Aihe: Hidas säveltäjä??
1
mbi
15.02.2017 23:47:20
Nyt on pakko kirjottaa ja kysellä muilta muusikoilta näkemystä! Onko säveltäjällä tarve tai pakko kyetä tuuttaamaan uutta kokonaisuutta joka viikko? Entä jos palo musiikin tekoon on jopa liian suuri ja menee kaikkien muiden asioiden edelle? Jos ''oikeista töistä'' päästyään (klo 16:00) alkaen istuu pianon edessä keskiyöhön asti ja pitempäänkin eikä silti tunnu saavan mitään kelvollista aikaiseksi? Jos itselleen riittävän hyvä ja onnistunut teos syntyy kerran 1 kuukaudessa? Sävellän siis soundtrack tyylistä musiikkia. Tarinoita ja visioita on paljon jatkuvasti mutta niitä saa tosi harvoin sävellettyä musiikiksi. Onkohan rima liian ylhäällä vai mikä siinä on.. Mitä ajatuksia muilla muusikoilla/säveltäjillä on aiheeseen liittyen?
Kasu-_-
16.02.2017 14:22:35
 
 
Luultavasti rima on liian ylhäällä. Kuinka monta teosta oot säveltäny vaikkapa koko elämäsi aikana tai muutaman vuoden sisään?
 
Kuvittelehan tilanne, että "huonompi" säveltäjä tekee pieniä valmiita sävellyksiä melkein päivittäin ja vaikka taso ei ole aluksi kovinkaan kummoinen, niin muutaman vuoden päästä on kehittynyt niin, että säveltää pidempiäkin teoksia hurjaa vauhtia ja mikä tärkeintä, valmiiksi asti. Toisella puolella vastassa on sitten "parempi" säveltäjä, joka vääntää joka teoksesta magnum opusta, eikä meinaa saada valmista mistään. Sävellykset voi olla aluksi todella paljon parempia kuin edellisellä, mutta ehkä muutaman vuoden sisään tämä "huonompi" kaveri meneekin jo ohi, kun on saanut niin paljon treeniä alle, eikä pelkää päästää irti omista tuotoksistaan.
 
Tämmöisiä tilanteita tulee vastaan ilmeisesti useinkin. Itsekin teen liian hitaasti lähinnä omia tuotoksia, mutta tilaushommia kun vääntää väkisin päivässä-parissa valmiiksi, niin huomaakin, että suurin osa isompien teosten liiallisesta hieromisesta on ollut turhaa ja ajan olis voinu käyttää pienempien teosten kanssa treenaamiseenkin. Joskus määrä saattaa jopa korvata laadun.
 
Tämmöisiä mietteitä vain, ei tietenkään välttämättä osu täysin aloittajan tilanteeseen.
mbi
16.02.2017 14:36:59
Kasu-_-: Luultavasti rima on liian ylhäällä. Kuinka monta teosta oot säveltäny vaikkapa koko elämäsi aikana tai muutaman vuoden sisään?
 
Kuvittelehan tilanne, että "huonompi" säveltäjä tekee pieniä valmiita sävellyksiä melkein päivittäin ja vaikka taso ei ole aluksi kovinkaan kummoinen, niin muutaman vuoden päästä on kehittynyt niin, että säveltää pidempiäkin teoksia hurjaa vauhtia ja mikä tärkeintä, valmiiksi asti. Toisella puolella vastassa on sitten "parempi" säveltäjä, joka vääntää joka teoksesta magnum opusta, eikä meinaa saada valmista mistään. Sävellykset voi olla aluksi todella paljon parempia kuin edellisellä, mutta ehkä muutaman vuoden sisään tämä "huonompi" kaveri meneekin jo ohi, kun on saanut niin paljon treeniä alle, eikä pelkää päästää irti omista tuotoksistaan.
 
Tämmöisiä tilanteita tulee vastaan ilmeisesti useinkin. Itsekin teen liian hitaasti lähinnä omia tuotoksia, mutta tilaushommia kun vääntää väkisin päivässä-parissa valmiiksi, niin huomaakin, että suurin osa isompien teosten liiallisesta hieromisesta on ollut turhaa ja ajan olis voinu käyttää pienempien teosten kanssa treenaamiseenkin. Joskus määrä saattaa jopa korvata laadun.
 
