Aihe: The Sonics (US)+The Fanatic IV, to 27.4. Tavastia, Hki
1
Artemi
07.02.2017 11:12:55
GARAGEROCKIN EDELLÄKÄVIJÄT THE SONICS PALAA HELSINKIIN
To 27.4.2017 Helsinki, Tavastia +The Fanatic IV
 
Viimeksi syksyllä 2015 Helsingissä ylistetyn keikan heittänyt yhdysvaltalaisyhtye The Sonics palaa Suomeen: autotallirockin elävät legendat konsertoivat Helsingissä Tavastia-klubilla torstaina 27. huhtikuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Tiketissä torstaina 9. helmikuuta.
 
Keväällä 2015 yli 40 vuoden tauon jälkeen uuden albumin julkaissut The Sonics nousi maineeseen 60-luvulla yhtenä aikakautensa äänekkäimmistä yhtyeistä. Bändin tunnetuimmat pitkäsoitot ovat Here Are the Sonics (1965) ja Boom (1966), ja myös uusin pitkäsoitto This Is The Sonics sai ylistävät arviot kriitikoilta ja faneilta, ja sitä pidetäänkin jo lähes bändin alkuaikojen julkaisujen kaltaisena klassikkona. Yhtye jäi tauolle vuonna 1968, mutta teki This Is The Sonics -levyn myötä onnistuneen comebackin. Tacomalaisviisikko julkaisi viime vuonna live-taltioinnin Live at Easy Street.
 
The Sonics on tunnettu soundistaan, jossa yhdistyy perinteinen rocknroll, soul ja rnb. Yhtye on toiminut esikuvana lukemattomille bändeille The White Stripesista The Flaming Sideburnsiin.
 
Illan avausartistina nähdään helsinkiläisyhtye The Fanatic IV, jonka riveistä löytyy pitkän linjan muusikoita mm. The Hypnomenista ja Mike Bell & The Belltonesista.
 
LIPUT:
Myyntiin to 9.2.2017 klo 9.00
- ennakkoon Tiketistä alk. 30,50 EUR
- ovelta 32,00 EUR
 
urlhttp://thesonicsboom.com/url_
urlhttp://www.facebook.com/The.Original.Sonics/url_
urlhttp://www.facebook.com/The-Fanatic-IV-235533423127045//url_
urlhttp://www.tavastiaklubi.fi/url_
urlhttp://www.fullsteam.fi/url_
Artemi
27.03.2017 11:16:15
Keikka lähestyy!
 
The Sonics-"Bad Betty":
 
urlhttps://www.youtube.com/watch?v=BIz … =PLmGP3fxP0pYAYbGnBCSFjnIgMfg25CGp2/url_
 
The Fanatic IV-"Go Where The Action Is":
 
urlhttps://www.youtube.com/watch?v=dK37IzQvmgY/url_
Artemi
27.04.2017 12:23:15
TÄNÄÄN!
 
20:00 ovet auki
21:00 THE FANATIC IV
22:00-> THE SONICS (US)
 
DJt John Wayne & Farmer John soittavat levyjä!
 
Liput ennakkoon Tiketistä alk. 30,50€ ja ovelta 32€.
 
TERVETULOA!
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)