Kitarat: kitarakamat ›

Yamaha DG80. Se oli paljon aikaansa edellä ja harva mallintava on edelleenkään yhtä fiksu käyttää. Ei sisältänyt mitään turhaa. Diggaan Yamahan THR-vahvistimista, koska ne ovat monella tapaa jatkoa DG-sarjoille.
 
Axe-Fx 2. Jos ei lasketa huonoa rautakäyttöliittymää, niin on se vaan erinomainen laite. Järkyttävän hyvä softatuki, nyt jo lähes 4 vuotta ilmaisia soundi ja ominaisuuspäivityksiä. Erinomainen soundi ja tuntuma.
 
Flaxwood-kitarat. Näissä on hyvä ulkonäkö, hyvä tuntuma ja hyvä soundi.

Jaahas, niitä taitaa olla useampia mistä on tykänny.
 
Toki olisin voinut kertoa niistä kaikista mistä tykkään ja miksi mutta sitä kertomusta ei olisi kukaan jaksanut lukea.

- Fenderin ja Gibsonin 60-luvun vintage (vuosiltas 60-66, vielä makeampi 50-luku hirvittää hinnaltaan)
- Hiwatt-vahvistimet 70-luvulta ja uustuotanto alkuperäistä mukaellen
- Fenderin BF- ja SF-vahvistimet
- Versoulin kitarat, bassot ja kombo
- George L's-piuhat
- Roland CE-1 Chorus
- Simble
- Ibanez UE 300
- Martin akustiset keskikastista ylöspäin, OM ja OO-koppaiset

H-H mikitys, D'Addario NYXL kielet, Ibanez, Dunlop JP Jazz III. Ja varmasti sata muuta mistä en vielä tiedä, että tykkään.

Vasurit Yamaha SG 2000 ja basso BB 1200, vuodesta 80 jokunen sata ellei tuhat keikkaa noilla vedetty ja vieläkin vedetään. Ovat niinsanotusti hintansa tienanneet.
 
Vasuri Yamaha elektroakkari AXP 700, siro kitara, ohut koppa, soololovi, kevyt sähkökitaramainen soittotuntuma, säätämällä saa ihan ok sounditkin vaikkapa Helixin kautta pöytään myös livena.
 
Line6 Helix, säätää saa ja opetelevaa riittää mutta helvetin hyvä ja selkeä editori on ihan parasta ja myös liitännät in ja out ovat varsin kattavat. Äänimiehet ja kanssasoittajat tykkäävät kun lauteilla ei mekasta joku (liian) äänekäs putkicombo. Tämä siis tanssimusapuolella.
Toimii keikoillakin ihan toiseen malliin kun aiemmit PODit, vaikka HD 500x oli jo kohtuu hyvä.

Joka ikinen kerta kun on vain mahdollista aukaista Orangen AD30:stä namiskoja oikein reippahasti ja töräyttää Les Paulilla oikein paksunmiddlekäs avoin E soimaan, niin kyllähän se mielihyvää tuottaa. Välillä on tehnyt mieli myydä toi kombo veks, mutta kyllä tää oranki taitaa olla meikäläisen juttu.
 
Mad Proffan Little Green Wonder handwiredina. Kyrsii vieläkin kun luovuin tästä, ei mitään käryä miksi. Kai sitä halusi hakea jotain erilaista? Nyt mennään SD-1:llä, joka on kyllä hintaansa nähden todella jees.
 
Sitten niitä vermeitä, joita en valitettavasti (vielä) omista:
 
- Musamaailmassa asioin aikanaan pedaaliostoksilla ja koitin valkata mieleistäni octafuzzia. Marshallin Vintage Modern toimi testikoneena ja tykkäsin kyllä siitä kovasti. On itseasiassa edelleen ainut putkimarsu, millä olen soittanut. Voisi kuvitella, että ehta Plexi aiheuttaisi oikein järkälemäisen heijarin?
 
