Kitarat: kitarakamat ›

Tuntuu, että vaikka puhumme vintage kitaroista, niin siihen vaikuttaa väkisin sen mielipiteen esittäjän ikä. Joskun jossain vaiheessa alkoi tuntumaan, että kokemusta taisi olla enemmän noista vintage viineistä :)
...Ja itse en laske Sorbusta ja Aperiittaa, miksikään vintageksi ;D
 
Joo, kun itse aloittelin soittoa/rämpytystä 80-luvun alkuvuosilla ja ikää hieman vajaa 10. Silloin ei ollut nettiä. Silloin ei ollut edes keltaista pörssiä ja musaliikkeiden valikoima oli muutenkin aika suppea verrattuna jo sitten 80-luvun loppuun ja 90-luvulle. Tosin 90-luvun lopulla sitten alkoi jo netin vaikutuksesta häviämään soitinkauppoja. Toki siihen vaikutti monet muutkin tekijät. EU toi mukanaan, kun siihen liityttiin, amerikan kitaroihin tuntuvan lisän ja dollarin kurssi on kyllä muutoinkin heitellyt.
Tuolloin 80-luvun alussa ei siis 5500(ja nykyään enää noin 4000) asukkaan pikkukylässä ollut paljoa vaihtoehtoja. Lähin oikea kaupunki oli Jyväskylä 100 km päässä ja ei sielläkään ollut vielä silloin suuria soitinliikkeitä tai niiden valikoimat olivat aika suppeita, niin uusien kuin vanhojenkin osalta.
Noita monia Japanin halvempia kitaroita oli sitten muutamien kavereiden isoveljillä ja itsellä oli monenkinlaisa kokeilussa. En nyt tähän listaa enemmän mitään, koska joku pahoittaa mielen siitäkin. Ne eivät vaan olleet hyviä ja päätin hankkia uuden, vaikka ei sekään mikään kauhean hyvä tai järkevä ratkaisu ehkä näin jälkikäteen ajateltuna ollut.
Aika reilusti tuli sitten 90-luvulla kokeiltua näitä vanhempia 60 ja70-luvun aasialaisia kitaroita. Siihen vaikutti sekin, että oma musamaku ja soittaminenkin oli hieman muuttunut siitä metalli ja punk osaston soitosta tuonne bluesin ja slidekitaroinnin puolelle. Sujuvasti soitan ja kuuntelen kyllä vieläkin monenlaista musaa. Ehkä soittopuolella on tuo kovempi vauhti ja agressio jo jäänyt...
 
80-luvun puolivälin jälkeen alkoi vasta Gibson ja Fender nousta takaisin. Silloin 80-luvun alussa molemmilla merkeillä ei ollut kovinkaan hyvä maine ja ei ne kitarat olleet uutena tosiaan ensimmäisen kitaran ostajalle. Ei edes ne molempien edullisemmat mallit.
Toki ne 50/60 ja 70-luvun kyseisien merkkien kitarat olivat silloin halvempia kuin tänään. Olivat kuitenkin käytettynäkin aivan liian kalliita kenellekkään ensimmäiseksi kitaraksi ja ne paremmat aasialaisetkin maksoivat yllättävän suuria summia.
Ostin vuosi sitten käytetynä Harley Benton Stratocaster kitaran ja saman merkin pikkucombon yhteensä 50 euron hintaan. Tämä on varmaan merkki, jota ei saisi missään vintageen liittyvässä mainita. Hankin kitaran slidesoittoon ja vahvarin puhtaita soundeja ja pientä volumea varten. Toki tuollainen kitara taitaa maksaa nykyään uutena 80 euroa, mutta jo tuon kitaran laatu oli parempi kuin sen itse hankkimani ensimmäisen stratocasterin silloin 80-luvulla. Siitä maksoin 800 markkaa ja se oli suhteessa silloin todella suuri raha. Jos tuota HB stratoa vertaisi siihen, niin tämän HB:n pitäisi maksaa varmaan euroissa neljä numeroinen summa, että nuo hinnat olisivat laadun ja sen ostovoiman kanssa samoissa. Vahvarilla en olisi tehnyt mitään silloin 80-luvulla tuolla HB:n pikkucombolla, koska ääntä ei lähde tuosta tarpeeksi ja säröä ei saa myöskään kunnolla/riittävästi tai se on muutenkin huono.
 