Tämmöisiä mietteitä vain, ei tietenkään välttämättä osu täysin aloittajan tilanteeseen.

 
Hyviä ajatuksia kyllä! Oon muutaman vuoden aikana saanut noin 10-15 "täydellistä" biisiä sävellettyä. Tosiaan kaikki on 5 min ja siitä ylöspäin pitkiä. Ehkä sitä vaan yrittää liikaa tehdä maailman luokan suur-teoksia en tiedä. Pitäisi yrittää nostaa rimaa sen verran ylös, että alta mahtuu kömpimään ja tehdä muutama vähemmän kunnianhimoinen kappale valmiiksi. Aloittelija en ole, se tässä tympiikin :D Vois laittaa kokemuksen puutteen piikkiin muuten tämän. No, ei auta muu kun jatkaa pianon edessä nakottamista ja antaa itselleen vähän enemmän siimaa tehdä eri ratkaisuja sekä kokonaisuuksia.
Spedemix
16.02.2017 14:59:30
Kannattaa enemmänkin demotella jos ei ole mitään proggista kesken. Semmosia minuutin pätkiä joissa hahmottelee yhden osan.
 
Monet leffa-, ja pelisäveltäjät kaivaa arkistoista materiaalia kun yhtäkkiä tarttee vääntää monen tunnin edestä musaa.
 
Mä oon ite tehnyt tota "osien demottelua" jo pari vuotta just miettien että koskaan ei tiedä mihin ne menee. Menee poppipuolelle mutta nyt viime aikoina räppärit on ruvenneet kyselemään että "tekisitsä meille kertosäkeitä?". Ei kun kaivelemaan arkistoja...
 
Pointti siis se, että koskaan ei tiedä milloin sitä musaa tarvittais ja siksi sitä kannattaa tehä ns. varastoon jotta on jotain mitä tarjota.
Spede blendaa: https://blend.io/spede
mbi
16.02.2017 16:47:35
Spedemix: Kannattaa enemmänkin demotella jos ei ole mitään proggista kesken. Semmosia minuutin pätkiä joissa hahmottelee yhden osan.
 
Monet leffa-, ja pelisäveltäjät kaivaa arkistoista materiaalia kun yhtäkkiä tarttee vääntää monen tunnin edestä musaa.
 
Mä oon ite tehnyt tota "osien demottelua" jo pari vuotta just miettien että koskaan ei tiedä mihin ne menee. Menee poppipuolelle mutta nyt viime aikoina räppärit on ruvenneet kyselemään että "tekisitsä meille kertosäkeitä?". Ei kun kaivelemaan arkistoja...
 
Pointti siis se, että koskaan ei tiedä milloin sitä musaa tarvittais ja siksi sitä kannattaa tehä ns. varastoon jotta on jotain mitä tarjota.

 
Tuossa on ideaa! Monesti kun on saanut just jonkun minuutin pätkän hyvää musiikkia tehtyä, niin se onki sitten lentänyt roskikseen siitä syystä, että ei ole saanu tarpeeksi vakuuttavaa ja toimivaa jatkoa. Täytynee alkaa varastoimaan kaikki mahdollinen mikä irti lähtee. Kiitos ideasta.
Sax-pappa
16.02.2017 21:27:32
mbi: Tuossa on ideaa! Monesti kun on saanut just jonkun minuutin pätkän hyvää musiikkia tehtyä, niin se onki sitten lentänyt roskikseen siitä syystä, että ei ole saanu tarpeeksi vakuuttavaa ja toimivaa jatkoa. Täytynee alkaa varastoimaan kaikki mahdollinen mikä irti lähtee. Kiitos ideasta.
 
Näin Toivo Kärkikin teki. Keräili musiikillisia ideoita lappusille, joita sitten lajitteli ja luokitteli käyttökelpoisiin ja tarpeettomiin. Kaikki ideanpoikaset kannattaa heti pistää muistiin ennenkuin ne unohtuvat.
V.M.V
17.02.2017 08:03:46
Mä olen vuosikausia sävellellyt ilman mitään instrumenttia, eli suoraan nuotintamisohjelmalla tehnyt pätkiä, melodioita, kokonaisia biisejä ja kaiken laittanut talteen. Saa nopeasti tehtyä, eikä vie paljoa tilaakaan joku midipimputus vs kymmenminuuttiset wav -fileet. Duunissakin koneella sama ohjelma että kun on luppoaikaa niin vain tekemään mitä mieleen tulee.
 
