![]() 14.10.2017 18:37:58 | |
---|---|
The Jack: Suurin osa täälläkin myytävistä käytetyistä Gibson Les Paul Standardeista on alle kahden tonnin, joten en ymmärrä tätä väitettä. Se että 70-luvun lespasta pyydetään 3 000 ei tee siitä sen oikeampaa tai parempaa soitinta kuin 2008 Les Paul Standard joka maksaa ehkä 1500 e. Keskustelu lähtenyt sivuraitelle, mutta varsinaiseen aloitukseen sanoisin että hyvää ja kaunista Les Paulia ei ihan viiteensataan saa. Itse sain Japanissa tehdyn hyvän Love Rockin alle sen, mutta kuten myyjä rehellisesti ilmoitti nauhat melko lopussa. Se on 800 e kitara kuitenkin loppupeleissä nauharemontin ja mikkienvaihdon jälkeen. Noiden jälkeen en ole varma kummasta pidän enemmän Gibsonin tai Tokain Paulin soittamisesta, mutta molemmat on hyviä kitaroita ja jokaisen sentin arvoisia. En lähtisi hirttäytymään periaatteeseen ettei kannata hankkia yli 500 euron arvoista kitaraa. Sulla on se kitara kuitenkin loppuelämäsi ja soittaminen on halvimpia harrastuksia mitä on. Les Paul- malliset kitarat bindauksilla ja useampiosaisellakin loimukannella maksavat aina muutaman satasen lisää verrattuna muihin kitaroihin. Jep, olet oikeassa. Ajattelinkin lähinnä uuden kitaran hintaa, näkyvät olevan siinä kahden tonnin paikkeilla. | |
![]() 14.10.2017 18:46:43 | |
Tulipa minullekin tarve edulliselle Les Paulille ja päätin luopua ennakkoluuloistani ja tilasin Harley Benton SC-450 Vintagen hintaan 160€. Tilasin saman tien neljä kappaletta, otin niistä parhaimman ja laitoin ilmaisella palautuksella loput Saksaan. Nauhojen hionnan jälkeen tuosta tuli oikeastaan oikein hyvä kitara. Olen omistanut joskus aiemmin jonkun Epiphonen stankku Les Paulin, joka oli hinnaltaan kolminkertainen ja laadultaan huonompi. Kannattaa kokeilla. | |
![]() 14.10.2017 19:21:57 | |
McLeach: Nyt olisi aika hankkia meikän eka les paul, kun verottaja lupasi antaa aikaisen joululahjan. Budjettikatto on 500e. Mutta mitäs näitä nyt on joita käytettynä tuohon hintaan saisi? Ekana tuli mieleen japski tokait LS65, LS75 tms. Vähän kuitenki arveluttaa arvostelut joissa sanotaan että mikkien ja sähköjen vaihdon jälkeen niistä saa varsin asiallisen pelin. Voiko olla mahdollista että uutena tonnin yläpuolelle hinnoitellut kepit eivät jo ole kaikin puolin laadukkaita? Jos näin on niin mikä on syy vältellä korealaisia? Onko tässä hintaluokassa mahdollisesti tokaille kilpailijoita? Hirveästi ei vaatimuksia ole, kuha on nätti ja helvetin hyvä. Kaverin Vintage. Elektroniikka oli aivan syvältä. Juottelin juotokset uusiksi. Jotain surkeaa tinaa oli . Hyvä tuli, kun laitoin. Jotain 250-350 hinta. Puut hyvät. Aivan sama mitkä on pääteputket. Eipä vaikuta saundiin pätkän vertaa.
5e3 parani huomattavasti, kun vaihdoin V30 WGS Reaperiin.
Tärkeintä on säröputki, ja ensimmäinen, jos haluaa puhdasta.
Ditto. Flashback, nähty. Ei Minulle. Nova.