- Hagströmin Viking Deluxe. Gibsonin ES-sarjalaisiin näillä tuloilla ei ole varaa, mutta tää oli kyllä mainio keppi. Joululahja-ainesta selkeästi kunhan veronpalautukset kilahtavat tilille.
 
- Catalinbreadin Talisman plate reverb. Pikaisen testin perusteella juuri sitä mitä haen reverb-pedaalilta. Vaikuttaa toimivan juuri niin hyvin kuin valmistaja lupaa murolla olevan vahvistimen edessä.

Vittu miten turha listausketju taas. Informaatioarvo tasan nolla kun bluespapat luettelee mahdollisimman pitkiä mallinimiä.

Räbbänä: Mutta onko listaaminen keskustelua?
 
Ei se kyllä minustakaan mitään keskustelua ole. Myöskin tuonne omaan profiiliin voi laittaa niitä nykyisiä ja menneitä soittimia. Jos siis haluaa.
Itse en oikein ymmärrä jos tänne laittaa soittimia, joista on tykännyt ja ne on kuitenkin myynyt pois?
Meikälainen on sairastumisen takia joutunut hävittämään isommat vahvarit ja siinä samalla myös sellaiset kitaratkin joilla tuli treenattua ja keikkailtua. En ole kuitenkaan tänne listannut yhtään noista omistamistani soittimiasta tai muistakaan, joita olen esim. soitinkaupassa töissä ollessani kokeillut. Niitä kun on 35 harrastus vuoden aikana tullut soitettua muutenkin monella hyvällä soittimella ja laitteilla. Enemmän olisi järkeä jos laittaisi, vaikka tyyliin:
-Telecasterit ja ehkä tätä perustella hieman tai tarkentaa. Millaisia telejä ja millaisia taas ei.
 
Eihän tässä ole järkeä kaikkia kotimaan ja ulkomaan pajoja luetella, jotka tekevät parempia soittimia, efektejä, vahvareita, kaappeja jne.
Löytyy niille halvemmillekkin soittovehkeille varmaan omat kannattajansa. Jokainen on taatusti soittanut ja kokeillut useita kitaroita & muitakin soittolaitteita ja tosiaan pelkkä listaaminen ei ole kovinkaan hääppöistä keskustelua.
 
Itse omassa kirjoituksessa taisin mainita slide putken ja sekään ei ole niin erikoinen etteikö voisi hommata uuden. Mikäli tuo mieluisin niistä hajoaa tai hukkuu.

Traditional: Vittu miten turha listausketju taas. Informaatioarvo tasan nolla kun bluespapat luettelee mahdollisimman pitkiä mallinimiä.
 
Internet tulvii kaikkea turhaa ja kaameaa sontaa. Suuri osa varmaan laittais oksentamaan jos rupeis oikein tutkimaan. Aloittaja kuitenkin totes että välillä hyvänmielen listauksia tms. Eihän se listaaminen keskustelua ole mutta antaa nyt ihmisten jakaa niitä ilonaiheitaan.
 
Omat turhat ilonaiheeni soittokamojen osalta:
-Fenderin Deluxe styrkat. Aivan erinomaiset cleanit ainakin noissa '68 customissa ja '57 tweedissä, jotka omistukseeni on siunaantuneet.
-2014 vuoden juhlamallin Fenderin jenkkistrato. Erittäin helpposoittoinen ja hyvin soiva stratocaster. Lisäksi miellyttää silmää.
-Fenderin american special telecaster. Myin pois toisen kitaran rahoittaakseni. Myynti kaduttaa todella paljon. Tämäkin miellyttävä ja helppo soittaa sekä tosi räyhäkkäät soundit.

Tällähetkellä mie tykkään edelleen min modatusta ES-335 kepakosta. Eniten kuitenkin Aurora T-stylestä, joka on tällä hetkellä Kaitsulla pikahuollossa, jonka jälkeen se onkin lähes täydellinen. Ja Dusty Road pitää kuitenkin muistaa keskipisteenä, jolla Gabelta hommatut skobet elää Bluetonen valmistamassa pornohenkisessä kaapissa.

