HaloOfFlies 20.11.2016 12:33:03 | |
---|
Huomasin ettei Suomen kovimmalle naispopparille/räppärille ole ketjua, joten se virhehän pitää korjata. Toki Mariska on tehnyt muutakin kuin vain räppiä. Sanoittajana Mariska on Suomen kärkikaartia, esim. Jenni Vartiaisen ikivihreä Missä muruseni on on Mariskan sanoittama. Mariska & Pahat Sudet puolestaan oli oiva osoitus naisen monipuolisuudesta säveltäjänä. Liekki on todella hieno Leonard Cohen-pastissi. Samoin Kukkurukuu on hieno biisi. Lokakuussa Mariska julkaisi neljännen soololevynsä Matador. Kävin viime lauantaina katsomassa keikan Raahessa ja Entiselle kolahti siinä määrin, että levy oli pakko hyllyyn hankkia. Matador onkin Mariskan kiistatta paras sooloalbumi. Koukkua ja melodiaa piisaa joka biisissä ja koko albumi on täynnä toinen toistaan kovempia biisejä. Onko täällä muita Mariskan tuotannosta pitäviä? Out on the street for a living, picture's only begun. Got you under their thumb. |
Saunatakki 20.11.2016 16:25:46 | |
---|
Pahat sudet putoaa tänne; varsinkin siitä ekasta levystä pidän hyvin paljon. Muihin tekemisiinsä en ole (toistaiseksi) perehtynyt. "Lapsikin näkee, että tämä on malliesimerkki postmodernista primitivismistä." |
shuffle 20.11.2016 17:04:17 | |
---|
Musiikki ei ole ihan minun kuppini teetä, vaikka muutama hyvä biisi löytyykin. Ihmisenä sen sijaan on mielenkiintoinen. Luen hänen blogiaan, hyviä mielipiteitä. Ajattelee omilla aivoillaan. |
Osteri 20.11.2016 23:05:14 | |
---|
HaloOfFlies: Mariska on tehnyt muutakin kuin vain räppiä. Olet kyllä ihan oikeassa että Mariska ansaitsee oman ketjunsa. En ole tutustunut hänen räppeihinsä kun en sellaista muutenkaan kuuntele, mutta ne Pahat Suden tyyliset vedot on hyviä. Tiedän kyllä hänen sanoituksellisen pätevyytensä, mutta eniten olen kiinnittänyt huomiota Mariskan lauluääneen. Mä diggaan tuollaisesta. Täytyypäs kuulostella tuo uusi levy. Kiitos vinkistä. - Rock ... erityisesti kasarirock ! - |
HaloOfFlies 05.04.2017 22:18:33 (muokattu 05.04.2017 22:19:29) | |
---|
Out on the street for a living, picture's only begun. Got you under their thumb. |
StJerky 06.04.2017 08:37:28 (muokattu 06.04.2017 08:37:38) | |
---|
|
StJerky: Olipa aika hieno veto. Rane Raitsikkakin siellä näytti olevan. Kuka on toisessa kitarassa? Katosin videota vain hetken, joten en tiedä näkyykö pidemmän aikaa toinen kitaristi, mutta nopeasti näytti ihan Tommi Vicksteniltä. K.F.S. is the Only Law |
StJerky 06.04.2017 13:26:01 | |
---|
|
HaloOfFlies 25.01.2019 21:57:33 | |
---|
Out on the street for a living, picture's only begun. Got you under their thumb. |
Hannubal 25.01.2019 22:10:37 | |
---|
Hän valikoi vaatteemme ja sanat suuhumme. Hän työntää kätensä meidän taskuumme ja syö meidän laskuumme. |
HaloOfFlies 04.06.2019 22:22:15 (muokattu 04.06.2019 22:24:44) | |
---|
Out on the street for a living, picture's only begun. Got you under their thumb. |
HaloOfFlies 12.09.2019 23:23:11 | |
---|
Out on the street for a living, picture's only begun. Got you under their thumb. |
HaloOfFlies 27.09.2019 17:49:23 (muokattu 27.09.2019 17:51:27) | |
---|
Out on the street for a living, picture's only begun. Got you under their thumb. |
shuffle 28.09.2019 20:17:34 | |
---|
It has radio written all over it, kuten enkuksi sanotaan. Hyvin radioystävällinen biisi. Mariska on jännä pakkaus. |
Rattata 01.10.2019 09:39:39 | |
---|
Varma radiohitti joo, mutta olipa mitäänsanomaton. Lisäksi häiritsevän paljon muistuttaa jotain toista kappaletta, jonka nimeä en saa mieleen. |
HaloOfFlies 16.12.2020 17:10:01 | |
---|
Out on the street for a living, picture's only begun. Got you under their thumb. |
Kiinostunut Jäsen 18.12.2020 18:29:09 | |
---|
Mariska odottaa vissiin ensimmäistä lasta tällä hetkellä joten näitä baarikeikkoja joutuu odottamaan. |
HaloOfFlies 18.12.2020 19:46:21 (muokattu 18.12.2020 19:46:59) | |
---|
Kiinostunut Jäsen: Mariska odottaa vissiin ensimmäistä lasta tällä hetkellä joten näitä baarikeikkoja joutuu odottamaan. Mariskallahan on jo yksi lapsi käsittääkseni, olikohan kolmevuotias tytär. Jostain olen näin lukenut. Out on the street for a living, picture's only begun. Got you under their thumb. |
msalama 18.12.2020 23:36:37 | |
---|
baarikeikkoja joutuu odottamaan Niin ja kuulemma täällä on jotain maailmanlaajuista virustrabeliakin ollut, joten saattaapa niitä joutua odottamaan jopa pitempäänkin. |
shuffle 20.04.2025 21:26:34 | |
---|
Uudesta levystä tykkään, mielestäni parasta Mariskaa sitten Kukkurukuun. Sattumalta tuli kuunneltua kokonaan., Uusi levy on vahva kokonaisuus, tyylillisesti ja laadullisesti tasainen. Levyllä ei ole superhittiä mutta ei myöskään yhtään huonoa biisiä. Hyvä levy esim autossa tai jossain liikkeessä kuunteluun kun ei kuunnella vain sitä yhtä biisiä. Parissa biisissä on aika tyylipuhtaita seiskytlukulaisia iskelmämelodioita. Shuffle it all by the Izzy Stradlin and the Ju Ju Hounds |