Ditto Looper | |
![]() 14.10.2017 19:29:53 (muokattu 14.10.2017 19:32:32) | |
Barska: Nyt en kyllä halua niitä vaihtaa, vei vaan vuoden tottua :D Varmaan hallusinaatio, mut mun mielestä noissa on jotain samaa, kuin mun edesmenneen vanhan Gibson LP Customin alkuperäisissä paffeissa. Samalla tavalla aika kirkkaat, kiertoherkät ja matala ulostulo-meiniki, mut hyvällä tavalla. Ne vaan ihan eri kun dimarzio/duncan-nykymeiniki. Tai Gibsonin nykyiset. Tokai yritti ainakin aiemmin jäljitellä mikeillään mahdollisimman paljon 50-luvun PAF-mikkejä, ja hyvät vintagesoundit noista lähteekiin. Muutaman päivän tuli fiilisteltyä hyvien cleanien kanssa, mutta kun eivät oikein taivu Led Zeppeliniä rankempaan menoon niin vaihtoon menivät. Demppaus vähänkään kovemmilla säröillä oli mössöistä sotkua. | |
![]() 14.10.2017 19:56:32 (muokattu 14.10.2017 23:17:12) | |
Virhe!_Liian lyhyt tai tyhjä kirjoitus | |
![]() 14.10.2017 21:03:53 (muokattu 15.10.2017 08:14:14) | |
eipä mitn | |
![]() 14.10.2017 21:12:16 | |
peltsi451: Itse olen sitä mieltä että mieluummin itken Mercedeksen takapenkillä kuin HKL:n ruuhka-bussissa, toki teillä Raumalla on eri niminen yritys. :-) Mutta kun se itku ei ole siitä rahasta kiinni. Pointti olikin, että elämää ei pidä tuhlata itkuun, olipa rahaa tai ei. Kyllä mä olen ennemmin köyhä ja luukutan onnellisena hyvää musiikkia Toyotan takapenkillä kuin itken Mercedeksen takapenkillä. Voi niitä harhaanjohdettuja ressukoita, jotka on harhautettu luulemaan, että elämän tarkoitus on kerätä omaisuutta. Mitä vitun järkeä siinä on? Elämää ja elämättä, kun pitää kasata omaisuutta, josta perikunta saa aikanaan tapella katkeraan loppuun asti. Todellisilla massintekijöillä, kun tahtoo kaikki aika mennä väkisinkin rahan tekemiseen. More is less. | |
![]() 14.10.2017 21:26:34 (muokattu 14.10.2017 21:35:08) | |
Laulava Kylätohtori: Mutta kun se itku ei ole siitä rahasta kiinni. Pointti olikin, että elämää ei pidä tuhlata itkuun, olipa rahaa tai ei. Kyllä mä olen ennemmin köyhä ja luukutan onnellisena hyvää musiikkia Toyotan takapenkillä kuin itken Mercedeksen takapenkillä. Voi niitä harhaanjohdettuja ressukoita, jotka on harhautettu luulemaan, että elämän tarkoitus on kerätä omaisuutta. Mitä vitun järkeä siinä on? Elämää ja elämättä, kun pitää kasata omaisuutta, josta perikunta saa aikanaan tapella katkeraan loppuun asti. Todellisilla massintekijöillä, kun tahtoo kaikki aika mennä väkisinkin rahan tekemiseen. Selvä. Eli mieluummin köyhä ja onneton kuin rikas ja onneton. Vertasin näitä kahta tuolla ontuvalla esimerkilläni. Aika jännää jos olet eri mieltä. Köyhä yksinhuoltaja vs. varakas yksinhuoltaja... :/ Kaikki muu onkin kirjoituksessasi ihan silkkaa plussaa, ei ole elämän tarkoitus kerätä varallisuutta tuleville sukupolville. Tehkööt perkele itsekkin jotain. Ps. tää Niklas Harlin ainakin teki, suuri RIP. Sen verran aiheeseen liittyen, että jos nyt ostaisin Les Paulin... niin mahdollisimman hyvän ja saa olla hintaakin. Onhan tätä ikääkin jo. | |
