| Aihe: Voiko kirjoittaa omasta elämästä ja kuinka peitetysti? | 1 |
|---|
|
Sitä tässä vielä kysyn, että kuinka hyvin voi kirjoittaa esim. absurdista eli vaikeasta elämäntilanteesta? Kuinka hyvin voisi naamioida eli maskeerata verbaalisesti vaikeita asioita..? Tarvitseeko jonkin yleensä ikävän asian tapahtua eli siis toteutua todellisuudessa, jotta siitä saisi hyvän osuvan laulunaiheen..? Pitäisikö sen olla englanniksi eikä suomeksi..?
Kertokaapa te, jotka kaikkea muuta, kuten toisien yläpuolelle asettautumisia seli verbaalisia kettuiluja osaatte niin perin mainiosti..? Minä olen tuota koko pikku ikäni saanut kokea. Mitkähän laulut mahtavat tulla, kun minä alan kostaa konkreettisesti kokeamiani kiusaamisia takaisin..? Katsokaa: Naismurhaajat Friiltä.
Jk. Yksikään tältä palstalta ei tulisi enää Juicelle vittuilemaan (eli edes uskaltaisi). Ja jos hän eläisi, sitä hän kyllä teiltä saisi aivan jatkuvalla syötöllä samat kakat vähintäinkin kaksinverroin takaisin paluupostina. Ai niin. Postihan ei enää toimi.
Juice oli minulle yhdenlainen jumala. Ylen nk. "Humppa-Tarja" on eräs, joka tätä yhdellä tavalla hienoa juttua tietyllä tavalla jatkaa. Hän tekee hienoa juttua, ja pysyy myös siinä hienoudessa.
Kun kasvat isoksi, niin ymmärrät, että kysymys: "Kumpi on parempi, Marshall vai Behringer", on turha... | |
Moi.
Mental_Schok0_Gummi: Sitä tässä vielä kysyn, että kuinka hyvin voi kirjoittaa esim. absurdista eli vaikeasta elämäntilanteesta?
Itseä askarruttavista asioista kirjoittaminen on ollut maailman sivu se #1 tapa ruotia elämäntilanteita, iloja ja suruja.
Pitkään ennen kuin kallotohtorin sohvasta tuli muoti-juttu.
Fiktio mukaanlukien, valtaosa kirjallisista hengentuotteista jotka ovat julkaisukynnyksenkin ylittäneet, ainakin jollain tasolla paljastuvat itsetutkiskelun tuotteiksi.
Mental_Schok0_Gummi: Kuinka hyvin voisi naamioida eli maskeerata verbaalisesti vaikeita asioita..?
Kiertoilmausten käyttö on aina vaikeaa, sekä käyttäjälle että vastaaanottajalle, mutta onnistuessaan tuottaa tietysti kuulijassa toisenlaisen -ehkä suuremman-onnistumisen tunteen oivaltamisen kautta kuin asioiden suoraan sanominen.
Vaaranpaikkana puolestaan se että selittämään joutuessaan katoaa yleensä kaikki lumo pohjimmiltaan hyvästäkin tekstistä.
Harjoiteltavissa olevia taitoja kuitenkin nuokin.
Mental_Schok0_Gummi: Tarvitseeko jonkin yleensä ikävän asian tapahtua eli siis toteutua todellisuudessa, jotta siitä saisi hyvän osuvan laulunaiheen..?
Kaksiteräinen miekka pitkälti, kaipa kyse on siitä haluaako kuulijoiden oivaltavan kuinka helposti kenestä henkilöstä lauletaan/kirjoitetaan, vai mennäänkö mielikuvituksen puolella.
Meiltä Suomalaisilta ei toki melankolia-aiheita eikä -kirjoittajia puutu, päinvastoin.
Jos kuuntelee esimerkiksi G. Sundqvistin loistavaa tuotantoa, sanoituksista ei jää epäselväksi ovatko tarinat fiktiota vai ei.
Likipitäen jokainen tunnistaa lähipiirinsä jäsenen, jonkun julkisuuden henkilön ja toisinaan itsensä henkilögalleriasta ja heidän sattumuksistaan.
Yleismaailmallisia -tai ainakin perisuomalaisia- aiheita on toki turvallista käyttää koska kaikki voivat niihin samaistua, mutta mm. Juicen ja Göstan jälkeen omaleimaisuuden tuominen omiin sanoituksiin tuossa genressä onkin jo kertaluokkaa hankalampaa.
Englanninkielisessä musiikissa, ja pop-musiikissa yleensäkin, sanoitusten tekeminen päivänpolttavista aiheista on aika-ajoin poikinut palstatilaa niin tapahtumalle, kuin mainetta esittäjälleen.
