Kitarat: kitarakamat ›

Ruokankaalle olisi kysymys.
 
Näin jälkikäteen viisastellen mitä olette tehneet oikein tämän hetkiseen asemaan päästäksenne?
 
Teollisuudessa kun itse työskentelen niin tiedän pelin olevan raaka ja kova.

delarco: Ihan persaukisena tuumailen, mutta jotenkin mutuna, ihan kun olis tässä muutaman vuoden periodilla hinnat vähän pompsahtaneet.
 
Meidän kitaramallien 'alkaen' hinnat ovat olleet nykyisen tasoisia lähes kymmenen vuotta. No, toki inflaatiota on paikkailtu, mutta sille ei tietenkään minkään mahda.
 
Joidenkin tiettyjen optioiden hinnat puolestaan on todellakin pompsahtaneet - eritoten näin on käynyt kaikkein hienoimmille koivukansille. Syynä se että kyseiset puut vietiin meiltä käsistä, ja se on ihan aikuisten oikeasti niin harvinaista tavaraa että kysyntää oli pakko hillitä hinnan nostolla.
 
Hyvä uutinen on tässä: Hieno puun kuvio ei vaikuta saundiin parantavasti. Eli toistamiseen - sitä kalleinta ei tarvitse ostaa saadakseen meiltä hyvän kitaran. Joka ikinen valmistamamme soitin tehdään samalla pieteetillä, oli hintalappu mikä hyvänsä. Kalleimmissa yksilöissä on tyypillisesti harvinaista puuta sekä paljon työlästä koristelua (inlay tms). Pulttikaulaisten kitaroiden 'alkaen' hinnat halvempia kuin liimaliitoskaulaisten jne. Nää on kaikki kai aika ymmärrettäviä juttuja.
 
Tiedän, että meidän kitarat ovat kalliimpia kuin monen muun pikkupajan. En ala sitäkään pyytelemään anteeksi, vaan totean että kokonaisuuden huomioon ottaen en käsitä miten voisimme näitä halvemmalla tehdä ilman että yrityksen jatkuvuus vaarantuisi. Enkä myöskään (onneksi) osaa keksiä mitään miten voisimme tehdä soittimia paremmin kuin nyt teemme...

LaMotta: Ruokankaalle olisi kysymys.
 
Näin jälkikäteen viisastellen mitä olette tehneet oikein tämän hetkiseen asemaan päästäksenne?
 
Teollisuudessa kun itse työskentelen niin tiedän pelin olevan raaka ja kova.
 
Hyvä kysymys. Ja laaja... Jonain päivänä ehkä kirjoitan aiheesta kirjan, mutta siihen saakka täytyy vaan tyytyä raapimaan pintaa...
 
Lainaan tässä kohtaa hyvää ystävääni Matias Kupiaista, joka kiteyttää hänestä teettämässämme minidokkarissa jotenkin tähän tapaan: "Lahjoilla pääsee tiettyyn pisteeseen, mutta sen jälkeen se on omasta päättäväisyydestä kiinni - se on ihan omissa käsissä mitä lahjoillaan tekee." Täällä video: https://youtu.be/tiethYEUf7Q
 
Olen tehnyt 25 vuotta (soitinrakennusopinnot mukaan lukien) kovaa duunia (liiankin kovaa - työn alttarille on uhrattu monenlaista, kuten yksi avioliitto yms...) enkä ole antanut periksi vaikka moneen kertaan on kölin alta vedettykin. Aina olen noussut pystyyn ja jatkanut eteenpäin. Omista vahvuuksistani nostaisin kitaranrakennuslahjojen/-taitojen yläpuolelle jopa ehkä sen, että en ole koskaan jäänyt verstaalle murjottamaan ja odottamaan josko joku tulisi ostamaan, vaan sen sijaan olen uskaltautunut olemaan sosiaalinen, etsimään asiakkaita, näyttäytymään messuilla, jne. Eikä riitä että kerran kokeilee - tai kaksi kertaa - tai viisi kertaa. Se on elämän mittainen duuni. Tietysti on ollut onneakin matkassa, sekä hyviä opettajia ja esikuvia.
 