Silloin aikoinaan mm. Soundi lehdessä oli myydään palsta ja siellä oli käytettyä sähkökitaraa. Ongelma oli vain siinä, että jos joku oli lopettanut soittamisen ja hänellä oli joku halpa ritsa, niin miksipä hän olisi ostanut sellaisia lehtiä tai edes osannut niitä myynti-ilmoituksia mihinkään laittaa. Ne myytiin kaverilta toiselle ja kuulopuheiden mukaan. Jos ei ollut ketään soitosta kiinnostuneita tuttuja, niin halvemmat taisi mennä jonnekkin ullakolle tai ihan roskiin. Varmaan isommissa paikkakunnissa ja kaupungeissa oli asiat toisin. Halvempien soittimien kohdalla oli kuitenkin monella asiat näin. Eli se ensimmäinen sähkökitara oli melko kehno ja ainakin tämän päivän kriteereillä aivan liian kallis. Sitä saatettiin vielä parannella paremmilla mikeillä, mutta ne maksoivat myös useita satasia kappale jo silloin. Nykyään saa suhteessa hyviä mikkejäkin halvemmalla kuin silloin.
 
Ja minulla on ollut yksi 70-luvun Ibanez Rickenbacker basso, joka oli originaalia parempi. Sen tosin hommasin 90-luvulla ja kun tajusin, etten edelleenkään soita bassoa-->Möin sen eräälle kaverille, jolla oli näitä rikun bassoja jo ennestään. Se Ibanez meni muuten hänen ykköskeikkasoittimeksi. Bassoakin on joskus jossain bändeissä tullut soitettua, mutta huomattavasti vähemmän kuin kitaraa.
 
Nuo B.C. Rich NJ Series 80-luvun Japanin kitarat olivat myös todella hyviä. En tiedä, voidaanko puhua vielä vintagesta, koska niitä tehtiin hieman ennen 80-luvun puoliväliä muutamia vuosia. Muutamia Gibsoneita on itsellä ollut ja kymmenittäin on tullut niitä soiteltua sekä kokeiltua. Läpirunkoinen B.C.Rich NJ Series Bich ja Eagle olivat laadultaan huomattavasti parempia kuin yksikään uudempi Gibson jota olen kokeillut(en ole kuitenkaan kokeillyt tuon 80-luvun puolivälin jälkeen reilusti yli 2000 euron uusia Gibsoneita). 70-luvun alusta ollutta G:n LP Recording mallia täällä myös joku kehui ja ei sekään ollut minusta laadullisesti noita kahta NJ Series B.C.Rich kitaraa sen parempi...Tosin LP malliksi aikalailla erikoinen, niiden mikkien ja ehkä ulkonäönkin vuoksi. Noita NJ Series B.C Rich kitaroita oli minulla muutamia muitakin ja kaikkien niiden kohdalla tuo laatu ei ollut ihan noin hyvä kuin siinä Badass tallaisessa Bich kitarassa ja sitten Eagle mallissa.
Nämä eivät tosin ole mitään faktaa, vain omia mielipiteitä. Niihin vaikuttaa sitten se soitettava musa ja monet muutkin asiat, joita voi olla joskus hyvinkin vaikea aina kertoa...mikä tekee jostain soittimesta itselle juurikin sellaisen, että siitä tykkää.
Eli kyllä sieltä Jaappanin ihmemaasta on lähtenyt monia minuakin miellyttäviä soittimia, mutta noista halvemmista 60 ja 70-luvun edullisemmista kitaroista on osunut näppeihin enemmän kyllä noita huonompia. Se voi johtua omasta iästä, asuinpaikasta ja siitäkin että 80-luvun alussa alkoi metallimusa nousemaan ja tokihan nuoremmat soittajat siitä innostuivat. Eli ei ne telecaster jne. kopiot oikein silloin napanneet kun se haettu soundi oli kuitenkin säröä ja paljon :)
 
