Kitarat: kitarakamat ›

Luuviulun kirjoitukset alkaa aina niin, että kysymys on luokkaa "mitä eroa on vaahtera ja ruusupuu-otelaudoilla..ja sitten alkaa itse pätemään ja copy/paste google-linkkejä, sitten saa kauheat kilarit.. Hyvää joulua ja peace..

Nykypedaaleissa on huonoa plektrakäden mallinnus. Ei voi SRV:nkään plekukäden tekniikkaa toteuttaa huonoilla vastuksilla ja väärillä arvoilla olevilla konkilla.

Sen kummemmin ota kantaa bossin pedaaleihin, vaan suoraan off-topicin äärelle. Vertaus vanhoihin kipsoneihin ja ventereihin vaan vähän herätti, tai lähinnä sana:antiikkiarvo. Näinhän se mun mielestä menee, että se holy grail niissä toteutuu lähinnä tuon antiikkiarvon myötä. En totta vie jaksa uskoa noiden vintageiden ylivertaiseen paremmuuteen, vaan hyvistä puista ammattitaidolla veistetty lienee ihan yhtä hyvä, ellei parempikin. Älköön nyt vaan kukaan tarttuko tuohon "hyvistä puista" eiköhän ne puukeskustelut ole käyty jo. Muutenkin tän vintage-kaman ylistäminen tuntuu aika pöljältä, eiköhän tänä päivänä old-school meiningillä tehty vaffari, ole kuitenkin monellakin alueella parempi, kuin se 50 vuotta vanha hapan, eikä vähiten vaakakupissa paina sana luotettavuus.
Kyse on mun mielestä enemmän myyttien luomisesta, kuin todellisesta käytännön arvosta.
 
zedder: Totean että Boss-merkkiset kitaransoiton tueksi suunnitellut efektipedaalit ovat mielestäni varsin oivallisia oikein käytettyinä vaikka olisivat Taiwanissa tehtyjä. Osa niistä jopa tahallisesti väärin käytettyinä. Erot eri valmistusmaissa tehtyjen versioiden kanssa ovat lähinnä marginaalisia, mutta toki niistäkin joku saa aikaiseksi keskustelunaiheen. itsehän en toki voi tästäkään asiasta kaikkea tietää, mutta usein kuitenkin komponenttien valmistustuseristä johtuvia eroja saa tasoiteltua potentiometrejä pyörittämällä.
 
Toivottavasti tätä aihetta ja aloitusta ei käytetä keppihevosena ja nostamaan vanhojen pedaalinromujen maailmanmarkkinahintaa. Vaikka vanhojen Gibsonien ja Fenderien antiikkiarvoa ei voikaan täysin kiistää, niin Japanissa tehtyjä puolijohdepurkkeja ei ehkä ole aiheellista nostaa niiden ja Stradivariuksien viulujen tai Rembrantin maalaustöiden rinnalle.

steelduck: CE-1 on kyllä ihan huikea purkki. Kerran päässyt aidolla soittelemaan ja allekirjoitan kyllä tuon, että Waza ei ole lähelläkään. Harmillisesti noita alkuperäisiä CE1:iä ei meinaa löytää mistään.
 
Toinen huikea on alkuperäinen EHX Electric Mistress.
 
Itse onnistuin ostamaan toissapäivänä White Dot NKT275 Analogman Sunface:n ja on kyllä ylivoimaisesti paras FuzzFace tyyppinen purkki mitä minulla on. Verrokkeina Fulltone 69 (bigbox ja II:nen), Joe Bonamassa kupari signature FuzzFace, FuzzPhrase ja pari merkitöntä.
 
Voisiko syynä noiden vanhempien paremmuuteen se, että monia komponenttejä ei saa enää nykyään valmistaa eri "myrkkylakien" takia. En tiedä on tuolla mitään merkitystä. Esimerkiksi tuon kupari-bonamassa fuzzfacen valmistus lopetettiin, kun siinä olevan venäläiset "lutikat" eivät olleet RoHS-hyväksyttyjä.
 
