Aihe: Pelaaminen - Tietokone/konsoli/mobiili
1 2 3 4 533 34 35 36 37236 237 238 239 240
Vessajono
06.01.2017 17:22:55
hjukke: Rally Trophysta tuli mieleen, pari vuotta sitten myös retrohengessä pelailtua halpis logitechilla (joka toimi hyvin), ja yllätyin uudestaan siitä grafiikasta ja fysiikasta, jotka tosissaan näyttivät vielä oikeinkin siedettäviltä. Oiva pelikokemus kaikenkaikkiaan.
 
Mäkin kokeilin sitä taannoin, tosin rattia ei harmikseni ollut. Oli siinä näppikselläkin joku lystinsä tallella mutta varsinkin takavetoisia autoja oli aika mahdotonta ajaa niin että olisi pärjännyt.
 
Rally Championshipia yritin myös mutta se ei lähtenyt edes pyörimään. Sääli sinänsä, siinä pelissä oli meinaan melkoinen tekemisen meininki. 30 kilometrin pätkät pimeässä kysyivät jo vähän keskittymiskykyä ja istumalihaksia.
Nobelanereita juotu vuonna 2017: 7
Milkop
06.01.2017 17:25:38
 
 
Arvostan ja pidän paljon noista vanhoistakin simuista, mutta kun on nyt päässyt ihan ok ratilla kokeilemaan kotona rauhassa Assetto Corsaa, niin onhan se ajotuntuma ihan eri planeetalta. Grafiikka toki on myös kehittynyt, mutta se on toissijaista jos ajaminen ei tunnu hyvältä.
"Jos olet suuren hotellin aulassa ja kuulet 'Tonava Kaunoisen' soivan, häivy vähän helvetin äkkiä. Älä mieti. Juokse."
Hetfield
06.01.2017 18:14:44
 
 
Kyllähän toi Rally Trophy yllättävänkin hyvä on edelleen, grafiikat nyt ei tietenkään ihan vastaa nykypäivää maksimiasetuksillakaan, mutta ei haittaa. Real modit sun muut kun on ladannut, niin risteyksiin jarrutukset ja muutenkin mutkiin tulo on aika realistisella mallilla, ei voi ihan reikä päässä mennä. Ehkä isoin miinus jostain randomi kuopista, mistä auto saattaa edelleen heittää volttia hallitsemattomasti. Sinänsä kyllä ihan oikein, ettei hyppyihin voi ton ajan autoilla vetää täyttä.
 
Richard Burns Rallyn jälkeen ei ole ikävä kyllä tullut rallisimulaattoreja, rata-ajoa kyllä löytyy, mutta itelle se ei vaan vetoa niin paljon. Tietty porukka noita kaipaa, ei vaan taida sitten riittää kun ei mitään uutta kuulu. Dirt Rally oli kuulemma jo vähän sinnepäin, mutta totesin että näyttää paremmalta kuin mitä ajofysiikat loppupeleissä on.
Alright, alright, alright!
Hetfield
06.01.2017 20:23:12
 
 
Nyt muuten toimii toi pelin kautta kalibrointi kun vihdoin tajusin ladata NoGripistä tän päkitsin: http://www.nogripracing.com/details.php?filenr=41294
 
Taitaakin olla, että toi kaasupoljinongelma onkin kaasupoljinhässäkässä itessään, jarrut näyttää toimivan normaalisti, mutta kaasu on koko ajan punaisella, tosin pelissä se on sentään on tai off. Noh, onhan tuo toki ostettu 2001, että siihen nähden toiminut hyvin.
Alright, alright, alright!
reaper666
07.01.2017 15:05:12
Latasin suomiklassikon Kiihdytyspeli. Mukavaa ajanvietettä.
Rauzku
07.01.2017 15:55:19
 
 
reaper666: Latasin suomiklassikon Kiihdytyspeli. Mukavaa ajanvietettä.
 
Mites se koodi toimikaan siellä garagessa, hiirtä piti pitää oikeassa kohdassa ja näpyttää jotain nappia?
Audi Guatrolla Thaimaaseen
reaper666
07.01.2017 16:54:55
Rauzku: Mites se koodi toimikaan siellä garagessa, hiirtä piti pitää oikeassa kohdassa ja näpyttää jotain nappia?
 
Eiku siihen nimeen kirjotetaan koodi. Esim. 100 000 rahaa on Rahakiihdytys.
dfer
07.01.2017 17:51:54
Milkop: Arvostan ja pidän paljon noista vanhoistakin simuista, mutta kun on nyt päässyt ihan ok ratilla kokeilemaan kotona rauhassa Assetto Corsaa, niin onhan se ajotuntuma ihan eri planeetalta. Grafiikka toki on myös kehittynyt, mutta se on toissijaista jos ajaminen ei tunnu hyvältä.
 
