Kitarat: kitarakamat ›

hallu: Ibanezin trisound on myös nerokas keksintö. Kaksi erilaista humpparisoundia ja kelapuolitus yhden kytkimen takana ja voimakkuuserot pysyy myös hanskassa. Suosittelen lämpimästi. En tiedä pystyykö trisoundia kytkemään kaikkiin humppareihin mutta kannattaa kysyä kitarateknikoltaan.
 
Sen saa kyllä sopivalla kytkimellä kaikkiin humppareihin, joissa on tuo 4+ -johdotus. Aikoinaan oli kovin suosittu modausjuttu, sitten Ibanezilta tuli kitaroita joissa tuo olikin jo vakiona..
Ja jos se mikki ei ole tuolla tavalla johdotettu, asiansa osaava kitarankorjaajaheebo kyllä saa sen mikinkin modattua.. Usein kun noissa kitaroissa on "rakennusteknisistä syistä" humpparit ihan perus "kuuma johto ja maa" -johdotuksella tehdasvakiona edelleen, jos se kitaran sähköpuoli ei muuta spesiaalimpaa vaadi.

Mikäli trisoundilla viitataan - täysin merkkiin katsomatta - ihan vain siihen, että saadaan humpparin kelat sarjassa (Series, RWRP), kelat rinnan (Parallel, RWRP) ja vain toinen noista keloista (Coil Split), niin se tosiaan onnistuu aivan millä tahansa humpparilla. Jos siinä vain on johdotus tyyppiä 4+1. Joko vakiona tai modauksen kautta. Eli että on neljä värikoodattua johdinta (kelojen alut ja loput) + maa, joka on yleensä paljas johdin.
Itse asiassa, jos oikein tarkkoja ollaan, niin niitä soundillisesti erilaisia vaihtoehtoja on aina 6 kpl. Siis kun lasketaan mukaan myös se toinenkin puolitus ja kummatkin vastavaihesoundit (sarjassa ja rinnan).
 

 
Se on sitten täysin mikkikohtaista, sekä tietenkin myös makuasiakin, että onko niitä todellisia käyttissoundeja vain yksi noista, vaiko kenties neljä kappaletta. Etenkin vastavaihesoundit menevät aika överiksi, mikäli on kaksi täysin samanlaista kelaa aivan vierekkäin. Jolloin siis aivan liian paljon ääntä kumoutuu. Eli jäljelle jää hirmuisen ohut, kihisevä soundi. Tätä efektiä voi lieventää konkan lisäämisellä (kts. HOOP, Half Out Of Phase). Myös hurinanvaimennus menetetään samalla, koska toinen keloista "käännetään" (RWRP => --RP).
 
Perinteisen passiivisen humpparin kohdalla vähintäänkin sisäinen johdotus on aina tuota em. tyyppiä 4+1. Toki ulos saattaa tulla vain 1+1. Valmistajien välillä eroavat vain johtimissa käytetyt värikoodit, eivätkä aina edes nekään. Aina se kuitenkin menee niin, että se normaali kelat sarjassa on kaikkein "kuumin" ja tummasoundisin vaihtoehto (suurin jännite, suurin resistanssi, suurin induktanssi).
 

 

 
Lisäksi on olemassa sellaisiakin viritelmiä, joissa on tehty jotain muitakin juttuja, kuin em. perustemput. Kuten vaikkapa Ibanez True Duo, eli humpparin ja yksikelaisen "risteytymä": http://forum.ibanez.com/yaf_postsm4 … -Pickup-Wiring--6-lead-pickups.aspx
 
PRS:llä on HSH-kitara, jossa on 5 kpl yksikelaisia mikkejä. Joissa on Coil Tap (= kokonainen kela, tai sitten vain osa siitä). Eli PRS 513 (5 single coil pickups/13 sounds): http://prsguitars.com/csc/switching.html
 
Usein humpparin kelat ovat symmetrisiä, tai ainakin liki. Tallahumpparin kohdalla on silloinkin ihan fyysisestä sijainnista johtuen selkeä soundillinen merkitys, että kumpaa kelaa käyttää puolituksessa.
Mutta joskus itse kelatkin ovat enemmän tai vähemmän asymmetrisiä, kuten monet DiMarzion humppareista (Evolution, Evo 2...). Yleensä tätä ei ulospäin näe, eikä resistanssikaan kelojen välillä välttämättä eroa (eripaksuiset käämilangat). Joskus se taas on varsin ilmeistä jo kauempaakin katsottaessa. Esim. Seymour Duncan P-Rail: http://www.seymourduncan.com/pickup/p-rails-set

Läppäsin Grokelle plussan tosta humpparijutusta, tämä kun on varsin singlecoil ketjua.
Pikakatsauksesta niiden sielunelämään ei tainnut puuttua kuin screw/slug coil -erottelu. Ruuvipuolta voi säätää vielä lisää esim. radiusta mallaillen - vaikka kaikissa ruuvillisissakaan ei ruuvi vaikuta mittään.

edullista stracasteria hankkimassa. Mites nuo meksiko vs japani ?
Meksikolaisissa ilmeisesti kaulaprofiili yleisesti modern C, mikä japanilaisessa ?