![]() 14.10.2017 21:51:43 | |
peltsi451: Selvä. Eli mieluummin köyhä ja onneton kuin rikas ja onneton. Vertasin näitä kahta tuolla ontuvalla esimerkilläni. Aika jännää jos olet eri mieltä. Köyhä yksinhuoltaja vs. varakas yksinhuoltaja... :/ Kaikki muu onkin kirjoituksessasi ihan silkkaa plussaa, ei ole elämän tarkoitus kerätä varallisuutta tuleville sukupolville. Tehkööt perkele itsekkin jotain. Ps. tää Niklas Harlin ainakin teki, suuri RIP. Sen verran aiheeseen liittyen, että jos nyt ostaisin Les Paulin... niin mahdollisimman hyvän ja saa olla hintaakin. Onhan tätä ikääkin jo. Jos on onneton, niin onko sillä rahalla niin väliä? Toki tiettyyn pisteeseen se raha helpottaa elämää, mutta se raja on jo tutkimuksienkin mukaan yllättävän pieni. Raha on myös huono motivaattori ja kannustin. Ajatuksena ehkä jotain sen tyylistä kuin että raha on ennemmin väline kuin itseisarvo. Oikeinkäytettynä väline kohti onnea, mutta ei itsessään tuo sitä. More is less. | |
![]() 14.10.2017 22:01:25 | |
Laulava Kylätohtori: Jos on onneton, niin onko sillä rahalla niin väliä? Toki tiettyyn pisteeseen se raha helpottaa elämää, mutta se raja on jo tutkimuksienkin mukaan yllättävän pieni. Raha on myös huono motivaattori ja kannustin. Ajatuksena ehkä jotain sen tyylistä kuin että raha on ennemmin väline kuin itseisarvo. Oikeinkäytettynä väline kohti onnea, mutta ei itsessään tuo sitä. Tähän loppu tääkin keskustelu...ei ole lisättävää :-) | |
![]() 14.10.2017 22:32:10 | |
Laulava Kylätohtori: Jos on onneton, niin onko sillä rahalla niin väliä? Toki tiettyyn pisteeseen se raha helpottaa elämää, mutta se raja on jo tutkimuksienkin mukaan yllättävän pieni. Raha on myös huono motivaattori ja kannustin. Ajatuksena ehkä jotain sen tyylistä kuin että raha on ennemmin väline kuin itseisarvo. Oikeinkäytettynä väline kohti onnea, mutta ei itsessään tuo sitä. Onko sulla koskaan ollut niin paljon rahaa että voisit henkkoht allekirjoittaa mitään tosta soopasta, vai tuliko vaan Wikipediasta luettua? En minä ainakaan töissä esim. kävisi jossen saisi siltä edes jotain korvausta, on mulla parempaakin tekemistä. Raha on se joka tätä maailmaa pyörittää ja jolla esim. hyviä Les Pauleja saa, ne joilla sitä on paljon on takuulla onnellisemmassa asemassa kuin ne joilla sitä on vähän tai ei ollenkaan, ihan millä vain osa-alueella. Muu puhe on köyhien luomaa itsepetosta ja totaallisen epätoivon välttelemistä. Ylläolevan kirjoituksen sisällöstä vastuu on aina lukijalla. | |
![]() 14.10.2017 22:39:38 | |