Vanhat japsi ja jenkki Jacksonit, parempia kitaroita ei oo vielä tullu vastaan. Agilen kasikielinen yllätti laadulla, odotukset oli luokkaa Korean jouskari mut yllättäen löytyy vähän jopa painoo puulta ja muutenkii hyvä tatsinen keppi. Myös kemper on ollu mulle huippuostos, ei oo vuotee näkyny vahvistin gasseja ku saa samast vahvarist jazzchorus cleanit ja 5150 säröt.

Kaikki Telecasterit jotka olen omistanut. Tällä hetkellä talossa oleva Aarni by Halla Custom Instruments tietty ykkösenä, mutta oli se meksikolainen ja se korealainenkin mitkä on aikaisemmin talossa viivähtänyt aika erinomaisia.
 
Blackstarin pienet putkivahvarit.
 
TC Electronicsin pedaalit.
 
Mun vanha Tokain strato 90-luvun alusta.

- SG:t. En osaa soittaa enää muilla etenkään keikoilla.
- Monster El Monarca -nuppi. Löytyy kaikenlaista saundia, ehkä vain modernia hi gainia lukuunottamatta.
- Line6 POD HD500. Toimii mainiosti sekä virtuaalisena pedaalilautana että demostudiosetuppina. Tykkään ohjelmoitavuudesta ja mahdollisuudesta yhdistellä presettejä ja yksittäisten efektien päällekytkemistä.

Suurimmasta osasta kamoista olen kyllä tykännyt, mutta jos nyt keskitytään niihin, jotka myös toimivat omassa käytössä, niin pelkkä strato ei tietysti riitä kunnon soundiin, vaan tarvitaan myös:
 
- Vahvistin. Monenlaista on käynyt, mutta Bluetonen Dusty Roadin (ja varsinkin Crunch kanavan) yli ei ole vielä mikään mennyt. Hieno tunne, kun ei ole enää mitään tarvetta etsiä parempaa vahvistinta.
 
- Kaapeista parhaaksi on osoittautunut Bluetonen straight 2x12". Eipä sitä uskoisi, kuinka suuri merkitys pelkällä kaapilla (ilman elementtejä) on soundiin, jos ei olisi itse testannut. Näissä BT:n kaapeissa vaan on joku juttu siinä soundissa, mitä ei ole muista (edes muista BT:n) kaapeista löytynyt.
 
- Efekteistä the one and only on tietysti Wah. Eipä sitä muille efekteille ole koskaan ollut oikeasti mitään käyttöä. Ja Xoticin tuoman mielenrauhan myötä myös wah osasto on nyt kunnossa.
 
- Jos tänne täytyy joku säröspedu vielä pistää, niin se on ilman muuta S0r0666:n Scream eli TS808. Ostin uutena pilkkahintaan ja on paras ts, mitä mulla on käynyt, mukaan lukien ne ylihintaiset, ylihypetetyt putiikkispedut...

Traditional: Vittu miten turha listausketju taas. Informaatioarvo tasan nolla kun bluespapat luettelee mahdollisimman pitkiä mallinimiä.
 
Helpottiko?
 
;D

Tää uus bajatele on aika makia! Makein soittotatsi mitä oon omistanu. Kielet sais olla paksummat tosin.
 
Ja toi microcube on kyllä niin hyvä harjoituspeli ettei siitä pääse mihinkään.

Eilen testasin musafasulla valkoista muistaakseni '59 teleä. Soi ja resonoi niin perhanasti, äänet pomppas nätisti pihalle. En ole ikinä tykänny telestä mutta tuon myötä tuli pieni kuume. Näköjään sekin voi riittää kun perusasiat on kunnossa.

