| Aihe: Oletko "juuttunut" tietylle tasolle? | |
|---|
|
Onko sinulla koskaan tullut mieleen soiteltuasi, että empä taida tästä enää paremmaksi kehittyä tai ei ole tarviskaan?
Omalta osaltani luulen että "huippu" on jo saavutettu kun MS-tauti diagnoosin jälkeen soittelu on vähentynyt, mahtaisiko sitä enää kyetäkään parempaan tai olisiko terveenäkään voinut.. Ei taida enää soittotaidot kummentua, kai oon ihan OK, mutta hypernopeat soolot eivät kerinneet opiskelulistalle ennenkuin tuli neurologinen "este". |
|
No mulla on ollut vuosien varrella useinkin semmoisia kohtia jossa on tuntunut, että junnaa paikallaan, mutta en ole ajatellut "juuttuneeni" millekään tasolle. Se johtuu varmaan siitä, että en ajattele soittotaitoa "lineaarisena" päämäärään pyrkivänä prosessina, vaan matkana. Tai alussa tietenkin kiinnitin soittotaitoon enemmän vertailevaa huomiota ja mietin olenko jollakin tasolla ja olenko muiden soittajien veroinen instrumentin taitaja. Mutta myöhemmin (en osaa sanoa tarkkaan koska) olen kääntynyt ajattelmaan että "soittotaito" on jollakin tapaa mielemme luoma illuusio tai tapa jäsentää musiikin parissa tekemisen syy- ja seuraussuhteita. Että soittotaito on oikeasti aina suhteessa siihen musiikkiin jota ilmaisemme ja jos en voi oppia soittamaan kuin Ukko Noan, niin soitan sitten sitä :-). Tai että instrumentin hallinta riittää soittamisen substannsiksi vain tiettyyn rajaan saakka ja itselläni tuli aika pian mieleen kysymykset ilmaisun syvemmistä merkityksistä ja siitä tarkoituksesta mitä se soittotaitokin palvelee.
Minun ei tee yhtään mieli viisastella kohtaamasi sairauden kustannuksella (rankka juttu, voimia sinulle). Jotenkin vaan tulee mieleen, että "esteet" ja niiden kiertäminen on niitä luovia olotiloja jolloin tekemisemme aina saa uuden suunnan ja samalla kun näyttää siltä, että menetämme jotakin niin meille myös tarjoutuu tilaisuus löytää jotakin muuta. Toivon todella, että kommenttini ei vaikuttaisi silmissäsi vähättelevältä. Tarkoitukseni on vain muistuttaa, että elämä on ihmeellinen seikkailu ja vaikka emme voi valita mitä se eteemme tuo, niin voimme vaikuttaa miten siihen suhtaudumme. Toivon, että Djangon Reinhaardin, Jason Backerin, Les Paulin, ..... ja monien muiden kaltaistensa suurten mestareiden tarinat toisivat lohtua, mutta myös toivoa siitä että joskus rajutkin elämän vastoinkäymiset voivat olla tie ennennäkemättömään luovuuteen.
Ei tietenkään se ole helppoa tai itsestään selvää enkä tiedä minkälaisen kriisin keskellä olet. Se että otat asian rohkeasti esille, tarkoittaa toivottavasti sitä että et loukkaannu minun setämäisestä kommentistani.
Elämä reiässä on rattoisaa...... |
|
@hallu, en loukkaantunut kirjoituksestasi, siellähän on viisaita sanoja seassa. =)
Kiitos voimatoivotuksista! |
|
Soittajana voi mielestäni kehittyä vaikka tekniikka ei menisikään eteenpäin... ainakin omassa soitossa tuntuu, että nopeammat liruttelut otetaan kehiin sitten kun ideat alkavat olla vähissä eikä mitään "painavampaa sanottavaa" enää löydy. Haluaisin soittaa kekseliäämmin ja yllättää edes itseni vähän useammin.
En ole musiikin asiantuntija. |
|
Musikaalisuudessa on kyse ihan muusta kuin sormien viuhumisesta. Siispä niin kauan kuin korvat ja pää pelaavat, kehittymiselle muusikkona ei ole estettä. Joskus fysikaalinen este saattaa jopa olla siunaus, kun on pakkokin keskittyä muihin aspekteihin musiikissa kuin pelkkään soittotekniikkaan. Säveltää voi hyvänen aika vaikka kokonaan ilman käsiä. |
 ÄrGee
29.08.2017 01:35:11 (muokattu 29.08.2017 01:38:18) | |
|
Jucciz: Musikaalisuudessa on kyse ihan muusta kuin sormien viuhumisesta. Siispä niin kauan kuin korvat ja pää pelaavat, kehittymiselle muusikkona ei ole estettä. Joskus fysikaalinen este saattaa jopa olla siunaus, kun on pakkokin keskittyä muihin aspekteihin musiikissa kuin pelkkään soittotekniikkaan. Säveltää voi hyvänen aika vaikka kokonaan ilman käsiä.