Juu ei ole paluuta enää vanhaan vaikka päteviä simulaattoreita sitä oli jo 20 vuotta sittenkin. Toisaalta AC:n ajotuntuma on mihin tahansa muuhun nykysimuunkin verrattuna aivan ylivertainen ainakin omasta mielestäni.
 
Hetfield: Kyllähän toi Rally Trophy yllättävänkin hyvä on edelleen, grafiikat nyt ei tietenkään ihan vastaa nykypäivää maksimiasetuksillakaan, mutta ei haittaa. Real modit sun muut kun on ladannut, niin risteyksiin jarrutukset ja muutenkin mutkiin tulo on aika realistisella mallilla, ei voi ihan reikä päässä mennä. Ehkä isoin miinus jostain randomi kuopista, mistä auto saattaa edelleen heittää volttia hallitsemattomasti. Sinänsä kyllä ihan oikein, ettei hyppyihin voi ton ajan autoilla vetää täyttä.
 
Richard Burns Rallyn jälkeen ei ole ikävä kyllä tullut rallisimulaattoreja, rata-ajoa kyllä löytyy, mutta itelle se ei vaan vetoa niin paljon. Tietty porukka noita kaipaa, ei vaan taida sitten riittää kun ei mitään uutta kuulu. Dirt Rally oli kuulemma jo vähän sinnepäin, mutta totesin että näyttää paremmalta kuin mitä ajofysiikat loppupeleissä on.

 
Dirthän olisi voinut olla täydellinen mutta kun ajaminen ei vaan tunnu oikealta vaikka ei se nyt ihan arcadeakaan ole. Vähän niinkuin autoilla ei olisi massaa ollenkaan. Sopii vaan toivoa että Assetto Corsaan tulee vielä joskus sorajuttuja kun kerta B-ryhmän Audikin on tulossa... modeinahan siihen saa jo nytkin sorapätkiä ja hyvältä ne tuntuu siihen nähden että pelissä ei ole tukea muille kun asfalttipinnoille.
Zed
09.01.2017 21:24:37 (muokattu 09.01.2017 21:49:24)
 
 
NES Classic Edition on nyt haxxoroitu: https://www.youtube.com/watch?v=wG9YeTOS29w
 
Vehkeeseen voi helposti ladata usb:lla lisää romeja saaden koteloiden kansitaiteetkin näkymään (tämä on tietysti olennaista).
Elämäni on toisen kerroksen huoneisto, jonka avonaisesta ikkunasta heitellään huonoja CD-levyjä lumihankeen.
tomaattiorava
10.01.2017 18:04:44
Neuvokaa tyhmää.
Omassa kirjastossani on aika helevetin hyvät konsolipelivalikoimat joten suurimman osan peleistäni lainaan sieltä. Ikinä en ole pelannut verkossa koska olin käsittänyt että peli pitää ostaa (uutena) jotta pystyy multiplayeriin. En ole kokeillut edes omistamieni pelien kanssa.
Tuossa taannoin hakattiin Bloodbornea ja kaveri tokaisi että tämä ei pidä paikkaansa.
Mitenkä siis on?
Milkop
10.01.2017 18:09:21
 
 
Eikös konsoleilla pidä maksaa moninpelaamisesta? Pelit eivät taida olla sidottuja mihinkään tiettyyn tiliin, mutta jos nettiin haluaa röytämään niin joutuu maksamaan, sekä PS4:llä että Yxboxilla.
 
Korjatkaa jos olen väärässä, olenhan vain master-racen edustaja.
"Jos olet suuren hotellin aulassa ja kuulet 'Tonava Kaunoisen' soivan, häivy vähän helvetin äkkiä. Älä mieti. Juokse."
santakasa
10.01.2017 19:02:02
PS4 ja Xboxilla joutuu nykyisin maksamaan molemmissa kultajäsenyys, jotta voi pelata moninpeliä internetissä. PS4 vuosi maksaa noin 55€. Tuleen halvemmaksi, kun ostaa koko vuoden kerralaan kuin kuukausi kerrallaan.
Koska sormeni ovat lyhyet, olen keksinyt omia twistejä omalle motoriikalleni. - mace2691
MaD PiAnIsT
10.01.2017 22:00:59
 
 
dfer: Juu ei ole paluuta enää vanhaan vaikka päteviä simulaattoreita sitä oli jo 20 vuotta sittenkin. Toisaalta AC:n ajotuntuma on mihin tahansa muuhun nykysimuunkin verrattuna aivan ylivertainen ainakin omasta mielestäni.
 
Juu joku 350 tuntia on tullut Ac:ta pelattua ja onhan se ny vitummoi. Jokainen auto tuntuu erilaiselta ja oikealla tavalla vielä. Voi kuvitella, että autot ovat oikeassakin elämässä kutakuinkin pelissä olevien kaltaisia käytökseltään. Ainakin useat autoarvosteluissa mainitut piirteet löytyvät autossa olevistakin autoista kuten F40 Ferrarin jumalaton turbolagi + ahtopaineen nopea nousu.
 
