Kitarat: soittaminen ›

Harrastusta ei kannata jättää, mutta siinä voi pitää pienen tauon jos siltä tuntuu.
 
Muistan kun itse aloitin kitaran soiton ja sain ensimmäisen akustisen 35 vuotta sitten, niin silloin 80-luvulla aika useasti Soundi lehdessä oli mm. Iron Maiden ja monet muut hard rock ja metallibändit maininneet kitaransoiton aloittamisen syyksi, että saa naisia :)
Onhan tuo voinut monellakin niin mennä, vaikka monissa bändeissä jotka tuotakin juttua viljelivät silloin oli soittajia jotka olivat jo silloinkin aviossa. Varmasti suuri osa on eronnut jos tämän päivän tilannetta katsoo, mutta mitäpä siitä.
Kuitenkin kun tuota mahdollista motivaatiota miettii itse soittamiseen, niin en oikein usko että kyseinen väittämä olisi ihan kaikkien kohdalla kyllä pitänyt paikkansa.
 
Kitaraa on ihan oikeasti treenattava ja systemaattisesti, että siinä tapahtuu kehitystä.
Toinen asia on vielä itse bändi. Sen toimivan bändin löytyminen kun on välillä jopa vaikeampaa kuin elämänkumppanin löytyminen ja tahtoo aina vain iän mukana vaikeuta. Päämäärä tulisi olla soittajilla sama ja kaikkien kanssa pitäisi tulla myös hyvin toimeen ihan muutenkin. Iän mukana ihmisillä tulee myös muitakin menoja ja ajan sovittaminen harrastustoiminnan kanssa on aina vaan haastavampaa.
Itse olen soittanut monessa bändissä jossa on kyllä musiikilliset jutut mietitty ensin, mutta kavereista on kuitenkin soittajat valittu vaikka olisi saattanut olla joku ns. ulkopuolinen joskus parempikin.
 
Minusta, jotta bändihommissa voisi päästä eteenpäin-->On koko bändin tehtävä yhteisiä tavoitteita ja tehtävä töitä niiden eteen. Jos mennään treenikämpille notkumaan ja katsomaan mitä siitä hommasta tulee, niin tämän tyyliset kokoonpanot yleensä omien kokemusten mukaan ei pidemmän päälle toimi.
Pitää treenata uutta, tehdä jotain julkaisua ja yrittää keikkoja. Se on se homma, jolla bändi etenee ja kehittyy.
Kuitenkin jos tällä haluaa tienata, niin siinä voi mennä todella kauan. Keikkoja kyllä saa bensarahoilla jne. mutta jos itse soittamisesta ei tykkää, niin ei tällaista hommaa jaksa.
Eli ei sitä musiikkia kannata tehda niin, että ainakaan sillä rahallisella tulolla mittaa jonkinlaista menestystä. Se ei maksa itseään kyllä takaisin kuin ihan muutamassa promillen osassa soittajista. Hyviä soittajia on maailma täynnä ja se ei vielä pelkästään tahdo riittää. Pitäisi tehdä jotain omaa ja uutta/tuoretta juttua, niin silloin voisi pitkällä työllä jonkinlaista hedelmää se homma tuottaakkin. Vielä useammin on kyllä niin, että se tienaavaa soittaja joutuu tekemään hyvinkin paljon myönnytyksiä sen soitettavan musiikin suhteen. Soitetaan leipätyönä musiikkia, jota voi olla mukavan porukan kanssa ihan hauska soittaa. Ei kuitenkaan ole monellekkaan mikään intohimon hetki se lavalle meno... Onko tällainen sitten jotenkin kadehtittavaa taikka sellaista johon pitäisi itse ryhtyä taikka päästä???
 