Jos vaikkapa Brenda Ann Spencer olisi kanavoinut maanantaiangstinsa kevyemmin, Boomtown Rats:in taival olisi saattanut olla toisenlainen.
Mental_Schok0_Gummi: Pitäisikö sen olla englanniksi eikä suomeksi..?
Kumpi tahansa tuntuu itsestä luontevimmalta, eipä tuohon voi kukaan ulkopuolinen oikeaa vastausta antaa.
Suomen kieli on kuitenkin valta-osalle meistä se sujuvampi kanava tuottaa värikästä ja elävää tekstiä, Lontoo menee helposti Tankero-Enklannin puolelle ainakin äidinkielenään sitä puhuvan korvissa.
Tai vaihtoehtoisesti fraasisanakirjan ja/tai englanninkielisen kaunokirjallisuuden Fiskars-plagiaatiksi.
Jälkimmäinen on toki äidinkielelläänkin kirjoittaesa vaarana, etenkin jos huteraa pohjaa yrittää paikata oikoen.
T:Samuli | |
Mental_Schok0_Gummi: Sitä tässä vielä kysyn, että kuinka hyvin voi kirjoittaa esim. absurdista eli vaikeasta elämäntilanteesta? Kuinka hyvin voisi naamioida eli maskeerata verbaalisesti vaikeita asioita..?
Mitkähän laulut mahtavat tulla, kun minä alan kostaa konkreettisesti kokeamiani kiusaamisia takaisin..?
Sanoman voi piilottaa rivien väliin just niin hyvin kuin osaa ja haluaa. Mitä paremmin se on kätketty, sen harvempi ymmärtää, mikä on tekstin aihe ja innoittaja. Jos haluaa piilottaa todellisuutta, mutta pitää viestin ja tunnelman ymmärrettävänä, vertauskuvien käyttö on aika toimiva konsti.
Katkeruus ja kosto eivät välttämättä ole parhaita lähtökohtia, ellei niitä käsittele edes jollain tavoin älyllisesti, esim. itseironian ja vertauskuvien avulla. Toisaalta kuitenkin lienee myös niin, että moni yleisöön uppoavien tekstien kirjoittaja on kirjoittanut tekstejä sydänverellä, eli kyllä se toimivaa mustetta on. Luepa Amy Winehousen tekstejä, kyllä niissä ollaan aika syvissä vesissä, ja kyllä se koskettaa kuulijaa.
Pitäisikö kirjoittaa suomeksi vai englanniksi? Olen antanut itselleni kertoa, että kaiken a ja o on, että osaa ilmaista itseään hyvin omalla äidinkielellään, vasta sen jälkeen voi edes haaveilla osaavansa ilmaista itseään hyvin jollain muulla kielellä. On hämmästyttävä harha, että moni tuntuu uskovan, että kehnolla kielellisellä ilmaisutaidolla saisi aikaan parempaa jälkeä jollain muulla kielellä kuin äidinkielellään. Jos osaamista riittää, ja haluaa kansainvälistä menestystä, englanti on hyvä laulukieli. Mutta esim. omalla kohdallani olen aivan varma, että jos jonkin hyvän laulutekstin saan joskus aikaan, se on suomeksi. Vaikka käytän englantia työelämässä jatkuvasti, ilmaisuvoimani englanniksi on onneton murto-osa siitä, mihin suomeksi pystyn. | |
Nii jos oikein väkisin rupee tulkitsemalla tulkitsemaan ni voihan se, että päällisin puolin sössöttää tekstissä sotajutuista, oikeesti tarkoittaa avautumista siitä että voi vittu kun oli paska päivä töissä saatana ja pomokin taas mussutti. Esmes. | |
Minulle englanniksi kirjoittaminen tuntuu luontevammalta, varmaan koska valtaosa kuuntelemastani musiikista on englanniksi. Pidän tavoista, joilla englannin kielessä voi sanoa ja muotoilla lauseita. Myös epätavallisemmat sanat ovat jollakin tapaa mielenkiintoisempia kuin suomessa.
En ole asiantuntija, mutta koska olen toinen ihminen jolla on toisenlainen näkökulma ja ajatukset, koen olevani hyvä antamaan neuvoja. Ja neuvomalla muita tulee ajatelleeksi itseäkin auttavia asioita joita ei muuten tajuaisi.
Sanoisin, että kokeile molempia kieliä ja kun olet saanut jonkin verran tekstiä paperille, koita kääntää se sille toiselle kielelle. Muista, että kenenkään muun ei tarvitse nähdä tekstejäsi, joten voit kokeilla rauhassa kaikkea, ääripäästä ääripäähän. Kirjoita samasta aiheesta niin avoimesti ja selkeästi kuin pystyt, ja tee toinen versio, jossa käytät vaikeaselkoisia kielikuvia joilla peität teeman ja teet tekstistä mahdollisimman tulkinnanvaraisen.
