zeta 07.10.2016 20:03:47 | |
---|
Kanjonit: Tästä olemme eri mieltä. Lisäksi kertsin melodia kuulostaa enemmän siltä toiselta progemetallisuuruudelta kuin Opethilta. Ihan kiertelemättä ja kaartelematta todettakoon, että kammottavaa skeidaa tuo Era. Alun hissipimputus vaihtuu nykivään pökäleeseen, joka saa lopulta vihdoin väistyä yksitoikkoisen säkeistömelodian ja suorastaan kuvottavan siirappisen kertosäkeen tieltä. Ei jatkoon. Oli tolla uudella muutama mukiinmenevää oivallusta, mutta kauas on kuljettu niistä ajoista kun Opethia kuunteli ihan kokonaisen kappaleen verran ilman spontaania vitutusreaktiota. |
Tobba82 10.10.2016 00:30:05 (muokattu 10.10.2016 00:32:24) | |
---|
Opethin uusin levy oli ihan ok. |
Vessajono 10.10.2016 15:22:12 | |
---|
No tuota noin juum. Ei näin Åke. Ei näin. Sorceress, The Wilde Flowers, Will O The Wisp ja Chrysalis jaksavat vielä jotenkin kiinnostaa vaikka niistäkin ainoastaan ensimmäinen on hyvä biisi, mutta koko lopun levyn osalta mielenkiinto lässähtää ihan täysin. Eihän siellä edes oo mitään biisejä vaan jotain muodottomia harjoitelmia ja muuta muniinpuhaltelua. Vertailu Gentle Giantiin, Pressaan, Tulliin ja Cameliin on oikeutettua ehkä korkeintaan siinä tapauksessa jos Sorceressia verrataan johonkin uudelleenjulkaisujen bonusbiiseiksi laitettuihin demoihin ja muihin jämäraitoihin. Paska levy, ei jatkoon. Sääli sinänsä, koska nimibiisi antoi odottaa enemmän. Funkånaut: Noi naisten halut kuulostaa kyllä melko paljon luodilta mukesin katossa poistutettuja varusmiehiä kutittelemassa eiku mun perseeseen. |
Hamsteri Kukkonen 19.10.2016 16:50:56 | |
---|
Jos niiden mielestä meillä ei oo tarttuvia koukkuja nii menkööt uistinkauppaan -Frank Epätoivo |
Muistellaanpa vanhoja, mikä on Opethin paras kappale? Vaikea kysymys mutta vastaan itselleni The Moor. |
Hamsteri Kukkonen 05.11.2016 18:10:31 | |
---|
fadetoblack_: Muistellaanpa vanhoja, mikä on Opethin paras kappale? Vaikea kysymys mutta vastaan itselleni The Moor. En ees yritä, mut Åken parhaat vokaalisuoritukset on Ghost Reveries ja Unblessing the Purity. Jos niiden mielestä meillä ei oo tarttuvia koukkuja nii menkööt uistinkauppaan -Frank Epätoivo |
Haltsi 05.11.2016 19:59:50 | |
---|
fadetoblack_: Muistellaanpa vanhoja, mikä on Opethin paras kappale? Vaikea kysymys mutta vastaan itselleni The Moor. Hmm, ehkäpä Deliverance. This is my signature. There are many like it but this one is mine. My signature is my best friend. It is my life. I must master it as I must master my life. Without me, my signature is useless. Without my signature I am useless. |
mrk 05.11.2016 20:08:39 | |
---|
Kohta livenä. Varta vasten en olisi mennyt mutta kun sattuu muutenkin olemaan Tukholmassa, niin mikä ettei. "Short On Long Term Goals" |
Randomizer 05.11.2016 22:30:11 | |
---|
fadetoblack_: Muistellaanpa vanhoja, mikä on Opethin paras kappale? Vaikea kysymys mutta vastaan itselleni The Moor. Kyllä se nyt Drapery Falls on. Tunnelmaltaan ja melodioiltaan ensiluokkainen. Lopettaa etenemisen, kun luulee että jää... |
Torniojaws 05.11.2016 23:35:11 | |
---|