Aina välillä kokonaisia biisejä tehdessä muistuu mieleen se ja se pätkä mikä vois sopia sinne ja sinne.
 
Tällä tavalla on pari kokopitkää levyä tullut edellisen bändin kanssa ulostettua.
mbi
17.02.2017 12:45:34
V.M.V: Mä olen vuosikausia sävellellyt ilman mitään instrumenttia, eli suoraan nuotintamisohjelmalla tehnyt pätkiä, melodioita, kokonaisia biisejä ja kaiken laittanut talteen. Saa nopeasti tehtyä, eikä vie paljoa tilaakaan joku midipimputus vs kymmenminuuttiset wav -fileet. Duunissakin koneella sama ohjelma että kun on luppoaikaa niin vain tekemään mitä mieleen tulee.
 
Aina välillä kokonaisia biisejä tehdessä muistuu mieleen se ja se pätkä mikä vois sopia sinne ja sinne.
 
Tällä tavalla on pari kokopitkää levyä tullut edellisen bändin kanssa ulostettua.

 
Juu, itsekin myös käytän cubasea jossa on steinbergin omia instrumentteja, käytän myös muita orkesteri, soundtrack kirjastoja :) Olen huomannut, että joskus materiaalin syntymättömyyteen löytyy syy yksinkertaisesti siitä, että eri soundi vaihtoehtoja löytyy liikaa.. Jotain täydelliseltä soundaavaa jousi-sektiota saattaa hakea tunnin ja käydä kaikki mahdollisuudet läpi, eikä silti löydy kelpaavaa. Siitä seurauksena haukottelua ja päiväunet :D Joskus kappaleen idea löytyy summamutikassa päälle aktivoidusta soundista. Musiikkiin ja sen tekemiseen ei kyllästy, siitä kun löytyy niin monia eri tapoja, näkökulmia, tyylejä ja instrumentteja tuottaa musiikkia.
Jucciz
23.02.2017 02:09:15
Komppaan edellisiä: kannattaa säveltää vaikka pieniäkin pätkiä. Kun niitä on iso liuta, saattaa jonain päivänä huomata, että niitä voi yhdistellä ja saada aikaiseksi järkeviä kokonaisuuksia. Mullakin on jemmassa kymmeniä säkeistöjä ja kertsejä, joskus yhdessä ja joskus erikseen syntyneitä, osasta on tullut jo ihan kokonaisia biisejä. Mitä enemmän tekee, sitä enemmän oppii tekemään. Kaikki ideat ylös vaan.
Funkånaut
23.02.2017 11:07:48
 
 
Jucciz: Komppaan edellisiä: kannattaa säveltää vaikka pieniäkin pätkiä. Kun niitä on iso liuta, saattaa jonain päivänä huomata, että niitä voi yhdistellä ja saada aikaiseksi järkeviä kokonaisuuksia. Mullakin on jemmassa kymmeniä säkeistöjä ja kertsejä, joskus yhdessä ja joskus erikseen syntyneitä, osasta on tullut jo ihan kokonaisia biisejä. Mitä enemmän tekee, sitä enemmän oppii tekemään. Kaikki ideat ylös vaan.
 
Olen samaa mieltä.
 
Väkisinkin joukossa on välistä huonoa, ellei jopa kehnoakin, mutta säveltämään oppii säveltämällä. Vaikka se ei täydellinen olisikaan, niin ainakin joutuu miettimään harmonioita, sovituksia sun muita. Se harjoittelu ei koskaan ole huonosta.
 
Ja, joissakin paikoissa se "huonokin" voi kuulostaa täysin sopivalta ja oikealta, ellei jopa hyvältä. Ainakin pienen viilauksen jälkeen.
"Mitä? Lasku minun maksettavaksi, mitä? Kuuluu niin huonosti, en saa oikein selvää. Ai minulle konjakkia tulossa? Noo, nyt alkaa kuulua vähän paremmin." - J. Alfred Tanner
Kefiiri
23.02.2017 21:39:24 (muokattu 23.02.2017 21:42:41)
Funkånaut: Ja, joissakin paikoissa se "huonokin" voi kuulostaa täysin sopivalta ja oikealta, ellei jopa hyvältä. Ainakin pienen viilauksen jälkeen.
 
