Elektroniikka ja soitinrakennus ›

Moi.
 
luppa: Tarvitseeko siis käydä hamstraamassa lyijyllistä tinaa?
 
Itsestä kiinni, lyijy-tinaseosten loppua juotoskäytössä on povailtu jo ainakin 80-luvulta lähtien, aina tasaisin väliajoin ihmisiä paniikkiin lietsoen.
Varmaan kauemminkin, mutta kun olen nuori, en lapsuusvuosieni lyijy-paniikkeja sillätapaa muista ;).
 
Pieniä saatavuusnotkahduksia lukuunottamatta lyijyllistä tinaa on kuitenkin jatkuvasti ollut kaupan.
Ja veikkaan että on vastakin.
 
Eihän hehkulamppukaan mihinkään ole kadonnut.
 
Mun mielestä se suurempi ongelma on elektroniikkatöihin optimoituja hartseja sisältävien juotoslisäaineiden valikoiman rankka kapeneminen.
Valtaosassa satunnaisharrastelijan juotosongelmia kun ongelman aiheuttaa juoksutteen ominaisuudet, ei niinkään käytettävä metalliseos.
 
Muuta kuin eutektista 63-37 (ja luonnollisesti hivenen halvempaa 60-40) juotoslisäainetta on verraten hankala hankkia, eikä elektroniikatöissä toki ole tarvettakaan.
Muilla kuin eutektisilla seoksilla ja mahdollisilla lisäaineistuksilla kuten kulta ja hopea haetaan erilaisia juotoslämpötiloja ja erilaisia sulan käyttäytymisiä.
 

 
luppa: Vaihtoehtoisesti, onko joku lyijytön seos nykyään harrastajalle helppokäyttöistä? Omat kokemukset lyijyttömistä ovat vähän huonoja, nytkin pöydällä makaa helvetin kalliilla aikoinaan ostettu rulla jonka kanssa kolvailu on yhtä tuskaa.
 
Mulla on Mundorfin M-Solder Supreme toiminut vallan mainiosti niin neitseellisissä, kuin korjausjuotoksissakin.
Myönnän kyllä että ellen olisi sattumalta saanut paria rullaa vitosen kipale, en välltämättä olisi tullut edes testanneeksi.
Lyijyllistä tinaakin kun riittänee perikunnallekin ihmeteltäväksi :).
Jahka nuo Mundorfit joskus hamassa tulevaisuudessa ehkä tulee käytettyä loppuun, ostan kyllä lisää.
 
Ainoa miinus on mattamaisempi pinta, joten kiiltohifistelytinauksia tuolla en ainakaan minä aikaiseksi saa.
 

 
Mitä lyijyn käyttöön ja käyttökieltoihin noin yleisestiottaen tulee, syytän epätietoisuuden lietsomisesta yksinomaan mediaa.
 
Sama laulu on jatkunut lyijytetraetyyliajoista lähtien, eikä loppua ole näköpiirissä.
RoHS-uutisoinnissakaan en ainakaan itse enää huomannut ravintoketjussa rikastumisargumenttia jota lyijytetraetyylikeskustelussa sentään kiitettävästi käytettiin hyväksi.
Olisikohan niin että kun lyijytetraetyylin vaihtaminen aivan määrättömästi vahingollisempaan MTBE:hen mahdollisti petolintukantojen kääntymisen nousuun, ajatellaan että se kortti tuli käytettyä?
 
Elektroniikkaromun lyijy on vielä huomattavasti haitallisempaa, ainoa kustannustehokas tapa kun on sulattaminen.
Ja vaikka sulattaminen tapahtuukin Afrikan tai Intian rannoilla joille romuvuoret on näppärää kipata, avotulella polttaminen ja sulattaminen päästää kaikki raskasmetallit -ei pelkästään lyijyn- kivasti valtameriin ja ilmaan.
Ja romusta jalometalleja sulatellen on Suomessakin päädytty ennenaikaisesti oikokoipisten leirintäalueelle.
 

 
Modernin akkuteknologian ja toisaalta kierrätysmääräysten -keppien/porkkanoiden tuntemuksen puute paistaa myös uutisoinnista ja keskusteluista läpi.
Modernissa lyijyakussa ei metallista lyijyä ole kuin nimeksi, jos ollenkaan, ja mahdollisesti löytyvä metallinen lyijy on hyvin yksinkertaisesti ja kustannusteokkaasti kierrätettävissä.
 
Unholaan on siis jääneet jokakeväiset sukellus- ja kölipaino-valajaiset joita rannikoilla tynnyrinotskeissa suorittavia harrastelijoita vielä muutama vuosikymmen sitten ympäristöihmiset innokkaasti kyttäsivät.
Nyttemmin kun romuakuista saa ~70 senttiä kilo, ja sulattelusaanto on nykyakuilla 10% luokkaa jos hyvin käy, eipä paljon kannata.
Ja aivan kuten poltettua kupariakaan, poltettua lyijyä ei romuäijäkään ostaa voi.
EDIT: Siis ostaa toki voi, mutta eteenpäin ei ainakaan suurta määrää pysty ilman sanktioita tai alkuperätodistusta myymään.
 
T:Samuli