Kitarat: kitarakamat ›

Itsellä oli joskus läpirunkoinen Japanilainen 80-luvun NJ Series B.C. Rich Bich mallinen kitara. Se oli kokonaan mahonkia ja siinä oli alkuperäisesti valkoinen maali ja joku muovinen lakka päällä. Kun kitarassa oli kuitenkin etukannessa yksi aika isokin kolhu, josta tuo ruskea mahonki paistoi. Päätin viedä sen kitaran eräällä asian osaavalle ja ihan tunnetullekkin soitinrakentajalle. En nyt paljasta nimeä, mutta tekee kyseisiä hommia edelleen ja on varsin arvostettu siinä hommassa. Samassa vaihdettiin myös laadukkaampi talla, virityskoneistot ja myöskin laitettiin originaalien japanilaisten no name humbuckereiden tilalle Duncanin mikit.
Kitara lakattiin niin, että laitettiin ensin pieni kerros ja sitten hiottiin. Tätä käsittelyä uusittiin useita kertoja ja koska mahongissa on sellaisia huokosia tai syitä...tulos oli varsin hieno ja jotenkin kolmeulotteinen.
 
Kuitenkin vaikka siihen vaihdettiin osia parempiin ja tuo lakkauskin oli taatusti parempi kuin se vanha ja paksu muovinen...Kitarasta hävisi täysin joku fiilis. Se ei enää soinut akustisesti yhtä hyvin ja soittotuntuma oli ilman sähköjä kuin toisesta kitarasta. Työn laadussa ei kuitenkaan ollut mitään moitittavaa ja lakkaus ei ollut niin paksu kuin aikaisemmin. En tosin tiedä, mitä aineita siinä oli käytetty. Niin ennen kuin sitten tuon remontin jälkeen, tuossa lakkauksessa.
Sähköinen soundi oli sitten toinen juttu, mutta siinäkin kyllä meni niin että ne alkuperäisest japanin mikit olivat kyllä tuohon kitaraan minusta paremmat.
Tästä en voi kuitenkaan soitinrakentajaa syyttää, koska sain sellaisen kuin halusin. Kitarasta vaan lähti joku fiilis pois, vaikka se kyllä ulkoisesti oli todella upea.
Myytyähän se tämäkin sitten lopulta tuli ja niin se olisi varmaan tullut hävitettyä, vaikka en tuota remonttia olisi teettänytkään. Nuorempana kun piti kokeilla monenlaisia kitaroita jne.
 
Varmasti monelle soittajalle monienkin erilaisien kitaroiden, vahvareiden ja vaikka efektien kokeilu ja vaihtaminen on myös yksi osa sitä harrastusta. Suurin osa soittajaista tulee käymään pidemmällä aikavälillä melko todennäköisesti aika montakin perinteistä kitaramallia läpi ja myös kokeilee monia kitaramerkkejä.
Se on ihan luonnollista ja minusta se kuuluu asiaan. Sitten jos koko homma riistäytyy aivan käsistä, niin sitten on juttu jo toinen.
Mesa/Boogien mainoksessa oli joskus sellainen myyntiteksti, tosin englanniksi, että elämä on liian lyhyt huonolle tonelle.
En moiti Mesan vahvareita mitenkään, mutta tällä logiikalla on kyllä se huono puoli että oikeasti se elämä on ihan liian lyhyt jatkuvaan kamarumbaan. Tämä on tosin oma mielipiteeni ja niin on itselläkin aivan liikaa soittimia jo nytkin tai vieläkin. Enkä usko, että olen ainoa. Näin näyttäisi olevan asiat monella muullakin ja tuskin se oma soittaminen on tosiaan siitä soittimien laadusta ihan pelkästään kiinni.
Ei ole minulla, enkä usko että suurella osalla muillakaan. Tietenkin jos tarvitsee mandoliiniä, niin ei silloin joku akustinen ja muutamama sähkökitara korvaa tuota maniskaa. Tällaiset erilaiset soittimet ovat taas sitten jo toinen asia ja niissäkin voi olla ihan sama homma. Kokeilemalla tietää, onko se erikoisempi kielisoitin sittenkään se oma juttu. Voi ehkä ollakkin, mutta ei aina vaikka sellaisen soittimen soitosta ja soundista tykkäisikin.
Itselle kävi näin mm. 5-kielisen bluegrass banjon kanssa. Vaikka kuinka tykkäänkin sellaisesta soitosta/soundista, niin ei ollut minun soitin tuo 5-kielinen banjo. Monia muita itselle mieluisia yllätyksiä on kyllä löytynyt ja erikoista on se, että itse tykkään soittaa vaikka tres kitaralla lattarimusaa. Vaikka en sellaista juurikaan jaksa kuunnella, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.
Jostain alitajunnasta tai mistä lie nuo rytmit sitten kumpuavatkin ja niitä ei oikein voi kokeilematta löytää. Minusta mielenkiintoinen asia, vaikka tässä olen jo turissut muutenkin aika kauaksi itse aiheesta. Anteeksi siitä.
 
Monilla on kuitenkin useita samanlaisia sähkökitaroita ja tällöin on varmasti sellaisia soittimia joita tulee soitettua enemmän kuin joitain tosia. Varmaan niitä soittimia voi olla ihan mukava haalia tai omistaa, mutta en sitten tiedä kuinka järkevää se oikeasti on...
Itse kuulun sellaiseen ihmeelliseen ihmisryhmään, jonka on helpompi hankkia tavaraa. Sitten kun niitä pitäisi myydä tai hävittää, niin se ei olekkaan enää niin helppoa. Itselle ylimääräisien kitaroiden kohdalla alkaa helposti keksimään kaikenlaista käyttöä sellaisillekkin soittimille, joilla ei ole soittanut useisiin vuosiin :)
Pitkään aikaan en ole enää kuitenkaan mitään uusia soittimia hankkinut, jos en ole jotain vanhaa hävittänyt tai useampia. Näin on tarkoitus harventaa kyllä jatkossakin ja nyt ei ole edes mitään uutta, jota oikeasti tarvitsisi vaihdossa tai muutenkaan. Lähinnä tilaa olisi mukava saada ja itselle ylimääräiset soittimet käyttöön.
 
Aina löytyy varmasti parempi yksilö jos aletaan etsimään vaikka vintage Stratoa 50 tai 60-luvunkin kitaroista. Eikä tämä lopu koskaan, olipa se tavara mikä tahansa.
Missä vaiheessa se rahan laittaminen on jo sitten ylimitoitettua tähän soittamiseen ja soiton harrastamiseen on jo toinen asia. Jos kokee, että niin on hyvä toimia-->Niin sitten hommaa sellaiset kamat kun vaan rahalla saa. Ihan kaikkea ei tosin ole rahallakaan aina kaupan, mutta siihen on vain tyydyttävä.
 
Monikin ihan ammatikseen soittava kitaristi voi kyllä omistaa jonkun vuosikerta kitarankin. Yleensä ne keikkakitarat ovat kuitenkin enemmän ihan työkaluja. Toki siellä voi olla ihan arvokkaitakin kitaroita joukossa, mutta enemmän se soittaja itse on silloinkin sen soundin ja soiton takana kuin se pelkkä soitin jolla soitetaan.
Usea hyvä soittaja saattaa soittaa vielä keikoilla niiden kalliiden kitaroiden rinnalla jollain melko edullisellakin kitaralla. Silti siitä soitosta kyllä hyvän soittajan tunnistaa, vaikka se soitin vaihtuisi keikalla 50-luvun Fenderistä 2000-luvulla tehtyyn kiinalaiseen Danelectroon(esim.).