Media ja viihde ›

reaper666: Onko Teslasta mitään hyvää kirjaa olemassa. Tesla on Speden ja Nikki Sixxin kanssa idolini.
 
Tätä tunnutaan kehuttavan monessa paikassa:
 
http://www.goodreads.com/book/show/494.Wizard
 
Itse en ole lukenut, joten en voi suositella.

Henri Henri Olavi: Tätä tunnutaan kehuttavan monessa paikassa:
 
http://www.goodreads.com/book/show/494.Wizard
 
Itse en ole lukenut, joten en voi suositella.
 
Vaikuttaisi, että voisi olla ok. Tässä just se, että aiheestahan kirjoja vaiks kuin, niin veikkaan joukossa olevan kehnompaakin tuotosta.

Mikko-Olavi Seppälä - Hauska poika - kuplettilaulaja J. Alfred Tanner
 
Suomen "ensimmäisen pop-tähden" elämästä ja perinnöstä kertova kirja. Lisäksi yleisesti kuplettikulttuurista, etenkin Suomessa.
 
Värikäs elämäkerta ja "populaarimusiikin" kehitys arkkiveisuista jatsiksi käy ilmi. Melko blues ollut kyllä kotimaisen koomikon elämä noihin aikoihin. Ei pennit edes parhaille helpolla tulleet. Plussaa myös monista kuvista, Affusta niitä liikaa ei ole julkisessa levityksessä.

F. Scott Fitzgerald - Kultahattu (+ Benjamin Buttonin uskomaton elämä)
 
Ovathan nuo klassikoita, ja syystä. Vallan asiallista luettavaa.

Hannu Lauerma: Hyvän kääntöpuoli
 
Hykerryttävän lakonisesti todettua faktaa ja hyvää läppää.
Oikein hyvä kirja!

Funkånaut: F. Scott Fitzgerald - Kultahattu (+ Benjamin Buttonin uskomaton elämä)
 
Ovathan nuo klassikoita, ja syystä. Vallan asiallista luettavaa.
 
Kultahattu on kyllä loistava kirja. Viimeksi luin sen kännissä, niin vois lukea uudestaan ja selvinpäin.

Jacques Lacarrière: The Gnostics
 
Gnostikkojen ja gnostilaisuuden historiaa. Ei kuivaa kamaa ollenkaan. Tässä luvut ovat kuin runollisia esseitä. Ohutkin. Kaikki mitä kenenkään tarvitsee tietää gnostilaisuudesta ja aivan upeasti esitettynä.

Stéphane Courtois - Kommunismin musta kirja
 
Ei kyllä mitään kevyttä kauraa. Puutteitahan tuossa teoksessa on (keskittyy pitkälti veritekoihin, missä Itä-Saksa?), mutta kuitenkin.

Joseph Heller: Catch-22
 
Äänikirjana kuuntelin paikatakseni aukkoja sivistyksessäni. Oli aika hyvä, joskin paikoin vähän junnaava, johtuen mm. runsaahkosta toistosta, mikä tosin oli hyvin perusteltua, mutta yhtä kaikki hieman pitkäveteistä. Huvittavat pätkät korvasivat kyllä tämän puutteen paremmin kuin hyvin. Tarinan näyttämönä siis toimi toisen maailmansodan aikainen amerikkalaisten lentotukikohta jossain Italian rannikolla. Tarina seurasi lähinnä Yossarian-nimisen lentäjän ja hänen kavereidensa vaiheita. Armeijan ja sotilaiden kieroutunut logiikka pääsi kyllä repimään nauruhermoja tämän tästä. Kyllä tätä voinee muillekin suositella. Suomeksi tämä on siis nimeltään "Me sotasankarit", mutta kuuntelin nyt vain englanninkielisen version YouTubesta. Useampi päivä (kokonaiskesto lähes parikymmentä tuntia) siihenkin tosin meni, sillä kyseessä on melkoinen tiiliskivi kirjaksi, joskin ihan hauska sellainen.

Penny Parke: Auto - sata vuotta muotoilua
 
Nimensä mukaisesti autoihin muotoilun kautta paneutuva teos. Lähestymiskulma on ihan kiinnostava ja automuotoilun historia ja käänteet tulevatkin lukijalle hyvin tutuiksi. Kirja etenee lyhyt aukeaman-kahden luku kerrallaan ja jokaisessa luvussa on kirjan luonteeseen hyvin sopien useampi, paikoin aika isokin kuva käsiteltävistä autoista. Kirja on siis fyysisisltä mitoiltaankin kohtalaisen iso. Jokaisessa luvussa käsitellään jotain yhtä muotoilijaa, mutta välillä edetään myös teemoittain.
 
Ihan näyttävä ja informatiivinenkin teos, mutta välillä tuntui hieman itseääntoistavalta. Suomennos oli myös paikoin vähän ontuvaa, tai sitten alkuperäinen kieliasu on jo ollut paikoin vähän kömpelöä. Tekniset termit ovat kuitenkin pääosin ilahduttavan hyvin käännettyjä.
 
