Kitarat: soittaminen ›

Kasperi Tervonen: En tiiä onks tässä nyt mitään uutta kellekään, mutta oma kokemus on että lähes aina kun pikkaus jollain tavalla kusee, niin kyse on siitä että teen jotain "ylimääräistä". Joko esim. puristan plekua liikaa, käytän liikaa voimaa, tai ylipäätään jännitän liikaa.
 
Jonkinlainen minimalistinen periaate tuntuis pätevän aika hyvin: Mitä ikinä teetkin, tee se niin pienellä duunilla/energialla/liikkeellä kuin mahdollista. Sit kun ei enää jännitä tai muutenkaan tee mitään "ylimääräistä", niin nopeus tuntuis tulevan ikäänkuin sivutuotteena. Toivon, että joku olis soittoharrastuksen alussa kertonut mulle, et heviä/metallia ei soiteta voimalla vaan tekniikalla.
 
Teemu Mäntysaari rustas fb-sivullaan:
 
"I'm actually trying to pick relatively light to use only the optimum amount of energy to get the sound I want. It's a common misconseption that punchy, tight, articulated tone would require hard picking. I think picking too hard usually only creates unnecessary tension in the hands, makes playing more difficult and reduces the endurance. With optimised movements it's possible to create those sounds with very little effort, relaxed hands and relatively light picking."
 
Tää tuntuu hemmetin hyvältä nyrkkisäännöltä. Aika samaa kamaa kuin Ambituksen viisaudet.
 
Moi kaikki,
 
En ole ammattilainen, mutta tarjoan kuitenkin oman näkökantani asiaan, koska olen näitä asioita viimeaikoina aika paljonkin pohdiskellut. "Mutta oma kokemus on että lähes aina kun pikkaus jollain tavalla kusee...niin kyse on siitä että teen jotain "ylimääräistä". Joko esim. puristan plekua liikaa, käytän liikaa voimaa, tai ylipäätään jännitän liikaa."
 
Omasta mielestäni jos pikkaus jollain tavalla kusee, niin kyse on lähestulkoon aina huonosta tekniikasta. Nämä "jännitän kättä liikaa" on seurausta huonosta tekniikasta. Asioiden ymmärtämiseen auttaa, kun oppii tunnistamaan eri pikkaus-tekniikat ja mitä tekniikkaa kukin kitaristi käyttää missäkin.
 
Otetaan esimerkiksi vaikka joku Paul Gilbertin pätkä. En ole tutustunut tarkemmin hänen musikkiinsa, mutta muutaman youtube-pätkän olen katsonut. Lyhyellä silmäyksellä näin, että Gilbertillä on aivan sairaan hyvä alternative-pikkaus-tekniikka. Nyt jos kuvitellaan että kitaristi x lähtee soittamaan jotain Paul Gilbertin pätkää ilman että hän on opetellut erittäin hyvää alternative-pikkaus-tekniikkaa. X reenailee Gilbertin pätkää muutaman viikon ja toteaa, että joo, ihan ok mutta ei tämä kyllä yhtä hyvältä kuulosta kun Gilbertin soittamana. Kitaristi x on kuitenkin sinnikäs ja yrittää vielä treenata lisää. "Ehkä Paul vain soittaa rennommin ja puristaa vähemmän plektraa." Vaikka kitaristi x koittaisi kuinka pienellä liikkeellä ja jännityksellä treenata biisin tikkiin, niin ei se sitä tule koskaan olemaan ennenkuin käden kontrolli/tekniikka on vaaditulla tasolla.
 
Nyt päästäänkin sitten ketjun ydinkysymykseen. Mikä on alternative-pikkauksen kunigastreeni? Ei ole varmasti yhtä kuningastreeniä olemassa, mutta tekniikkasi hioutuu kun opettelet soittamaan puhtaasti alternative-pickingillä soitettuja biisejä/riffejä/lickejä. Olen ymmärtänyt alternative-pikkauksen niin että soitetaan aina D-U-D tai U-D-U, eli ei ole väliä aloitatko fraasin ylös vai alaslyönnillä, kunhan kielenvaihto tapahtuu aina uudelle kielelle vastakkaisella lyönnillä kuin siirtyminen pois kieleltä. Nyt jos sinusta tuntuu että sinun on helpompi aloittaa fraasit ylöslyönnillä kuin alaslyönnillä, niin opettele aloittamaan fraasit alaslyönnillä jatkossa. Näin tekniikkasi ja kontrollisi paranee.
 
Metallikitaristeilla ainakin on yleensä hyvä alternative-pickaus-tekniikka. En ole niin tarkkaan vielä perehtynyt metallikitaristeihin, mutta oletan että hyviä alternative-pickaus-harjoituksia on monien metalliyhtyeiden biisit. Harjoittele esim. Children of bodomin, Paul Gilbertin, Wintersunin, Dream theaterin tai Symphony X:n biisejä ja pitäydy harjoitellessasi tiukasti alternative-pickauksessa, äläkä sotke väliin economy-pickausta. Itselläni ei ole hyvä alternative-pickaus-tekniikka, mutta se on työn alla. ;)
 
Eli ne soiton häiriöäänet ja epäpuhtaus johtuu yleensä siitä, että tekniikassa on puutteita. Jos löydätte kitaristin, jolla on huono tekniikka ja soittelee puhtaasti tiluja niin pistäkää toki linkkiä. ;) Toki myös "pick-slantingilla" eli missä kulmassa plektra on kieleen nähden on myös merkitystä. Eli pidän itse plektraa niinkuin Eric Johnson eli soittoasennossa plektran yläpää käännetään hieman maata kohti ja plektraa käännetään hieman myötäpäivään. En tiedä onko tämä mikään plektran pitämisen standardi, mutta näyttää ainakin Eric Johnsonilla toimivan.
 
Eric Johnson on hyvä esimerkki mestarillisesta economy-pickingistä. Jos olet kitaristi, ja olet treenannut alternative-pickingin tikkiin, mutta economy pickaus kaipaa treeniä, niin ota vaikka EJ:n Cliffs of Dover työn alle. Pitäydy tiukasti economy-pickingissä treenatessa äläkä sotke väliin alternative-pickausta. Kaikki biisit voi opetella soittamaan sekä alternative-pickauksella että economy-pickauksella, mutta tietyissä riffeissä/lickeissä on usein edullisempaa käyttää jompaa kumpaa tekniikkaa, jolloin molempien tekniikoiden hyvin hanskaaminen on välttämätöntä.
 
Sitten kun olet opetellut hyvän alternative- ja economy-pickaus-tekniikan, niin sen jälkeen on ihan hyvä "hienosäätää" soittoa vähän kevyemmäksi. Mutta monesti kuulee sanottavan että taitavan kitaristin soitto näyttää helpolta ja vaivattomalta, ja sitähän se on sitten kun tekniikka on kunnossa. Vaikeampi se paskalla tekniikalla on soittaa. :D Lähinnä haen sitä että ei ilman hyvää tekniikkaa voi soittaa rennosti ja kevyesti jännittämättä kättä tai plektraa. Se kuinka kauan kenelläkin menee hyvän alternative-ja economy-pickauksen opettelemiseen, niin riippuu ainakin harjoittelun laadusta, määrästä, levosta ja soittajan iästä. Kitaransoiton opettajat varmasti tietävät paremmin, mutta en epäile etteikö jokaisesta voisi tulla taitava kitaristi.
 
Kommentoikaa. Mielelläni olen jossain väärässäkin, sillä parhaiten kehittyy niinä hetkinä jolloin tajuaa olleensa aina hakoteillä. :)
 
-Mikko