On tosiaan aika laaja aihe. Jääköön tähän tällä kertaa.
 
Idea. Kerätkää muusikoiden.net jengistä delegaatio ja tulkaa joukolla tutustumaan pajaamme. Mielellään kerron meidän touhuista enemmän ja näytän miten kitaroita meillä tehdään. :)

Juha Ruokangas:
 
Idea. Kerätkää muusikoiden.net jengistä delegaatio ja tulkaa joukolla tutustumaan pajaamme. Mielellään kerron meidän touhuista enemmän ja näytän miten kitaroita meillä tehdään. :)
 
Hep Mukana!!

Juha Ruokangas: Hyvä kysymys. Ja laaja... Jonain päivänä ehkä kirjoitan aiheesta kirjan, mutta siihen saakka täytyy vaan tyytyä raapimaan pintaa...
 
Lainaan tässä kohtaa hyvää ystävääni Matias Kupiaista, joka kiteyttää hänestä teettämässämme minidokkarissa jotenkin tähän tapaan: "Lahjoilla pääsee tiettyyn pisteeseen, mutta sen jälkeen se on omasta päättäväisyydestä kiinni - se on ihan omissa käsissä mitä lahjoillaan tekee." Täällä video: https://youtu.be/tiethYEUf7Q
 
Olen tehnyt 25 vuotta (soitinrakennusopinnot mukaan lukien) kovaa duunia (liiankin kovaa - työn alttarille on uhrattu monenlaista, kuten yksi avioliitto yms...) enkä ole antanut periksi vaikka moneen kertaan on kölin alta vedettykin. Aina olen noussut pystyyn ja jatkanut eteenpäin. Omista vahvuuksistani nostaisin kitaranrakennuslahjojen/-taitojen yläpuolelle jopa ehkä sen, että en ole koskaan jäänyt verstaalle murjottamaan ja odottamaan josko joku tulisi ostamaan, vaan sen sijaan olen uskaltautunut olemaan sosiaalinen, etsimään asiakkaita, näyttäytymään messuilla, jne. Eikä riitä että kerran kokeilee - tai kaksi kertaa - tai viisi kertaa. Se on elämän mittainen duuni. Tietysti on ollut onneakin matkassa, sekä hyviä opettajia ja esikuvia.
 
On tosiaan aika laaja aihe. Jääköön tähän tällä kertaa.
 
Idea. Kerätkää muusikoiden.net jengistä delegaatio ja tulkaa joukolla tutustumaan pajaamme. Mielellään kerron meidän touhuista enemmän ja näytän miten kitaroita meillä tehdään. :)
 
Hyvä Juha. Kannattaa olla ylpeä siitä mitä on saanut aikaan. Kun itse tykkää siitä mitä on tekemässä, tämän pienyrittäjän tuskan sietää niin kauan kuin rahat riittää.

harryk: Hyvä Juha. Kannattaa olla ylpeä siitä mitä on saanut aikaan. Kun itse tykkää siitä mitä on tekemässä, tämän pienyrittäjän tuskan sietää niin kauan kuin rahat riittää.
 
Hyvä te molemmat.. =)
Yrittäjän elo se on sellasta, oli ala mikä hyvänsä.
 
Juha Ruokangas:....Idea. Kerätkää muusikoiden.net jengistä delegaatio ja tulkaa joukolla tutustumaan pajaamme. Mielellään kerron meidän touhuista enemmän ja näytän miten kitaroita meillä tehdään. :)
 
Tämähän on sellanen idea että pitää toteuttaa. Ehdottomasti.

steelduck: Hep Mukana!!
 
Täältä myös hep!

Avasin ihan omin lupineni asiasta erillisen ketjun, ettei mee tämä kitara-aiheinen tuon ekskursion suunnitteluketjuksi, OK?
Palaamme asiaan!

milahtee: Jos ei CNC-koneita, niin voisi olettaa, että tuon kokoluokan yrityksessä olisi käytössä ainakin kopiojyrsimet. Ja hyvä näin. Joskus ihmetyttää tämä hand made -hypetys. Ikäänkuin linkkarilla ja taltalla syntyisi se Graalin malja. Tuotannossa käytettävien koneiden kehitys on mahdollistanut tiukemmat toleranssit ja sitä kautta paremmat soittimet. Halvoissakaan kitaroissa ei näe nykyään väljiä kaulataskuja. Soitinrakentajan ammattitaidon merkitys korostuu designissa, puiden valinnassa ja viimeistelyssä.
 