Mun mielestä soundierot vanhojen ja uusien pedaalien välillä on todellisia. Asiaa sotkee kuitenkin se, että intensiivinen kuuntelu vaikuttaa kuulokokemukseen, mistä on tutkimustakin olemassa. Eli käytännössä soinnillisten erojen merkitys ei liene varsinkaan musiikin kokonaisuudessa kovin suuri. Sama koskee vanhoja/vintage kitaroita ja vahvistimia jne. Enemmän tämä on fiilisjuttu niille, joita asia sillä tasolla koskettaa. Kyse on myös makuasiasta, kun soundista puhutaan. Onhan vanhoissa laitteissa päähänpinttymän, jopa neuroosin kehittämisen mahdollisuuskin tarjolla. Mutta ehkä kaiken ei tarvitse välttämättä olla vintagea ja "orggista" kuitenkaan.

Luulen että melkein minkä tahansa tötterön joka on onnistunut rimpuilemaan 40 vuotta mukana lentämättä missään vaiheessa seinään tai vaihtolavalle on oltava vähintään kohtuullinen siinä mihin se on suunniteltu.

Ja sellainenkin näkökulma vielä tähän vintagekysymykseen että mehän emme tiedä miten vanhat soittimet, vahvistimet tai spedut ovat uusina soineet. Tiedämme vain miten ne soivat nyt. Kitarat ainakin jonkin muuttuvat kun niitä paljon soittaa ja varmaan ihan aikakin saa jotain pientä aikaan.
Voi hyvinkin olla että ne ylistetyt vintagesoittimet olivat syntyhetkellään ihan keskinkertaisia soittimia jotka ovat ajan kuluessa vain parantuneet jotenkin erityisen miellyttävästi. Ruokangas käyttää lämpökäsiteltyä puuta koska tuloksena on puun solurakenne joka muistuttaa vanhaa, paljon soitettua puuta. Tässä tulekin vastaan tämä 'hyvistä puista' -homma. Hyvää puuta on saatavana ja sitä voi tehdäkin. Fender ei aikanaan puita valinnut, siis aivan nimenomaan EI valinnut, kaupalliset ja saatavuusasiat oli ykkösenä kunhan materiaali toimi tarkoituksessaan riittävästi. Osa lienee silti ollut ihan hyviä ja osa erinomaisia jopa.
 
Myös elektroniikka vanhenee ja yleensä huonompaan suuntaan. Vanha elko ei auta soundia eikä potikka myöskään, muuntajien ikääntymisestä en osaa sanoa mitään enkä kajarien puhekelojen. Kajarit paranevat ainakin kartioiltaan jonkin aikaa mutta tosi vanhat alkavat hajoilla ripustuksistaan ainakin jos ovat materiaaliltaan alttiita siihen. Myös kajareissa käytetty liima saattaa kovettua ajan kanssa ja tuottaa ongelmia.Silti nämä muutokset saattavat tuottaa miellyttäviä tuloksia soundiin.
 
Häikiön esille ottama luotettavuus kannattaa ottaa todesta ainakin keikkaa tekevien. Siinä hommassa luotettavuus tulee ensin ja vintagefiilis kaukana perässä, koskee niin vahvistinta kuin efektejäkin.

petteri m: Ja sellainenkin näkökulma vielä tähän vintagekysymykseen että mehän emme tiedä miten vanhat soittimet, vahvistimet tai spedut ovat uusina soineet.
 
Vanhoilta äänitteiltä on kyllä havaintoja tehtävissä.

Eiköhän tässä ole taas klassinen kuuleminen on luulemista ilmiö :D
 
Asiasta kertoo DR.Google hakusanalla psykoakustiikka paljon. Itseasiassa muusikon pitäisi perhehtyä jonkin verran asiaan joskus. Korviinsa kun ei aina kannata luottaa, kuuleminen kun on aika kyseenalaistettava aistimus vaikkapa esim. tuntoaistiin verrattuna.
 
