Aihe: Vinkkejä viulunsoitosta haaveilevalle?
1
amurion
21.08.2016 18:07:57
Eli sain päähäni, että haluaisin opetella soittamaan viulua. Pidän viulun äänestä, ja haluaisin kokeilla pystynkö oppimaan vielä uuden soittimen. Pianoa olen soittanut parikymmentä vuotta (josta 12 vuotta kävin tunneilla), joten nuotit yms. musiikin 'perus'teoria on jo hallussa. Viulu on kuitenkin soittimena niin erilainen, että haastetta varmasti riittää ihan perusasioissakin:D
 
Nyt kysyisinkin teiltä viisaammilta, onko edes järkeä lähteä harjoittelemaan omin päin? Varsinkaan kun en koe omaavani tarkkaa sävelkorvaa (olisikohan tuotakin mahdollista oppia?)..
 
Myös hyvät neuvot harjoittelun aloittamiseksi ovat tervetulleita. Mihin seikkoihin kannattaa keskittyä ensin ja kiinnittää erityisesti huomiota?
 
Soitinta minulla ei vielä ole, mutta tarkoituksena on hankkia käytetty, jolloin sointi on toivottavasti jo tasaisempi. Ennen soittimen hankintaa olisi kuitenkin mukava saada neuvoja ja kommentteja kokeneemmilta soittajilta.
Klezberg
23.08.2016 12:53:43 (muokattu 23.08.2016 12:57:16)
 
 
Viulistit ja viulua tuntevat enimmäkseen taitavat tuohon vastata että ei kannata.
 
Minä tein sen, hankin pari vuotta sitten viulun oltuani vuosikymmeniä sitä mieltä että kaikkia muita soittimia voin kokeilla, mutten jousia, vaskia enkä rumpuja. Aluksi en pystynyt edes pitämään viulua leuan alla, vaan soitin istualtani viulun polven ja rinnan välillä. Laitoin pari teipinpalaa kaulan sivuun merkiksi, periaatteessa asteikot olivat mandoliinista tuttuja. Puoli vuotta tätä ja sitten vähitellen opettelin pitämään sitä leuan alla. Kunnollinen ja oikein säädetty leukatuki on ihan välttämätön siinä.
 
Oikea vire ei taida olla se vaikein, jousen käyttö on vielä paljon isompi homma oppia.
 
Olen ollut huomaavinani, että korva on tullut vireen suhteen herkemmäksi, sekä viulun kanssa että yleensäkin. Mutta on tärkeää että viulu on vireessä ja sormet oppivat ne oikeat paikat. Korva kun voi myös tottua väärään vireeseen. Sinne viulun kaulan päähän saa semmoisen viritysmittarin, josta pitkillä äänillä kerkiää nähdä oltiinko kohdallaan. Ja sitten voi tallentaa muulla soittimella skaaloja, soittaa sitä luupissa ja viulua sen mukana.
 
Jousen käyttö on sitten tosiaan se ratkaiseva juttu. Jousen pitää osua oikeaan kohtaan kielessä (ääni muuttuu sen mukaan mistä kohtaa kieltä soitetaan) yleensä kohtisuoraan kieleen nähden. Paineella on iso merkitys myös. Käden pitää olla rentona ja rannetta käyttää sopivasti liikkeen aikana. Oikea tapa pitää kiinni jousesta merkitsee myös paljon. Ja se oikea kieli valitaan liikuttamalla kättä niin että kyynärpää nousee ja laskee.
 
Nyt saa tulla korjaamaan, jos on tarvetta ja joku asiaa tuntevampi tätä lukee.
 
Mutta ei näitä kaikkia tietenkään heti opi. Mä olin yllättävän tyytyväinen jo ensimmäisiin yrityksiin. Äänen saa pehmeämmäksi semmoisella pienellä pyöreällä kumisella sordiinolla, mutta pitää myös soittaa ilman että jousen hallinta kehittyy. Semmoisen isommat kampamaiset sordiinot vaimentavat ääntä paremmin mutta ääni menee samalla ohueksi.
 
Itse mä sitten huomasin että tykkään soittaa matalammalta ja jossain vaiheessa ostin alennusmyynnistä alttoviulun. Isompi koko hirvitti etukäteen mutta todellisuudessa se tuntui käteen ja leuan alle paremmalta.
 
Tietysti kannattaa hakea opettajalta apua, jos löytää sellaisen opettajan joka osaa suhtautua oikein tämmöiseen harrastukseen.
 
PS. Viulunsoittoa voi olla myös monenlaista. Ei tarvitse olla virtuoottista. Tuossa mun tämänhetkisessä musiikkinäytteesä kuuluu taustalla sähköviulua.
Tulee soiteltua mitä milloinkin jotenkin sinne päin milloin milläkin soittimella.
amurion
03.09.2016 18:33:29
Kiitos rohkaisusta!
 
