Elektroniikka ja soitinrakennus ›

Tein vähän nauhatöitä. Kitarassa oli 7,25 tuuman radius ja jossain vaiheessa viilausta huomasin, että kaula ei ollutkaan suorassa.
 
Voi olla että se hiukan vaihtoi asentoa irrottamisen jälkeen, mutta voi olla että mulla myös oli teräsmitta jotenkin huonossa asennossa kun säädin rautaa.
 
Sitten aloin miettiä, että ei se suoruuden mittaus ole välttämättä niin yksinkertaista. Mitä niksejä tai apuvälineitä kitarankorjaaja tässä käytttää? Vai onko kokemus vaan niin hyvä, että se sujuu siinä sivussa ihan itsestään?

Dan Erlewine käyttää pöytää, jossa kaulaan saa jätettyä saman jännityksen kuin kielien kanssa. Pöydässä on säädettäviä tankoja, kuvahaku auttaa varmasti.

Vatupassilla tai suoralla viivaimella katon nauhojen päältä että on suorassa. Ei se sen kummempia vaadi.

Jeszse: Vatupassilla tai suoralla viivaimella katon nauhojen päältä että on suorassa. Ei se sen kummempia vaadi.
 
Mutta jos (ja kun) nauhat ovat kuluneet epätasaisesti? Ajattelin että mittaus pitää katsoa otelaudasta, joka on ehkä vähemmän kulunut kuin nauhat.

GiovanniDiRondo: Mutta jos (ja kun) nauhat ovat kuluneet epätasaisesti? Ajattelin että mittaus pitää katsoa otelaudasta, joka on ehkä vähemmän kulunut kuin nauhat.
 
Nauhojen päältä mittaaminen riittää. Sen lisäks voi käyttää ihan silmiä.

GiovanniDiRondo: Mutta jos (ja kun) nauhat ovat kuluneet epätasaisesti?
Samaa mieltä edellisten kanssa, että käytännössä ei aiheuta ongelmia. Silmä oppii nopeasti katsomaan otelaudan ja viivottimen väliä eikä pelkästään nauhojen yläreunoja (tällä *voi* olla merkitystä, jos kaulaan on hiottu matalammat ylänauhat, eli fallaway).
Jos siellä joku avosointujen nauhoista (tms.) on jossain kohtaa uralla, viivain kertoo valoa vasten katsoessa matalat nauhat.
Mutta voi (ja kannattaakin) ne nauhat tsekata ensimmäiseksi, vaikka fretrocker-tyyppisellä viivainpalalla, tai rakotulkilla, tai työntömitalla.

Moi.
 
GiovanniDiRondo: Sitten aloin miettiä, että ei se suoruuden mittaus ole välttämättä niin yksinkertaista.
 
Riippuu tavoitellusta tarkkuudesta.
 
Perus nauhajumpassa jonka tekee itselleen, tuetta vapaanakin ilman kieliä mitattu (ja hiottu) suoruus on usein riittävä, etenkin jos nauhoissa on reilusti hiontavaraa, jumbot yms.
 
Noin teen yleensä kaikille ostosoittimille (bassot) heti laakista, ja aniharvoin on tullut tarvetta sen tarkempaan paneutumiseen.
 
Soitan kyllä raskaalla kädellä, korkeahkolla actionilla ja suurehkolla reliefillä, joilla kaikilla on suora vaikutus nauhatyön tarkkuusvaatimuksiin ja -vaatimattomuuksiin ;).
 

 
Tilanne muuttuu rankasti jos pyritään mahdollisimman tasaiseen ja matalaan actioniin sekä pieneen reliefiin, tai jos nauhat ovat maniskakokoluokkaa tai erikoisesti kruunatut.
Työkseen tehdessä myös kulutetun ajan suhde saatavaan korvaukseen näyttelee merkittävää osaa tuossa tärkeässä osatyövaiheessa.
 
Tuolloin:
 
ituvirtanen: Dan Erlewine käyttää pöytää, jossa kaulaan saa jätettyä saman jännityksen kuin kielien kanssa. Pöydässä on säädettäviä tankoja...
 
auttaa jo pitkälle vaikka jännitys ei olekaan likipitäenkään sama, koska kielten veto puuttuu tyyten, ainoastaan asento.
Samoin kuin PLEK:issä yms. ilman kielten jännitystä tapahtuvissa nauhojen oikaisuissa.
Asennon stabiilius on kuitenkin ehdoton parannus vapaana työstöön verrattuna, varsinkin puristavalla kaularaudalla varustetuissa kauloissa joissa suoraksi saaminen ei vippaskonsteitta yleensä edes onnistu.
 
