Kitarat: kitarakamat ›

Mun mielestä, siis korostan MUN MIÄLEST, älköön nyt kukaan vaan ottako yhden pölhön juttuja minään faktan julistuksena:Ei noi vehkeet vintakeksi muutu iän myötä, eiköhän se kausi loppune siihen 70-luvun alkuun? Siihen mennessä lienee tehty ne joiden arvo ei laskemaan pääse(niiden ylitsepääsemättömästä hyvyydestä, saa jokainen tehdä omat päätelmänsä).
Sen verran monta 70-ja 80-luvun G ja F-tuotetta on tullut omistettua, että minkään sortin kaipuuta ei ole jäänyt niiden perään...Toki niidenkin hinnat nousee koko ajan ja tuskin laskevat, mut ei se 40v ikää tee huonosta/keskinkertaisesta hyvää...eurot niissä pysyy tallessa, edellyttäen et on maksanut sopuisan hinnan.

Jukka Häikiö:...Ei noi vehkeet vintakeksi muutu iän myötä, eiköhän se kausi loppune siihen 70-luvun alkuun?...
 
Kyllä tuota voi mielestäni faktana julistaa.
 
Jos sitä vintagea nyt kävisi määrittelemään, siihen pitäisi ehdottomasti sisällyttää
- alunpitäenkin laadukas laite
- vuosiluku -70 ellei peräti -60 ja vanhemmat
- hyvä tämänhetkinen kunto
 
Noillakin määritelmillä on vaikea olla "vintage-maailman" kanssa aina samaa mieltä niiden arvosta.

Sekä GIbsonin että Fenderin paras tuotanto on tehty ennen vuotta 1965. Ei ne ihan hirveästi muuttuneet heti tuon jälkeen, mutta esim Gibsoneissa ja Fendereissä otelaudan ruusupuu vaihtui brassista intialaiseen ja mahonki Gibsoneissa muuksi kuin hondurasin puuksi. Gibsonilla myös kaulojen profiili muutui ohuemmaksi ja satula kapeni nelisen milliä suosituimmissa malleissa. Gibsonin humpparimikit PAFfeista muiksi malleiksi jne... Hinnat määräytyvät kysynnän mukaan, ja markkinat ovat oikeassa. Olisihan se hienoa jos vaikka 57 Stratocasterin saisi muutamalla tonnilla.
 
Sikäli olen samaa mieltä yllä olevien kanssa että 70-luku ei ole niin mahtavaa vintagea, vaikka iän puolesta voisi ollakin. G ja F paransivat laatuaan vasta 80-luvulla kun olivat kyntäneet tarpeeksi syvällä laadun alhossa. Silti 70-luvulla tuli hyviäkin soittimia molemmilta joten koko vuosikymmenen kategorisointi pelkän ajanjakson perusteella huonoksi on liian yksioikoista.

hollstro:.. Hinnat määräytyvät kysynnän mukaan, ja markkinat ovat oikeassa...
 
Teknisesti oikea kuvaus, mutta kyllähän me nyt kaikki tiedämme että kysyntää voidaan lisätä hyvinkin erilaisilla menetelmillä. Toiset niistä ovat vähemmän moraalisia kuin toiset.

BugBadWolf: Teknisesti oikea kuvaus, mutta kyllähän me nyt kaikki tiedämme että kysyntää voidaan lisätä hyvinkin erilaisilla menetelmillä. Toiset niistä ovat vähemmän moraalisia kuin toiset.
 
Kerropa nyt muutama jolla noiden vintagekitaroiden markinaa manipuloidaan.

Vintage-määritelmään kuuluu vahvasti valmistajansa paras kausi. Esim. Tokailla se on 1977-1985. Tuon aikakauden parhaat Les Paul-kopiot olivat LS-100, 150 ja 200. Niiden hinta, jos jostain saa on monta tonnia.
 
http://www.ebay.com/sch/i.html?_odk … 0&_nkw=toka+LS-100&_sacat=0

erty:
Musta tommoset on ihan turhaa lokerointia, usein asiasta tietämättömien suista. Asioihin paneutumalla selviää kyllä laitteelle käypänen hinta. Ei siinä mitään erillisiä vintage-lisiä tarvi määritellä.
 