Ajattelen ihan samalla tavalla. Kyllähän tietokoneita ja automaatiota kannattaa käyttää kun siitä saa tarkkuutta ja tasalaatuisuutta tuotantoon.

Kysymykselläni tarkoitin myös markkinointia, työntekijöitä yms strategioita.

LaMotta: Kysymykselläni tarkoitin myös markkinointia, työntekijöitä yms strategioita.
 
Minulle on ominaista pyrkiä katsomaan eri tilanteissa asioita lintuperspektiivistä, ja sitä kautta hahmottamaan omaa elämääni - mistä olen tulossa ja minne olen menossa. Tulevaa hahmottelen tyypillisesti aika rohkeasti, isolla pensselillä maalaillen. Tyypillisestä taivaanrannanmaalarista poiketen olen kuitenkin luonteeltani pikemminkin "strategi" - lapsena diggailin Commodore 64 ajoista saakka isoista ja monimutkaisista strategiapeleistä - ja myöhemmin yrityksestäni muodostui minulle eräänlainen "aikuisen pojan hiekkalaatikko", jonka puitteissa olen kokenut voivani suhteellisen vapaasti haaveilla erilaisista jutuista, ja lähteä sitten määrätietoisesti työskentelemään toteuttaakseni haaveeni. Ensin täytyy siis olla visio, jonka jälkeen voi luoda strategian. Tämähän pätee monenlaisiin asioihin elämässä - vaikkapa bänditouhuihin, soittotaitoihin jne.
 
Käytännön esimerkki. Itselläni on aina vähintään viiden vuoden strategia mietittynä tästä hetkestä eteenpäin. Viisi vuotta sitten strategiani pääkohdat (kohdentuen siis vuoteen 2017) olisivat voineet olla vaikkapa jotain tällaista: 1) Uusi 24-nauhainen soitinmalli monipuolisille kitaristeille, 2) Verstasrakennuksen saneeraus ja laajennus, 3) Kaukoidän markkinoille avaus, 4) Yksi uusi soitinrakentaja tiimiin, 5) Uudet nettisivut... jne.
 
Ja jotta tuo viisi vuotta sitten määrittämäni strategia voi realistisesti ajatellen toteutua, meidän tuli luonnollisesti purkaa se palasiksi ja aikatauluttaa yksityiskohtaisempia tehtäviä / projekteja seuraaville vuosille. Ei siis ole sattumaa että meillä on nyt: 1) Aeon kitaramalli, 2) Harvialan Kartanomiljöössä todella toimivat, laajennetut verstastilat, 3) Hyvä uusi kauppias Bangkokissa ja toinen Singaporessa, 4) Jani Rinta-Keturi tiimimme kuudentena jäsenenä, 6) http://ruokangas.com :-) Kaikkien näiden juttujen eteen on tehty määrätietoista duunia paljon. Eivätkä ne ole toteutuneet kaikki samalla kertaa vuonna 2017, vaan yksi kerrallaan viimeisen viiden vuoden kuluessa - ja jokainen noista esimerkkikohdista on vaatinut kovasti pohdintoja, suunnittelua jne...
 
Olen toiminut tähän tapaan jo parikymmentä vuotta, ja tärkein hyöty tällaisesta toimintatavasta lienee se, että meillä on aina olemassa ikäänkuin tähtäyspiste tulevaisuudessa - strategia toimii meille kompassina, näyttäen suunnan johon laiva kulkee. Kun on olemassa tällainen runko kaikelle tekemiselle, niin se helpottaa monenlaista päätöksentekoa - aina on olemassa oma strategiamme johon peilata uusia ideoita tai ehdotuksia: "tukeeko tämä strategiaamme, vai onko se ristiriidassa?"... jne. Tämä "työn filosofia" on myös auttanut meitä ymmärtämään pitkäjänteisyyden voiman. Kun rahaa on käytettävissä vähän ja tiimi on pieni, niin on pakko oppia olemaan kärsivällinen. Minulla on ollut monta sellaista solmukohtaa matkan varrella että olisi tehnyt mieli pistää pillit pussiin ja mennä oikeisiin töihin - mutta niissäkin tilanteissa "suuren suunnitelmani" olemassaolo on aina auttanut takaisin ladulle.
 
