Aihe: Fame putkinuppi
1 2 3 4 5
jperala
15.05.2017 15:12:13
Tympee Huttunen: No laite on rikki, mikä myyjänä harmittaa itseäni myös ostajan puolesta. Jos ei naljailtaisi asiasta? Annoin mukaan orkkispääteputket, jotka on ehjänä otettu pois aikoinaan. Yksi niistä ei kuitenkaan ollut hehkunut, kun oli testimielessä laitettu paikkaan. Tällä hetkellä veikkaus on, että tuubi on jossain välissä vaurioitunut ja vienyt sulakkeen tai hilan. Selvinnee huomenna.
 
Enkä myyjää syytä mitenkään, laitehan oli kunnossa kun taloon tuli, toki putkien kunto olisi pitännyt todeta jotenkin ennen kun lykkää kiinni. Sanoisinko että hieman huonoa tuuria mukana.
Warwick Thumb 5 bo 1993
J.Nikkanen
15.05.2017 15:26:20
jperala: Putkia ainoastaan vaihdellut, koska yksi oli selkeästi sökö. Kyseessä siis 10 vuotta vanhat putket, voi kuulemma hajotessaan rikkoa muutakin joten selvitellään vielä hetki.
 
Ehjä oli kyllä, toimi pari viikkoa kunnialla kunnes putki sanoi poks. Mukana tuli siis 2 satsia putkia, joista toisessa oli jo yksi rikki valmiiksi, senkin totesin vasta kun olin saannut virrat päälle, ei edes hehkunut ja nähtävästi toisesta satsista meni parin viikon aktiivisen käytön jälkeen.
 
Tai vaihtoehtoisesti kun laitoin rikkinäisen putken kiinni niin se rikkoi jotain ? mutta vikaa on jotain joten turha aiheuttaa enempää vahinkoa.

 
No voi huono! Mutta joo, hommat seis nyt ettei sen enempää mitään sula. Harmillisia hommia nämä kyllä.
J.Nikkanen
15.05.2017 15:28:42 (muokattu 15.05.2017 15:35:35)
Oho ja rok rok!
Pauli Lappalainen
15.05.2017 18:38:20
jperala: Enkä myyjää syytä mitenkään, laitehan oli kunnossa kun taloon tuli, toki putkien kunto olisi pitännyt todeta jotenkin ennen kun lykkää kiinni. Sanoisinko että hieman huonoa tuuria mukana.
 
Ihan entisenä ammattihuoltohenkilönä sanoisin, että oppirahat on maksettava jos noita rupeaa mutulla ropeltamaan.
 
Sitten kun vie ammattilaiselle huoltoon ropelluksen jälkeen, niin hinnoittelu mennee seuraavasti:
 
Peruselektroniikka xx€/h minimiveloitus 0,5h
 
Vaativampi korjaus 1,3 x xx€/h minimiveloitus 0,5h
 
Jos asiakas on yrittänyt korjata laitetta ja purkanut sen hinta on 2,5 x xx€/h ja minimi veloitus 2h
Tympee Huttunen
15.05.2017 19:03:05
Pauli Lappalainen: Ihan entisenä ammattihuoltohenkilönä sanoisin, että oppirahat on maksettava jos noita rupeaa mutulla ropeltamaan.
 
Sitten kun vie ammattilaiselle huoltoon ropelluksen jälkeen, niin hinnoittelu mennee seuraavasti:
 
Peruselektroniikka xx€/h minimiveloitus 0,5h
 
Vaativampi korjaus 1,3 x xx€/h minimiveloitus 0,5h
 
Jos asiakas on yrittänyt korjata laitetta ja purkanut sen hinta on 2,5 x xx€/h ja minimi veloitus 2h

 
Tossa on bias-mittauspisteet takana trimmereineen. Ei siis tarvitse availla biasointia varten.
jperala
15.05.2017 19:05:31
Sulakkeet ehjät, ei toimi kunnolla bias mitattu 38-40 per putki ja säätö ihan tapissa, ylöspäin säätyy kyllä. Uudet putket noin 250-300€ eikä varmuutta että toimisi sen jälkeen. Ei tietoa onko vika putkissa vai missä.
 