fadetoblack_: Muistellaanpa vanhoja, mikä on Opethin paras kappale? Vaikea kysymys mutta vastaan itselleni The Moor. Itse asiassa juuri tuossa äskettäin kävin läpi vanhoja Opetheja pikästä aikaa. Kyllä se on se The Moor jota vieläkin jaksaa ja jaksaa :) Hyvänä kakkosena Bleak, joka oli oikeastaan se biisi, joka lopulta teki faniksi syksyllä 2001. |
ekikoo 06.11.2016 13:30:57 | |
---|
Kyllähän tr00 fani on nämä nähnyt jo ajat sitten mutta ei ole montaa kuukautta kun hoksasin tubesta perditionin eristetyt raidat, esim. tässä basso: https://www.youtube.com/watch?v=pwtcc4fr32E Harmi kun tietääkseni ainakin Heir Apparent on kans ollu rockbandissa mutta siitä ei ole näitä raitoja ripattu liikkeelle... I would if I could...! Bitch! |
pehko 06.11.2016 14:17:42 | |
---|
ekikoo: Kyllähän tr00 fani on nämä nähnyt jo ajat sitten mutta ei ole montaa kuukautta kun hoksasin tubesta perditionin eristetyt raidat, esim. tässä basso: https://www.youtube.com/watch?v=pwtcc4fr32E Harmi kun tietääkseni ainakin Heir Apparent on kans ollu rockbandissa mutta siitä ei ole näitä raitoja ripattu liikkeelle... melekomoista hunajaa kuunnella tuota Lopezin kannuttelua. "Sometimes he throws in a bunch of fretless songs and I say "I don't have any fretless bass" and he say's "Go fuck yourself" - Chi Cheng RIP |
H/E 06.11.2016 15:26:43 | |
---|
Muistan joskus kuunnelleeni sitä perditionin lauluraitaa. Eristettyjen studioraitojen ilmestyminen nettiin on kyllä kaunis asia. |
Kulkunen 06.11.2016 21:47:34 | |
---|
Kaikki raidat soimaan yhtä aikaa vähän eri tahtiin, tietenkin. |
Rosenrotten 07.11.2016 12:47:25 | |
---|
Industrial metallia Helsingistä https://www.facebook.com/RandomSeizureOfficial |
Burn 07.11.2016 14:38:18 | |
---|
Vessajono: Tämä vetää kyllä ohi jopa siitä kaverista joka aikanaan kun piti kirjoittaa aine jostain tunnetusta romaanista, kirjoitti aineen Mulkosilmä-Asserista. |
gazorlac 14.12.2016 14:48:31 | |
---|
Pari kertaa kuuntelin Sorceressin läpi kun tuli ulos eikä oikein napannut. Nyt otin kuitenkin uudestaan kuunteluun ja kolisee oikein mukavasti. Voisimpa kyllä tilata ihan vinyylinäkin on sen verta hyvvää. |
Iskariot 15.01.2017 19:15:04 | |
---|
Sorceress ei oikein kolahda vieläkään, mutta tässä parina iltana kun on Still Lifen pyöräyttänyt kuuntelemalla kuunnellen läpi niin kylläpä onkin sellainen levy että ihan sama jos nuo nykytuhistelut ei toimikaan. Huikea paketti vaikka onhan tuo ollut aina tiedossa. Godhead's Lament on jotain epäinhimillisen hienoa. No niin... No ei! |
gazorlac 16.03.2017 14:36:35 | |
---|
Tuo Deliverancen remix on kyllä aivan huono. Kaikki kuulostaa vaan paskemmalta. Mikä vika siinä alkuperäisessä muutenkin muka oli? |
Hamsteri Kukkonen 16.03.2017 16:01:50 | |
---|
gazorlac: Tuo Deliverancen remix on kyllä aivan huono. Kaikki kuulostaa vaan paskemmalta. Mikä vika siinä alkuperäisessä muutenkin muka oli? Ei mitään jos multa kysytään, pieni ihme ettei Andy Sneapkään kyennyt sitä pilaamaan. Åkerfeldtin mukaan itte asiassa pelasti tuhoon tuomitun projektin. You have KELA. Don't worry. -Kiko Loureiro |