Kaikkinensa ihan kiinnostava mutta ei ihan täydellinen teos aiheestaan. Jos autoista ja/tai teollisesta muotoilusta on kiinnostunut, voi tätä kuitenkin melko vilpittömästi suositella.

Jouko Jokisalo: Euroopan radikaali oikeisto
 
Mistä syistä radikaali oikeisto on noussut? Mitä ovat sen kannatuksen taloudelliset, yhteiskunnalliset ja poliittiset taustatekijät? Mitä vaihtoehtoja radikaali oikeisto väittää tarjoavansa, kun ratkaistavana on nykyinen poliittinen, taloudellinen ja ekologinen kriisi?
 
Niin kutsutun kapitalistisen globalisaation ja sitä seuranneen maailmanlaajuisen kriisin aikana pitkään yhteiskunnan marginaaleissa verkostojaan ylläpitäneet äärioikeistopiirit nousivat esiin ja olivat valmiina tarjoamaan oman selityksensä kriisin taustasyistä. Fasismin taival ei ollutkaan päättynyt toisen maailmansodan juoksuhautoihin ja tuhoamisleirien tuhkiin, vaan samat vanhat ajatukset nousivat pintaan uusissa vaatteissa. Näiden myyttien, salaliittoteorioiden ja yksinkertaisten iskulauseiden ympärille kehittyi maailmankuva, joka asettuu antikapitalisteja mutta myös liberalismia vastaan.
 
Kuivakka, mutta informatiivinen.

Tässä äskettäin tuli luettua melkoinen suomalainen klassikko, eli Arto Paasilinnan Jäniksen vuosi. Paasilinnaa ajalta, jolloin Paasilinna oli vielä ihan kelpo kirjailija. Ihan viihdyttävä ja mukaansatempaava tarina oravanpyörän jättäneen Vatasen ja jäniksen yhteisistä seikkailuista pitkin Suomea ja laajemmin ajateltuna kuvaus nykyaikaisen ihmisen menetetystä luontosuhteesta ja kaipuusta takaisin sen pariin (tai näin ainakin itse asian tulkitsin).

Bullitt: Tässä äskettäin tuli luettua melkoinen suomalainen klassikko, eli Arto Paasilinnan Jäniksen vuosi. Paasilinnaa ajalta, jolloin Paasilinna oli vielä ihan kelpo kirjailija. Ihan viihdyttävä ja mukaansatempaava tarina oravanpyörän jättäneen Vatasen ja jäniksen yhteisistä seikkailuista pitkin Suomea ja laajemmin ajateltuna kuvaus nykyaikaisen ihmisen menetetystä luontosuhteesta ja kaipuusta takaisin sen pariin (tai näin ainakin itse asian tulkitsin).
 
Ai? mä näin asian ihan toisin. Mun mielestä teos on enemmänkin tollanen Orwellimainen ennustus vallanpitäjistä ja niitä karkuun menemisestä.

reaper666: Ai? mä näin asian ihan toisin. Mun mielestä teos on enemmänkin tollanen Orwellimainen ennustus vallanpitäjistä ja niitä karkuun menemisestä.
 
No oli kai siinä sitäkin, tosin laajemmin ajateltuna sekin sisältyy tuohon luontosuhdeasiaan. Ehkä tuo luontosuhde oli vähän kökkö ilmaisu, vaikka sitäkin sivuttiin niin voihan tuon asian käsittää/ilmaista ylipäänsä suhteena ympäröivään maailmaan - siihen miten se on muuttunut, ja miten kaivataan yksinkertaisempiin oloihin, joissa asioiden merkitykset ovat selvempiä. Kuitenkin kyllästyminen nykyiseen, äkkiseltään hienonkin oloiseen mutta syvemmälti tarkastetuna pinnalliseen ja tarkoituksettomaan elämänmenoon on nähdäkseni yksi olennaisista teemoista tuossa teoksessa.

Bullitt: No oli kai siinä sitäkin, tosin laajemmin ajateltuna sekin sisältyy tuohon luontosuhdeasiaan. Ehkä tuo luontosuhde oli vähän kökkö ilmaisu, vaikka sitäkin sivuttiin niin voihan tuon asian käsittää/ilmaista ylipäänsä suhteena ympäröivään maailmaan - siihen miten se on muuttunut, ja miten kaivataan yksinkertaisempiin oloihin, joissa asioiden merkitykset ovat selvempiä. Kuitenkin kyllästyminen nykyiseen, äkkiseltään hienonkin oloiseen mutta syvemmälti tarkastetuna pinnalliseen ja tarkoituksettomaan elämänmenoon on nähdäkseni yksi olennaisista teemoista tuossa teoksessa.
 
Juu varmasti näin. Hyvä leffana. Mutta siis ihmeen hyvin tuo edustaa nimenomaan nykyaikaa. Edit. vaikka onkin joku seitkytluvun tuotos muistaakseni.

