiin.
 
Ja paljonko sustainista jää tallan värinään. Jos matalalla oleva värisis vähemmän.

Gary Enfield: Ja paljonko sustainista jää tallan värinään. Jos matalalla oleva värisis vähemmän.
 
Matalalla oleva on kuitenkin eri asia kuin runkoon tiukasti ruuvattu palikka. Ja eikö tällä logiikalla runko "ime" kielten värinää vähentäen sustainia näin ollen. Tää menee kyllä niin puukeskusteluksi että pakko luovuttaa ja joskus kokeilla itse. En ole enää mitään mieltä asiasta :D

Laulava Kylätohtori: Vaan jos sustain onkin parempi, kun resonointi ei siirry runkoon, vaan em. energia jää kieliä värisyttelemään.
 
Tätä itsekin tuumailin, että meneekö se niin, että parempi rungon resonointi aiheuttaa huonomman sustainin ja päinvastoin? Mutta ei se ihan niinkään tuntuisi olevan.

Kefiiri: Tätä itsekin tuumailin, että meneekö se niin, että parempi rungon resonointi aiheuttaa huonomman sustainin ja päinvastoin?
 
Eli pumpulisäkin resonointiominaisuudet omaavalla agathis -rungolla saavutetaan sustain, joka yltää Rovaniemeltä Tokioon.

Rämppy: Kannattaa kuunnella korviaan ennemmin kuin isoja poikia :D
 
Tällaisiin ketjuihin ilmaantuu aina noita kuulopuheiden levittäjiä. Sinällään kyllä kunnia, että kertovat avoimesti kyseessä olevan kuulopuheet. Haluvat vain levittää huonoa mainetta, joka joidenkin mielestä on ansaittua.

Haluaisin osallistua tähän keskusteluun, nyt kun itsekin omistan tuollaisen LP standardin (vm 2004).
Ensinnäkin tuollaista röpöä ei saisi minusta uudessa tuotteessa olla.
 
Toisekseen - ystäväni osti joskus Tuumannilta lespan ja joutui sen palauttamaasn, koskapa siitä ei tullut lainkaan ääntä vahvistimeen. Seuraavankin (tilalle lähetetyn) hän palautti, koska se ei enää ollut edes saman värinen, kuin edellinen. No, se lienee ollut Tuumannin virhe eikä Gibsonin, tai sitten se tosiaan oli olevinaan "joku tietty väri", mutta ihan eri näköinen kuin se edellinen ja kolmatta hän ei sitten enää halunnutkaan.
 
Kolmanneksi, tässä omassani olen ihmetellyt sellaista seikkaa, että kun alapuoli rungosta on mitä lie mahonkia ja kansi kovempaa vaaleampaa puuta, niin onko yleistä/normaalia, että tuo raja ei aina osu bindauksen alle? Mulla ainakin kohdassa, joka tulis suunnilleen polven päälle, niin siinä on ikävä raja bindauksen jälkeen (siis kyljessä, kun mennään kohti takapuolta), missä vaalea kansipuu vaihtuu tummempaan takaosaan. En ihan jaksa ymmärtää kyllä, miksi nämä ovat niin kalliita kitaroita.

Mun mielestä Gibson ei ole koskaan ollut "turhantarkka" kosmeettisten viimeistelyjen suhteen. Olisiko niin, että Gibsonilla ajattelevat ainakin perus-tuotantolinjan kitaroiden olevan työkaluja, joissa riittää että soittoon ja soundiin vaikuttavat asiat ovat kunnossa. Kosmeettisella puolella ollaan sitten vähän suurpiirteisempiä. Mun mielestä Gibsonit eivät koskaan ole olleet samalla tavalla kosmeettisesti viimeisteltyjä kuin esim. monet Japanilaiset kitarat. Kaikista Gibsoneista mitä mulla on ollut, on ainakin tarkemmin tutkimalla löytynyt pientä skrubua sieltä täältä, mutta kokonaisuus ratkaisee. Tärkeimpänä tietysti soitettavuus, soundi, toimivuus ja luotettavuus. Mutta en väheksy kosmeettistakaan puolta. Jos joku asia kitarassa nyppii riittävästi, siitä täytyy hankkiutua eroon.

Olen omistanut 5 gibsonia. Niistä 4 oli viimeistelyltään vähintään ok. Paras oli 2015 vuoden LP Special.
 