Taidan siirtyä takaisin transistori aikaan.
Warwick Thumb 5 bo 1993
J.Nikkanen
15.05.2017 19:10:44
jperala: Sulakkeet ehjät, ei toimi kunnolla bias mitattu 38-40 per putki ja säätö ihan tapissa, ylöspäin säätyy kyllä. Uudet putket noin 250-300€ eikä varmuutta että toimisi sen jälkeen. Ei tietoa onko vika putkissa vai missä.
 
Taidan siirtyä takaisin transistori aikaan.

 
Sulla on vielä etuaste + pääteleikit kokeilematta. Suosittelen!
 
Mutta tuota siis mikä tuon bias arvon pitäisi olla?
 
Ja olihan sulla käytössä hyvä ja luotettava mittari?
 
Mutta toki jos saundi on ihan kuultavissa että on huono niin kyllähän jotain hämärää silloin jossain on.
isorokko
15.05.2017 19:20:44
jperala: Sulakkeet ehjät, ei toimi kunnolla bias mitattu 38-40 per putki ja säätö ihan tapissa, ylöspäin säätyy kyllä. Uudet putket noin 250-300€ eikä varmuutta että toimisi sen jälkeen. Ei tietoa onko vika putkissa vai missä.
 
Taidan siirtyä takaisin transistori aikaan.

 
Kokeilitko sitä di:n läpi vetelyä, että niinko puskeeko paskaa soundia jo signaaliketjun alkuvaiheilta, vai vasta sen jälkeen?
Tympee Huttunen
15.05.2017 19:27:19
J.Nikkanen: Sulla on vielä etuaste + pääteleikit kokeilematta. Suosittelen!
 
Mutta tuota siis mikä tuon bias arvon pitäisi olla?
 
Ja olihan sulla käytössä hyvä ja luotettava mittari?
 
Mutta toki jos saundi on ihan kuultavissa että on huono niin kyllähän jotain hämärää silloin jossain on.

 
Talkbassin mukaan alkaen 20mV, suositus 30mV ja jotkut säätää 40-50mV.
 
Säädin alunperin juuri alkaen tuosta ja 30mVolttiin jätin. Jperälä mittasi ihan samat myöhemmin. Nyt reilu pari viikkoa jälkeenpäin putkirumban+biasoinnin jälkeen soundi on huono ja mittari näyttää enemmän. Ehdotin myös vielä koittaa toista mittaria, koska potikoiden ollessa nollissa toi kuvailtu on juuri se soundi, mikä lähtee. Ja nyt on potikat nollissa, mutta mittari näyttää toisin.
 
Annoin tosiaan orkkisputkisetin myös mukaan, jossa oli kait yksi hajonnut. Toimivana irrotettu.
 
Alkaa siis keinot loppumaan, koska pakostakin kahdesta hetki sitten ehjästä setistä pitäisi saada yksi toimiva, kun on kaikille omat bias-säädöt.
 
Lisäksi sulakkeet on ehjät, ei näy hiiltymiä tms.
 
Etuasteputket on myös vaihdettu. Mysteeri tosiaan.
jperala
15.05.2017 21:07:49
isorokko: Kokeilitko sitä di:n läpi vetelyä, että niinko puskeeko paskaa soundia jo signaaliketjun alkuvaiheilta, vai vasta sen jälkeen?
 
Tämä vielä kokeilematta.
Warwick Thumb 5 bo 1993
jperala
15.05.2017 21:10:18
J.Nikkanen: Sulla on vielä etuaste + pääteleikit kokeilematta. Suosittelen!
 
Mutta tuota siis mikä tuon bias arvon pitäisi olla?
 
Ja olihan sulla käytössä hyvä ja luotettava mittari?
 
Mutta toki jos saundi on ihan kuultavissa että on huono niin kyllähän jotain hämärää silloin jossain on.

 
Samalla mittarilla mitattu aikaisemmin ok arvot, mittari on uusi ja uusi patteri. Kyllä siellä virta liikkuu kun putket kuumenevat todella kuumiksi kun pitää hetken auki.
 
Ääni tosiaan murtuu kun vähänkin antaa volaa, nätisti soittelemalla ihan OK soundi ?
Etuasteen putket on uusittu.
Warwick Thumb 5 bo 1993
Kefiiri
15.05.2017 21:51:35
jperala: Ääni tosiaan murtuu kun vähänkin antaa volaa, nätisti soittelemalla ihan OK soundi ?
 