Aihe on tosiaan varsin laaja. Nyt täytyy alkaa töihin! Sen kirjan jos joskus kirjoittaisi...

Juha Ruokangas: Minulle on ominaista pyrkiä katsomaan eri tilanteissa asioita lintuperspektiivistä, ja sitä kautta hahmottamaan omaa elämääni - mistä olen tulossa ja minne olen menossa.
 
Todella arvokkaita neuvoja ja näkemyksiä yrittäjiksi haluaville. Moni neuvosi tuntuisi olevan sovellettavissa tosiaan ihan elämään ylipäänsäkin eli hienoa, että jaat kokemuksen kautta saamaasi tietoa näin eteenpäin.

Laama666: Ajattelen ihan samalla tavalla. Kyllähän tietokoneita ja automaatiota kannattaa käyttää kun siitä saa tarkkuutta ja tasalaatuisuutta tuotantoon.
 
Tässäkin asiassa ajattelen enemmän kokonaisuutta kuin jotain tiettyä osatekijää yksin. CNC palvelisi hyvin etenkin sarjatyömäistä tuotantoa, ja tietyin edellytyksin toki yksilöllistenkin soittimien valmistusta. Meillä kuitenkin on tehty tietoinen valinta, ettei astuta "automaation polulle" ensinkään. Syynä se, että meillä ei tehdä sarjatyötä lainkaan. Tiimini jäsenet ovat kaikki koulutukseltaan soitinrakentajia, ja jokainen Ruokangas -kitara on yhden tiimini rakentajan valmistama. Tämä on hyvin epätyypillinen tapa sähkökitaravalmistajalle - mutta juontaa juurensa vanhan ajan espanjalaiseen klassisten kitaroiden rakennustapaan, jossa mestari opetti kisälleilleen kokonaisten soittimien valmistuksen, ja sitten joko tehtiin tiimissä sen "alkuperäisen mestarin" suunnittelemia kitaroita kuten meillä tehdään - tai vaihtoehtoisesti oppipoika lähti lopulta omille teilleen ja alkoi tehdä kitaroita omalla nimellään.
 
Karkeasti ottaen on niin että sarjatyö keksittiin alun perin jotta voidaan tehdä asioita (T-Ford oli se maailman ensimmäinen oikea sarjatyötuote, kaiketi) nopeammin, tehokkaammin, halvemmalla. Lisäksi sarjatyön ominainen piirre on, että työvaiheet pilkotaan yksinkertaisiin osasiin, jolloin kullekin työntekijälle jää pieni vastuualue hoidettavaksi. Tästä seuraa myös se sarjatyön vahvuus, että työntekijät on helppo korvata uusilla - eli yritys ei ole tällä tavoin niin haavoittuva eikä tietyistä työntekijöistä riippuvainen.
 
Meillä taas ei ole mitään halua tehdä kitaroitamme nopeammin, tehokkaammin tai halvemmalla. Sen sijaan pyrimme tekemään työmme hitaammin, tarkemmin ja paremmin. Sarjatyö on tappavan tylsää, ja sitäkään emme halua. Kukin meistä on opiskellut soitinrakentajiksi jotta saa tehdä soittimia - ja tätä pyrimme toteuttamaan.
 
Tästä huolimatta tietyille ratkaisuillemme ei oikeastaan ole mitään puhtaasti järjellistä syytä, vaan yksinkertaisesti vibat määrittää. Romantiikkaa pitää olla ja lahkeen lepattaa. Me diggaillaan tehdä näin, ja siksi tehdään. Ja tänä päivänä on todellinen harvinaisuus löytää meidän pajan kokoinen kitaraverstas jolla ei ole CNC:tä. Tämän koimme joskus muinoin taakaksi, kun olimme niin vanhanaikaisia - mutta sittemmin olen oivaltanut että se onkin vahvuus. Täytyy erottua joukosta - ja meidän työn filosofiamme on nykyisin jo ihan aidosti erilaistava tekijä, josta moni kokee saavansa lisäarvoa soittimelle. Joukosta erottumisesta puolestaan on kirjoitettu tukuttain kirjoja. 'Differentiate Or Die' lienee yksi parhaista - tai 'Blue Ocean Strategies' on toinen hyvä - niille joita tämmöinen yhtensorttinen nörtteily siis kiinnostaa...