Sormien viuhuminen tai musikaalisuus eivät ole mitenkään toisensa pois sulkevia asioita, joita tulisi käsitellä noin mustavalkoisesti. Maailmassa on paljon kitaristeja, joilta taipuu kumpikin. Mitä tulee kehittymiseen, niin se on aina mahdollista ellei ole jonkinlaista fyysistä tai neurologista estettä sille.
Itse tajusin tänään viimeinkin pikaisella vilkaisulla miten Symphony X:n Sea Of Lies -kappaleessa oleva tapping lick soitetaan :)
https://youtu.be/PG2804ggsI0?t=128
TO THE STARS!!! Ibanez-pervo. Fanipoika-kortti taitaa olla tämän foorumin Hitler-/olkinukke-/natsikortti -Rumple |
|
ÄrGee: Sormien viuhuminen tai musikaalisuus eivät ole mitenkään toisensa pois sulkevia asioita, joita tulisi käsitellä noin mustavalkoisesti.
Älä lue tekstejäni niin mustavalkoisesti, niin huomaat, etten missään nimessä käsitellyt noita asioita toisiaan poissulkevina. |
 pliksu
29.08.2017 15:21:25 (muokattu 29.08.2017 15:22:04) | |
|
Kovin harvoinhan sitä mitään ihmeellistä oivaltaa. Aina sitä iltaisin on kitara sylissä ja tulee "nuudlailtua" niitä samoja pentatonisia ees taas (perjantaisin saatan jo vähän varioida). Varsinainen edistyminen on kyllä tollasella asenteella niin marginaalista, että pahapa sitä viikottaista edistymistä on mitata. Sen sijaan, jos tuommosta soiton dynamiikkaa ja tatsia miettii, niin uskon että oon kehittynyt huimasti esimerkiksi vuoden parin takaiseen.
Eli kyllä sitä joka soittokerralla edistää ainakin tiiviimpää suhdetta siihen instrumenttiin, vaikka soitettujen nuottien määrä per aikayksikkö ei kasvaisikaan.
And there ain't nothin' like a friend who can tell you you're just pissin' in the wind. |
|
hallu: Jotenkin vaan tulee mieleen, että "esteet" ja niiden kiertäminen on niitä luovia olotiloja jolloin tekemisemme aina saa uuden suunnan ja samalla kun näyttää siltä, että menetämme jotakin niin meille myös tarjoutuu tilaisuus löytää jotakin muuta. Toivon todella, että kommenttini ei vaikuttaisi silmissäsi vähättelevältä. Tarkoitukseni on vain muistuttaa, että elämä on ihmeellinen seikkailu ja vaikka emme voi valita mitä se eteemme tuo, niin voimme vaikuttaa miten siihen suhtaudumme. Toivon, että Djangon Reinhaardin, Jason Backerin, Les Paulin, ..... ja monien muiden kaltaistensa suurten mestareiden tarinat toisivat lohtua, mutta myös toivoa siitä että joskus rajutkin elämän vastoinkäymiset voivat olla tie ennennäkemättömään luovuuteen.
Tuo on kyllä erittäin hienosti sanottu. |
 Osteri
29.08.2017 21:23:57 (muokattu 29.08.2017 21:25:35) | |
|
Oma "kehittyminen" hidastuu siinä vaiheessa kun jää junnaamaan sitä musaa mitä haluaa soittaa. Siis jos saa soittaa sitä mitä haluaa ja se riittää, niin tokihan se vaikuttaa. Kyllä peräkammareista ja autotalleista tulee tänä päivänä parikymppisiä virtuooseja sillä tasolla mitä en itse koskaan tule saavuttamaan. Mutta oleellista on itselle se, että pärjää siinä mitä haluaa soittaa ja saa sen kuulostamaan hyvälle.
Pitää vaan hyväksyä se, että hyvän tason suoritus on jo hyvää, ei ole mikään pakko olla ykkönen. Sekin, että aina on parempia soittajia ja aina on myös heikompia soittajia.
- Rock ... erityisesti kasarirock ! - |
 Lunnu
29.08.2017 22:43:11 (muokattu 29.08.2017 22:44:01) | |
|
Kefiiri: Soittajana voi mielestäni kehittyä vaikka tekniikka ei menisikään eteenpäin... ainakin omassa soitossa tuntuu, että nopeammat liruttelut otetaan kehiin sitten kun ideat alkavat olla vähissä eikä mitään "painavampaa sanottavaa" enää löydy. Haluaisin soittaa kekseliäämmin ja yllättää edes itseni vähän useammin.
Mä olen joskus huomannut sellaista että kun joskus on pidempi tauko treenien suhteen (esim pari kolme kuukautta) eikä muutenkaan tule kovin intensiivisesti hybisteltyä kitaraa niin voi käydäkin silleen että löytää jotain ihan uusia juttuja kun soittelut bändin kanssa taas alkaa.
Sitä ikäänkuin tyhjentää kaalinsa niistä vanhoista jutuista ja päästää tuoreita tilalle. Tekniikka ei välttämättä ole samalla tasolla kuon aktiivisen soittelun kaudella, mutta ehkä sitä sitten keskittyy (tai fiilikset ajaa) nimenomaan niihin jännempiin, erilaisiin sävelkulkuihin.
