Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Regalis Apertura: Niinpä. On se viimeinkin myönnettävä että Liimataisen lähdön jälkeen ei vaan Kakolla ja kumppaneilla tahdo potku riittää kun tärkein biisintekijä ei enää ole jelppaamassa...
 
Korjatkaa jos olen väärässä, mutta käsittääkseni Liimatainen ei SA:lle kovinkaan montaa rallia ihan ite tehny, yhden?
 
Vai tarkoitetaanko tässä biisintekijällä muuta kuin musiikin säveltäjää?

Biisintekijä (okei heitin vähän lonkalta tuon tarkistamatta asiaa) tai ei mutta joka tapauksessa Janin lähdön myötä musiikin taso jotenkin laski kuin taikaiskusta...

Regalis Apertura: Biisintekijä (okei heitin vähän lonkalta tuon tarkistamatta asiaa) tai ei mutta joka tapauksessa Janin lähdön myötä musiikin taso jotenkin laski kuin taikaiskusta...
 
Se vähän johtuu myös siitä, että piti väkisillä muuttaa tyyliä sinne keskivertoisen hard rockin/huonon Queenin suuntaan ja unohdettiin ne vahvuudet mistä orkesteri syntyi; iloisesta ja pirteästä power metalista.
 
Lisäksi tärkein aspekti on se että unohdettiin tilutus.

Kuinkahan monta biisiä tää bändi on tähän mennessä tehnyt? 100? Onko yhdessäkään niistä oikeaa kitarariffiä? En tunne Sonatan materiaalia kovinkaan hyvin mutta ne kappaleet mitä olen kuullut ovat minun korvaani kuulostaneet aina jonkun muun kuin kitaristin tekemiltä, mikä on kyllä hevibändiltä aika anteeksiantamaton synti.

Minkä takia Tony Kakko pukeutuu keikoilla kuin klovni? Miksi Sonata Arctica tekee edelleen levyjä, vaikka eivät selvästikään tykkää tehdä Sonataa? Miksei Tony vain tee sitä soololevyään? Onko tämän pakko tunkea väkisin kaikki epä-Sonatamaiset ideat Sonatan levylle? Miksi bändi vetää joka keikalla samat biisit samassa järjestyksessä? Eikö siitä rallienglannista päästä ikinä eroon? Pitikö se Eclipticakin julkaista uudelleen, jotta laiva ei uppoaisi? Miksi Sonata vain alleviivaa sitä, että se on nykyään huumoribändi?
 
Tony Kakko ja Henrik Klingenberg pääsivät kommentoimaan näitä ja monia muita tässäkin keskustelussa puhuttaneita ajatuksia Infernon 4-sivuisessa haastattelussa. Ulkona tänä perjantaina.
 
http://www.inferno.fi/lehti/inferno … arkthrone-meshuggah-korn-testament/

Candle Lawnsin sanoituksesta pitää antaa erityistunnustus. Ei edes mitenkään pahalla, kappale on jopa hyvin tunteikas, mutta jonkinlainen merkkipaalu saavutetaan kun suomalainen sanoittaja tekee kappaleen jenkki-dudebro'jen syvällisestä ystävyydestä, täydellisestä kesästä, sotimaan lähtemisestä ja purppurasydän-mitaleista. Bonuksena mukana peli-mielikuvia (tallennuspiste)

Japanin versiolle pukkasivat bonukseksi levyn parhaimpiin kuuluvan biisin, The Elephant:
 
https://www.youtube.com/watch?v=0CWPOq38zFw
 
Tuo puheosuus on vähän turhan pitkä, mutta tässä on nyt sentään tarttumapintaakin verrattuna moneen muuhun levyltä löytyvään kappaleeseen.

Lifelover: Kuinkahan monta biisiä tää bändi on tähän mennessä tehnyt? 100? Onko yhdessäkään niistä oikeaa kitarariffiä? En tunne Sonatan materiaalia kovinkaan hyvin mutta ne kappaleet mitä olen kuullut ovat minun korvaani kuulostaneet aina jonkun muun kuin kitaristin tekemiltä, mikä on kyllä hevibändiltä aika anteeksiantamaton synti.
 