Paljonko suunnilleen tuo "edullinen" hinta on euroissa?
 
Meksikosta tulee niin monta mallia, että on siellä muitakin kauloja.
Japanilaisia taas uusina ei montaa mallia ole. Ja käytetyissä sama variointi on niilläkin - joku slim-C voi olla yleiskaula.
 
Tarkentele hiukka, tulee parempia vastauksia. Kaulaprofiilin lisäksi tommoset kuin radius ja nauhakoko on aika vaikuttavia pelaamisessa...

Käytettyjä olen enimmäkseen katsonut ja hinnat ovat olleet siinä 400 euron nurkilla.
Ei siis mitään ykköskeihästä haussa. Vanhoja vuosimalleja MIM 1994, 1999, 2006 esim. Vaahterakaula saisi olla.

Taitaa valinnat rajoittua lähinnä tuohon MIM Standardiin ja jos hinta on kohillaan, niin jää alle 400€. Tuppaavat vaan olemaan Suomessa ylihinnoiteltuja.

Ajattelin tehdä villin tempun ja ostaa (ehkä) kylmästi ebaystä tai vastaavasta käytetyn 300-400 eur hintaluokasta. Japseja löytyy myös ja vuosimalleja on useampia.
Riskiostoshan tuo tulee olemaan, mutta kunhan jotain speksejä saisi etukäteen katsottua.
Mnetissä ei oikein tällä hetkellä ole sopivaa.

MIJ vehkeitä ei näköjään kyllä torilla oikein liiku, ainakaan tällä hetkellä. Mistä moinen?

Kimmo72: MIJ vehkeitä ei näköjään kyllä torilla oikein liiku, ainakaan tällä hetkellä. Mistä moinen?
 
Onhan siellä JV Squiereita muutamakin.

73nd3r:
Meksikosta tulee niin monta mallia, että on siellä muitakin kauloja.
 
Jostain lukaisin, että MIM mallit ovat lähes aina modern C profiililla
poislukien signature-mallit?

velipekka: poislukien signature-mallit?
...Ja Classicit ja niin edelleen...

fox: Sen saa kyllä sopivalla kytkimellä kaikkiin humppareihin, joissa on tuo 4+ -johdotus. Aikoinaan oli kovin suosittu modausjuttu, sitten Ibanezilta tuli kitaroita joissa tuo olikin jo vakiona..
 
Onko kellään kokemuksia näistä Duncanin Triple shot mikinkehyksistä, joilla näyttäs toteuttavan varsin helposti ja siististi noi humbukkerin sarjaan/rinnan/split kytkennät?
 
https://www.thomann.de/fi/seymour_d … .htm?ref=search_rslt_kehys_238599_7

PIM: Onko kellään kokemuksia näistä Duncanin Triple shot mikinkehyksistä...
 
En ole itse käyttänyt, vain sen verran tutustunut, että muistan noita olevan kahdenlaisia versioita. Eli pohjaltaan kaarevia (perinteinen Les Paul yms.) ja tasapohjaisia. Muut erot muistaakseni rajoittuvat eri värivaihtoehtoihin (ainakin kaksi). Valmistajan sivuilta löytyy pdf tarkoista mitoista ja JuuTupesta jonkunlaista demotustakin.
Humpparin suhteen ainoa vaatimus on, että on 4 värillistä johdinta + maa (yleensä se paljas johdin). Eri valmistajien välillähän on usein eri värikoodit, mutta johtimet ovat kuitenkin samat. Eli ei siis ole kyseessä vain yhdenmerkkisille mikrofoneille tai vain joillekin erikoismikrofoneille tarkoitettu juttu.
 
Kahden kaksiasentoisen mikrokytkimen avulla valitaan, että ovatko humpparin kelat keskenään sarjassa, rinnan, vaiko jompikumpi niistä yksistään. Eli vain ne kaksi vastavaihesoundia jäävät uupumaan. Tosin eihän niillä sellaisenaan välttämättä paljoakaan tekisi. Eli nämä neljä siis löytyvät: http://www.seymourduncan.com/forum/ … =3742979&viewfull=1#post3742979
 
Pikaisesti tapahtuvaan soundinvaihtoon ei välttämättä se kaikkein ergonomisin ratkaisu. Toisaalta, sopii hyvin kokeiluihin siksi, että ei tarvitse porailla reikiä uudelle kytkimelle tms. Näyttääkin lähestulkoon vakiolta ja on helppo palauttaa täysin alkuperäiseksi. Stratoon yms. voi tosin näinkin asentaa, jos haluaa hieman askarrella: http://www.seymourduncan.com/forum/ … php?265807-Triple-Shot-in-Pickguard
 