No. Juu, itsellä on kaksikin vanhaa 80-luvun MIJ CE-2 Bossia. Toinen on ollut mulla noin 30v laatikossa ja ihan mint. Toinen on sen yli 30v kiertänyt maailmaa ja on soitettu PALJON, sen näkee ulkokuoresta. Noista käytän useinkin sitä naarmuista paljon käytettyä, kun siinä on "mojoa", eikä lisänaarmut haittaa. Nyt se fakta, että kulunut näyttää vanhalta ja tiedän sen olleen ympäri maailmaa keikoilla, aiheuttaa sen, että se jopa soundaa minusta paremmalta. Sokkotestissä en ihan varmana erota noita kahta. Samalta ne soundaa. Kuulemiseen kun vaikuttaa oman pään psykologia todella paljon.
 
Ja, Blues Drivereistä. Nii-in. Jos Luuviulu vertaa uutta BD-2:ta Waza version standard-modeen, ei niiden pidäkään kuulostaa samalta. Se Wazan standard-mode on sama kuin eka versio BD-2:sta. Mulla on sellanen ja sitten uudehko normi DB-2. Niissä suunnilleen eroa, kuin vaikka TS-9:n ja TS-10:n välillä, kärjistäen. Sama asia, mut pikkusen eri kuitenkin. Siellä on pikku muutoksia matkalla, kun teollisen tuotannon tarkoitus on tuottaa voittoa, ei samaa soundia. Muuten sen 50v vanhan Boss pedaalin sais tuoda joku näytille :D Boss compact pedaalit kun ei liity mitenkään tuohon otsikkoon.
 
Musta sillä onko pedaali mij, mik, black label tai silver label, tai mitä vaan, ei ole mitään väliä. Sama pedaali soundaa ihan toiselta, eri kitaralla tai vahvarilla. Se koko ketju, sekä etenkin pelimanni joka soittaa, luo sen soundin.
 
Ja myönnän, itse tykkään vanhoista rojuista, sen "mojon " takia. Käytän kuitenkin suurimmaksi osaksi uutta tavaraa Se "mojo" muuten ei o sitten hinnan ja iän tuomaa, vaan voi olla muutakin. Vaikka ulkonäkö juttu. Mistä pitää, niin pitää.
 
Mutta. Musakaman keräily ja muu kama-runkkaus on harrastus sekin. Jos itse kuulee eron, sitten se on itselle totta, vaikka muut ei kuulisi. Ja. Soittaessa, se mikä saa sut tuntemaan olon hyväksi, on sun asia, oli se sit sukkien väri tai wahin patterin merkki. Silloin pitää tehdä niin kuin itse hyväksi kokee.
 
Ääntä ja tekstiä maailmaan mahtuu, kiva näistä on jutella. Kun ei vaan kukaan (taas) ottais liian henkilökohtaisesti.. :D

2randpo: Vanhoilta äänitteiltä on kyllä havaintoja tehtävissä.
 
Sielläkin soundiin vaikuttaa se vanha äänitysketju....

petteri m: Ja sellainenkin näkökulma vielä tähän vintagekysymykseen että mehän emme tiedä miten vanhat soittimet, vahvistimet tai spedut ovat uusina soineet.
 
Hyvä huomio. Totta esim .kitaroissa ja varmastivahvareissakin. Pedaaleissa, en osaa sanoa, miten ne käytön mukaan muuttuvat? Äänitteessä tosin vaikuttaa niin paljon kaikki muukin, etten ehkä lähtisi arvioimaan niiden perusteella. Ja jos Marshall näyttäisi aikanaan kasanneen kaikki vehkeet niin, että osat olleet mitä on sattunut saamaan/ollut varastossa, tuskin pedaalitkaan sen tiukemmin toleranssein on aikanaan kasattu. Eli onkohan ne kaikki uutenakaan samalta soundanneet? Ainakin suvun vanhan polven mukaan kaikissa vehkeissä oli uutenakin yksilöeroja, niin vahvareissa, kitaroissa, bassoissa, kaiuissa, mikeissä, kaiuttimissa jne. Ja niin, että ne yksilöerot oli 60-70-luvulla vielä paljon nykyisyyttä isompia.

