Kitarat: kitarakamat ›

varakeef: Minulla on muutama noin viisikymppinen polylakattu Fender, jotka ovat kyllä kuluneet oikein nätisti. Racing redistä punainen päällilakka on kulunut kyynärvarren alta pois niin, että kullanvärinen pohjamaali kuultaa läpi, kolhut ovat oikeissa paikoissa, muovit kellastuneet. Kyllä tässä toisessa on hiushalkeamiakin.
 
Toi vanha poly lienee kuitenkin ihan eri tavaraa kuin nykyään. Reagoi iskuihin ja kulutukseen erilailla.

Tottakai kitaran pintakäsittelyt menee tunteisiin. Kitarathan ostetaan pitkälti ulkonäön perusteella niin tietenkin sillä on väliä miltä se näyttää. Saatoin itse vähän oikoa ja sortua heppoisaan päätelmään rinnastaessani relicin mihin tahansa pintakäsittelyyn.
 
Tässäkin ketjussa aika monesti toistuu reliikin yhteydessä semmoisia sanoja kuin "feikki" tai "aidon näköinen" tms. Sehän tarkoittaa, että ihmisillä on jonkinlainen moraalinen suhde kitaran kulumiseen, eikä kyse ole pelkästään ulkonäötä tms. Ehkä siellä takana häilyy ajatus siitä, että mestarin soitin on kulunut. Osa mestarin arvovallasta on valunut siihen soittimeen ja se nauttii sen vuoksi ihailua. Sitä taustaa vasten voi ymmärtää, että relicointi on "väärennös" ja siksi paheksuttavaa. Soittimen kuluneisuus on laadun tae ja merkki siitä, että sitä on rakastettu ja sitä on soitettu ihan helevetin paljon (huono soitin ei koskaan kulu soittamalla, koska kukaan ei viitsi soittaa sitä. Soittamisen sijaan se roikkuu viikosta toiseen torilla tai vaatekaapin perukoilla kunnes joku keräilijä ostaa sen kun se on niin mintti). Sen vuoksi tehtaalla tehty relicointi on "valhe", se ei sisällä sitä samaa todistusvoimaa ja on vain halpa kopio siitä "aidosta asiasta".
 
Relikoitu ja relikoitunut on siis kaksi eri asiaa, vaikka näyttäisivät kuinka samalta. Itse en tarkoituksella halua kolhia kitaroitani, mutta pidän siitä että soittamalla viettämäni tunnit alkavat näkyä kulumisena, vaikka uusi kitara kuluu tuskastuttavan hitaasti varsinkin polylakatut.

hallu: Tottakai kitaran pintakäsittelyt menee tunteisiin. Kitarathan ostetaan pitkälti ulkonäön perusteella niin tietenkin sillä on väliä miltä se näyttää.
 
Voin kyllä käsi sydämellä vannoa, ettei mun tunteisiin mene lainkaan ruman väriset ja karsean muotoiset kitarat. Tyylikkäästi vain sivuutan ne ja keskityn niihin mistä itse pidän ;)

hallu: Tässäkin ketjussa aika monesti toistuu reliikin yhteydessä semmoisia sanoja kuin "feikki" tai "aidon näköinen" tms. Sehän tarkoittaa, että ihmisillä on jonkinlainen moraalinen suhde kitaran kulumiseen, eikä kyse ole pelkästään ulkonäötä tms.
 
Tämä lienee väistämätöntä, mutta koskee mitä tahansa muutakin asiaa.Siis nämä oikein/väärin & hyvä/paha-kysymykset. Kumman kitaran valitset, jos ainoa ero olisi relikoitu vs. relikoimaton?

Presidentti: Pieni silmälasien nostelun/pilkun viilaamisen paikka. Road wornia ei tule sotkea Fenderin relic-kitaroitin. Reliceissä bodyn ja kaulan pintakäsittely on tehty loppuun asti ja vanhennettu talon menetelmin. Road worneissa taas pintakäsittely on vajavainen, tärkeitä työvaiheita on jäänyt siis tekemättä. Hevosmiesten tietotoimistosta kerrottiin, että road wornien kaulat menevät mutkalle luvattoman helposti, juurikin puutteellisen fillauksen vuoksi.
 
Minulla on Road Worn strato vuodelta 2010 ja on aivan VITUN hyvä.

Nyt mie muistan. Mie olin aikaani edellä jo vuonna 1985. Omistin Ibanez Straton jonka body oli pelkästään tumman ruskeaksi petsattu. Eli relic mikä relic tai jotain ketä kiinnostaa.