Nostalgy is not what it used to be |
|
Jucciz: Musikaalisuudessa on kyse ihan muusta kuin sormien viuhumisesta. Siispä niin kauan kuin korvat ja pää pelaavat, kehittymiselle muusikkona ei ole estettä. Joskus fysikaalinen este saattaa jopa olla siunaus, kun on pakkokin keskittyä muihin aspekteihin musiikissa kuin pelkkään soittotekniikkaan. Säveltää voi hyvänen aika vaikka kokonaan ilman käsiä.
Yritän olla kiltti tällä kertaa ja olla täysin samaa mieltä. David Gilmourin nopeus ei päätä huimaa, Djangolla oli kaksi toimivaa sormea ja Jason Becker tilutteli nuorena, mutta sairautensa johdosta säveltää musiikkia enää vain silmiään liikuttelemalla. David Gilmour tulee mieleen parhaiten tuosta fysikaalisen esteen siunauksesta, vaikka noista kolmesta hänellä ei juuri tuota estettä ollutkaan. Mies ei vain koskaan ole keskittynyt nopeutensa parantamiseen ja ehkä juuri sen ansiosta on löytänyt keinon ilmaista itseään juurikin vähillä aineksilla.
Interviewer: "So Frank, you have long hair. Does that make you a woman?"
Frank Zappa: "You have a wooden leg. Does that make you a table?" |
|
qal: Mä olen joskus huomannut sellaista että kun joskus on pidempi tauko treenien suhteen (esim pari kolme kuukautta) eikä muutenkaan tule kovin intensiivisesti hybisteltyä kitaraa niin voi käydäkin silleen että löytää jotain ihan uusia juttuja kun soittelut bändin kanssa taas alkaa.
Sitä ikäänkuin tyhjentää kaalinsa niistä vanhoista jutuista ja päästää tuoreita tilalle. Tekniikka ei välttämättä ole samalla tasolla kuon aktiivisen soittelun kaudella, mutta ehkä sitä sitten keskittyy (tai fiilikset ajaa) nimenomaan niihin jännempiin, erilaisiin sävelkulkuihin.
Joo, se tauko varmaan on hyvä kun sillä aikaa unohtaa ne rutiinijutut mitä tavallisesti tulee soiteltua ja löytää vähän uutta kulmaa biiseihin. Olen ollut huomaavinani saman.
Yksi mikä auttaa myös, on soittaa keikat huonotuulisena. Olen huomannut, että silloin tulee otettua enemmän riskejä soitossa kun ei jaksa olla huolissaan mahdollisista virheistä. Jos sattuu äänittämään tuollaisen vedon, sitä kuunnellessa yllättyy aina positiivisesti :)
En ole musiikin asiantuntija. |
 atct
30.08.2017 16:14:54 | |
|
Kefiiri: Soittajana voi mielestäni kehittyä vaikka tekniikka ei menisikään eteenpäin... ainakin omassa soitossa tuntuu, että nopeammat liruttelut otetaan kehiin sitten kun ideat alkavat olla vähissä eikä mitään "painavampaa sanottavaa" enää löydy.
Kefiiri puhuu asiaa. |
|
Oon, tarkalleen sille tasolle että Al Di Meolan Race With The Devil lähtee vielä 85% nopeudella mutta ei 90%. Tässä olen ollut kohta vuoden
if you mostly play metallica get kirk hammets signature dunlop wahh pedal |
|
Olen juuttunut ja se on hyvä se. |
|
En ole juuttunut tietylle tasolle vaan tietty taso on juuttunut minuun.
(Lausutaan elämään kyllästyneellä äänellä): "Jos ei kiinnosta niin ei tiällä mikkää pakko oo olla. Työ tiijättä missä on ovet." |
|
Olen mielestäni päässyt "nousemaan" tasoilla eri bändieni kautta. Jokaisessa on eri soittajat ja eri vaikutteet, niistä on tullut paljon juttuja poimittua.
Arilla on basso, mutta Ari ei ole basisti? |
|
Teknisesti kyllä, kun tulee niin vähän kitaraa rämpyteltyä. Vähän päässyt niin sanotusti taito ruostumaan kun vähäinen soittelu on bassoon painottunut. Ja muutenkin kun enemmän sormilla soitellut kitaralla(kin), niin plektratekniikka on täysin kadonnut.
Mut sitten taas toisaalta, ymmärrän enemmän nykyään sitä, mitä soitan ja miksi joten jotakin kehitystä on sentään tapahtunut.
"72 naisen kansaa piti nsids sit ryypyn sa9" - haitaripartio |
|
Olen jo vanha käpy ja meinasin heittää pyyhkeen kehään kokonaan, kun mitään edistymistä ei tapahtunut oikeastaan ikinä.
Sitten tänään viritin kitaran avoimeen G:hen ja johan lähti. En ole koskaan aiemmin kokeillut eri virityksiä, mutta nyt tuli kyllä soittamiseen ihan uutta intoa. Ja viimeinkin tajuan Mr. Richardsin soundin. |
| « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