Eli jos pitää gainin siellä kakkosella ja kääntää masteria isommalle, niin ääni säröytyy?
En ole musiikin asiantuntija.
jperala
15.05.2017 21:58:26
Kefiiri: Eli jos pitää gainin siellä kakkosella ja kääntää masteria isommalle, niin ääni säröytyy?
 
Kyllä saan pörisemään millä yhdistelmällä tahansa ja tosiaan jännitteet korkealla, siinäpä ne ongelmat.
Warwick Thumb 5 bo 1993
basisti1971
16.05.2017 06:36:28
Moi.
 
jperala: Taidan siirtyä takaisin transistori aikaan.
 
Eipäs nyt vielä heitetä kirvestä kaivoon, putkipelissä sentään pystyt itse vaihtamaan aktiivikomponentteja jos joku vikapäistyy, trankkuvehje on aina laakista moro ja huoltoon (tai useimmiten suoraan el-jätteeseen :().
 
Vaikka muutamia olisikin antautunut, pääteputkiakin on niin paljon jäljellä että pitäisi ainakin käyttökuntoon saada, vikapäänä kun ei ole kovinkaan arvostettu laite.
Mulle kyllä kelpaisi hienosti, kunnosta riippumatta ;).
 
Joten koitetaan saada takaisin iskuun.
 
jperala: Ääni tosiaan murtuu kun vähänkin antaa volaa, nätisti soittelemalla ihan OK soundi ?
 
Ilman skoopilla tutkimista on mahdotonta sanoa missä vika piilee, mutta tuon perusteella kuulostaisi vahvasti siltä että A luokassa toimii normaalisti, mutta kun lähdetään kohden B-luokkaa tehontarpeen noustessa, joku komponentti päätteessä alkaa oireilemaan.
En ole tuota kytkentää sen kummemmin analysoinut, mutta A-luokassa pysytellään perinteisesti kuitenkin vähintään johonkin 1% tienoille, usein korkeammallekin, eli useampia watteja pukkaa ulos.
 
Vaiheenkäännön ongelmat aiheuttavat samankuuloista käytöstä myös.
 
Onhan muuten kaiuttimen mahdollinen vikapäistyminen eliminoitu pörinän aiheuttajana?
Ei tietenkään selitä bias-säädön erikoista toimintaa millään tapaa, mutta tuli vaan mieleen.
 
T:Samuli
jperala
16.05.2017 08:50:15 (muokattu 16.05.2017 11:07:23)
Kaappia en ole kurkkinut mutta täytyy tuokin varmaan tehdä.
 
e: ei löytynyt vikaa.
Warwick Thumb 5 bo 1993
Basismi
16.05.2017 12:15:47 (muokattu 16.05.2017 12:16:51)
jperala: Ei, eikä takaisinkytkentä itsessään vaikuta tehon riittävyyteen millään tapaa, tarkoitus kun on pääasiassa tasoittaa ja laajentaa dynamiikkaa.
 
Sitä meinasinkin, että takaisinkytkennästä johtuen pysyy soundi lineaarisena, eikä pitäisi isommin särötellä ennenkuin jänniterail tulee vastaan?
 
trankkuvehje on aina laakista moro ja huoltoon (tai useimmiten suoraan el-jätteeseen :().
 
Äläs nyt, vastikään vaihdoin päätetrankut yhteen vahvistimeen, osat oli 20€ kotimaasta ostettuna.
Basso murisee kuin voissa paistettu pantteri.
Basismi
16.05.2017 12:40:10
anapena: Mulla olis yks TNT vaihtoa vailla, mutta sieltä saattaa olla jotain muutakin mennyt, ehkä. Olisko intoa ja taitoa vilkaista? Uudet päätetrankut mulla jo on.
 
Ei nyt varsinaisesti intoa... mikä laite kyseessä?
Basso murisee kuin voissa paistettu pantteri.
anapena
16.05.2017 17:03:28
Basismi: Ei nyt varsinaisesti intoa... mikä laite kyseessä?
 
Peavey TNT-150
TommiW.- Autot, kämpät ja piparit.
jperala
16.05.2017 17:40:17
Tuosta jos kiinnostaa, lopahti mielenkiinto hieroa.
 
https://muusikoiden.net/tori/ilmoitus/1260510
Warwick Thumb 5 bo 1993
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)