Laulava Kylätohtori: Suurimmasta osasta kamoista olen kyllä tykännyt, mutta jos nyt keskitytään niihin, jotka myös toimivat omassa käytössä, niin pelkkä strato ei tietysti riitä kunnon soundiin, vaan tarvitaan myös:
 
- Vahvistin. Monenlaista on käynyt, mutta Bluetonen Dusty Roadin (ja varsinkin Crunch kanavan) yli ei ole vielä mikään mennyt. Hieno tunne, kun ei ole enää mitään tarvetta etsiä parempaa vahvistinta.
 
- Kaapeista parhaaksi on osoittautunut Bluetonen straight 2x12". Eipä sitä uskoisi, kuinka suuri merkitys pelkällä kaapilla (ilman elementtejä) on soundiin, jos ei olisi itse testannut. Näissä BT:n kaapeissa vaan on joku juttu siinä soundissa, mitä ei ole muista (edes muista BT:n) kaapeista löytynyt.
 
- Efekteistä the one and only on tietysti Wah. Eipä sitä muille efekteille ole koskaan ollut oikeasti mitään käyttöä. Ja Xoticin tuoman mielenrauhan myötä myös wah osasto on nyt kunnossa.
 
- Jos tänne täytyy joku säröspedu vielä pistää, niin se on ilman muuta S0r0666:n Scream eli TS808. Ostin uutena pilkkahintaan ja on paras ts, mitä mulla on käynyt, mukaan lukien ne ylihintaiset, ylihypetetyt putiikkispedut...
 
Aika jännä juttu miten samoilla linjoilla me ollaan soundimaailman suhteen :-D tuollainen rigi voisi olla mullakin ja jos olisi rikas niin saattaisin tehdä sulle tarjouksen josta ei voi kieltäytyä :-D . No ehkä noi säröspedut on sellaisia, että niiden makuun en ole onnistunut pääsemään ja mulle on tähän saakka ollut luontevinta käyttää vahvistimen säröä, mutta siinäkin on kyse vain siitä ettei minulla ole niistä paljoa kokemusta (mulla on elämässäni ollut neljä säröspedua joista tuo viimeinen on oikeastaan enemmän vahvistin kuin säröpedaali).
 
Mutta wahiin rakastuin heti (en edes muistanut kuinka älyttömän inspiroiva ja hauska laite se on). Kävin uteliaisuuttani thomannin sivuilta katsomassa se Xotic wahin ja onpahan se vaan kallis laitos, mutta monipuoliselta vaikuttaa ja epäilemättä hintansa väärti koskapa sinäkin olet siitä jaksanut intoilla :-D.
 
Tuolla aikaisemmin kirjoittelin, että tykkään ihan kaikista kamoista, mikä pitkälti pitääkin paikkaansa koskapa esimerkiksi nyt ihan luontevasti diggailen sun kamoja :-) mutta voisinhan mä tähän listata tämän hetken mieltymykseni eli tsydeemi minkä kanssa itse puuhailen tätä nykyä.
 
Kitaroista löysin Straton uudelleen ja se on kyllä mun suosikki herkkyytensä ja monipuolisuutensa takia (humpasta heviin kuten sanotaan, mutta ihan erityisesti Blues). Nykyisessä bändissä käytän kuitenkin tuota baja Teleä ykkösvaihtoehtona ja strato on varakitarana, koska tähän hankkeeseen tele tuntuisi istahatavan vielä pikkuisen luontevammin. Mutta strrato on silti ihan ihqudaa :-D .
 
LesPaul ja SA2200 on ihania kitaroita, mutta ne ei ole stratoja. Tää voi olla vähän musagenrejuttu myös. Bänditouhuissa kun olen opiskellut Johnny Ramonen soittotyyliä niin tele toimii parhaiten kun ei ole sitä Mosriteä kuitenkaan käsillä. Straton diggailu tuntuu olevan selkeästi yhteydessä siihen että olen himass siirtynyt harjoittelemaan aikaisemman jazzin sijaan SRV:n ja Hendrixin juttuja ja tällä hetkellä alavireinen straton murina saa sukat pyörimään jaloissa :-D. Aikaisemmin kun perehdyin John Scofieldiin (joka edelleen on mun mielestä universumin kovin kitaristi), niin LesPaul ja Yamaha SA2200 sopi erinomaisen hyvin siihen pirtaan, vaikka Billy Frisellin välityksellä vielä flirttailinkin straton kanssa :-D.
 