Tuolloin myös kolottu viivain auttaa määrittelemään muunmuassa sen olisiko joitain nauhoja syytä vaihtaa, vai joutuuko otelaudan pinnankin suoristamaan ennen nauhojen uusimista.
 
Lähimmäksi todellista tilannetta päästään vaikkapa Rectifyn Katanalla:
http://rectifymaster.com/index.php? … iew=article&id=84&Itemid=98
tai vastaavalla, joilla oikaisu suoritetaan halutulla reliefillä ja kielten ollessa käyttötilannetta vastaavassa jännityksessä.
Tuo eliminoi varsin täydellisesti kaulan ja kaularaudan rakenteesta johtuvat epäloogisuudet taipumassa.
Epäloogisuudet joita varsinkin yhdestä puusta veistetyissä riittää valmistajasta riippumatta.
 

 
GiovanniDiRondo: Mitä niksejä tai apuvälineitä kitarankorjaaja tässä käytttää? Vai onko kokemus vaan niin hyvä, että se sujuu siinä sivussa ihan itsestään?
 
Kokemus on tietysti ehdottomassa avainasemassa, kuten kaikissa muissakin käsityöammateissa.
 
Kokemus myös auttaa määrittelemään kuinka monimutkaisia menetelmiä pitää käyttää maaliin päästäkseen, vai selviääkö simppelimmillä.
Apuvälineitä on toki kehitelty aikojen saatossa vaikka kuinka, osa on käyttökelpoisempia kuin toiset ;).
 
73nd3r:n mainitsemilla fretrockereilla, rakotulkeilla, työntömitalla ja pitkällä viivaimella pääsee varsinkin harrastepuuhailussa ja pienimuotoisessa ansiotoiminnassakin pienin kustannuksin jo melkoisen pitkälle, mutta hifistelyynkin on liki rajattomat mahdollisuudet jos sille tielle tuntee tarvetta lähteä.
 
Vanhan liiton meiningillä on kuitenkin puuhaa suoritettu jo vuosikymmeniä, ja varmasti suoritetaan vastakin.
 
Osa hifistelynä pidetyistä tuotteista kuten vaikkapa Katana tai kolottu viivain, voi osaavissa käsissä kyllä puolestaan myös lyhentää läpimenoaikaa huomattavasti ja/tai parantaa lopputulosta.
Joko suoraan, tai välillisesti ongelmien ajoissa huomaamisen tai mahdollisten hiontakertojen määrän suurenemisen kautta.
 
T:Samuli

basisti1971: Moi.
 

 
Riippuu tavoitellusta tarkkuudesta.
 
Perus nauhajumpassa jonka tekee itselleen, tuetta vapaanakin ilman kieliä mitattu (ja hiottu) suoruus on usein riittävä, etenkin jos nauhoissa on reilusti hiontavaraa, jumbot yms.
 

 
T:Samuli
 
No juu tässä kyseisessä tapauksessa jo ennestään erittäin matalat nauhat olivat vieläpä erittäin kuluneet, niin oltaisiin tarvittu parempaa tarkkuutta.
 
Tavoitekorkeudeksi tuli vain 0,5 mm, joten mittaheitto teki joistakin nauhoista vieläkin matalampia.
 
Tämä oli lähinnä harjoitteluprojekti - vanha autotallista löydetty EKO, ja toisaalta kiinnosti kokeilla miltä tuntuu soittaa todella matalilla nauhoilla.
 
Remppa onnistui nauhojen osalta silti ihan tyydyttävästi ja saan soittimesta ihan toimivan, kunhan muutamia kohtia vielä saan fiksailtua.

Aiheeseen liittyvä kysmys: kun pitäisi nauhoja oikohioa niin mitä edullisia välineitä olette käyttäneet. Ajattelin vaihtoehtona vatupassia josta ottaisin vaaat pois ja siihen hiomapaperi kiinni, mutta onko jotain tiettyä esinettä jonka saisi suoraan kaupan hyllyltä?

Gary Enfield: Aiheeseen liittyvä kysmys: kun pitäisi nauhoja oikohioa niin mitä edullisia välineitä olette käyttäneet. Ajattelin vaihtoehtona vatupassia josta ottaisin vaaat pois ja siihen hiomapaperi kiinni, mutta onko jotain tiettyä esinettä jonka saisi suoraan kaupan hyllyltä?
 
