Aihe: Roland Boutique
1 2
Klezberg
30.12.2015 18:18:48
 
 
Tänään kävin hakemassa JU-06:n, edellisellä yrityksellä kuukausi sitten olin päivän liian myöhässä. Aikoinaan vähän räpläsin aitoa Juno 106:ta jossain kaupassa Turussa yli 20 vuotta sitten ja jälkikäteen harmitti etten ostanut.
 
Onpas mukava säädellä soundeja noista säätimistä. Tosi yksinkertainen mutta toimiva synteesi.
 
Pieneksi hämmästyksekseni tajuan ettei mulla ole koskaan ollut kunnolla nupeista säädettävää syntikkaa, vaikka syntikat on kiinnostaneet jo 70-luvulta alkaen. Siinä vaiheessa kun alkoi olla rahaa hankkia, kaikki pelit oli menuhelvetillä varustettuja digipelejä. Toki niitä pääsi säätämään sitten myös tietokoneen ruudulta jollain editorilla, ja niistä olikin sitten sujuva siirtyä kokonaan softapohjaisiin ratkaisuihin. Ihan toinen tuntuma on soundin haussa kun nuo nappulat on rivissä tuossa.
 
Siitä en osaa sanoa mitään kuinka aidosti tämä soi ja tuntuu, kun alkuperäisestä ei ole kuin se lyhyt räpläys vuosikymmeniä sitten. Mutta soundimaailma mikä löytyy on sentapainen mitä hainkin.
Tulee soiteltua mitä milloinkin jotenkin sinne päin milloin milläkin soittimella.
Klezberg
24.01.2016 18:20:50 (muokattu 24.01.2016 20:56:06)
 
 
Huomasin JU-06 + K25m keyboard -yhdistelmällä että jossain tilanteissa ääni ei soi vaikka polyfoniaa riittäisi. Ilmenee ainakin kun painaa Eb + G alaoktaavissa ja yrittää soittaa Eb toisessa oktaavissa, ei soi. Ulkoisella kiipparilla ohjattuna kyllä toimii, eli ongelma ei liene JU-06:ssa. Pikakokeilussa löytyi jotain muitakin kombinaatioita: kaksi säveltä soimaan ala-oktaavissa terssin välein ja sitten etsimään mikä ei soi ylemmässä oktaavissa.
 
Onko muilla vastaavaa?
 
Lisäys. Näyttää tuo menevän niin, että kun ala-C on painettuna niin Ab sen yläpuolella ei toimi, ja päinvastoin. Ja samalla intervallilla ylöspäin sama vika jonkun matkaa. Tuo ylläkuvaamani tapaus on siis oikeastaan että kun ala-G on painettuna, Eb sen yläpuolella ei toimi.
Tulee soiteltua mitä milloinkin jotenkin sinne päin milloin milläkin soittimella.
psavolai
14.11.2016 17:32:23
 
 
Vastaanpa itselleni.
Päivitin vekottimen softat ja sitten alkoi käyttäytyä ennustettavalla tavalla.
 
Kun pitää MANUAL-näppäintä ja hipaisee sitä PatchPreset6 nappia niin loota menee
dilsan vola-asetukseen. huomaa, siinä se asteikko on oikeasti vasemmasta reunasta sinne oikealle asti (siis mukaan lukien ne Patch preset-näppäimet).Sitten päästää irti MANUL:in , niin piti asettua.
Jos ei , niin koitapa säätää kaiun pituus pidemmäksi , vastaavasti PatchPreset7 -näppylästä.
 
petri.
Klezberg
03.07.2018 20:53:31
 
 
Minäkin vastaan itselleni. Tuo tiettyjen sävelten soimattomuus jos tietty kosketin on jo pohjassa... k25m:n sisältä löytyi tinasilta loogisesti juuri sieltä missä se voi tuon aiheuttaa.
Tulee soiteltua mitä milloinkin jotenkin sinne päin milloin milläkin soittimella.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)