Roots ›

Delta blues - opuksen lisäksi tulee mieleen Grossmanin ragtime- ja country blues - kitarakirjat sekä erilaisiin virityksiin opastava teos.
 
Olikos Grossmanilla myös joku texas blues -opus? Myös Woody Mannin 'Six blues guitarists' tms. kirjaa voi suositella, tabulatuurit siinä ainakin oli huomattavasti helpommat hahmottaa kuin Grossmanin kirjoissa.

Just viikko takaperin kuuntelin Grossmanin olikos se Country Blues ceedeen ja en ihan ole perillä, mikä on sitten kantribluesia, kun sillä levyllä oli aika paljon John Hurt meininkiä. Ehkä se Kantriblues on sellasta bluesia jota siellä kaaantrilla väännetään, mutta kuulostaa aika paljon myös Delta meiningiltä. No mä vedän kuiteskin täällä kerrostalokaksiossa Turun keskustassa, että semmosta... :) !

Just viikko takaperin kuuntelin Grossmanin olikos se Country Blues ceedeen ja en ihan ole perillä, mikä on sitten kantribluesia, kun sillä levyllä oli aika paljon John Hurt meininkiä. Ehkä se Kantriblues on sellasta bluesia jota siellä kaaantrilla väännetään, mutta kuulostaa aika paljon myös Delta meiningiltä.
 
Se "country" ei "country bluesissa" viittaa nk. kantrimusiikkiin mitenkään, vaan tarkoittaa yksinkertaisesti "maalaisbluesia" - jota siis "delta blueskin" on - vastakohtana "urbaanimmalle" meiningille. :-)
 
No mä vedän kuiteskin täällä kerrostalokaksiossa Turun keskustassa, että semmosta... :) !
 
Hieno homma, että tommonen kama kiinnostaa muitakin!

Olikos Grossmanilla myös joku texas blues -opus?
 
Näyttää olevan, juu.
 
http://www.torvund.net/guitar/Booklists/Stefan_Grossman.asp

Muddyhan totesi useaan kertaan, että "musiikissani on osa minua, osa Son Housea ja osa Robert Johnsonia" tjsp ja noi vaikutteet on aika helppo sieltä poimiakin. Robert Johnsonin Muddy ei nähnyt koskaan esiintyvän, vaan kuunteli vain levyjä. Son Houseahan Muddy kertoi olleensa kuuntelemassa joskus usean viikon ajan joka päivä!
 
Niinpä. Se mikä mua on aina viehättänyt noissa vanhoissa jäärissä on se, että ne soittaa loppujen lopuksi aika lähelle samoja juttuja, mutta silti ne pystyy niistä tekee uusia biisejä uudelleen ja uudelleen, ja vieläpä niin, että ne biisit ei kärsi toistensa olemassa olosta.
 
Heh, noinhan se on. Mutta täähän on kuitenkin mielenkiintoisin keskustelu täällä pitkään aikaan. :-)
 
Näistä on aina hauska löpistä, kunhan se ei tosiaan karkaa käsistä :)
 
Onkin pitänyt pitkään tilata tuo kirja. Toinen mitä voi aina suositella, on Paul Oliverin suomennettu "Bluesin Tarina", joka mielestäni valottaa oivasti myös delta-osastoa laajemman kuvan lisäksi.
 
Onko toi suomennos hyvä? Mulla on pitkään ollut semmoinen tosi nihkee suhtautuminen noihin suomennoksiin, voi olla että ovat nykyään jo parempia, ja esmes siinä suomennetussa robert johnson -kirjassa se suomennos ei vaivannut :). Jonkun Guralnikin kirjan taisin viimeks yrittää lukea suomeksi, ei pystynyt .. oli pakko lukee englanniksi :).
 
Toi kirjahan EI ole Kuloniemen suomentama, pelkästään ne loppukaneetit on Kuloniemen laatimia. Kirjan on suomentanut täällä mnetissä nimimerkillä jPekka esiintyvä henkilö... :-)
 
No kato vaan, ja hyvä että korjasit mun erheellisen väitteen :). Kaikkee ei voi ymmärtää :) Esa taisi suomentaa sen Kingin bion?
 