Eipähän tuota termiä "vintage" ole missään suuren maailmankaan markkinoilla sentään rajattu vohonkin tiettyyn päiväykseen, esimerkiks siten että " 15.4. 1971 jälkeiset soittimet eivät missään nimessä ole vintage-merkinnän alaisia". Ehei. Tietysti jokainen saa rajata miten haluaa, mutta faktaahan se ei ole. =)
Se sana "vintage" meinaa "vuosikertaa", sen kummempaa ei. Tuolta voi lueskella vaikka lisää:
https://en.wikipedia.org/wiki/Vintage_musical_equipment
 
Hinnoittelusta sen verran, että ne nyt yleensä maksaa sen verran mitä niistä markkinoilla saa, mitään automaattista ja maagista "vintagelisää" niissä ei ole. ;)

hollstro: Vintage-määritelmään kuuluu vahvasti valmistajansa paras kausi. Esim. Tokailla se on 1977-1985. Tuon aikakauden parhaat Les Paul-kopiot olivat LS-100, 150 ja 200. Niiden hinta, jos jostain saa on monta tonnia.
 
Kuta kuinkin jokaisen japanilaisen valmistajan "huippukausi" oli juurikin tuohon haarukkaan käypä. Mutta turhahan noista on mitään puhua, koska tuolla aiemmin tuomittiin kaikki japanilaiset soittimet paskoiksi. Että käsitelty tuokin osasto.

hollstro: Kerropa nyt muutama jolla noiden vintagekitaroiden markinaa manipuloidaan.
 
Minä voin tästä välistä, vaikka heittää jotain. Eivät ole välttämättä faktaa, mutta kuitenkin...
EVH kertoi joskus aikoinaan Guitar Player lehdessä omista kitaroistaan. Hänellä oli jo silloin, noin 25 vuotta sitten, niitä todella paljon ja nykyään varmaan vieläkin enemmän. Hän kertoi, että monet soitinrakentajat ja pienemmät firmat lähettävät hänelle jatkuvasti ihan ilmaiseksi soittimia. Osa vielä niistä todella hyviä, mutta koska hänellä oli jo silloin kirjoitettu sopimukset kitara ja vahvistinpuolelta, mitä siis keikoilla käytetään, niin monienkaan hyvien kitaroiden käyttö ei kiertueilla onnistu. Varmaan samaisista syistä myös siellä studiossakin käytetään tietynlaisia vehkeitä tai sitten se kertomus jossain GP tai GW lehdissä ja haastatteluissa eroaa todellisuudesta. Voi olla näinkin...
 
EVH on kertonut esim. 1984 levyn Hot For Teacher kappaleen olevan sellainen, että sen rytmikitarat soitettiin studiossa 50-luvun lopun Gibson Flying V kitaralla. Soolot ehkä sitten jollain muulla. Kyllä näitä juttuja on ja tällainen oli silloin yksi sellainen asia, joka varmaan loi omalta osaltaa myyttia noiden vanhojen mutta myös uudempien soittimien markkinointiin.
Tähän voisi nimetä vaikka kuinka monia muitakin soittajia, jotka ovat toimineet aika samantyylisesti. Ihan kaikki eivät ehkä ole vaikuttaneet niin muiden soittoon kuin EVH, mutta ei hän toki ainoa "kitarasankari" ole.
Pink Floyd Gilmour on myös aika monessa kitara, efekti ja vahvistimien valmistajien sivuilla merkitty kyseisen firman laitteiden käyttäjäksi. ZZ Top miehet ovat samoin ja listaa voisi kirjoitaa vaikka kuinka...
 