Harri Nykänen - Rikoksen evankeliumi: uhraus
 
Useampiosaiseksi suunnitellun sarjan ensimmäinen osa. Pääosissa ovat veljekset nimeltä Matteus, Markus, Luukas ja Johannes. Nimet juontavat vankilanjohtajaisän vakaumuksellisesta uskosta. Vaikka kyseessä onkin varsin peri-nykäsmäinen rikosdekkari, käydään kirjan alkupuoliskolla läpi sittemmin aikuiseksi kasvaneiden poikien historiaa tyranni-isän varjossa ja myöhempiä elämänkäänteitä. Henkilökuvaus on ihan mukavaa luettavaa ja hahmot saavatkin palkitsevasti lihaa luidensa ympärille kun tarinaa kerrotaan suunnilleen vuorotellen jokaisen tyypin näkökulmasta. Nykäsen myöhemmille kirjoille tyypillinen kipeiden perhesuhteiden kuvaus toimii.
 
Itse tarina sen sijaan tuntuu jääneen vähän lapsipuolen asemaan. Käänteitä kyllä piisaa, mutta kun koko kirja on hädin tuskin parisataasivuinen ja osa tästä menee päähenkilönelikon taustoittamiseen, tuntuvat juonenkäänteet vyöryvän vastaan vähän turhankin nopealla syklillä ja tuntuu, että kaikkea ei ehdi sisäistääkään kun ollaan jo menossa seuraavaan vaiheeseen. Osa juonenkäänteistä tuntuu tällaisen viihdedekkarinkin mittapuulla myös turhan epäuskottavilta. Kaikkinensa varsinaisesta dekkarijuoniosiosta jää vähän hätäisesti kasattu maku, ja juonen kypsyttely ja hengähdystaukojen antaminen lukijalle olisi voinut toimia.
 
Ei tämä nyt varsinaisesti huonokaan kirja ole lajityypissään, mutta ei Nykäsen parhaimmistoa kyllä tällä opuksella hätyytellä. Päähenkilöiden mielenkiintoinen taustatarina onneksi pelastaa paljon.

Charles Bukowski: 70-vuotismuhennos
 
Bukowskin novellikokoelma, jutut ovat 80-90-luvulta. Teemat tuntuvat liikkuvan pääasiassa elämässä epäonnistumisen, juoppouden, pummiuden ja muun vastaavan ymärillä, välillä maailmaa katsotaan myös kirjailijan sekä urheilijan näkökulmasta, joskaan mitään menestyskertomuksia eivät nämäkään juuri ole.
 
Aika tunnistettavaa Bukowskia, joskin taso on vaihteleva. Osa novelleista tuntuu ihan oivaltavilta ja ajatuksia herättäviltä, osa taas on vähän tylsempiä ja rutiininomaisempia. Muutamat omat suosikit, omasta mielestä kokoelman huippuhetket löytyivät helposti erottuessaan joukosta.
 
Jos Bukowskin tuotanto lainkaan nappaa, niin kannattaa tähän tarttua. Vähemmänkin Bukowski-faneille tässä toki on omat huippuhetkensä, mutta tyylilajille kovin vieras saanee varautua myös pettymyksiin jos tähän tarttuu.

Murakami: Maailmanloppu ja ihmemaa
 
Perskeles kun nyt kaikki Murakamit on luettu. Tyhjä olo. Englanniksi käännettyjä olisi kyllä pari vielä kyllä lukematta.
 
Osaiskohan joku suositella saman tyylistä kirjailijaa? Ei siis tarvitse olla mikään erikoinen tai sekava juoni kun siis kirjotustyylistä tykkäsin eniten. Kuvaillaan asioita tarkasti ja pohdiskellaan paljon. Päähenkilöt saa olla vähän "pihalla".

Arto Salminen - Ei-kuori
 
En viitsi spoilailla turhilla jorinoilla. Teksti pisti edelleen paikoitellen naurahtelemaan, mutta yleissävy Ei-kuoressa alkaa olla jo astetta karumpi kuin edellisissä romaaneissa. Näkökulma kirjassa vaihtelee kappaleittain muutaman henkilön välillä. Enimmäkseen maailmanmenoa tarkastellaan EHK-taksinkuljettajan Urkki Kyreniuksen näkökulmasta, ajoittain alkoholisoituneen julkkiksen ja vähän myös Kyreniuksen äidin näkövinkkelistä.
 
Kuten kaikissa (sanon varauksella, kun kaksi on vielä lukematta) Salmisen romaaneissa, herää kysymys, mistä monien henkilöiden itsekkyys/pahuus kumpuaa. Mikä on yksilön oma vastuu tilanteessa, jossa yhteiskunta lähiperheenjäsenistä lähtien on potkinut päähän taaperoiästä asti? Voiko edes olettaa mitään kykyä vastuunottamiseen syntyvänkään, jos paremmista käyttäytymis- ja ajatusmalleista ei ole edes tietoinen?
 
Vastauksista tai niiden puuttumisesta riippumatta nämä kirjat ovat ajankohtaisempia nyky-Suomessa kuin koskaan.
 
4/5
 
E: Lisätty pohdintaa.