Wahi on Dunlop Dime Cry Baby From Hell DB01 mikä on monipuolinen ja tykkään, mutta se on toisaalta mun ekä kunnon wahi, niin luultavasti olisi rakastunut ihan mihin tahansa wahiin joka syliini olisi tipahtanut, nyt se vaan sattu olemaan tämä.
 
Viritysmittari Polytune, tää on oikeasti näppärä vehje ja toimii miellyttävästi. Mä aikaisemmin vähän ylenkatsoin näitä ja koitin bändin kanssakin pärjätä vähän aikaa klipsimittarilla, mutta ihan tyhmää asenteellisuutta kun näin hyvä ratkaisu oli vain käden ojennuksen päässä.
 
PERSKULES! mun pitää lähteä duuniin !!!! palaan myöhemmin tunnustamaan rakkauteni vahvistimille :-D
 
E: lisään vielä nämä lempparivahvarit. Olen vanhastaan viihtynyt kaikkein parhaiten Fender vahvistimien kanssa joita minulla on ollut muutama ja pisin suhde oli BluesDeVilleen joka oli hyvin pitkälti loppupelissä ihana :-D . Myin sen pois mielenhäiriössä, joka jälkeenpäin ajatellen oli onni koska muuten en olisi päätynyt nykyisten kamppeiden pariin. Fenderkaipuuta on jäänyt kotiin tyydyttämään VibroChamp SF joka on kyllä Fender niinsydänjuuriaan myöten että vaikea enää sitä Fenderimpää vahvistinta keksiä :-).
 
Mutta sitten nämä kaksi uutta ihastusta. Bändikäytössä mulla on Session Sessionette 1x12 kombo joka on monessa mielessä hyvä bändikäytössä. Siinä on ihan älyhyvä särö, mutta kliini on kolkko, ei siitä pääse vaan mihinkään. Keksin, että jos särökanavalta ottaa kliinin, niin sitten siihen saa vähän lämpöä ja pehmeyttä, mutta ei siitä Fenderiä saa millään :-D. Hyvä rakkine joka tapauksessa ja säröt ovat yllättävän hyvät ja dynaamiset.
 
Koch Twintone on kakkosvahvarina, mutta se on myös ihan älyttömän hyvä ja oikeastaan huokuu laatua joka solullaan. Rakenne on tukeva eikä helise eikä rämise. Potikat ei rahise ja säätimet vastaavat säätöihin esimerkillisen tarkasti ja tämä on oikeastaan minun ensimmäinen kosketus moderniin vahvistimeen ja pakko myöntää, että tää on kyllä monessa mielessä aika viimeisen päälle funtsittu laite. Tämän vahvistimen kliini on ehkä paras (vähintää yksi parhaista) joita olen tavannut. Luulin ettei Fenderiä pysty pesemään tässä lajissa, mutta tämä kyllä nousee vähintäänkin BluesDeVillen rinnalle. Kliini on siis lämmin ja viipyilevä, mutta yleisilmeeltään ehkä vähän tumma. Tässä vehkeessä on myös aika jämäkkä botne ja alapäätä tulee helposti ruuvattua pienemmälle. Soundin yleisilme on hyvin middlekuoppainen, mutta tonestakki ei mene 1 - 10 vaan -5 - +5 mikä tarkoittaa, että nolla asento on klo 12 josta voi jokaista aluetta halutessaan pakittaa tai lisätä. Tonestakki on myös tarkka ja regoi jo ihan pieneenkin säätöön.
 