Joo, joskus joku tallennusvaiheessa epämääräiseltä kuulostanut juttu onkin myöhemmin kuunnellessa hieno, se vaan ei keksimishetkellä ole ollut sitä mitä haettiin.
En ole musiikin asiantuntija.
mbi
28.02.2017 12:55:19
Hienoa saada kannnan ottoja ja näkemyksiä muilta! Oon toteuttanut nyt tuota kaikkien ideoiden ''ylös kirjaamista'' Jo nyt olen saanut kirjoitettua kelpo materiaalia sekä päässyt yhdistelemään jopa erilaisista teemoista toisilleen sopivia osia. Olen tehnyt myös poikkeuksen, aijemmin olen kasannut tarinan ja kappaleen mahdollisimman valmiiksi pääni sisällä ennen kuin olen sitä alkanu konkreettisesti säveltämään. Nyt olen koittanut pistää talteen kaikki mahdolliset 10 sekunnin perkussio ideat sekä pienimmätkin jousi-melodiat ja juoksutukset. Tällä tavalla olen joitain niistä jatkanut samalla tyylillä. Kaikkein parasta on toki tehdä minkätahansa mittainen pätkä vaikka pianolla ja sellolla ja huomata, että päässä soi jo heti perään seuraava osa kappaletta, jonka sitten soitan heti perään ja poikkeuksetta toimii! Mikään ei ole niin hienoa, kun huomata, että on saanut aikaiseksi soinnutuksen ja siihen sopivan melodian joka liikuttaa ja toimii itselle, silloin voi luottaa siihen, että se toimii myös muiden korvissa.
ÄrGee
21.03.2017 15:03:29
Olen myös nähnyt sellaista, että säveltäjä tekee kappaleitaan varten erilaisia diagrammeja tai miellekarttoja joista ilmenee kappaleen luonne. Jonka pohjalta lähdetään luomaan kokonaisuutta. Tuon tyyppinen ajattelutapa auttaa varmasti kokonaisuuden hahmottamisessa. Eli periaatteessa pitää tietää suurinpiirtein mitä on luomassa, mutta se olikin jo selvää.
TO THE STARS!!!
JereToikka
22.03.2017 20:21:38
Sävellys on taito, jota voi kehittää. Ja siinä on paljon eri osa-alueita, jotka musiikin teorian osalta auttavat helpottamaan sävellysprosessia.
Taidot paranevat harjoittelemalla, ja löytämällä parempia tapoja tehdä asiat.
 
Säveltäminen on niin laaja taito, että itsekin opetan sitä omille oppilailleni erillisenä aineena, johon voi keskittyä. Vähän vaikea siis heittää nopeasti vinkkiä :)
 
Suosittelen etsimään opettajan, joka on auttanut muita oppimaan säveltämistaitoja. Tai vaihtoehtoisesti netistä, jos asut sen verran korvessa ettei sinne sävellystä opettavia ihmisiä eksy. Yksi hyvä netissä, jonka tiedän löytyy https://songwritinglessonsonline.com/ (tunnen siis henkilökohtaisesti tuon Tommason)
 
Toivottavasti auttoi :)
Unelmat ovat tehty toteutettaviksi. Päivässä on vain 24 tuntia. Käytä ne tärkeimpiin asioihin ja jätä turhat asiat huomiotta. http://pianotunnitturku.com
nisumaka
24.03.2017 14:09:19
No mä nyt en varsinaisesti ole mikään säveltäjä, mutta toki paljon sävellän ja sovitan aina tarpeen eteen tullessa. Olen joskus säveltänyt musikaaliin kirjoitettuja lyriikoita/runoja ja silloin tein niin, että kirjoitin sanat ensin Sibeliukseen ja aloin siitä hahmottamaan, minkäläinen sävellys sitten siihen ympärille kasaantuu. No kait siitä jonkinlainen "hyvä" tuli, kun joskus radiossakin soittivat pari katkelmaa mun biiseistä ;-)
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)