Mä käytin ainakin vatupassia tuohon. Monet muutkin käyttää.

Gary Enfield: Aiheeseen liittyvä kysmys: kun pitäisi nauhoja oikohioa niin mitä edullisia välineitä olette käyttäneet. Ajattelin vaihtoehtona vatupassia josta ottaisin vaaat pois ja siihen hiomapaperi kiinni, mutta onko jotain tiettyä esinettä jonka saisi suoraan kaupan hyllyltä?
 
Halpa hiomakivi, kiinalaiset n. 5 €.
Ostaa suorimman n. 20 cm lattaviilan ja napsaisee päistä pois, jotta saa viilasta tälläisen.
https://www.banzaimusic.com/images/D/30134_1.gif
Voi sitten liimata johonkin kädensijaan (puupalikka), mutta toimii ilmankin. Yksihakkuisella (kuvassa) viilalla saa siistimpää jälkeä kuin normaalilla viilalla.
Tuota Fret Rockeria tai vastaavaa kyllä suosittelen. Monasti kun särinän aiheuttaa vain yksi kohonnut nauha. Säästää paljon aikaa ja vaivaa. Ja myös muista nauhoista ei tule hiottua ainetta pois turhaan.

No joo, joku noista mainituista sittten. Kiitos vastauksista. Hiomakivi oliskin jo valmiiksi laatikossa, enpä tullut ajatelleeksi.

Kandee käydä alumiiniprofiileja myyvästä firmasta kysymässä jos on hukkapaloja neliöputkea...

Yks vinkki: kannattaa pyöristää kärjet/kulmat lattaviilasta (ja kolmioviilasta, jos kruunaa nauhat sellasella), siitä neliö- tms. profiiliputkesta ja kaikista muistakin työkaluista joilla onnistuu mukavasti naarmuttamaan kitaraa ihan vikapaikasta.

73nd3r: Yks vinkki: kannattaa pyöristää kärjet/kulmat lattaviilasta (ja kolmioviilasta, jos kruunaa nauhat sellasella), siitä neliö- tms. profiiliputkesta ja kaikista muistakin työkaluista joilla onnistuu mukavasti naarmuttamaan kitaraa ihan vikapaikasta.
 
Tämä on kyllä hyvä neuvo.

Moi.
 
GiovanniDiRondo: No juu tässä kyseisessä tapauksessa jo ennestään erittäin matalat nauhat olivat vieläpä erittäin kuluneet, niin oltaisiin tarvittu parempaa tarkkuutta.
 
Tavoitekorkeudeksi tuli vain 0,5 mm, joten mittaheitto teki joistakin nauhoista vieläkin matalampia.
 
Joo, vapaana työstäen saa olla melkoinen seppä että saa onnistumaan noin matalat nauhat niin että soittotuntuma pysyy tasaisena läpi kaulan.
 
Jopa Ekon pesäpallomailakaula taipuu työstettäessä ees-taas useampia kymppejä.
 

 
GiovanniDiRondo: Tämä oli lähinnä harjoitteluprojekti - vanha autotallista löydetty EKO, ja toisaalta kiinnosti kokeilla miltä tuntuu soittaa todella matalilla nauhoilla.
 
:)
 
"Fretless Wonder" on varmaan meillä kaikilla ollut jossain vaiheessa kokeilun kohteena, itse en oikein tykännyt kun nuorempana kokeilin.
 
Eko on loistava harjoittelukohde, niitä (70-lukulaisia) kun ei oikein huonommaksikaan saa turattua, ja alkuperäisyys on yleensä tässä vaiheessa jo muinaishistoriaa.
 
Täysin originaalia ei tietenkään kannata muokkauskohteeksi ensimmäisenä valkata, etenkään jos tunnesiderasitteita ei ole, hurjia summia (suhteessa ;)) 70-lukuisistakin maailmalla maksavat.
60-luvun ja toisaalta 80-luvun lankku-Eko:t ovat tietenkin ihan toinen juttu, mutta laatukin oli ihan toista luokkaa.
 

 
GiovanniDiRondo: Remppa onnistui nauhojen osalta silti ihan tyydyttävästi ja saan soittimesta ihan toimivan, kunhan muutamia kohtia vielä saan fiksailtua.
 
Hienoa, mulla noi 70-lukulaiset Kiwi Special ja Manta ovat tiukasti seinäkukkasina.
 
T:Samuli

Moi.
 