Juha Ruokangas: Tässäkin asiassa ajattelen enemmän kokonaisuutta kuin jotain tiettyä osatekijää yksin. CNC palvelisi hyvin etenkin sarjatyömäistä tuotantoa, ja tietyin edellytyksin toki yksilöllistenkin soittimien valmistusta. Meillä kuitenkin on tehty tietoinen valinta, ettei astuta "automaation polulle" ensinkään. Syynä se, että meillä ei tehdä sarjatyötä lainkaan.
 
Ymmärrän hyvin näkökantasi ja filosofianne, se oli selkeästi perusteltu ja sille on tilausta. Toivon bisneksillenne pitkää ikää ja menestystä.
 
Mutta oma henkilökohtainen näkemykseni on tältä osin vastakkainen eli en kitaran potentiaalisena ostajana haluaisi maksaa siitä, että joku mestarirakentaja on käsin vaikka sahaillut puuta. Minulle siis on ihan samantekevää onko puun sahannut tietokoneen ohjaama robotti vai ihminen kunhan se lopputulos on toivotunlainen. En silti sano, etteikö ihmisen panos olisi edelleen merkittävä.

Jokseenkin näin nimenomaan sarjatyöhön opetetun käsillätekijän näkökulmasta on absurdia miten sataprosenttinen ja hidas käsityö voisi tässä maassa ja tänäpäivinä tuoda mitään järkevää menestystä missään isommassa mittakaavassa, toisaalta jos yritys menestyy juuri ja juuri siten että asiakkaita on sopivasti korreloimaan valmistustahtia, mihin varmasti vaikuttaa absurdi hintapolitiikka, niin tälläisellä mukavalla pintaliidolla suorituspaineitahan ei varmasti ole ja täten ei tarvetta muutokseen.

tuskiz: Jokseenkin näin nimenomaan sarjatyöhön opetetun käsillätekijän näkökulmasta on absurdia miten sataprosenttinen ja hidas käsityö voisi tässä maassa ja tänäpäivinä tuoda mitään järkevää menestystä missään isommassa mittakaavassa, toisaalta jos yritys menestyy juuri ja juuri siten että asiakkaita on sopivasti korreloimaan valmistustahtia, mihin varmasti vaikuttaa absurdi hintapolitiikka, niin tälläisellä mukavalla pintaliidolla suorituspaineitahan ei varmasti ole ja täten ei tarvetta muutokseen.
 
Onhan tuossa tietty logiikkansa takana, mutta aika tylyä tekstiä kirjoitit Juhalle.
 
En itsekään näe tätä käsityön tuomaa lisäarvoa, sillä uskon, että tietokoneohjattu robotti tekee yhtä tarkkaa jälkeä ellei joskus parempaakin. Ja robotti toistaa sen tylsän mekaanisen työnsä samaan tahtiin väsymättä, nopeasti ja tehokkaasti. En henkilökohtaisesti kykene uskomaan siihen, että ihmisen tekemä sama työ vaikuttaisi lopputulokseen lisäten siihen jonkin maagisen mojon. Näkisin robottitekniikan vain taltan ja vasaran laajennoksena, se on sitä nykyaikaa ja uuden ajan työkaluja, joita voi mielestäni hyödyntää menettämättä työn sielukkuutta ja palkitsevuutta.
 
Mutta Juhahan selitti, että heillä on tällainen romanttinen filosofia, jossa tehdään hommat vanhanaikaisesti käsipelillä. Ehkä he ovat tyytyväisiä tähän eivätkä haekaan mitään megaluokan kasvua firmalleen. Joillekin ostajille myös tuntuu olevan tärkeää millä prosessilla lopputulos on saatu aikaan ja he ovat valmiita odottamaan pitempään ja maksamaan pyydetyn summan.
 