2randpo: Kumman kitaran valitset, jos ainoa ero olisi relikoitu vs. relikoimaton?
 
Pitäisi nähdä nämä vaihtoehdot vierekkäin. Tuon edellä mainitun paisleystraton ottaisin silmää räpäyttämättä ilman sinistä, hilseilevää maalia. Menee hieno kuvio hukkaan. Toisaalta jos sinisen alta vähän paistaisi jostain nurkasta puuta tai jotain tusina-sun burstia, voisin sellaisenkin ostaa. (Sinisen toimisi kyllä aivan hyvin raaputtamattomanakin.) Muutenkin tässä hypoteettisessa asetelmassa todennäköisyys valita paiskomaton kitara kasvaa suhteessa siihen, kuinka paljon paiskottua on paiskottu.
 
Mieluiten ostaisin käytetyn, sisään soitetun ja asettuneen, kolhuista en maksaisi ekstraa, joskaan en niistä henkisessä kirjanpidossa tappiokseni laske.

varakeef: Pitäisi nähdä nämä vaihtoehdot vierekkäin. Tuon edellä mainitun paisleystraton ottaisin silmää räpäyttämättä ilman sinistä, hilseilevää maalia. Menee hieno kuvio hukkaan. Toisaalta jos sinisen alta vähän paistaisi jostain nurkasta puuta tai jotain tusina-sun burstia, voisin sellaisenkin ostaa. (Sinisen toimisi kyllä aivan hyvin raaputtamattomanakin.) Muutenkin tässä hypoteettisessa asetelmassa todennäköisyys valita paiskomaton kitara kasvaa suhteessa siihen, kuinka paljon paiskottua on paiskottu.
 
Mieluiten ostaisin käytetyn, sisään soitetun ja asettuneen, kolhuista en maksaisi ekstraa, joskaan en niistä henkisessä kirjanpidossa tappiokseni laske.
 
Niinpä ja toisaalta nitrolakattu kitarahan kolhiintuu ihan normaalissa käytössä ilman että sitä tarvitsee tarkoituksella kolhia.
 
Ihan uusi, soittamaton kitara on aina vähän haikea kunnes se on kunnolla sisäänsoitettu ja lakat ja maalit kunnolla kuivuneet. CS Fenderit toki valmiiksi kuivatettuja ja kolhittujakin jos niin haluaa.

Mun mielestäni noi kaks jälkimmäistä overpaisleytä ovat oikeestaan aika siistejä.

2randpo: Niinpä ja toisaalta nitrolakattu kitarahan kolhiintuu ihan normaalissa käytössä ilman että sitä tarvitsee tarkoituksella kolhia.
 
Tähän liittyen polylakkaan siirtyminen taisi olla tuotanto -ja kustannustekninen juttu. Jos maalaamossa tulee appelsiinipintaa tai valumia, polylakkaa voi aika surutta myllyttää siinä missä nitro on äkkiä puhki ja tällöin prosessi menisi uusiksi.

Presidentti: Tähän liittyen polylakkaan siirtyminen taisi olla tuotanto -ja kustannustekninen juttu. Jos maalaamossa tulee appelsiinipintaa tai valumia, polylakkaa voi aika surutta myllyttää siinä missä nitro on äkkiä puhki ja tällöin prosessi menisi uusiksi.
 
Voi olla sitäkin, mutta onhan polylakka monessa suhteessa nitroa parempi pintakäsittely: kestävämpi ja kiiltävämpi. Eikö värisävyn pysyvyyskin ole parempi?

"I know a person who put his guitar body in the freezer for a week, then set it in the hot sun and it cracked the finish just like he wanted...... a year later the body split it half. Oh well."
 
p130: Linkki tähän ois kiva.
 
http://www.strat-talk.com/threads/relic-secrets-exposed.183582/page-2
 
Se oli vaan yhden lauseen tokaisu ketjussa, jossa oli hyvää asiaa relikoinnista.
 
hallu: Ehkä siellä takana häilyy ajatus siitä, että mestarin soitin on kulunut. Osa mestarin arvovallasta on valunut siihen soittimeen ja se nauttii sen vuoksi ihailua. Sitä taustaa vasten voi ymmärtää, että relicointi on "väärennös" ja siksi paheksuttavaa. Soittimen kuluneisuus on laadun tae ja merkki siitä, että sitä on rakastettu ja sitä on soitettu ihan helevetin paljon (huono soitin ei koskaan kulu soittamalla, koska kukaan ei viitsi soittaa sitä.
 