petteri m: Ja sellainenkin näkökulma vielä tähän vintagekysymykseen että mehän emme tiedä miten vanhat soittimet, vahvistimet tai spedut ovat uusina soineet. Tiedämme vain miten ne soivat nyt. Kitarat ainakin jonkin muuttuvat kun niitä paljon soittaa ja varmaan ihan aikakin saa jotain pientä aikaan.
Voi hyvinkin olla että ne ylistetyt vintagesoittimet olivat syntyhetkellään ihan keskinkertaisia soittimia jotka ovat ajan kuluessa vain parantuneet jotenkin erityisen miellyttävästi. Ruokangas käyttää lämpökäsiteltyä puuta koska tuloksena on puun solurakenne joka muistuttaa vanhaa, paljon soitettua puuta. Tässä tulekin vastaan tämä 'hyvistä puista' -homma. Hyvää puuta on saatavana ja sitä voi tehdäkin. Fender ei aikanaan puita valinnut, siis aivan nimenomaan EI valinnut, kaupalliset ja saatavuusasiat oli ykkösenä kunhan materiaali toimi tarkoituksessaan riittävästi. Osa lienee silti ollut ihan hyviä ja osa erinomaisia jopa.
 
Myös elektroniikka vanhenee ja yleensä huonompaan suuntaan. Vanha elko ei auta soundia eikä potikka myöskään, muuntajien ikääntymisestä en osaa sanoa mitään enkä kajarien puhekelojen. Kajarit paranevat ainakin kartioiltaan jonkin aikaa mutta tosi vanhat alkavat hajoilla ripustuksistaan ainakin jos ovat materiaaliltaan alttiita siihen. Myös kajareissa käytetty liima saattaa kovettua ajan kanssa ja tuottaa ongelmia.Silti nämä muutokset saattavat tuottaa miellyttäviä tuloksia soundiin.
 
Häikiön esille ottama luotettavuus kannattaa ottaa todesta ainakin keikkaa tekevien. Siinä hommassa luotettavuus tulee ensin ja vintagefiilis kaukana perässä, koskee niin vahvistinta kuin efektejäkin.
 
Erittäin hyviä huomioita ja siitä pakko pamauttaa plussaa. Toinen huomio vanhoista vehkeistä ja vanhoista äänittäistä, että ennen vanhaan ei valmistettavat laitteet olleet lähellekään niin tasalaatuisia kuin nykyisin eli pedaaleissa ja vahvistimissa sun muissa oli jo lähtökohtaisesti enemmän eroja keskenään ja lisäksi laitteet vanhenevat vähän yksilöllisesti niin paha noista on mitään yleistyksiä mennä vetämään.
 
Itse olen taipuvainen ajattelemaan, että kun puhumme laitteiden "soundista" niin tarkoitamme oikeasti jonkin soittajan soundia. Ne vanhat vehkeethän eivät soundanneet miltään, vaan niitä käytteli joukko legendaariasia kitaristeja jotka niiden laitteiden avulla loivat pohjan koko nykyaikaiselle soundiajattelulle. Vaikka nykyisissä digi-ihmeissä voidaan toisinaan kyseenaliastaakin "soundi lähtee sormista" teesin, niin ne matolaatikot joilla Hendrixit sun muut mestarit operoivat olivat hyvinkin soittajaorientoituneita välineitä joita ei ollut helppoa saada soimaan halutulla tavalla.

Barska: Äänitteessä tosin vaikuttaa niin paljon kaikki muukin, etten ehkä lähtisi arvioimaan niiden perusteella.
 
Juu, vintage-äänitteet tulee kuunnella vintage-stereoilla ja mankoilla.

2randpo: Juu, vintage-äänitteet tulee kuunnella vintage-stereoilla ja mankoilla.
 
Nii ja vintage vaatteissa, kämpässä vintage kalusteet :D

Pikkusen OT:n jatkoa;
 
Veli Häikiö ja Toveri Petteri ovat aika kivasti tuossa asian reunamilla; sähköiset komponentit harvemmin paranevat vanhetessaan, eikä tosiaan monikaan meistä ole ollut kuuntelemassa noita nykyisiä Vintage-kamppeita uutena, saati muista miltä ne kuulosti jos oli.
 