Yksi iso poikkeus oli mukana. Kauan ja hartaasti etsimäni Nighthawk pilasi koko mielikuvan Gibsonista. Kyseessä oli 2011 tai 12 malli, jonka löysin saksan maalta. Pettymys oli kyllä valtava kun kitara saapui. Värinä oli pelham blue mutta paikoittain maalipinta oli enemmänkin vihreä ja laikukas. Bindauksen ja rungon välissä oli kunnon koloja. Otelaudan ja kaulan välissä oli iso porras satulan vieressä jne... Vastaavaa roskaa en ole nähnyt ennen edes kaukoidän kitaroissa. Nauhatyö oli hyvä ja kampe soi erittäin hyvin mutta nuo valmistusviat olisivat tuhonneet jälleenmyyntiarvon niin perusteellisesti, että jouduin sen palauttamaan. Ihme kyllä kauppa ei suostunut noin vain palautukseen vaan piti lähettää kuvia vioista. Vasta sitten sain palautuslomakkeen.

jaripat: Kolmanneksi, tässä omassani olen ihmetellyt sellaista seikkaa, että kun alapuoli rungosta on mitä lie mahonkia ja kansi kovempaa vaaleampaa puuta, niin onko yleistä/normaalia, että tuo raja ei aina osu bindauksen alle? Mulla ainakin kohdassa, joka tulis suunnilleen polven päälle, niin siinä on ikävä raja bindauksen jälkeen (siis kyljessä, kun mennään kohti takapuolta), missä vaalea kansipuu vaihtuu tummempaan takaosaan. En ihan jaksa ymmärtää kyllä, miksi nämä ovat niin kalliita kitaroita.
 
Se on ihan normaalia että kansi kurkkii listotuksen yli kaulan puolelta etuosassa, siis siellä missä leikkaus on. Oon nähnyt samaa Gibsonien lisäksi myös Ibanezin ja Tokain Les-mallisissa, ei ole mikään hutiloinnin tai halpuuden merkki.

Rämppy: Mun mielestä Gibson ei ole koskaan ollut "turhantarkka" kosmeettisten viimeistelyjen suhteen. Olisiko niin, että Gibsonilla ajattelevat ainakin perus-tuotantolinjan kitaroiden olevan työkaluja, joissa riittää että soittoon ja soundiin vaikuttavat asiat ovat kunnossa. Kosmeettisella puolella ollaan sitten vähän suurpiirteisempiä. Mun mielestä Gibsonit eivät koskaan ole olleet samalla tavalla kosmeettisesti viimeisteltyjä kuin esim. monet Japanilaiset kitarat. Kaikista Gibsoneista mitä mulla on ollut, on ainakin tarkemmin tutkimalla löytynyt pientä skrubua sieltä täältä, mutta kokonaisuus ratkaisee. Tärkeimpänä tietysti soitettavuus, soundi, toimivuus ja luotettavuus. Mutta en väheksy kosmeettistakaan puolta. Jos joku asia kitarassa nyppii riittävästi, siitä täytyy hankkiutua eroon.
 
Sitä kutsutaan myös laaduksi.
Tietyn hintaiselta tuotteelta on syytä odottaa tietynlaista laatua.
Kuluttajilla on toki jalat joilla äänestää.

LaMotta: Sitä kutsutaan myös laaduksi.
Tietyn hintaiselta tuotteelta on syytä odottaa tietynlaista laatua.
Kuluttajilla on toki jalat joilla äänestää.
 
Näin. Siihen hintaan millä noita uutena myydään täytyisi kyllä kosmeettisenkin puolen korreloida hinnan kanssa. (IMO, ettei joku kyläseppä rupea aukomaan)

LaMotta: Sitä kutsutaan myös laaduksi.
Tietyn hintaiselta tuotteelta on syytä odottaa tietynlaista laatua.
Kuluttajilla on toki jalat joilla äänestää.
 
Jos arvostaa pintaviimeistelyn tarkkuutta, suosittelen ehdottomasti Gibsonien sijaan japanilaisia kitaroita. Parhaat niistä ovat laserintarkkaa työtä ja hinta usein edullisempi kuin vastaavantyyppinen Gibson. Tietysti joku Ruokangas ja vastaavat pajat tekevät kaikin puolin huippulaatua. Mulle laatu on ensisijaisesti sitä, että kitara soi puhtaasti ja hyvin, kitara vastaa säätöihin johdonmukaisesti ja pysyy säädöissä, soundit ja soitettavuus ovat kohdallaan, kitara kestää käyttöä vuodesta toiseen sekä kosmeettinen puoli on ok. Näistä olen valmis hyväksymään pienet (huom. pienet) kosmeettiset epätarkkuudet, jos nuo muut asiat ovat tip top. Kyllä minäkin selkeästi näkökenttää häiritsevistä virheistä laittaisin kitaran palautukseen. Mutta jos jossain kohtaa on vähän appelsiinipintaa tai lakkaa on lipsahtanut reunalistan päälle, katsoisin kokonaisuutta myös Gibsonin tapauksessa vaikka ei olekaan halpa kitara. Jos kokonaisuus menee minukselle, niin sitten se ei ole pitopeli.