-d
 
EDIT: vie aikaa bluesmiehellä oppia tuo lainaus näin cyber-avaruudessa :)

Just viikko takaperin kuuntelin Grossmanin olikos se Country Blues ceedeen ja en ihan ole perillä, mikä on sitten kantribluesia, kun sillä levyllä oli aika paljon John Hurt meininkiä. Ehkä se Kantriblues on sellasta bluesia jota siellä kaaantrilla väännetään, mutta kuulostaa aika paljon myös Delta meiningiltä. No mä vedän kuiteskin täällä kerrostalokaksiossa Turun keskustassa, että semmosta... :) !
 
Voin olla väärässä, mutta mulla on semmoinen muistikuva että noissa Grossmanin hommissa ei oo putkella soittoa ollenkaan? Muistaakseni mulla oli joskus semmoinen Country blues opus ja se oli semmoista enemmän 'diddy wah diddy' blind blake menoa... semmoista pikkaushommaa. Yks minkä voisi pitää delta-bluesin ominaispiirteenä (IMO) on toi putkella soitto.
 
-d

Voin olla väärässä, mutta mulla on semmoinen muistikuva että noissa Grossmanin hommissa ei oo putkella soittoa ollenkaan? Muistaakseni mulla oli joskus semmoinen Country blues opus ja se oli semmoista enemmän 'diddy wah diddy' blind blake menoa... semmoista pikkaushommaa. Yks minkä voisi pitää delta-bluesin ominaispiirteenä (IMO) on toi putkella soitto.
 
Oliskohan tuo 'Delta Blues Guitar' ainoa miehen kirjoista jossa on slidekappaleita (Son House, Bukka White, Fred McDowell)?
 
Sama mielikuva muuten niin Grossmanin hommista kuin tuosta yhdestä delta-bluesin ominaispiirteestä.

Esa taisi suomentaa sen Kingin bion?
 
Jees, ja heinäkuussa ilmestyy Muddyn elämäkerta. Uskoisin sen olevan vielä Kingin kirjaa mielenkiintoisempi, BB kun on niin mahdottoman diplomaattinen koko ajan... Mielenkiintoinen kirja silti.

Se on niitä vanhoja Soundi-kirjoja eikä ole ollut saatavilla enää vuosikausiin mutta kuin kirjastoista tai hyvällä säkällä divarissa.
 
Tosi hyvällä säkällä. Kyselin sitä taannoin Helsingin antikvariaateista, ja sanoivat, että ei sitä liiku juuri koskaan. Englanninkielinen on kyllä saatavilla, esim. www.bookplus.fi .

Toi on vanha suomennos ja erittäin hyvä. W. Walleniuskohan sen suomennoksen on vielä "tarkistanut". Se on niitä vanhoja Soundi-kirjoja eikä ole ollut saatavilla enää vuosikausiin mutta kuin kirjastoista tai hyvällä säkällä divarissa.
 
Noh, tämänpäivän bluesmiehet käyttää kirjastoa :). Mä on kyllä tainnut lukea ton, mutta siitä on niin kauan, että pieni kertaus tekee ihan terää :).
 
-d

Oliskohan tuo 'Delta Blues Guitar' ainoa miehen kirjoista jossa on slidekappaleita (Son House, Bukka White, Fred McDowell)?
Sama mielikuva muuten niin Grossmanin hommista kuin tuosta yhdestä delta-bluesin ominaispiirteestä.
 
Tän pitäisi olla jo ihan oma threadi, mutta onko kenelläkään kokemuksia hyvistä tommoisista delta tai ihan ylipäätään blues slide-opuksista? Jotenkin en oo onnistunut löytämään, tuupaa aina olee ne samat ylijäykästi esitetyt dust my broom-likit kaikissa :)?

Jees, ja heinäkuussa ilmestyy Muddyn elämäkerta. Uskoisin sen olevan vielä Kingin kirjaa mielenkiintoisempi, BB kun on niin mahdottoman diplomaattinen koko ajan... Mielenkiintoinen kirja silti.
 