Olen ymmärtänyt että Kakko tekee kaikki biisit, ainakin kreditit on sillä. Se on totta että kitara on ihan sivuosassa tässä bändissä, jopa enemmän kuin power metallissa yleensä. Vähän sääli, kun tietää minkä tason kepittäjä Viljanenkin on. Mutta näin se on aina ollut. Kuulostaa kuin kitaristi soittaisi viereisessä huoneessa. Sama se oli Liimataisenkin aikaan. Liimatainen tais vetää Ibanez/mesa kombinaatiolla, joten sen tumppu-kuminauhasoundin salaisuus on kai siellä. Jaa on tuolla ESP ja ENGL mainokset. Miten niistä voi saada noin tumppu soundeja kertokee, en tiedä. Reckoning Nightiin asti ymmärsin tuota vielä mutta ei sen jälkeen ole kyllä kolissut mikään. Mutta kaippa hyö maailmaa kiertää ja ihtensä elättää.

ENGL mainokset
 
Niin, eikös ne käytä noita Englin räkkietuasteita. Ei niistä kovin kummoista soundia saa vs. Englin putknupit. Sama ongelma on myös Stratovariuksen nykylevyillä, joissa käsittääkseni samat laitokset käytössä. Tuhnut kitarasoundit.

Juu ei riffit ole koskaan kuuluneet Sonatan vahvuuksiin..
 
Kyllähän tää uusin levy on pettymys, aika epätasainen ja huippukohdat on valitettavan vähisä. Ehkä tää kasvaa kun kuuntelee enemmän.
En ole yhtyeen suurin fanipoika mutta silti mielestäni huonoimmillaanki Kakon melodiankuljettelu ja sävellykset on aika omaperäistä tavaraa genressään.. Oli Sonatasta mitä mieltä tahansa niin ainakaan sitä ihan geneerisintä power metallia se ei ainakaan ole.

Niinpä. Välillä toivoisikin että Sonata olisi edes vähäsen sitä "geneerisintäkin" powermetallia;)...

Torniojaws: Niin, eikös ne käytä noita Englin räkkietuasteita. Ei niistä kovin kummoista soundia saa vs. Englin putknupit. Sama ongelma on myös Stratovariuksen nykylevyillä, joissa käsittääkseni samat laitokset käytössä. Tuhnut kitarasoundit.
 
Öh, wot? Hyvä soundi on toki subjektiivinen käsite, mutta kyllähän Stratolla on parhaat soundit tällä hetkellä mitä koskaan. Sonatalla oli alkuaikoina Line6 Ax-sarjaa käytössä, taisi Unialla vasta vaihtaa Mesaan.

Shredator: Sonatalla oli alkuaikoina Line6 Ax-sarjaa käytössä, taisi Unialla vasta vaihtaa Mesaan.
 
Oli Line 6 Ax eclipticalla käytössä sitten tuli Marsun JMP 1 käyttöön seuraaville levyille ja livenä. Rekocning nightilla etuaste vaihtui mesan triaxikseen. Näin muistelisin itse näkömuistista yms. muistista jos muisti yleensäkään näillä aamuilla enää pelittää:)

Kitarasoundit on monesti aika muovisia näillä tämäntyyppisillä bändeillä, pääpaino tuntuu olevan siinä kiipparipimputuksessa. Oikeastaan sama stratovariuksella, NW:lla ja jopa Tarotilla jolla rytmiryhmä ja vahva laulu jyrää minusta kitaran alleen.
Yhden sonata keikan kuulin winterhearts aikoihin ja Janin soundi oli kyllä silloin tosi ärhäkkä minusta.

Vaikka Pariah's Childillä tosiaan oli melko tumput kitarasoundit, ja laulu korostetusti esillä, mutta tykkäsin, kun siitä tuli vaikutelma, että laulaja uskoo asiaansa. Laululinjat + rytmit tuolla edellisellä oli harkitun tuntuisia myös.
 