Jokainen kitara herättää mielikuvia, ja tiedän että jos ostaisin relic-soittimen mulle tulisi aina siitä ensimmäisenä mieleen mehiko-mummot tärvelemässä hienosti tehtyä lakkapintaa. Kokemusta on että ainakin 90-luvulla Epiphone teki Koreassa helvetin huonoja stratokopioita niistä kului vähällä soitolla nauhat loppuun ja metalliosat ruostui muutamassa vuodessa. Pakko sitä oli soittaa, kun muuta ei ollut. En rakasta enkä kaipaa kyseistä yksilöä.

Jottei autovertaus olisi yhtään enempi kusenpolttama niin, heitetään yksi. Kumma kun autoja ei myydä relikkinä. Johtuu kaiketi siitä että kukaan ei halua "age matching" Nippokippoa vaan -99 mallin autosta lähetetään sähköposteja "onko yhtään ruostetta missään?"

Presidentti: Jottei autovertaus olisi yhtään enempi kusenpolttama niin, heitetään yksi. Kumma kun autoja ei myydä relikkinä. Johtuu kaiketi siitä että kukaan ei halua "age matching" Nippokippoa vaan -99 mallin autosta lähetetään sähköposteja "onko yhtään ruostetta missään?"
 
Tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sen kanssa, että moni pitää kuluneen näköisistä kitaroista.

varakeef: Voi olla sitäkin, mutta onhan polylakka monessa suhteessa nitroa parempi pintakäsittely: kestävämpi ja kiiltävämpi. Eikö värisävyn pysyvyyskin ole parempi?
 
No kyllähän polylakattu kitara/basso myös esim. pysyy huomattavan paljon paremmin vireessä vaihtuvissa olosuhteissa liittyen ilman kosteuteen ja lämpötilaan. Joten keikka-olosuhteissa polylakattu skeba on varmasti stabiiliutensa takia käytännöllisempi. Esim. Black Sabbathin basisti Geezer Butler on maininnut tykkäävänsä eniten vanhoista Fenderin presareista, joita käyttää kuitenkin vain kotona ja studiossa. Syynä juurikin se, että rundeilla Fendät eivät kuulemma pysy vireessä. Tämä selittänee Geezerin keikoilla käyttämät Lakland-bassot, joihin voi kyllä liittyä myös endorsement-diili.

Presidentti: Jottei autovertaus olisi yhtään enempi kusenpolttama niin, heitetään yksi. Kumma kun autoja ei myydä relikkinä. Johtuu kaiketi siitä että kukaan ei halua "age matching" Nippokippoa vaan -99 mallin autosta lähetetään sähköposteja "onko yhtään ruostetta missään?"
 
Tuo on lähinnä muoti-ilmiö ja esimerkiksi ameriikassa (ja varmaan monessa muussakin paikassa) relikoiduista autoista maksetaan rahaa ja ne juurikin on semmoisia kusen polttamia ruosteläjiä, jotka on vain teknisesti viimeisen päälle tikissä. Moottoripyörissä myös näkyy niin kutsuttaja rottapyöriä jotka ovat hyvinkin relikoituja. Suomessa niitä on vähemmän (pari näkemääni tulee vain mieleen), mutta kyllä niissä on kyse nimenomaan tyylistä.

Kitarat ja farkut pitää(/saa) olla käytetyn näköiset ;-)

hallu: Tuo on lähinnä muoti-ilmiö ja esimerkiksi ameriikassa (ja varmaan monessa muussakin paikassa) relikoiduista autoista maksetaan rahaa ja ne juurikin on semmoisia kusen polttamia ruosteläjiä, jotka on vain teknisesti viimeisen päälle tikissä. Moottoripyörissä myös näkyy niin kutsuttaja rottapyöriä jotka ovat hyvinkin relikoituja. Suomessa niitä on vähemmän (pari näkemääni tulee vain mieleen), mutta kyllä niissä on kyse nimenomaan tyylistä.
 
Niin no, maksetaan Suomessakin toki huimia summia muuhun Eurooppaan verrattuna perusvarusteilla ja pienimmällä koneella sekä manuaalilla olevista autoista. Tuntee myyntitekstistä SUOMI AUTO

73nd3r: ...Mutta niissä on mojoa vain, jos ne on työn, levon ja leikin kuluttamat...
 
;)
 
Samoilla linjoilla. Vaikkakaan en sellasia tuomitse, jotka noita heavy reliikkejäkin ostelee.
Ja kuten täällä jo muutamankin kerran todettu: se on hiton työläs ja aikaavievä pinta"käsittely" jos se kunnolla tehdään. Onhan noita "halpisversioitakin", joista melko moni on melko hirveen näköinen, toteamme.