Aihe: Neuvoja, kiitos
1
muusikko55
19.06.2017 15:11:50
Ollaan bändin kanssa menemässä sellaiselle alueelle, josta ei ole mitään tietoa.
 
Meillä on tarkoitus Heinäkuussa tehdä ensimmäinen omakustanteinen single, vain yksi kappale tuottajana bändi.
 
Säveltäjä, sanoittaja, sovittaja on kappaleelle jo olemassa, me ei olla siinä mukana.
Singlejä käytetään bändin keikka markkinointiin, eli tarkoitus olis antaa singlejä ilmaiseksi paikallisradioiden soitettavaksi, sekä Yotube:n tietysti kuunneltavaksi.
Ehkä myös keikkapaikan lavan reunalta pikku rahalla myytäväksi.
 
Mihinkään isoon jakeluun ei ole tarkoitus ryhtyä.
 
Se kysymys, minnekkä kaikkialle ilmoitus pitää tehdä, ja mitä tuo tulee maksamaan?
 
Kiitos neuvoista.
Kefiiri
20.06.2017 10:41:19 (muokattu 20.06.2017 10:43:21)
En malta olla antamatta neuvoa, kun kerran varta vasten pyydetään: laita ensi kerralla aihetta paremmin kuvaava otsikko.
 
Itse aiheesta en välttämättä osaa kauheasti neuvoa, mutta olennaista lienee, onko kukaan levyn tekemiseen osallistuvista Teoston asiakas?
En ole musiikin asiantuntija.
Welho-77
20.06.2017 13:12:43
Kappaleen tekijälle kandee, tai siis hänen oikeuksien haltijalle ilmoittaa ainakin, jos kerta coverbiisi. Tai kyllä siihen vissiin ihan lupa tällaisessa tapauksessa tarvitaan.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)