Vintage ja kaikenlainen keräily taitaa siis liittyä siihen vintagesoittimien keräilijän/soittajan ikäänkin. Toki myös soitettavaan musaankin.
Tällöin on vaarassa se, ettei niitä uudempia hyviä innovaatiota nähdä. Niitä ei edes haluta nähdä uudemmista soittimista, kun itsellä on musiikillinen kiinnostus ja rahatkin niissä vanhemmissa kitaroissa.
Ja kyllä itse kokeilemani kaikki Gibson merkkiset kitarat ovat olleet 60 ja 70-luvulta parempia, kuin siis uudemmat. Voi johtua osittain noista malleistakin tai sitten ne on tehty joskus, minusta, paremmin ehkä...en tiedä???
50-luvun Gibsoneita en ole muistaakseni koskaan mitään kokeillut, joten niiden laadusta en voi sanoa mitään. Epäilen kyllä, ettei noiden 50-luvun LP kitaroiden käyttöarvo ole kuitenkaan ihan niin kova kuin mitä noista tosiaan pyydetään. Ainakin itse teettäisin jollakin hyvällä soitinrakentajalla sellaisen LP kitaran kuin maksaisin aidosta jonkun 50 000 euroa.
Joissain 50-luvun Gibsoneissa on ainakin tuo talla muutamissa malleissa myös ihan ilman intonaatio säätöä. Siis vain tuollainen rautatangonpala ja en kyllä usko, että tuollainen talla on ainakaan kitaran toiminnan kannalta ihan paras ratkaisu. Olipa se soitin sitten muutoin tehty ihan miten hyvin tahansa.
 
Fendereissä ei ole minusta ihan noin tuo asia, mutta en ole soittanutkaan kuin 60-luvun Fendereillä ja näillä uudemmilla. Eli minusta jopa uusissa Fenkuissa on todella hyviä kitaroita. Toki noissa vanhemmissa on ajan patinaa ja ehkä jonkinlainen tarina. Se historia ja omat mieltymykset voivat tehdä siitä kyllä vieläkin paremman, mutta jo 60-luvun Fenderinin stratot maksavat aivan tajuttomia summia.
Myöskin ihan jokainen kitaran, merkistä riippumatta, paranee kun sitä ahkerasti soittaa. Sitä oppii käyttämään ja sen kanssa elämään ja soittamaan. Huomaa miten se toimii ja jopa sen huonoja puolia oppii hyödyntämään. Tämäkin voi olla vain omakohtainen harha, mutta tällaisen olen laittanut merkille. Varmasti on jokaiselle sellaisia soittimia, jotka käy räpylään paremmin kuin toiset. Se on kuitenkin jo toinen asia...
 
Jos ne mahdollisesti vintage soittimet ovat omasta mielestä sen arvoisia, niin siitenhän sellainen kannattaa ostaa. Itse teettäisin sellaisen, jos ei kaupasta saa valmiiksi hyvää tai riittävän hyvää itselleen...ilman niitä vintagelisiä.
Minusta kun ihan kaikki soittimet kannattaa hankkia vain käyttöön. Itsellä on toki nytkin ihan liikaa soittimia, mutta ne eivät ole mitään vintage(paitsi yksi hiukan vanhempi National sähkökitara) tai keräilypelejä muutenkaan. Olen ihan tietoisesti hävittänyt kaikki arvokkaimmat soittimet, koska noilla edullisemmillakin saa sen aikaiseksi mitä nykyään kotosalla tarvitsen. Myyntiin menee tulevaisuudessa lisääkin soittimia, mutta en tee sitä millään kiireellä.
Lisäksi soitan paljon slidellä ja enää ei kiinnosta jatkuva vielä ja vielä paremman soundin etsiminen. Se kun ei lopu koskaan, jos ei sitä kamarumbaa itse lopeta.
 
E: Korjailin muutamia kirjoitusvirheitä(saattoi vielä joitakin jäädä) ja lisäsin muutaman pienen ykstyiskohdan ja vuoden.
 
Hyvää uutta vuotta kaikille !!!!