Tämä sama koskee monia muitakin nimekkäitä soittajia ja kyllä ne ainakin nuorempiin soittajiin vaikuttaa. Varmaan niihin vanhempiinkin kun heilläkin tuntuu useasti olevan samanlaisia ja merkkisiä soittimia kuin niillä omilla suosikeillaan.
EVH on muuten yksi niistä kitaristeista, joka sai 80-luvulla monenkin hankkimaan Floyd Rose kampisen kitaran. Sellaisien soittajien jotka eivät sitä edes tarvitse, mutta oli silloin jotain uutta. Nykyään on moni noista Floyd Rose kammen soittajista vaihtanut kitaransa takaisin perinteisempiin.
 
Mainostaminen ja se kuka tätä mainostusta tekee, ovat yksi sellainen keino. Jolla tätä vintage myyttiä myydään ja samalla myös uutta... Samoin muutamien kitarafirmojen erilaisten työntekijöiden ja heidän historiansa kyseisellä firmalla, ovat myös omiaan nostamaan kyseisen soitinlafkan myyttiä. Vaikka jonkun tekemät mikit olisivatkin ihan hyviä, niin todellisuudessa tämä työntekijä on voinut olla jossain liukuhihnahommissa parhaimmillaan 50 vuotta. Ei hän ole edes itse välttämättä suunnitellut tai tehnyt muuta kuin työnsä. Tähän voisi ottaa vaikka edelleen Fenderin Abigail Ybarran ja hänen tekemänsä mikit.
Monenlaisella nippelitiedolla ja sen pitkällä historialla saadaan myös kuvaa jostain elämää suuremmasta asiasta, vaikka se ei aina ihan todellisuuden kanssa niin täysin toimisikaan.
Varmasti nuo AY:n tekemät mikit ovat edelleen ihan ok mikkejä. Niitä on kuitenkin tehty aika tehdas oloissa ja ihan liukuhihnalta. Eivät ne siis ole oikeasti mitään sellaisia, etteikö samainen kitara toimisi jollainen muillakin ihan hyvin tai ehkä paremminkin. Hänet on vain markkinoinnin kannalta hyvä nostaa esille, kun on ollut mukana tekemässä monelle tunnetulle soittajalle noita kitaran mikkejä. Itse kitarat on sitten koottu useassa vaiheessa ja siihen on saattanut osallistua todella paljon väkeä. Tätä ei tietenkään kerrota, kun on kyse vintagesta ja myös uuden myymisestä.
 
Nykyään on sitten nämä master rakentajat ja heidän tekeleensä. Epäilen kuitenkin, että menee aika reilusti aikaa että näistä uusista saa edes maksamiaan rahoja takaisin...Nekin kuitenkin myydään niiden legendaaristen vanhojen Fenderin jonkun vuoden mallien mukaisilla spekseillä. Sitten ne vielä parhaimmillaan relicoidaan näyttämään "aidolta" vintagelta.
Tällainen markkinointi lisää niiden vanhojen myyttiä ja myy myös noita uusia samalla.
Soittimena voivat olla ihan hyviä, mutta koskapa soitin ja sen hyvyys on jokaisella ihan omanlaisensa kokemus...niin se paras mahdollinen soitin ei välttämättä löydy CS kitaroista, eikä sillä että ostaa vanhempia ja harvinaisempia soittimia. Voi toki niinkin löytyä, mutta ei aina.
 
Tuossa kun sivuttiin sana "mojo", jossain vaiheessa. Minusta se tarkoittaa sellaista soitinta jolla tulee luontevasti soitettua ja se soitin ruokkii soittamaan jotain sellaista uutta jota ei ehkä jollain toisella soittimella soittaisi muuten ollenkaan. Se on siis kitara joka itselle sopii hyvin ja soi hyvin omissa käsissä. Minusta mojo on sitä.
Se ei löydy aina rahalla, ei vintagesta ja voi olla myös niinkin että soitin jolla tykkää soittaa todella paljon ei kuitenkaan soundaa sille mitä olisi luullut. Toki mikkejä voi vaihtaa, mutta sekin voi olla yksin sen soittimen jutuista.
Itse olen laittanut merkille, että näitä ns. mojosoittimia löytää todennäköisemmin hieman edullisemmista ja ehkä harvinaisistakin kitaroista. Ei välttämättä niin kauhean kalliista vintagesta tai muutenkaan uusista CS soittimista. Voi toki vaihdella ihan soittajan mukaan, mutta toki tämä vaatii sen että se oma soitto ja sen tyyli löytyy ihan jokaisesta soittimesta jo muutenkin. Mikäänhän soitin ei tuo soittotaitoa, jos sitä ei ole jo muutoin.
 