Dirt rally oli lupaava, mutta aivan liian arcade joten senkin pelaaminen on tyrehtynyt täysin. Omasta mielestä pelissä on liikaa pitoa, joka tekee ajamisesta liian kulmikasta ja luonnottoman hätäistä. Esimerkiksi vanha kunnon Richard Burns Rally pesee edelleen fysiikoissa tämän uutukaisen. Lisäksi Dirt Rallyssa autot lentävät ilmassa epärealistisesti ja tulevat maahan oudosti pomppien, joka tekee esimerkiksi suomalaisten erikoiskokeiden ajamisesta lähes mahdotonta. B-ryhmän autot pomppivat kuin jänikset ja ajaminen tuntuu luonnottomalta. Ei ilmeisesti uskalleta tehdä rohkeasti simulaatioita nykyisin, vaikka se voisi olla tie menestykseen kuten Assetton kohdalla on käynyt pienelle pelistudiolle.
"Live like a windrammer as you fuck"
Burn
11.01.2017 09:05:38
 
 
Ällönostalgisen Day of the Tentaclen remasteroitu versio on tämän kuun ajan ladattavissa Playstation storessa plussalaisille ilmaiseksi. Jännä nähdä, miten point and click -meininki taipuu konsolille. Siihen nähden mitä tuosta plussasta tulee maksettua kolmen kuukauden välein, niin aika moniin hyviin tarjouksiin on tullut tartuttua.
Vessajono: Tämä vetää kyllä ohi jopa siitä kaverista joka aikanaan kun piti kirjoittaa aine jostain tunnetusta romaanista, kirjoitti aineen Mulkosilmä-Asserista.
Tympee Huttunen
11.01.2017 19:49:45
Oli puhe PS2 Singstarin toimimisesta PS3:lla.
 
Se toimii. Testasin taas. Jos laittaa pelin suoraan sisään konsoli sanoo, ettei tue sisältöä. Kun käynnistää Singstarin oman ohjelman, näkyy PS2 pelin biisit kirjastossa. Ohjelma ei maksa storessa mitään, ellei peräti ole vakiona mukana(?).
Milkop
11.01.2017 20:48:55
 
 
^ Pitää kokeilla uusiksi kohta.
"Jos olet suuren hotellin aulassa ja kuulet 'Tonava Kaunoisen' soivan, häivy vähän helvetin äkkiä. Älä mieti. Juokse."
tomaattiorava
12.01.2017 19:20:45
Milkop: Eikös konsoleilla pidä maksaa moninpelaamisesta? Pelit eivät taida olla sidottuja mihinkään tiettyyn tiliin, mutta jos nettiin haluaa röytämään niin joutuu maksamaan, sekä PS4:llä että Yxboxilla.
 
Korjatkaa jos olen väärässä, olenhan vain master-racen edustaja.

 
Juu ei kai sitä ilmatteks pelailemaan pääse.
Mutta entä sitten DLC:t ja patchit?
Bullitt
12.01.2017 21:14:34
Ostin viimein PS3:n, mukana tuli kaikki oleellinen eli Gran Turismo 5, GTA V ja Änäri. Nettiä en tuohon tullut vielä kytkeneeks ja hyvin tuntui ainakin Granturismo pelaavan. Ilmeisesti netin kautta tulee päivityksiä peleihin ja konsoliin, mutta onko tuosta yksinpelaavalle lopen mitään todellista hyötyä?
Olen kivi joka kukkii lailla hauraan joutsenen.
öl m
12.01.2017 21:27:37
Bullitt: Ostin viimein PS3:n, mukana tuli kaikki oleellinen eli Gran Turismo 5, GTA V ja Änäri. Nettiä en tuohon tullut vielä kytkeneeks ja hyvin tuntui ainakin Granturismo pelaavan. Ilmeisesti netin kautta tulee päivityksiä peleihin ja konsoliin, mutta onko tuosta yksinpelaavalle lopen mitään todellista hyötyä?
 
Ainakin GT:n päivitykset korjaa bugeja ja tuovat lisäsisältöä peliin. Tosin päivityksiä on melko liuta ja osa isojakin paketteja. Pelaamaan ei välttämättä siis pääse saman vuorokauden aikana jos seuraavanakaan, riippuen nettiyhteyden nopeudesta. Itselläni paskalla yhteydellä vaati jos jonkinmoista vippaskonstia, että sain kaikki 30+ päivitystä asennettua onnistuneesti.
 
Lisäksi, oleellisiin pistäisin toki Demon's ja Dark Soulsin.
"Voidaan varmaankin olla yhtä mieltä siitä, että te tarvitsette tällaisen laitteen."
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)