Kaiutinkartiot ovat saattaneet olla hyvinkin kireitä ja se on voinut olla just sitä mitä silloin on haettu, kun taas 40-50v myöhemmin ne on niin pirun lempeitä ja puumaisia ja mitä kaikkea.
 
Kitaroita tuskin on aikoinaan laitettu järjestykseen sen mukaan missä on pisin sustaini ja kuinka värähtelee G-sointu paljasta pakaraa vasten, onko kaulapainoinen ja pysyykö kivasti asennossa Thomannin vyötiäisennahkahihnalla ja niin pois päin.
 
Purnukat lienee valittu käyttöön sen mukaan mitä kukakin on saanut käsiinsä tai peräti itse väkertänyt tahi viritellyt. Ei ole ollut sataa erilaista Delay-kikkulaa tarjolla.
 
Että joo, lienee maailmassa nykyään niin paljon roinaa tuolla saralla että olis menneiden aikojenkin sankarit ihmeissään kun tarttis alkaa valitsemaan. Eikä se nyt välttämättä hyväkään asia ole, vähemmälläkin varmaan pärjäis eikä kaikki aika menis miettimiseen, että varmaan tän sais jollain vieläkin paremmalta kuulostamaan.
 
Ei mulla kauheesti tähän alkuperäiseen aiheeseen nyt ollut annettavaa, sorry siitä ja Hyvää Joulua kaikille :-)

Vintage koneilla noin 1000 keikkaa tehneenä voin todeta että ne on huollettuina todella luotettavia. Yhden kerran on tasuriputki mennyt kesken kaiken. Mutta ne pitää oikeasti olla huollettuja. " edellinen omistaja vaihtoi joskus putket" ei tarkoita läpikäytyä konetta.

En tiedä noista vintagepedaaleista kun kaupasta saa tänään simona enemmän parempia pedaaleja kuin 30 - 40 vuotta sitten.

Sori jos tulee vanhan toistoa.
Veikkaanpa, että joidenkin vanhojen pedaalien paremmuuteen nykyversiohin verrattuna on kolme syytä:
1. Alkuperäisiä komponentteja ei ole enää saatavissa, vaan nykyään joudutaan käyttämään lähinnä vastaavia komponentteja. Niillä päästään soundillisesti melkein maaliin, mutta ei ihan.
2. Kustannustehokkuus: tuotantoa on tehostettu ja kytkentää on muutettu tuotannon kannalta edullisemmaksi toteuttaa.
3. Joissain komponenteissa arvot saattaa muuttua ikääntymisen myötä, eli spedu soundaa vanhemmiten erilaiselta kuin uutena. Joskus paremmalta, joskus huonommalta.
 
Varmaan muitakin syitä ilmiöön on. Sinänsä ihan kiinnostava aihe. Mulla on Ibanezin TS9-pedaalista aito asia ja vuosituhannen vaihteen reissue. Soundeiltaan ovat selkeästi erilaisia. Molemmat kyllä hyviä mun korvaan.

Kyllähän monet analog-delayt nimenomaan perustuu vanhoihin piireihin, mitä ei enää saa. Nyt saa kätevän analog sound digital pedal-tyylin juttuja, jotka ei vain ole sama asia. Jotenkin vanhoissa electric mistresseissä sun muissa on sellaista kohinaa ja muuta eloa, joka mun mielestä erottaa ne mallinnuksista. Ihan samoin vaikka ProcoRateissa pitää olla se LM408(?), jota myydään piraattinakin. Samoin mun mielestä vanhoissa nupeissa on sellaista eloa hyvässä ja pahassa, mitä uudet nupin täydellisemmällä suunnittelulla pyrkii estämään - kukapa haluaisi ostaa vähän kohisevan nupin? Yllätyin myös efektistä, joka tulee kuunnellessa vanhoja levyjä kohinoineen kaikkineen, kun se tuntuu miellyttävältä. Pitäisi varmaan äänitellä joskus mikkietuasteen gainit tapissa jne. Jotenkin se steriiliys sun muu ei ole niin miellyttävää.

Presidentti: Ruskeissa vakosamettihousissa sisällä tupakoiden...
 
Ilman Tabacia kainalossa ei musa kuulosta ollenkaan hyvältä.