Jos ihmiset ostaisivat enemmän sellaisia kitaroita ja muitakin vehkeitä, joita itse tarvitsevat... Niin monenkinlaisien vintagetuotteiden hinnat tippuisivat ja saattaisi myös joidenkin boutique valmistajien menekki hyytyä.
Tällaista ei kuitenkaan ole näköpiirissä ja porukka ostaa edelleenkin mainosten ja omien esikuviensa mukaisesti itselle tarpeettomia laitteita. Niin uusia kuin niitä vintage soittimia ja muutakin Sulo Vilen tavaraa.

Tässä taidetaan sekoittaa sujuvasti lomittain ja ristiin vintage, keräily sekä vanhan vs uuden välinen hyvyys ja mitä lie niin pahasti, ettei tästä ota kukaan tolkkua siitä, että mitä halutaan sanoa?
 
Mitä aiemmin tinttivertauksella halusin tuoda esille on se, että 60-luvun Tintti ei ole millään tavalla parempi kuin kaupan uusi. Jotkut vaan haluaa maksaa niistä paljon koska haluavat sellaisen eikä niitä ole tarjolla. Eli tarjonnan ja kysynnän suhde määrittää markkinat.
 
Itse en usko sitä, että 50-luvulla tiedettiin elektroniikasta ja soitinrakennuksesta mitään enempää kuin nykyään. Päin vastoin. Ja mitä tulee tonewoodiin, niin sehän kumottiin ja tyrmättiin toisessa ketjussa.

Ihan totta tuokin, oli siellä hyvääkin joukossa, turha koko 70-ja 80-lukua on dumata, oli vaan suhteettoman paljon kuraa joukossa, ottaen huomioon, että niitä suht arvokkaina laatusoittimina myytiin. Mulla oli mustia G:n Customeita 3kpl, -74, -78 ja -80, toi -78 oli oikeasti hemmetin hyvä ja suoraan sanoen vitutti pitkään, kun menin sen vaihtamaan sellaiseen vuoden -90, 1958 flametop-reissueen. Oli muuten aikas arvokas vuoden -91 syksyllä, käytettynä 10 000MK, uusi 14 500MK, rahan arvo kun oli vähän toinen. Noi 2 muuta eivät olleet kummoisia. Tuollainen -72 Stankku oli myös, pancake-bodyllä, sitä voi luonnehtia yhdellä sanaparilla:ihan paska. 3kpl Stratoja -76, -77, -78, kaikki noita natural värillä, -77 oli hyvä, ainoa vähän keveämpiä, ei kevyt sekään tosin. Jotenkin tänäpänä on vallalla käsitys, et keveys ois jotenkin aina parasta, mun mielestä ei kyl oo näin, nyt on tollainen Aurora Tellu ja Nash Strato, kummatkaan ei sieltä keveimmästä päästä, mut omaan makuun jees, no silläpä ne tuossa on, noniin alkaa taas kyntää ohi aiheen...
 
hollstro:
 
Sikäli olen samaa mieltä yllä olevien kanssa että 70-luku ei ole niin mahtavaa vintagea, vaikka iän puolesta voisi ollakin. G ja F paransivat laatuaan vasta 80-luvulla kun olivat kyntäneet tarpeeksi syvällä laadun alhossa. Silti 70-luvulla tuli hyviäkin soittimia molemmilta joten koko vuosikymmenen kategorisointi pelkän ajanjakson perusteella huonoksi on liian yksioikoista.