Ajaa? sehän on hyvä tietää. Mikähän mahtaa olla alkuperäinen teos? Mulla on tossa parikin erilaista, en nyt tosin muista nimiä...
 
-d

Ajaa? sehän on hyvä tietää. Mikähän mahtaa olla alkuperäinen teos? Mulla on tossa parikin erilaista, en nyt tosin muista nimiä...
 
Tuotapa en tiedä, mutta Robert Gordon on tekijä ja teoksen nimi on "Hoochie coochie man - Muddy Watersin elämä ja teot". Ja suomennos siis Kuloniemen.
 
Tuosta Soundi-kirjasta "Bluesin tarina" pitäisi ehdottomasti saada uusi painos. Suomenkielistä alan kirjallisuutta on niin vähän ja se todellakin on äärimmäisen mielenkiintoinen opus.

R.L. Burnside nimistä tyyppiä kuuntelin. Ja ihan kelpo kamalta kuulosti. Muilla kokemuksia?

R.L. Burnside nimistä tyyppiä kuuntelin. Ja ihan kelpo kamalta kuulosti. Muilla kokemuksia?
 
Burnsidesta ja kumppaneista löytyy tarinaa tuolta:
 
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=10&t=28744&o=0
 
R.L. Burnside on joka tapauksessa ihan ykkösäijiä, suoraa jatkumoa esim. Fred McDowellille.

Mainio threadi, jatkakaa kiitos!

R.L. Burnside nimistä tyyppiä kuuntelin. Ja ihan kelpo kamalta kuulosti. Muilla kokemuksia?
 
R.L. Burnside on noussut vanhoilla päivillään blues-mittakaavassa huikeaan suosioon lähinnä Fat Possum-levyjensä ansiosta. Burnsiden levyiltä löytyy monenmoista tavaraa, 60-luvun lopun George Mitchell-taltionneilla Burnside kuulostaa paljolti Fred McDowellilta, jota voikin kenties Burnsiden tärkeimpänä esikuvana. "Asspocket of Whiskey" taas on melkeinpä grungea (!) ja "Come On In" sämpleineen taas teknoa (?)... Noiden väliin mahtuu sitten ne mielestäni onnistuneimmat albumit "Too Bad Jim" ja "Wizard".

R.L. Burnside on noussut vanhoilla päivillään blues-mittakaavassa huikeaan suosioon lähinnä Fat Possum-levyjensä ansiosta. Burnsiden levyiltä löytyy monenmoista tavaraa, 60-luvun lopun George Mitchell-taltionneilla Burnside kuulostaa paljolti Fred McDowellilta, jota voikin kenties Burnsiden tärkeimpänä esikuvana. "Asspocket of Whiskey" taas on melkeinpä grungea (!) ja "Come On In" sämpleineen taas teknoa (?)... Noiden väliin mahtuu sitten ne mielestäni onnistuneimmat albumit "Too Bad Jim" ja "Wizard".
 
jep, kelpo levyjä kaikki! tästä vois aloittaa kyllä oman threadin, nimittäin Fat Possumin ja bluesin yhteydestä. IMO vaikka fat possumilla on täysosumia muutamakin kappale, toi on niinkuin yliromanttisoinnin äärimmäisin visio (lue siis, ei kauheesti mun mieleen :). Bluesia voi soittaa vaikka ketään ei olisikaan tappanut, tms. :).
 
Mutta tähän kun nyt mentiin, niin yks mun mielestä todella kova levy on Alvin Young Blood Hurtin 'Big Mama's Door' ... se on hyvä soppa kaikkee akustista bluesia, laidasta laitaan.
 
-d

"Come On In" sämpleineen taas teknoa
 
Kutsukaa mua pervertikoksi mutta toi levy kuulostaa kerta kerran jälkee paremmalta. Mielestäni hyvällä maulla tehtyjä miksauksia jos vertailukohtaa hakee joku Moby tulee lähinnä mieleen.