Gary Enfield: Aiheeseen liittyvä kysmys: kun pitäisi nauhoja oikohioa niin mitä edullisia välineitä olette käyttäneet. Ajattelin vaihtoehtona vatupassia josta ottaisin vaaat pois ja siihen hiomapaperi kiinni, mutta onko jotain tiettyä esinettä jonka saisi suoraan kaupan hyllyltä?
 
okabass:in luettelo on hyvä pienen budjetin ratkaisu.
(suoran viilan etsiminen ottaa aikaa, mutta kyllä sieltä aina joku riittävän suora yleensä löytyy).
 
Kuten on budjettiratkaisuna myös vatupassikin, eritoten I-palkin muotoinen jolla voi halutessaan kokeilla kielten kanssa "veto päällä" tasoitushiontaa.
Eikä niitä libellejä välttämättä poistaa tarvitse.
Harvoin ovat tiellä nauhojen tasauksessa ja vatupassia saattaa joskus tarvita siihen alkuperäiseenkin käyttötarkoitukseensa.
 
Pitkän kapean paperin/nauhan kiristäminen riittävästi voi olla haastavaa, mutta spray-liima on ainakin mulla osoittautunut varsin toimivaksi ratkaisuksi, ja vaihtaessa on liimajämät on helppo liuottimin poistaa.
 
Nuo ehdotetut teräs ja alskaprofiilit jättäisin poikkileikkaukseltaan symmetrisinäkin rakennepuuhasteluun, eivät ole hiomattomina likipitäenkään riittävän mittatarkkoja nauhojen hiontaan.
 
Tietty, jos palikan hiotuttaa suoraksi jollain pajalla tai nyhrää varmasti suoran kivitason avulla niin suoraksi kuin sattuu saamaan, tuleeehan siitäkin tekemisen ilo.
Ilo, jota ei tule koskaan väheksyä...
 
T:Samuli

basisti1971:
 
Kuten on budjettiratkaisuna myös vatupassikin, eritoten I-palkin muotoinen jolla voi halutessaan kokeilla kielten kanssa "veto päällä" tasoitushiontaa.
Eikä niitä libellejä välttämättä poistaa tarvitse.
Harvoin ovat tiellä nauhojen tasauksessa ja vatupassia saattaa joskus tarvita siihen alkuperäiseenkin käyttötarkoitukseensa.
 
Pitkän kapean paperin/nauhan kiristäminen riittävästi voi olla haastavaa, mutta spray-liima on ainakin mulla osoittautunut varsin toimivaksi ratkaisuksi, ja vaihtaessa on liimajämät on helppo liuottimin poistaa.
 
Ajattelin vanhaa vatupassiani, jossa pystylibellin (mulle uusi sana) pidike on ulkoneva. Vai onko se vaaka pidikkeineen libelli? Joka tapauksessa, kävin jo hakemassa uuden vatupassin jossa tämä ei tosiaankaan ole ongelma, libellit saa jäädä.
Joo, näin olin sen ajatellut tekeväni kuin tässä kuvasit, paperin liimaten. Katsotaan kuis käy. Hyvä kuitenkin kuulla, että en ole ihan harhateillä suunnitelmineni.

Moi.
 
Gary Enfield: Ajattelin vanhaa vatupassiani, jossa pystylibellin (mulle uusi sana) pidike on ulkoneva. Vai onko se vaaka pidikkeineen libelli?
 
Tarkkoja jos ollaan, libelli on se tarkkudesta riippuen enemmän tai vähemmän tynnyrin muotoinen osittain nesteellä täytetty putkenpätkä.
Koska kyseisellä putkella ei yksinään oikein saa mitatuksi yhtään mitään, puhekielessä merkitys käsittää usein mahdollisen tukikehikon, ja joskus pieniä vatupassejakin tituleerataan libelleiksi.
Silmästä ja iiriksestä puhu(i)vat jotkut vanhemmat timpurit.
 

 
Gary Enfield: Joo, näin olin sen ajatellut tekeväni kuin tässä kuvasit, paperin liimaten. Katsotaan kuis käy. Hyvä kuitenkin kuulla, että en ole ihan harhateillä suunnitelmineni.
 
Hyvin siinä käy.
Et ole millään tapaa harhateillä, ko. tapa on ikivanha ja juontanee juurensa niiltä ajoilta jolloin santapaperissa ei santaa vielä ollut, vaan puuta työstettäessä hainnahka hoiti aineenpoiston.
Mahdollisimman suora pinta kun on ollut tavoitteena jo varsin kauan sitten.
 
T:Samuli