Ääripäiden avulla voit löytää sen oman tyylin ja sanoitusten sopivan selkeyden tason. Onnea matkaan.
Varmasti olen väärässä mutta kumminkin. | |
Voihan omasta elämästä kertoa jotain myös suomeksi, mallia voisi ottaa ehkä esimerkiksi Mikael Garbielin koko tuotannosta sekä Arttu Wiskarin biisistä Tuntematon potilas.
Lisäksi olen minäkin kirjoittanut omasta elämästäni joitakin kohtia sanoituksiini ja joihinkin runoihini, esimerkiksi minulla on joitakin rakkauslauluja joissa puolet on omasta elämästäni ja puolet keksittyä.
Nimeni on Tomi Antinoja | |
Tehdessäni esim. jotain rakkauslaulua, niin saatan ajatella jotain aiemmin kohtaamaani naista ja kokemuksiani hänestä, sekä käyttäytymistään eri tilanteissa. Omaa elämäähän nuokin eri kohtaamiset osiltaan edustavat, joista laulujen tekstit voivat paljonkin kertoa, mielikuvitusta myös osin käyttäen. :) | |
Oma elämä on hyvä lähtökohta, koska siitä tietää paljon, mutta ei kannata jäädä siihen vaan laajentaa perspektiiviä. Miltä sun elämäsi näyttäisi, jos hieman kärjistäisit joitain piirteitä persoonallisuudessasi tai ulkonäössäsi? Tai jos toteuttaisit jonkun synkimmän mielitekosi, jota et ehkä kehtaa itsellesikään tunnustaa? Miten elämäsi muuttuisi, jos suurin unelmasi/pahin painajaisesi toteutuisi? Mitä joku ulkopuolinen (sun mummo/äiti/koira/pahin vihamiehesi, joku tyttö/poika, tai se mies, jonka tyttöystävää panet, tai joka pani sun tyttöystävääsi) kertoisi sun elämästä? Miten kertoisit omasta elämästäsi toisessa persoonassa? Entä menneessä tai tulevassa aikamuodossa? Miten 10 vuoden takainen sinä, tai sinä 10 vuoden päästä, kertoisit tämänhetkisestä elämästäsi?
Näistä on sitten hyvin lyhyt askel siihen, että miten kertoisit omasta elämästäsi jos olisit joku aivan toinen ihminen. | |
Sergei Fallinen: Oma elämä on hyvä lähtökohta, koska siitä tietää paljon, mutta ei kannata jäädä siihen vaan laajentaa perspektiiviä. Miltä sun elämäsi näyttäisi, jos hieman kärjistäisit joitain piirteitä persoonallisuudessasi tai ulkonäössäsi? Tai jos toteuttaisit jonkun synkimmän mielitekosi, jota et ehkä kehtaa itsellesikään tunnustaa? Miten elämäsi muuttuisi, jos suurin unelmasi/pahin painajaisesi toteutuisi? Mitä joku ulkopuolinen (sun mummo/äiti/koira/pahin vihamiehesi, joku tyttö/poika, tai se mies, jonka tyttöystävää panet, tai joka pani sun tyttöystävääsi) kertoisi sun elämästä? Miten kertoisit omasta elämästäsi toisessa persoonassa? Entä menneessä tai tulevassa aikamuodossa? Miten 10 vuoden takainen sinä, tai sinä 10 vuoden päästä, kertoisit tämänhetkisestä elämästäsi?
Näistä on sitten hyvin lyhyt askel siihen, että miten kertoisit omasta elämästäsi jos olisit joku aivan toinen ihminen.
Tuossa on ideaa tarjolla. Niinhän kannattaisi varmasti tehdä
Nimeni on Tomi Antinoja | |
Mä yhdistelen omia kokemuksia kuultuihin juttuihin, varsinkin ystäviin. Yleensä lopputulos on sellainen kudelma todellisuutta ja fantasiaa, ettei niistä edes asianosaiset tunnista itseään, mutta niissä on tarpeeksi totta että pystyn tulkitsemaan ja välittämään tarinaa.
Suurin osa biiseistä lähtee ihan suoraan omasta tai frendien elämästä. Ekat versiot on usein liian kirjaimellisia, ja tulee ikävä "dear diary" -fiilis. Mutta kun ne on taivuttanut hyvään rytmiin ja riittävään draamaan, lopputulos on yleensä aito mulle, mutta tarpeeksi yleismaailmallinen, että kuulija voi löytää sieltä itsensä. | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | 1 |
|---|
|
|