Ei kai meillä ole oikeutta tyrmätä tuotakaan ajattelutapaa jos se tekee tekijät ja ostajat onnellisiksi.

Shredator: Kuulostaa köyhien puheelta.
 
Itselläni Tsekkiläinen viulu mikä maksaa n.15 000e ja on hintansa väärti. Jousi maksaa sellaiset 2000ecee ja sekin ihan hyvä, joskin tiedän että nämä uudet jouset ovat nykyään vähintäänkin yhtä hyviä ja ovat ammattilaisten käytössä suosittuja, hintana vaan sellaset 300e.
En edelleenkään suostu uskomaan että sähkökitaroissa on niin suuri merkitys esim.käytetyn puun osalta että hinta kipuaa käsittämättömiin svääreihin.
Kaikki kunnia toki kotimaiselle yrittäjyydelle ja ymmärrän toki että hintaa pitää monestakin syystä nostaa.
Nostaahan kaikki tämä jo toki soittajan eri tasolle jos kitarassa lukee R tms. Siihen tämä tuntuu enimmäkseen nojaavan.

Hienoa, että on vielä yrittäjiä, jotka teettää työn käsityöntä kovalla ammattitaidolla robottien sijaan ja vielä pitää firman terveellä pohjalla ja arvostaa ihmisen käden työtä sekä menestyy tällä tavoin ja tietysti on hyvä, että tälläiselle yrittäjälle löytyy myös ostajia, jotka takaavat sen, että yritys voi elää ja menestyä sekä jatkaa toimintaa.

pappasfin: Hienoa, että on vielä yrittäjiä, jotka teettää työn käsityöntä kovalla ammattitaidolla robottien sijaan ja vielä pitää firman terveellä pohjalla ja arvostaa ihmisen käden työtä sekä menestyy tällä tavoin ja tietysti on hyvä, että tälläiselle yrittäjälle löytyy myös ostajia, jotka takaavat sen, että yritys voi elää ja menestyä sekä jatkaa toimintaa.
 
Oletko muuten sitä mieltä, että robotti tekee huonoa työtä eli onko lopputulos sinusta parempi jos tiedät, että ihminen on sen käsipelillä tehnyt?
 
Monella alalla automatisaatio on muuttanut työn luonnetta. Esimerkiksi tällä tietokonealalla, jolla minä työskelen, oli ohjelmistokehityksen alkutaipaleella olemassa vain raakaa CPU:n läheistä konekieltä. Sitä kirjoitettiin käsin työn ja tuskan kautta. Siten keksittiin symbolinen assembler, jossa konekäskyt oli mm. korvattu vähän ihmiselle ymmärrettävimmillä symboleilla ja muitakin helpotuksia tuli ohjelmoijan työhön. Kuitenkin käsityötä tehtiin edelleen hyvin lähellä tietokoneen rautaa ja CPU:ta.
 
Mutta sitten keksittiin, että ihmisen on helpompi ajatella korkeamman tason kielillä ja syntyi Fortraninin kaltaisia abstraktimpia kieliä, jotka olivat ihmiselle helpompia käyttää, mutta kauempana koneesta. Nämä myös vähensivät merkittävästi käsityön tarvetta ja alkuun kääntäjäohjelmia saatettiin halveksia ja pidettiin parempana, että ihminen nysväisi edelleen assemblerilla vaan kaiken. Kuitenkin kehitys tuli siihen pisteeseen, että kääntäjäohjelmistoista kehittyi niin loistavia, että assembler-ohjelmoinnille on nykyään enää hyvin rajallisia käyttökohteita.
 
Nuo kääntäjäohjelmistot ovat minusta samalla viivalla robottiteknologian kanssa. Nykyään ihminen voi keskittyä ohjelmoimaan robotin tekemään mekaanisen työn. Ja lopputulos on siistiä.
 
Asuuko kukaan muuten puutalossa? Pitäisikö tukit ja lankutkin jonkun työpajassaan pokasahalla käsin sahata, jotta asuntoon voisi muuttaa? Vai riittääkö talon mojoon, että koneet hoitavat?