Barska: Mun mielestä, kannattais tinkiä siitä reunalistoituksesta ja etsiä LP Studio. Siinä lukee Gibson=saa rahat takaisin jos ei pidemmän päällle tykkää. Ja siihen listattomaan ulkonäköön tottuu kyllä. Jopa se halvin 2012 Studio Faded mikä mulla oli, oli oikein hyvä soundinen ja soittoinen kitara. Juuri kaikkea sitä mitä LP:ltä odottaa, mut toki ruma, oikein ruma. Sitä jos ois "relikoinut" niin ois varmaan tullut hieno, mut ei ollu minusta ehjää kitaraa huvikseen kolhimaan :D No tämähän se tietty kuumottelis, että oikeen gibsoni seinälle koreilemaan. Mutta kun gibsonin arvo ittelle just on viimekädessä noi ulkoiset seikat niin miksi hommata rumaa sellaista? Kun ei tule ykköskitaraksi, ts. selviäen hengissä ilmankin niin tekisi mieli hommata semmonen joka ainakin miellyttäisi silmää kun siinä toimettomana roikkuu. Aina olen ollut sen verran pihi ja hyvä tinkimään, että saan varmasti tarvittaessa rahani takaisin oli se gibson tai epiphone. Mainitsemasi Burnyt kävi myös mielessä. | |
![]() 14.10.2017 22:42:53 | |
The Jack: Tokai yritti ainakin aiemmin jäljitellä mikeillään mahdollisimman paljon 50-luvun PAF-mikkejä, ja hyvät vintagesoundit noista lähteekiin. Jep. Näin mäkin uskon. Tosin 50-luvun PAF-mikeistä ei o kokemuksia sattuneesta syystä, mutta 60-lukuisista kyllä. Niihin noita vertasinkin aiemmin. Tosiaan Zeppeliniä rankemmat hommat tarttee eri mikit. Onkos kukaan tässä ketjussa maininnut niitä vanhoja Fenix LP-opioita? Niitähän jengi yhteen aikaan kehui kovasti. Oisko sellasesta Tokain vaihtoehdoksi? Eiks ne just tota hintaluokkaa, kai.. Ja tähän herrojen massi keskusteluun joka eli ja loppuikin kai jo tässä LP-ketjussa, vielä vähän bensaa liekkeihin. Muistuttaisin vanhasta taloustieteen viisaudesta, että varakkuuden mitta ei ole se kuinka paljon omistaa, vaan kuinka paljon kuluttaa.. :D All I wanna do is drink as much as I can. That's why I'm a member of a Heavy Metal band. | |
![]() 14.10.2017 22:46:06 (muokattu 14.10.2017 22:47:20) | |
Ahaa.. Ok. Jos kerran seinäkoristekin pitää olla, sit japsi Tokai tai Burny. Mun Toksu on Quilted Maple kannella tai siis kai viilulla ja on nätti kyllä :) All I wanna do is drink as much as I can. That's why I'm a member of a Heavy Metal band. | |
![]() 14.10.2017 22:46:54 (muokattu 14.10.2017 22:48:29) | |
tuskiz: Onko sulla koskaan ollut niin paljon rahaa että voisit henkkoht allekirjoittaa mitään tosta soopasta, vai tuliko vaan Wikipediasta luettua? En minä ainakaan töissä esim. kävisi jossen saisi siltä edes jotain korvausta, on mulla parempaakin tekemistä. Raha on se joka tätä maailmaa pyörittää ja jolla esim. hyviä Les Pauleja saa, ne joilla sitä on paljon on takuulla onnellisemmassa asemassa kuin ne joilla sitä on vähän tai ei ollenkaan, ihan millä vain osa-alueella. Muu puhe on köyhien luomaa itsepetosta ja totaallisen epätoivon välttelemistä. Itse ainakin väitän ja olen useasti pohtinut että jos se 90 milliä joku perjantai sieltä pamahtaisi niin kyllä ainakin kaikki musaan liittyvät fantasiat kuolisivat. Ei tekisi enää keikkaa kun ei viittisi nähdä vaivaa ittensä myymiseen ja ilmatteeks ei kehtais. Ja kun voisi tilata rekalla thommin varaston kononaisuudessaan omalle takapihalle niin oisko se niin kivaa niitä kitaroita fiilistellä? | |