Soittaminen ei kuitenkaan saa olla mitään pakkopullaa ja vain muutamat tosiaan sillä pääsevät tienaamaan. Suomessa ei nykyään pelkällä levyn myynnillä menesty enää yksikään artisti, eli niitä keikkoja on tehtävä. Toki joku yksittäinen hitti voi tuoda rahaa, mutta jos sillä meinaa oikeasti elää-->Ei sekään kovinkaan pitkäksi aikaa riitä.
 
Jos haluaa tienata, niin silloin koko musabisnes voi olla huono ala yrittää jonkinlaista rikastumista. Harrastuksena se on hyvä ja parhaimmillaan sillä voi soittaa sellaisia tunteita ja fiiliiksiä, joita ei osaisi muutoin edes sanallisesti kertoa. Musiikin soittaminen on kyllä palkitsevaa, mutta pitkäjänteistä työtä se vaatii.
Jos ikää on vasta hieman päälle 20, niin onhan sitä aika vaikka mihin!
Sitä voi vaikka aloittaa tekemällä ensin yhden kappaleen ja jos ei keksi mitään ideoita siihen, niin voi kokeilla seuraavaa. Ottaa jonkun ihan yleisen musagenren ja tekee omanlaisen esim. blues kappaleen, mutta säveltää siitä ja sanoittaa kuitenkin ihan omanlaisensa. Voi kuulostaa yksinkertaiselta, mutta on oikeasti paljon vaikeampaa kuin voisi arvata. Sitten voi tehdä vaikka jostain muusta tyylistä kappaleen samallalailla.
Voi myös treenata erilaisia asteikkoja ja tehdä biisejä niistä. Harrastaa jammailua ja erilaiset asteikot ovat todella hyviä siinä jutussa. Se kehittää korvaa ja avaa myös ovia uusiin rytmeihin ja musiikillisiin maailmoihin.
 
Kotimaassa on paljon baareja, joissa on kitaroita seinällä ja kysymällä pääsee soittamaan lavalle monessakin paikassa. Itse olen soittanut yksin livenä Jyväskylän Jazzbaarissa(joka on ollut kyllä jo Poppari nimellä tosi kauan) ja myöskin Ylä-Ruthilla on joskus ollut sellainen mahdollisuus. On voinut ajat muuttua, koska tästä on jo hieman aikaa.
 
Tuolla Ylä-Ruthilla joskus soittelin yksin kitaralla ihan siellä pöytien puolella. Siellä kun se itse soittotila on yleensä vain lattialla ja muita pöytiä hieman väistetätään sitten kun on isompia kokoonpanoja. Siihen aikaan kävin siellä juomassa yhden taikka kaksi olutta päivällä ja saatoin siinä samassa soittaa myös muutamia kappaleita omaa musaani. Kerran siinä viereisessä pöydässä eräs miespuoleinen kaveri kysyi, että haittaako jos hän kuuntelee kun soitan. Miksipä se olisi minua haitannut, koska hän oli niin lähellä, että kuuli sen soiton muutenkin. Itselleni minä sitä soitin, mutta tämä kaveri sitten siirtyi samaan pöytään.
Kun olin pari kappalaetta soittanut, niin tämä mies kuunteli tippalinssissä. Kehui ja tarjosi juoman, koska soitin jotenkin niin hänelle uppoavasti. Se on jäänyt jotenkin mieleen, vaikka en ketään yrittänyt itkettää ja soitin muutenkin vain itselleni.
Tämä oli kuitenkin sellainen homma, että vaikka siinä ei ollut kovinkaan paljoa muita kuulijoita, niin varmaan siinä tuli jotain tehtyä ehkä oikein.
 