Nyt on viulu hankittu ja jonkinlaista ääntäkin sain aikaiseksi. Sen huomasin että alkuun jouseen sai laittaa todella paljon hartsia, tai siltä se ainakin itsestä vaikutti.
Viritysmittarin avulla sain kielet vireeseen, mutta viritystapeille pitäisi vielä tehdä jotain. Tappivahaa ja taululiitua löytyy molempia, eli niillä saa varmaankin aikaan hyvän kombon että viritys olisi vielä helpompaa. (Toki viulussa on pikavirittimet, mutta ainakaan vielä kielet eivät meinaa pysyä vireessä seuraavaan päivään. Ja tapit myös napsahtavat aina ennen kuin ne saa liikkeelle.)
 
Netistä katsoin ohjeita tuohon jousen asentoon ja oikeaan otteeseen. Alkuun sai hakea otetta ja sormet rupesi kramppailemaan:D Nyt sormien asento ehkä jo vähän parempi ja luontevampi, kun kestää jo paremmin kannatella jousta. Jos sitä vähitellen uskaltaisi pois vapailta kieliltä, ja rupeaisi etsimään vasemman käden sormille oikeita paikkoja:)
 
Sitä en tiedä ovatko käsien ja sormien asennot lähellekään oikeaoppisia, mutta tarkoitus olisikin soittaa omaksi iloksi, sen mukaan mikä tuntuu ja kuulostaa hyvältä.
Ei ollut, on ollut onnekas, mutta syntyessään jo kuningas.
Klezberg
03.09.2016 22:13:08
 
 
amurion:
Nyt on viulu hankittu ja jonkinlaista ääntäkin sain aikaiseksi. Sen huomasin että alkuun jouseen sai laittaa todella paljon hartsia, tai siltä se ainakin itsestä vaikutti.

 
Jos jousi on uusi tai muuten vasta jouhitettu, niin siinä ei ole ollenkaan hartsia ja sitä tosiaan silloin pitää laittaa paljon. Itse olen vähän veitsellä murustanutkin sitä hartsia ennen uuteen jouseen vetämistä. Myöhemmin riittää kun vetää pari kolme kertaa edestakaisin.
 
Olen myös huomannut, että hartsia kannattaa pyyhkiä kielistä pois kun sitä tarttuu niihin liikaa, niin jousen käyttö on helpompaa.
 
Viritysmittarin avulla sain kielet vireeseen, mutta viritystapeille pitäisi vielä tehdä jotain. Tappivahaa ja taululiitua löytyy molempia, eli niillä saa varmaankin aikaan hyvän kombon että viritys olisi vielä helpompaa. (Toki viulussa on pikavirittimet, mutta ainakaan vielä kielet eivät meinaa pysyä vireessä seuraavaan päivään. Ja tapit myös napsahtavat aina ennen kuin ne saa liikkeelle.)
 
Tappivahaa olen itse laittanut yhteen viuluun. Kyllä viulun pitäisi pysyä vireessä. Joskus voi joutua vähän painamaan tappia kiertäsessä samalla sisäänpäin että se pysyy. Kyllä se semmoista vähän kokeilua on saada vire kohdalleen niillä tapeilla, varsinkin kun mä välillä soitan semmoisella jossa vain e-kielessä on pikaviritin.
 
Netistä katsoin ohjeita tuohon jousen asentoon ja oikeaan otteeseen. Alkuun sai hakea otetta ja sormet rupesi kramppailemaan:D Nyt sormien asento ehkä jo vähän parempi ja luontevampi, kun kestää jo paremmin kannatella jousta.
 
Mä olen itse ajan myötä vähitellen, pienin askelin parantanut noita asentoja ja muita. Luulen että siinä on käynyt niin ettei käsi olisi alkuun ollenkaan sietänyt oikeita asentoja.
 
Sormituksen kanssa on varmaan vapailta kieliltä helpoin jatkaa siihen että hakee d-kieleltä g:n ja niin edelleen. Se on helppo tarkistaa viereisen kielen (g) avulla ja voi olla että sen jotenkin oppii tajuamaan sen g-kielen resonoinnin avulla, tämmöistä väitettä olen jossain nähnyt.
Tulee soiteltua mitä milloinkin jotenkin sinne päin milloin milläkin soittimella.
Klezberg
04.09.2016 08:56:05 (muokattu 04.09.2016 09:18:23)
 
 
Kefiiri: Viulun soittamisessa on niin monta muuttujaa, että varmaan kannattaisi ottaa alkuun tunti tai pari opettajalta. Ettei ihan kaikkia käden asentoja ja muita tatsijuttuja tarvitsisi opetella kantapään kautta.
 
