Lyriikka ›

Perhoset istahtavat portaille
 

 
Kaupunki avartuu peltoihin
ihminen kutistuu iltoihin
perhoset istahtavat portaille,
irvistävät päätylaudat,
saunat lämpenevät suveen.
Voima vihtoo varttani,
kiihtyy niittyni väre,
heinät käyvät limittäin
päin aurinkoa kasvoni
kaitale maata,
ketojen keskelle sinut saatan,
vai olinko ollenkaan
vahvempi kuin tuo heinänkorsi
kivisen maan,
jota sade piiskaa
ja aurinko yrittää kasvattaa.
 
Naura,
se lahja harvoille annetaan
perhoset istahtavat portaille
hartaille ovat toiset kedot,
pelot, kalmankärryt,
säryt ja kivut annan perhosille
ja sille joka laulaa surunsa kauas.
Ihminen kutistuu iltoihin,
mutta sinut vien lemmenvirtoihin,
ketojen keskelle saatan,
vai olinko ollenkaan
vahvempi kuin tuo heinänkorsi
kivisen maan,
jota sade piiskaa
ja aurinko yrittää kasvattaa.
Naura,
se lahja harvoille annetaan
laula,
sillä heikoimmat virtojen yli kannetaan,
vai olinko ollenkaan
vahvempi kuin tuo heinänkorsi,
 
vain nauruihin kiedottu orsi
avotulessa palan,
vai pursi jota ohjaan
yli järven viimeisen kalan.
Naura, se lahja harvoille annetaan.
Kaupunki avartuu peltoihin
ihminen kutistuu iltoihin
perhoset istahtavat portaille,
irvistävät päätylaudat,
mutta sä naurat.
 

 
merja ritala