Yks minkä minä miellän 'vintageen' (kuin myös 'antiikkiin') liittyväksi on käsityön osuus.
Ei niin, ettei koneita sais käyttää lainkaan, mutta kuitenkin rajatulla automaatiolla.
Tuota kautta on helpompi hyväksyä myös vintagerajan siirtyminen - siis esim. tämän päivän butiikkikitarat on huomisen vintagea mutta massatavara välttämättä ei.
 
Ja 'mojo' on mikä tahansa määrittelemätön tekijä joka saa soittajan tuntemaan instrumenttinsa tavanomaisesta poikkeavaksi tavalla joka parantaa soittajan suoriutumisominaisuuksia.
Esim. kitaran ikä, rähjäisyys, harvinaisuus tai puulaji ;)

LaMotta: Tässä taidetaan sekoittaa sujuvasti lomittain ja ristiin vintage, keräily sekä vanhan vs uuden välinen hyvyys ja mitä lie niin pahasti, ettei tästä ota kukaan tolkkua siitä, että mitä halutaan sanoa?
 
Mitä aiemmin tinttivertauksella halusin tuoda esille on se, että 60-luvun Tintti ei ole millään tavalla parempi kuin kaupan uusi. Jotkut vaan haluaa maksaa niistä paljon koska haluavat sellaisen eikä niitä ole tarjolla. Eli tarjonnan ja kysynnän suhde määrittää markkinat.
 

 
Oli niissä kovat kannet ja hassu suomennos :)

antnis: Oli niissä kovat kannet ja hassu suomennos :)
 
Mutta niissä on M O J O A....;)
 
50 ja 60-luvuilla muuten tehtiin paljon huonompia mikkejä ja kaiutinelementtejä kuin nykyään.

LaMotta: Mutta niissä on M O J O A....;)
 
50 ja 60-luvuilla muuten tehtiin paljon huonompia mikkejä ja kaiutinelementtejä kuin nykyään.
 
60-luvun Tinteissä just on sitä Mojoa!

73nd3r: Yks minkä minä miellän 'vintageen' (kuin myös 'antiikkiin') liittyväksi on käsityön osuus.
Ei niin, ettei koneita sais käyttää lainkaan, mutta kuitenkin rajatulla automaatiolla.
Tuota kautta on helpompi hyväksyä myös vintagerajan siirtyminen - siis esim. tämän päivän butiikkikitarat on huomisen vintagea mutta massatavara välttämättä ei.
 
Ja 'mojo' on mikä tahansa määrittelemätön tekijä joka saa soittajan tuntemaan instrumenttinsa tavanomaisesta poikkeavaksi tavalla joka parantaa soittajan suoriutumisominaisuuksia.
Esim. kitaran ikä, rähjäisyys, harvinaisuus tai puulaji ;)
 
Olen kanssasi samaa mieltä, että massatavara ei voi tulla vintageksi koska niitä on ihan liikaa. Fenderin ja Gibsonin kultakausi oli ennen vuotta -65 siksi, että niiden tuotantomäärät olivat niin pieniä, että ne menivät butiikkikitaroista. En tiedä saattoi ne ole hyviä soittimiakin, minä en vain usko periaatteessa siihen, että joku valmistaja opettelee 60 -100 vuotta tekemään kitaroita, niin ne ensimmäiset olisivat parhaita mitä se pystyy saamaan aikaan. Pelkkä ajatuskin on naurettava.
 
Minun mielestä vintagessa on se keräilyarvo joka aiheuttaa ongelmia kun puhutaan massatuotanto vehkeistä, niin tuotantomäärien kasvaessa ne eivät voi oikeastaan koskaan tulla harvinaisiksi eikä siten arvokkaiksi keräilykohteiksi. Butiikkitavarat täyttävät harvinaisuuden vaatimuksen ja niistä saattaa tulla vintagea, jos joku kulttuurillisesti merkittävä taho sen sellaiseksi nostaa. Pitää siis olla se kuuluisa kitaristi, mielellään vielä musiikin kehityksen kannalta käänteentekevä, että tavara voi tulla vintageksi. On siis aika epätodennäköistä että tästä ajasta syntyy sellaista Vintagea mitä nuo vanhat Fenderit ja F:t ovat. Se johtuu siitä, että kaksi ehtoa joiden pitää täyttyä (pieni tuotantomäärä ja kuuluisa kitaristin tuoma julkisuus) on keskenään ristiriitaisia. Koska ne suuret kitaristit ostetaan isoihin talleihin isojen tuotantomäärien mannekiineiksi, niin vintagen kannalta tilanne näyttää lohduttomalta.
 