Joskus muutamia vuosia sitten tein Youtubeen jotain soittopätkiä, mutta se on nyt laiskuuttani jäänyt. Osaksi ehkä juuri siksi, ettei siinä ole sellaista välitöntä palautetta jota saa kun soittaa livenä. Bänditouhuja kun olen harrastanut lähes koko elämäni, mutta nyt ei terveys enää kestä sellaista.
Pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä noita äänityksiä, vaikka ensin yhden per/viikko. Materiaalia kyllä olisi vaikka kuinka ja paljon, mutta jotenkin tämä nykyajan meno ei ole tällaiselle vanhalle jäärälle ihan kaikista parhain juttu. Itse kun mieluiten soittaisin vaikka yhdelle ihmiselle kuin vetäisin esityksen kameraan ja sitten katsoisin kun se ehkä saa muutamia katselukertoja ja ehkä pari positiivista palautettakin. Tosin sekin voi olla jo huomattavasti enemmän kuin joskus bändiaikoihin ollaan soitettu jossain nuorisotalolla ja itse musiikin takia ei ole monikaan edes välttämättä sinne tullut.
Tuollaiselle keikalle on pitänyt ajaa pitkä matka, roudata kamat ja käteen ei ole oikeastaan jäänyt juurikaan mitään. Levyjä ollaan tehty omakustanteina ja niidenkin myynnissä on omat hommansa. Nykyään ei levyjäkään kukaan edes enää osta.
 
Menestystä voi olla monenlaista, mutta jos soittamalla pääsee ilmaisemaan itseään, niin se on jo iso homma ja positiivinen asia. Se voi parantaa omaa oloa, ehkä jopa muutaman läheisenkin :)
Itse soitan aika terapia mielessä nykyään, mutta ilman soittoharrastusta joutuisin varmasti ihan oikeasti jonkinlaiseen terapiaan taikka hoitoon.
Minulle se on edelleen suuri asia ja sellainen harrastus jota en tule koskaan lopettamaan, vaikka en sillä mitään ikinä enää tienaisikaan. Jos en joka päivä jaksa soittaa syystä tai toisesta, niin soitan sitten kun siltä tuntuu.

Harrastustustoiminta ja luova sellainen on aika harvalle nykyään se, joka leivän tuo pöytään. Kova ja kaupallinen ala, mutta musiikkia voi tehdä myös omillakin ehdoilla.
Muutamankin ihan julkisuudessakin menestyneen ihmisen kun tunnen, jotka musiikkia tekevät, niin eipä sekään aina ihan niin hauskaa ja yksinkertaista ole mitä voisi jostain lehtien jutuista äkkiseltään päätellä. Ei käy oikeasti kateeksi, on niin raskasta hommaa ja joutuu tekemään vaikka minkälaisia kompromissejä menestyäkseen. Toki tätä ei kukaan avoimesti myönnä, mutta ei ne kaikki vierailevat tähdet jossain visailu ja ruuanlaitto-ohjelmissa ole ihan vain sattumalta, jos heiltä on uutta levyä vaikka tulossa...Kotimaan levy-yhtiöt ovat nekin isompien ulkomaisten yritysten pienempiä sivukonttoreita ja artistit joutuvat tekemään myös monenlaisia kompomisseja sieltäkin suunnalta. Jos siis haluaa menestyä, mutta niinkuin tässä olen jo useasti kertonut niin musiikkia on monenlaista ja niin on menestymistäkin.
 
Sanotaanhan sitä niinkin, että virheistä oppii. Jos tätä miettii musiikin harrastuksen pohjaksi, niin eihän se silloin ole ollenkaan huono asia että niitä epäonnistumisiakin myös tulee eteen :)
Ei kukaan ole seppä tai ihan valmis muusikkokaan syntyessään. Siihen on tehtävä töitä, mutta ei sen homman tarvitse olla itselle mitenkään vastenmielistä.
Säännöllinen treenaaminen kyllä tuottaa tulosta enemmin tai myöhemmin, mutta radion tehosoittoihin silläkään ei välttämättä pääse. Pitäisikö edes?
Ei minusta :)
 
E: Korjailin muutamia kirjoitusvirheitä, mutta niitä jäi kyllä...Jospa tuosta kuitenkin jotain tajuaisi.