 

 
Ja jos on kaksi humpparia, voi tarpeidensa mukaan asettaa joko vain toisen, tai sitten kummatkin mikit vakiosta poikkeavasti. Jolloin esim. mikinvalitsimesta valittaessa tallamikki on entisellään, mutta kaulamikki onkin rinnankytketty tms.
Tosin Les Pauleissa yms. näkee käytettävän jopa neljääkin Push/Pull-potikkaa. Ja onhan nuo kaksi juttua mahdollista yhdistääkin. Jolloin yksittäiset mikit ovat mitä ovat ja ne mikit sitten voidaan valita sarjaan/rinnan ja samaan/eri vaiheeseen. Soundien vaihdot vaativat hieman muistamista ja harjoittelua, mutta ulkonäkö on melkein kuin vakiossa. Eli tokihan ne mikrokytkimet tarpeeksi läheltä katsottaessa huomaa.
 
Kaikki edellämainitut jutut voi toteuttaa myöskin erillisiä kytkimiä käyttäen. Eli Triple Shot:ssa ei siis ole yhtään mitään sellaista, mitä ei voisi muilla tavoin toteuttaa, mitä sähköisiin kytkentöihin tulee.
Joskus on mahdollista saavuttaa kaipaamansa lisäkytkennät niinkin, että ulospäin ei näy edes em. mikrokytkimiä. Vaan vain hieman erikoisessa kulmassa liikkuva, mutta muuten täysin vakiolta näyttävä mikrofoninvalitsin. Jossa sen kulman selittää se, että kyseessä onkin perinteisen 3-asentoisen sijaan 6-asentoinen mikinvalitsin: http://freewayswitch.com/
 

 
Jos kitarassa on stratoista, JEM/RG:istä yms. tuttu perinteinen 5-asentoinen valitsin, sen tilalle voi vaihtaa ns. SuperSwitchin. Jolloin kaikki 5 vaihtoehtoa ovat täysin itsenäisiä, muuta eroa ei ole. Eikä asia näy ulospäin yhtään mitenkään.
Ainakin joissain American Deluxe Stratocastereissa on tuollainen mikinvalitsin. Sekä Volumen tilalla Fender S-1 (Volume + 4PDT-kytkin). Tuolla yhdistelmällä saadaan ne 2 x 5 = 10 soundia.

velipekka: Jostain lukaisin, että MIM mallit ovat lähes aina modern C profiililla
poislukien signature-mallit?
 
No ehkäpä Standardit, mutta onhan nyt vaikka hyvin yleisissä Classic-malleissa tarjolla V-, C- ja U-profiilia. Näihin voidaan lisätä vielä Classic Playerit, Road Wornit sun muut erikoismallit, joista niin ikään löytyy monenlaista profiilia. Eli sinne "johonkin" pitäisi hieman täsmentää väittämiä.

Selvä, uskotaan. Tietämättömänä näitä kyselin, mutta variaatioita näköjään löytyy kaulaprofiilin suhteen enemmänkin mallista riippumatta.
Kiitokset oikaisusta.

velipekka: variaatioita näköjään löytyy kaulaprofiilin suhteen enemmänkin mallista riippumatta.
 
Noissa Classiceissa se menee niin, että kaulaprofiili on aikakausittain sidoksissa alkuperäisiin malleihin: 50-luvun mallissa V, 60-luvulla C, ja 70-luvun mukaelmissa U. Tämän lisäksi näissä tuntuu olevan profiilimerkinnän sisäistäkin vaihtelua ainakin jossakin määrin. Minulla on esim. ollut Classic 70's Strato vuodelta 2000 sekä 2008, joissa molemmissa on speksien mukaan U-kaula, mutta tuntuma on silti täysin erilainen.

Zed: Noissa Classiceissa se menee niin, että kaulaprofiili on aikakausittain sidoksissa alkuperäisiin malleihin: 50-luvun mallissa V, 60-luvulla C, ja 70-luvun mukaelmissa U. Tämän lisäksi näissä tuntuu olevan profiilimerkinnän sisäistäkin vaihtelua ainakin jossakin määrin. Minulla on esim. ollut Classic 70's Strato vuodelta 2000 sekä 2008, joissa molemmissa on speksien mukaan U-kaula, mutta tuntuma on silti täysin erilainen.
 
tässäkin pätee varmaan kitaristin perus-sääntö,että ainoastaan kokeilemalla niitä kitaroita selviää mikä itselle on paras.nimimerkki -64 c-kaula 7.25 radius stratoon ihastunut

Tulipa hommattua tuollainen perus MIM strato. Aika ohut kaula tässä verrattuna meksikon teleen jonka myös omistan, vaikka molemmissa pitäisi olla sama C-muodon kaula. Joskus muutama vuosi sitten mulla oli samanlainen strato, enkä muista että siinäkään olisin näin kapea kaula ollut. Kai näissäkin voi olla sitten vaihtelua.