Tulavaisuudessa on vain hyviä vanhoja kitaroita ja varsinainen keräilykampe tulee siirtymään rehevämmille alueille, on minun ennustukseni. Ehkä semmoinen näköymä on edessä, että tiukentuva ympäristölainsäädäntö tekee joistakin materiaaleista harvinaisia ja arvokkaita, niin voi olla että tulevaisuudessa se ilmiö tulee korostumaan keräilyarvona. Tosin ekologiseettisessä mielessä harvinaisista ja uhanalaisista (tulevaisuudessa kukaties sukupuuttooon kuolleista) lajeista valmistetut tavarat voivat olla ongelmallisia. Kuka esimerkiksi himoitsee norsunluusta tehtyjä shakkinappuloita? tai tuntuuko se brasilian ruusupuu enää niin hitsin hienolta kun koko laji on kuollut sukupuuttoon?
 
Sitten on se henkilökohtainen "vintage" se, jolla ei ole rahallista arvoa, mutta joka on omistajalleen arvokasta. Siis tunnearvo. Itselläni on tästä kokemusta. Minulla on kitara jolla olen soittanut yli kolkyt vuotta ja se on seurannut minua kaikkialle ja olen pitänyt sen koko ajan soittokunnossa ja myös aktiivisessa käytössä. Se on fenderin mustaa kautta seitkytluvun lopusta ja aikaisemmin kun täällä muutamat nettimeemit kuorossa noita haukkuivat, niin jopa loukkaannuin rakkaani puolesta. Kunnes ymmärsin, että on kyse kahdesta ihan eri asiasta. Nimittäin kitarasta jota olen rakastanut yli kolkytvuotta (joka ei pysty olemaan huono) sekä siitä että kyseinen kitaratehdas rämpi skandaalimaisissa laatuongelmissa silloin kun se kitara tehtiin. Minulla on toinen kitara jolla olen soittanut yli kakskyt vuotta ja se on seurannut minua niinikään joka paikkaan ja ollut aktiivisessa käytössä. Nämä molemmat ovat ne kaksi kitaraa jotka ei ole myytävänä. Ne eivät laadullisesti ole yhtään sen parempia kuin vastaavat uudet kitarat, joskaan eivät huonompiakaan (olen tietenkin vertaillut niitä ja ostinkin yhde straton, mutta myön melkein heti pois kun tajusin, että mullahan on jo).
 
Minulla on muita kitaroita pari jotka ovat yhtä vanhoja, mutta eivät ne ole minulle yhtä arvokkaita.... ne ovat "hylkiöitä" eikä kukaan rakastanut niitä. Toinen on sellainen jonka ostin sen alkuperäiseltä omistajaltaan, joka ei kertakaikkiaan ollut käyttänyt kitaraa laintaan vaan ainoastaan säilyttänyt sitä ja niinpä kitara oli melkein kolmenkymmenen vuoden iästään huolimatta kuin pakasta vedetty (hintalaputkin oli tallella laukussa) ei olleet kultaukset kuluneet hardwaresta. Se on hyvä ja erittäin laadukas soitin ja soittamattuus ei näy sinä mitenkään kaikki toimii (edes virittimen kestorasvat ei ole jähmettyneet) se on oikeasti kuin uusi (vertasin sitä nimittäin ihan uuteen samanlaiseen, eikä eroa ole). No se on nyt mulla käytössä, mutta iästään huolimatta siinä ei ole semmoista vanhan kitaran fiilistä, vaan on ihan kuin mikä tahansa vähän laadukkaampi uusi kitara.
 