Minäkin sanon tuossa ensimmäisessä vastauksessani että "Tietysti kannattaa hakea opettajalta apua, jos löytää sellaisen opettajan joka osaa suhtautua oikein tämmöiseen harrastukseen."
 
Viulupiireissä vain tuntuu olevan aika vahva näkemys ettei aikuisena kannata aloittaa. Mahdetaanko sitten osata aikuisia opettaa, joilla on eri lähtökohdat ja tavoitteet. Itselleni on ollut aika kiehtovaa hoksata yksi kerrallaan juttuja. Välillä joku viulua soittanut on kommentoinut jotain juttuja, siitä olen sitten taas päässyt vähän eteenpäin. Muuten ei ole niin väliäkään, kun ei ole pakko päästä mihinkään.
 
Ihanne olisi kyllä että olisi sopiva opettaja tarvittaessa. Itselläni ei kitaran kanssa ollut nuorena, ja se oli turhan pitkä tie sitten yksin hoksata asioita. Fonin kanssa otin aikuisena jokusen tunnin, se toimi tosi hyvin. Klarinetin kanssa taas pari kolme vuotta tunteja, muttei yhteistyö oikein pelannut.
Tulee soiteltua mitä milloinkin jotenkin sinne päin milloin milläkin soittimella.
Kefiiri
04.09.2016 10:25:28 (muokattu 04.09.2016 10:45:43)
Luulisi että jostain löytyisi opettaja, joka ymmärtää ettei jokaisen viulistin tarvitse tulla uudeksi Paganiniksi. Itsellä on jäänyt oikein positiivinen vaikutelma niistä muutamasta tunnista mitä olen ottanut eri soittimien parissa. Monta juttua olisi varmaan edelleen hoksaamatta ilman niitä.
 
Viulu on kyllä jäänyt rajallisen tarpeellisuus/haastavuussuhteensa takia perehtymättä :D
En ole musiikin asiantuntija.
Klezberg
04.09.2016 11:16:00 (muokattu 04.09.2016 19:47:17)
 
 
Kefiiri: Luulisi että jostain löytyisi opettaja, joka ymmärtää ettei jokaisen viulistin tarvitse tulla uudeksi Paganiniksi.
 
Niin... mä enemmänkin ajattelen sitä että kun viulunsoiton opiskelu yleensä aloitetaan pienenä lapsena, niin se vaikuttaa siihen miten on totuttu opettamaan pitkän kaavan mukaan, niinkuin oikein onkin. Kun tämmöinen aikuinen kokeilija tarvitsee semmoista opettajaa joka katsoo mitä valmiuksia asiakkaalla on ja mitä puuttuu.
 
Tää ei koske vain viulua. Niinkuin yksinkertaisen soittimen kuin haitarin kanssa olen törmännyt noihin asenteisiin että on tietty opetusmalli josta joustamisesta ei edes keskustella. Siinäkin tuntui tuo ajatus että opetus on suunniteltu lapsena ensimmäistä soitinta aloittaville.
 
Mutta olen mä itsekin miettinyt että josko ottaisin alttoviulutunteja, saa nyt nähdä. Mähän lähdin kokeilemaan viulun kanssa ajatuksena jos sillä saisi soitettua yksinkertaisia kuvioita omiin äänityksiin, että siinä on tavoitetaso. Siinä ei edes haittaa jos ei aina onnistu.
 
Toisaalta, jos nyt vaikka katsoo tuota jousikättä, niin vaikuttaa siltä että kohtuumukavasti soi kun saa pidettyä jousen koko ajan oikeassa kulmassa, suunnassa ja paineella ja käden rentona. Ehkä se siitä vieläkin kehittyy.
 
PS. Tämän pätkän soitin äsken sisään http://freygish.com/htoyryla/music/nanetsohaviulu.mp3 . Kaksi vuotta mulla on ollut viulu, ikä alkaa viitosella.
Tulee soiteltua mitä milloinkin jotenkin sinne päin milloin milläkin soittimella.
blackmore81
18.10.2016 22:42:49
Tsemppiä vaan viulunsoittoon! Koskaan ei ole liian myöhäistä uutta oppia. Itsekkin tässä aikuisiällä olen sellonsoittoa aloittelemassa. Varmasti työmaata tulee riittämään soittimen parissa, mutta eihän tässä miksikään huipuksi olla enää pyrkimässäkään. Jos omaksi iloksi edes jotain siedettävän kuuloista joskus pystyisi soittamaan, niin tavoitteet olisi täytetty.
What the hell is wrong with freedom? That's what it's all about
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)