![]() 14.10.2017 22:49:16 (muokattu 15.10.2017 08:15:18) | |
virhe | |
![]() 14.10.2017 22:57:53 (muokattu 14.10.2017 22:59:23) | |
The Jack: Tokai yritti ainakin aiemmin jäljitellä mikeillään mahdollisimman paljon 50-luvun PAF-mikkejä, ja hyvät vintagesoundit noista lähteekiin. Muutaman päivän tuli fiilisteltyä hyvien cleanien kanssa, mutta kun eivät oikein taivu Led Zeppeliniä rankempaan menoon niin vaihtoon menivät. Demppaus vähänkään kovemmilla säröillä oli mössöistä sotkua. @ The Jack & @ketjun aloittaja: Epiphone kokemusten perusteella asia on juurikin näin, eli vintagehommat toimii niillä vakiomikeillä, mutta demppaus kovemmilla säröillä onkin sitten toinen juttu. Vastaavasti taas Gibsonin LP Studiolla demppauskin toimi vallan mainiosti. Taisi olla mikkeinä Burstbucker pro:t. Gibsoni oli mun ensimmäinen vakavasti otettava kitara mihin ei tarvinnut vaihtaa mikkejä hevi/rokkihommiin. Eli Tokai ja Epiphone toiminevat ihan ok niillä vakiomikeillä tiettyyn genreen, mutta juurikin demppikomppihommiin voi joutua vaihtelemaan mikkejä tai käyttämään equa kitaran ja vahvarin välissä. Mutta tuo mikkien vaihto ei ole mikään pakollinen juttu, kuten täällä on aikain saatossa kirjoiteltu. Oman kokemukseni perusteella kylläkin Epi LP 2011 malliin vaihtamani Seymour Duncanin Jazz+JB setti avasi aivan uuden ulottuvuuden soundin tarkkuuteen ja toi uutta iloa heviriffien soittamiseen. @ monelle muulle ketjuun kirjoittaneelle jälkikirjoituksena: Ottakaa vähän maltillisemmin sitä kuperkeikkaöljyä. On aika levotonta offtopiccia. Laittakaa nuo rölöt ennemmin sinne vapaaseen keskusteluun. Tieto lisää tuskaa ja turha tieto turhaa tuskaa...Ja niin päin pois... | |
![]() 14.10.2017 22:58:44 | |
McLeach: Itse ainakin väitän ja olen useasti pohtinut että jos se 90 milliä joku perjantai sieltä pamahtaisi niin kyllä ainakin kaikki musaan liittyvät fantasiat kuolisivat. Ei tekisi enää keikkaa kun ei viittisi nähdä vaivaa ittensä myymiseen ja ilmatteeks ei kehtais. Ja kun voisi tilata rekalla thommin varaston kononaisuudessaan omalle takapihalle niin oisko se niin kivaa niitä kitaroita fiilistellä? Anteeksi mutta miksi pitää ottaa aina nää äärivaihtoehdot ? Jos vaikka saisit 100.000- 500.000 Euroo, niin hajoaisitko täydellisesti ? Ei vaan voisit huoletta ostaa sen kitaran ja vahvistimen joita olet aina halunnut, voit tehdä ihan muutakin kivaa esim. perheen iloksi. Ja jäisi säästöönkin pahan päivän varalle. En mäkään halua 90 millä saada, ei ole tervettä enää. Taidetaan olla jo aika kaukana AP:kysymyksestä... | |
![]() 14.10.2017 23:02:44 | |
Jos tämä rölö jatkuu ja jatkuu, joudutaan ottamaan käyttöön kovat keinot, eli "tonnin seteli"-ilme : https://goo.gl/images/bD3W6K Tieto lisää tuskaa ja turha tieto turhaa tuskaa...Ja niin päin pois... | |
![]() 14.10.2017 23:06:19 (muokattu 15.10.2017 22:05:58) | |
varmaankin näin. | |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)