Se mun pointti on että mulla on pari vähän vanhempaa skittaa joilla on paljon arvoa minulle itselleni, mutta se ei tee niistä vintagea muille kuin itselleni. Sitten on olemassa sellaista vintagea, jolla on keräilyarvoa joka ei ole suhteessa niiden laatuun (tai arvoon) soittimena. Se oikea rahallinen arvo syntyy harvinaisuudesta ja kulttuurihistoriallisesta merkityksestä eli harvinaisuus+ kuka sillä soitti. Vanha kitara jolla ei ole soittanut joku merkittävä kitaristi, on huomattavasti vähemmän arvokas. Esimerkiksi ne vanhat Gibson Les Paulit ovat hyvä esimerkki, koska niissä täyttyy molemmat ehdot. Niitä tehtiin viiskytluvulla tosi vähän (siis butiikkikamaa) ja viiskytluvulla Les Paul itse soitti niillä ja oli kuuluisa kitaristi, mutta se ei vielä riittänyt. Tarvittiin lisäksi se, että seitkytluvulla (tai koska se nyt sitten oli) Jimmy Page kaivoi sellaisen viiskytluvun Paulin jostain roskalavalta ja keksi, että se on hyvä kitara. Kohta kaikki halusivat semmoisen, ja kun niitä viiskytluvun soittimia ei edelleenkään ole kuin se kourallinen, niin vintage on valmis. Toki japanilaiset reagoivat nopeasti kasvaviin markkinoihin ja alkoivat tehdä maineikkaita ja vähemmän maineikkaita kopioita kasvaville markkinoille samaan aikaan kun ne Gibsonilla nukkuivat ruususen unta ja askartelivat recordingmallien sun muiden kanssa (siis kehittivät maineikasta tuotettaan Holstrollekin tiedoksi :-D ). Mutta heräsivät kyllä Gibsonilla nopeasti ja ovat hienosti hyödyntäneet maineikkaan kitaramallinsa renesanssin.
 
Fenderillä niitä mannekiineja on ollut enemmän sekä telekasterille että stratokasterille, mikä näkyy siinä että nuo kaksi mallia ovat selkeästi ylitse muiden. Sitten Fenderiltä löytyy koko joukko malleja joille ei ole riittänyt kuuluisia mannekiineja, ja niinpä niitä saa vanhanakin aika pikkurahalla. Verratkaapa huviksenne vaikkapa kuuskytluvun Fender Musikmasterin ja Stratocasterin hintaeroa (ihan varmaan on tehty samoista puista). Siksi olen sitä mieltä että vintagearvo ei korreloi laatuun vaan on keräilyarvoa joka koostuu ihan muista asioista. Totta on, että keräilyarvolle voi olla tärkeää, että soiton on soittokuntoinen, mutta kahta asiaa en siltä suostu sekoittamaan keskenään.
 
E: tulipa taas pitkää ot:tä:-) terveisiä vaan pekkaselle :-D

antnis: 60-luvun Tinteissä just on sitä Mojoa!
 
I know. Minulla on kaikki Tintit, Asterixit ja Lucky Luket, 1p.
Tuollapa ne käyttämättöminä lojuvatkin vaatekaapin ylähyllyllä.

Jos puutarhamansikoita olis kasvamassa vain jossain hankalasti kuljettavalla/löydettävällä hetteiköllä ja tätä lakkaa, hillaa, eli suomuurainta vastaavasti saisi joka S-Marketin ovenpielestä 10kg:n laatikon 40€:n hintaan, mikä mahtaisi olla tuon mansikan kurssi ja oisko se sitten olennaltaan niin helvatan paljon parempaa, mitä se nyt on, täh, häh, höh? Olikohan lanttulaatikko jotennii käynyttä...ku mä tämmössii pohin?
Sama problematiikka voidaan yhdistää vaikka suppilovahvero vs herkkusieni...ei hitto, jos ei se ollutkaan se lanttulaatikko, olikohan siihen sienisalaattiin eksynyt silokkeja, ois pitäny kaupunkilaispojan ottaa sieniopas mukaan.....?

fox: Mutta turhahan noista on mitään puhua, koska tuolla aiemmin tuomittiin kaikki japanilaiset soittimet paskoiksi.
 