Kochin särökanava vaatii vähän totuttelua, mutta siihen rakastuu lopuksi melkein väistämättä :-) se on sävyiltään rikas ja kolmiulotteinen kuin huippukokin sipulikeitto. Aluksi se on vähän outo kun se ei muistuta oikein Marshallia :-D mutta kuta enemmän sillä soittaa sen puhuttelevammalta se tuntuu ja se tuntuu hämmästyttävästi istahtavan lähes mihin tyyliin tahasa kepeistä bluesrosoista tanakampaan heviraastoon. Särö säilyy myös hyvin erottelevana ihan mättöosastolle saakka. Minulle tämä oli helposti lähestyttävä siksi, että olen soittanut Pedaltonea jo useamman vuoden ja tämä vahvari tarjoilee täsmälleen samaa soundimaailmaa.
 
Saattaa olla, että jossakin vaiheessa yritän Kochia bänditouhuihinkin. Himassa Straton kanssa Hnedrix ja SRV kuvioihin se sopii erinomaisesti. Täytyy laittaa jossain vaiheessa soundiklippiä kun löydän sanelukoneeni äänitystä varten.
 
Haha huomaa, että rakastan kamojani, koska jaksaisin jaaritella niistä varmaan maailman tappiin saakka :-D

Miten mie muistelisin että vastaava ketju on olemassa vähän eri tavalla otsikoituna? No anyway:
 
EVH 5150 III 50w + EVH 212 kaappi. Tämä nelisen vuotta ostettu nuppi+kaappikombo on tullut jäädäkseen, tässä on kaikki mitä kitarasoundilta oon halunnut. Huippua myös suunnittelu käytännön toimia ajatellen, nupin saa ruuvattua kaappiin kiinni ja kaapin tiltattua monitoriksi metallijalkojen varaan. Ei puhalla soundi jalkojen tasolta ohi vaan tuuttaa suoraan omia korvia kohti, vuodot lavalta yleisöönkin pysyvät kontrollissa paremmin.
 
Decibel Eleven Switch Dr. Efektilooppi/kontrolleripedaali käskyttämään vahvarin kanavanvaihtoja, kytkemään efektejä signaalitielle ja vaihtamaan midiä tottelevien laitteiden presettejä. Korvaamaton keikkakäytössä kun muljuttimia on kertynyt vähän enemmän, miten sitä pärjäsikään joskus ilman? Helppo ohjelmoida ja presettien/pankkien vaihto toimii ilman häiritsevää viivettä.
 
In-ear -monitorisysteemi. Ihan parasta keikkahommissa. Oma systeemini on langallinen (tiskin aux > Samsonin kuulokevahvari > Fischer Amps vyömonnariboksi > Shuren napit), nätisti kulkee monnaripiuha kitarapiuhan kanssa suojasukan sisällä eikä täten häiritse lavaliikehdintää. Mun filosofian mukaan patterit eivät kuulu keikkalavoille.
 
Elacinin valetut korvatulpat. Nämä nyt käytössä lähinnä treeneissä in-eareihin siirtymisen myötä, joskus myös keikalla. Ihan paras hankinta kun vähän yli vuosi sitten sain vihdoin satsattua.
 
Kitaroista en osaa eritellä jotain yli muiden, kaikki ne ovat omalla tavallaan hyviä. Mutta ehkä vois erikseen mainita jo kolmeen kertaan ostamani Peavey Tracerin joka on välillä käynyt bändikaverilla ja pikkuveljellä ja on aina kulkeutunut takaisin eikä lähde enää ikinä. Superstrato floikalla (Peaveyn oma lisenssi, käy ja kukkuu yhä loistavasti vaikka kitara taitaa olla jostain kasarin lopulta), on käynyt kerran läpi kunnon remontin em. bändikaverin pilkottua kitaran osiin ja maalattua kamalasti ja kitara piti saada soittokuntoon. Toista samanlaista ei löydy.