Uudella tuntuisi kitarat olevan vähän ärhäkämpiä, mutta laulusuorituksen osalta tulee monessa paikassa vaikutelma ettei Tonya oikein nappaa. Terävämmät kitarat tuntuisivat vaativan enemmän äänenkin revittämistä, että balanssi säilyisi kohdallaan. Jonkin verran tuohon olisi miksauksellakin kai voinut vaikuttaa.
 
Voi myös olla tarkoituksellinen valinta, että laulun apaattisuus tukee sanoitusten teemaa ihmiskunnan lähestyvästä tuhosta, mutta hirveän fiiliksellistä metallia ei sillä tavalla synny :)

Nyt ei kyllä toimi. En saanu ees kahdella istumalla levyä kuunneltua kokonaan, on se niin huono. Ei kiinnosta ees yrittää perustella.

Ensikuuntelulla Closer to Animalissa ei tuntunut olevan kertsiä ollenkaan ja Life yltiöpositiiviset sanoineen ja lallatteluineen aiheutti myötähäpeää. Noi ekat kaksi biisiä on mun mielestä edelleen levyn huonoimmat ja kun ne julkastiin esimaistiaisina, niin aattelin että paska levy tulee taas.
 
Keskilevy onkin sitten parempaa tavaraa. Fairytale tuo mieleen Silver Tonguen, We Are What We Are:n tinapilleistä tulee kylmät väreet. Seuraavat kaksi ovat tyyliltään suoraan kuin The Days of Grays:ltä, mutta laatutavaraa. Rise a Night on se perinteisin Sonata-ralli. Loppulevyllä heikkenee taas. White Pearl, Black Oceans kakkonen vaikuttaa tylsältä, ehkei ole vielä avautunut.
 
Muutaman kuuntelun jälkeen tuo uusin on ihan jees levy, parempi kuin mikään millä Viljanen soittaa. Parasta Sonataa sitten Unian ja huomattavasti parempi kuin vaikkapa surkea SGHN. Soolot on kovia, varsinkin Fairytalessa ja Rise a Night:ssa. Till Death's Done Us Apart:ssa häiritsee Kakon semmonen "äänillä leikittely" rääkäsy (00:13) ja vinkulaulu ("torn apart" 3:45). Tonyn laulu oli parhaimmillaan Winterheart's Guildillä, jossa mennään Kakon omalla äänialalla, ei korkealta niin kuin ekoilla levyillä ja tuota uusimmilta tuttua äänillä leikittelyä ole lainkaan.
 
Kitarat ei oo tosiaan pinnassa, liekö vika Kauppisen miksuutuksessa, Engleillä luulisi kyllä lähtevän hevisäröt. Pasi näyttäs olevan muutenkin vähän persoonallinen miksaaja. Puhtaita kitaroita on enemmän nyt, mutta soundi on vähän kolkko (EMG mikit?). Mitä ite tiedän noista Sonatan vahvareista niin alkuaikoina oli tosiaan Line6 AX2, josta saatiin mallintavaksi melko kelpo soundit. AX2 vilahtaa combona Ecliptica-ajan bootlegeillä ja se oli myös Japanissa 2001 combosta nupiksi halkaistuna (Kuvassa näkyy kaappien päällä https://www.flickr.com/photos/sonat … 5154074/in/album-72157643689417845/). Songs of Silencella on kyl semmonen tuhnu mallintavasoundi. Liveräkki, jossa Marshall JMP-1, tuli kait vasta 2002, viimeisillä Mikon keikoilla.
 
Tosin ei Sonata mikään riffibändi ole koskaan ollutkaan, kitara on vaan jyystäny sointuja herkkumelodioiden alla ja c-osissa tilua.

asd77: Kitarat ei oo tosiaan pinnassa, liekö vika Kauppisen miksuutuksessa
 
itsellä tuli ekana mieleen semmoinen, mahdollisesti radikaali ajatus, että ehkä se levy ja miksaus soundaa siltä miltä bändi toivoi sen soundaavan..?

Ettei vaan levy kuullostaisi siltä miltä Tony Kakko halusi sen kuullostavan?