Eikös tässä ollut enemmän kyse niistä Maya jne. kitaroista joissa talla oli sellainen ettei intonaatiota voinut säätää ja muista samanlaisista kitaroista.
Mikit myös aivan huonot ja samoin kaikki muutkin osat. Näitä kyseisen merkkisiä ja monia monia muitakin myydään torilla vintagena.
Ne eivät ole kaikki kuin vanhoja kitaroita, mutta ei edes millään tavalla hyviä. Eivät ole intonaation takia olleet hyviä edes uutenakaan.
Slidekitaroiksi voisivat käydä jotenkin, mutta jos hintapyyntö on enemmän kuin pari vuotta vanhoissa halvemman pään Gibsoneissa--->Niin silloin on kyllä tämä vintage lisä aivan älytön. Varsinkin kun samaiset soittimet saattavat silti tarvita uudet virityskoneistot, sähköremppaa jne. Eli soittimet ovat jo siinä hinnoissa, ettei niitä kannata edes kunnostaa slidekitaraksikaan, jos ei sitten jostain nostalgia syistä sellaista välttämättä halua.
Ei tässä varmaan kukaan ole KAIKKIA japanin soittimia huonoksi haukkunut...
 
__________________________________________________________________________________________________________________________________
 
Tinteistä en tiedä, mutta ihan ensimmäisissä Aku Ankan taskukirjoissa on ainakin paperi toisenlaista kuin näissä uudemmissa. Myös erilaista kuin uudemmissa painoksissa, näissä vanhoista ja ihan alkupään alkuperäisissä.
Nuo vanhat ovat liukkaampia, paperi siis sormituntumalta, mutta ovat myös hauraampia. Värit myös hieman toisenlaisia. En sitten tiedä miten tämä Tintti liittyy tähän vintageen...tai Aku Ankkakaan.
 
En tiedä miten voidaan puhua vintagesta jos siihen ei voi liittää hyvinkin monia määritelmiä. Osa niistä on jo muutenkin sellaisia, ettei ne ole kaikkien mielestä samanlaisia. Eikä niitä minusta voi kaikkia mitenkään absoluuttisesti edes määrittää.
-Mistä vuodesta alkaa vintage ja mihin se loppuu?
-Koskeeko vintage sana vain tietynlaisia soittimia, vai käykö vaikka aasialaiset vanhat pipa, shamisen jne soittimet myös saman termin alle?
-Koskeeko vintage muutenkin ihan kaikkia merkkejä ja jos koskee, niin onko se vuosimääritelmä kaikilla sama?
-Onko kaikkien maiden soittimet samalla viivalla?
-Onko vaintage soittimet soundillisesti tai jotenkin muuten uudempia parempia?
-Onko kitaranrakentamisen huippu ollut joskus ennen CNC koneita ja sen jälkeen on kitaroiden laatu laskenut?
-Vaikuttaako harvinaisuus muuhunkin kuin mahdolliseen soittimen arvoon?
-Onko sillä väliä, että meillä kotimaassa jotkin vanhat/vintagesoittimet ovat vaikeammin saatavilla kuin vaikka jenkeissä? Monet lap steel ja resonaattorikitarat, esim.
-Määritteleekö tosiaan markkinat aina sen tavaran(vintagenkin) oikean arvon?
-Kuinka paljon voi erilaisia osia vaihtaa vintagesoittimeen, että se on vielä vintagea? Entä jos ne osat ovat samanmerkkisiä tai samalta vuosikymmeneltä tai jopa samalta vuodelta?
-Eikö tietyn merkkisien soittimien mainostaminen ja niillä monien kuuluisuuksien soittaminen vaikuta vintage soittimien arvoon ja mahdolliseen haluttavuuteen?
-Liittyykö sana MOJO jotenkin erityisesti tähän vintageen?
 
jne....